Sananlasku "Mikä laulaen tulee se viheltäen menee" on käännettävä kaiketi
Ce qui vient en chantant, part sifflant.
Vaikka ennen käsitin sen näin:
Ce qui vient chantant, part sifflant.
Mielikuva kaverista, joka tulee laulaen ja lähtee vihellellen, koska ajattelin että vain ihmiset viheltävät. Ihmettelin, koska minusta laulaminen ja viheltäminen ovat samanlaisia hilpeyden ilmauksia, viheltäminen vain sanoista "mykkää". Mutta sananparsi taitaa oikeasti viestiä, että iloisena tehty työ ja saadut tulokset häviävät sen siliän tien.
Ihan kiero ajatusmalli.
Sananlaskut toimivat kielenkäytössä usein "argumentteina". Kansanviisaus typistetään helposti puhkikaluttuihin peukalosääntöihin, jotka nätisti tukahduttavat keskustelun. Usein suomalaiset sananlaskut tarjoavat aivan vastakkaisetkin näkökannat. Un proverbe mal choisi sert à tuer la conversation.
Pata kattilaa soimaa, koska turvaudun itse sananlaskuihin silloin, kun en keksi järkevämpää sanottavaa.
Vaan ovathan ihmiset tiivistäneet fiksusti kokemuksiaan kautta aikojen.
" On parle toujours mal quand on a rien à dire. "
Voltaire
***
Selaillessani nettiä tuli vastaan supisuomalainen "avautuminen": Ärsytyksen purkaminen kaikelle kansalle - vieläpä perustelematon, puhdas mielipide: Näin on koska minä olen sitä mieltä. Vertasin "avautumista" (ilmausta jolla puhuja itse määritteli puheenvuoronsa) niihin yhteyksiin, joissa olin kuullut käytettävän sanaa "ouverture". Raju henkinen kasvu, jokin kokemani muuttaa minua. "Ouverture" ottaa vastaan, "avautuminen" suoltaa ulos (puhekielisessä merkityksessään). Metaforissa lymyilevät ne merkitykset, jotka sinne sijoitetaan.
31.12.2009
Joululoma-aatoksia
Uuden vuosikymmenen koputellessa ovella alan kuoriutua joululomalaiskuudestani. Pieni kulttuurishokki Suomeen tullessa - pieni, koska toisaalta en ole niin täydellisesti sisäistänyt ranskalaisuutta. Kahden viikon aikana ehdin ilahtua rakkaista ihmisistä, vaipua olla möllöttämiseen, kaivata jo takaisin tekemään hommat paremmin.
Reaktiota:
"Miten ihanan suomalaista!"
"Suomea voin puhua ihan niinku huvittaa, koska olen tämän kielen natiivipuhuja, haa!"
"Mikään ei muutu - ehken minäkään." (Ja kuitenkin kaikki muuttuu.)
"Ottakaa nyt oppia niistä ranskalaisen kulttuurin hyvistä puolista."
"Miksi kaikkien palautuspäivien pitää olla heti loman jälkeen, äärgh."
"Kaunis valoisa talvi - tätä vaeltelua kaipasinkin."
"Kohtahan sitä on taas lähdettävä."
Lupailen varovaisesti vain ihan pieniä joulukuun kertomuksia Lyonista ja Milanosta.
En tiedä olenko vielä kansainvälistynyt. En tiedä olenko löytänyt sitä, mitä olen etsinyt, tai käsittänyt sitä, mitä olen halunnut oppia.
Yllättäviä vastaantulijoita on vain rohdettava tervehtiä, ja välillä olen kehdannut tehdä niin.
Pari toveria päätti lyhentää vaihtonsa, mutta minä ajattelin "kestää loppuun". Harkitummin on lähdettävä liikkeelle, ja pidettävä huolta itsestään. Joskus moinen elintärkeä ajatus vain tipahtaa päästä, kun täyttää sen jäsentymättömillä tehtävillä.
Ikävä on ranskalaista keskustelukulttuuria, muodollistakin huomaavaisuutta, opetuksen historiantajua, elokuvateattereita, kahviloita, merta, vuoria, kukkia ja raunioita. Raastaa tieto siitä, että minua tarvittaisiin täällä.
Mutta sellaista elämä on.
Reaktiota:
"Miten ihanan suomalaista!"
"Suomea voin puhua ihan niinku huvittaa, koska olen tämän kielen natiivipuhuja, haa!"
"Mikään ei muutu - ehken minäkään." (Ja kuitenkin kaikki muuttuu.)
"Ottakaa nyt oppia niistä ranskalaisen kulttuurin hyvistä puolista."
"Miksi kaikkien palautuspäivien pitää olla heti loman jälkeen, äärgh."
"Kaunis valoisa talvi - tätä vaeltelua kaipasinkin."
"Kohtahan sitä on taas lähdettävä."
Lupailen varovaisesti vain ihan pieniä joulukuun kertomuksia Lyonista ja Milanosta.
En tiedä olenko vielä kansainvälistynyt. En tiedä olenko löytänyt sitä, mitä olen etsinyt, tai käsittänyt sitä, mitä olen halunnut oppia.
Yllättäviä vastaantulijoita on vain rohdettava tervehtiä, ja välillä olen kehdannut tehdä niin.
Pari toveria päätti lyhentää vaihtonsa, mutta minä ajattelin "kestää loppuun". Harkitummin on lähdettävä liikkeelle, ja pidettävä huolta itsestään. Joskus moinen elintärkeä ajatus vain tipahtaa päästä, kun täyttää sen jäsentymättömillä tehtävillä.
Ikävä on ranskalaista keskustelukulttuuria, muodollistakin huomaavaisuutta, opetuksen historiantajua, elokuvateattereita, kahviloita, merta, vuoria, kukkia ja raunioita. Raastaa tieto siitä, että minua tarvittaisiin täällä.
Mutta sellaista elämä on.
12.12.2009
Pikkujoulu rinnassa :>
Hei taas.
Viimeinen viikko ennen jouluviikkoa alkaa, ja vaikka tehtävää on pilvin pimein, ulkona paistaa aurinko ja pakkanen kurottelee jo sormiaan tällekin Euroopan reunalle kuumien syksyisten päivien jälkeen (hyvässä lykyssä kohosi +15 asteeseen päivällä). Tällä hetkellä voin ihan hyvin, vaikka yskiskelenkin edelleen (oui, c'est probablement la grippe). Perjantai-iltana osallistuin Babaocin meille välittämään tutustumiseen painotaloon (l'imprimerie de Sud-Ouest, kolmea régionia sivuava ja seitsemisen départementia kattava paikalliselehti). Esittelijä välitti kunnolla tietoa, masiinat ja liikevaihtotekivät vaikutuksen. Tärkeämpää vielä, tuli höpöteltyä toisten erasmusten kanssa, kun emme välttämättä niin helposti törmää kampuksella. Pitäisi harrastaa enemmän tällaisia opettavaisia soiréeita ja sortieita... luultavasti elokuvan yhteydestä niitä löytää runsaasti. Sen tiedän, että kevätpuolella pitää keventää ja monipuolistaa kursseja, esimerkiksi valitsemalla taidetta, jota olen totta puhuen muutaman vuoden mittaan kaivannut. Niin, kolme kuukautta tähän opetteluun menee.
Palasin painotalolta yhden aikoihin ja heräsin lauantaiaamun "tenttiin" seitsemän maissa. Palelsi, olin sammuttanut lämmityksen un meidän sähkölasku on niin suuri. Kuppi kuumaa ja pyöräilemään.
Tentissä mietin rauhassa kaksi tuntia La Fontainen faabelia, sitten aloin kirjoittaa. Saatuani tuherrettua noin kaksi sivua, TD-opettajani huomautti, että "kirjoitathan sit puhtaaksi kuulakärkikynällä?" Aaah juu. Kirjoitin puhtaaksi, loppusaldo 2 ja 1/2 sivua. Poistuessani vilkuilin epäilyksen siemen sydämessäni ranskalaisopiskelijoiden konseptipinoja... arviolta kahdeksisen sivua valmista tekstiä... *huokaus* No, commentaire composé -kehittelyni päätyi lopulta tiivistykseen, että turha sanahelinä koituu suuremmaksi vahingoksi kuin hetkelliset impulssimme ja tyhmyytemme. Lähdin moikkaamaan ystävääni, jonka tosin olen tavannut vain -- öö, kolme kertaa tänä syksynä? - mutta silti, mukavaa ihmistä. Juotiin teet Village 5:n ihanassa pikku huoneessa. Hyvästeltyämme ja vaihdettuamme mukavat, kovin vaihto-opiskelijamaiset tiivistykset elämästä, maailmankaikkeudesta ja kaikesta, poljin kaupan kautta toiselle puolelle kaupunkia - teelle. Tällä kertaa vuorossa lisää rupattelua ja hongkongilaisia leivonnaisia, joita toin myös kotiin kämppiksille.
Ihmisiä, kulttuuria, jakamista.
Ja *vaikka* sieluun iskee nostalgie... perhe, lumi, pakkanen, kuusien tuoksu ja humina, pimeän yön tähtikirkas taivas... (Ikävä on hieman liian negatiivinen sana kuvaamaan sitä kaihon, riemun ja tuskallisen rakkauden yhdistelmää, jonka kokee kun tahtoo uudistaa ihmissuhteen siteen, kun tahtoo matkata yhteen kotiinsa maailmalla - sanoisin pikemminkin: kaipuu.)
Niin, vaikka tietyt ihmiset, paikat, ja hetket "puuttuvat minulta" (Ils me manquent) olen kiinnittynyt tähänkin ympäristöön, vaikkei se aina ole ollutkaan helppoa. :)
Huomenna olisi valmisteltava suullinen esitelmä Georges Perecistä, ja hänen hilpeästä, railakkaasta mutta kummallisen raa'asta kirjasestaan Quel petit vélo à guidon chromé au fond de la cour ?
Ehkä käyn torilla. Ehkä kuljeskelen, pyöräilen hetken kylmässä, kauniissa yössä ja katselen kaupungin valoja heijastavaa, hohtavaa, aina virtaavaa Garonnea.
Viimeinen viikko ennen jouluviikkoa alkaa, ja vaikka tehtävää on pilvin pimein, ulkona paistaa aurinko ja pakkanen kurottelee jo sormiaan tällekin Euroopan reunalle kuumien syksyisten päivien jälkeen (hyvässä lykyssä kohosi +15 asteeseen päivällä). Tällä hetkellä voin ihan hyvin, vaikka yskiskelenkin edelleen (oui, c'est probablement la grippe). Perjantai-iltana osallistuin Babaocin meille välittämään tutustumiseen painotaloon (l'imprimerie de Sud-Ouest, kolmea régionia sivuava ja seitsemisen départementia kattava paikalliselehti). Esittelijä välitti kunnolla tietoa, masiinat ja liikevaihtotekivät vaikutuksen. Tärkeämpää vielä, tuli höpöteltyä toisten erasmusten kanssa, kun emme välttämättä niin helposti törmää kampuksella. Pitäisi harrastaa enemmän tällaisia opettavaisia soiréeita ja sortieita... luultavasti elokuvan yhteydestä niitä löytää runsaasti. Sen tiedän, että kevätpuolella pitää keventää ja monipuolistaa kursseja, esimerkiksi valitsemalla taidetta, jota olen totta puhuen muutaman vuoden mittaan kaivannut. Niin, kolme kuukautta tähän opetteluun menee.
Palasin painotalolta yhden aikoihin ja heräsin lauantaiaamun "tenttiin" seitsemän maissa. Palelsi, olin sammuttanut lämmityksen un meidän sähkölasku on niin suuri. Kuppi kuumaa ja pyöräilemään.
Tentissä mietin rauhassa kaksi tuntia La Fontainen faabelia, sitten aloin kirjoittaa. Saatuani tuherrettua noin kaksi sivua, TD-opettajani huomautti, että "kirjoitathan sit puhtaaksi kuulakärkikynällä?" Aaah juu. Kirjoitin puhtaaksi, loppusaldo 2 ja 1/2 sivua. Poistuessani vilkuilin epäilyksen siemen sydämessäni ranskalaisopiskelijoiden konseptipinoja... arviolta kahdeksisen sivua valmista tekstiä... *huokaus* No, commentaire composé -kehittelyni päätyi lopulta tiivistykseen, että turha sanahelinä koituu suuremmaksi vahingoksi kuin hetkelliset impulssimme ja tyhmyytemme. Lähdin moikkaamaan ystävääni, jonka tosin olen tavannut vain -- öö, kolme kertaa tänä syksynä? - mutta silti, mukavaa ihmistä. Juotiin teet Village 5:n ihanassa pikku huoneessa. Hyvästeltyämme ja vaihdettuamme mukavat, kovin vaihto-opiskelijamaiset tiivistykset elämästä, maailmankaikkeudesta ja kaikesta, poljin kaupan kautta toiselle puolelle kaupunkia - teelle. Tällä kertaa vuorossa lisää rupattelua ja hongkongilaisia leivonnaisia, joita toin myös kotiin kämppiksille.
Ihmisiä, kulttuuria, jakamista.
Ja *vaikka* sieluun iskee nostalgie... perhe, lumi, pakkanen, kuusien tuoksu ja humina, pimeän yön tähtikirkas taivas... (Ikävä on hieman liian negatiivinen sana kuvaamaan sitä kaihon, riemun ja tuskallisen rakkauden yhdistelmää, jonka kokee kun tahtoo uudistaa ihmissuhteen siteen, kun tahtoo matkata yhteen kotiinsa maailmalla - sanoisin pikemminkin: kaipuu.)
Niin, vaikka tietyt ihmiset, paikat, ja hetket "puuttuvat minulta" (Ils me manquent) olen kiinnittynyt tähänkin ympäristöön, vaikkei se aina ole ollutkaan helppoa. :)
Huomenna olisi valmisteltava suullinen esitelmä Georges Perecistä, ja hänen hilpeästä, railakkaasta mutta kummallisen raa'asta kirjasestaan Quel petit vélo à guidon chromé au fond de la cour ?
Ehkä käyn torilla. Ehkä kuljeskelen, pyöräilen hetken kylmässä, kauniissa yössä ja katselen kaupungin valoja heijastavaa, hohtavaa, aina virtaavaa Garonnea.
30.11.2009
Arkihuolia.
Liikuntakursseilta kerään kivoja metaforia kulttuurivalmentautumiselle. Kala vedessä oppi viime viikolla vetkuttamaan jalkojaan perhosuinnissa ja koki pienen voitonriemun saadessaan hyväksyvän välihuudahduksen opelta. Viime kerralla kiipeilyssä piti edetä vain tietynväristen ulokkeiden varassa, ja siinäkös olikin miettimistä, kun ei voinut valita helpointa reittiä ja napata siitä isoimmasta, kätöstä houkuttelevasta. Piti edetä "systématiquement" ja jäädä puoliväliin roikkumaan ja ihmettelemään, mites mie tästä tokenen. Piti uskaltaa ponnistaa sopivasti ja luottaa siihen, että saa otteen seuraavasta "askelmasta". Selkein metaforinen ohje tähän ulkomaalaiseläjän sopeutumiseen on tietty : " Il faut bien poser les pieds !" Eli täytyy miettiä, miten jalkansa laittaa. Niin, että niille uskaltaa laskea painoa.
Pyörä on ollut edelleen pannassa ja kiinni kaiteessa. Perjantaina kävelin viemään paperini CAFille.
Liekö sit ollut syynä hurja kuntoiluni, mut lauantaina kohosi kova kuume ja kaatoi minut petiin hourailemaan ja pelkäämään - mutta myös piirtämään pari lyikkäripiirrosta; kiva, että sublimaatiokeinoni pelaavat yhä. Rauhoituin ja nukuin kuumetta pois. Maanantaina ei olis kannattanut vaivautua yliopistolle saakka, sain lääkäriajan tiistaille ja sama olis selvinnyt puhelimessa, yksi kurssi oli peruttu ja toisella käytiin Raamattu loppuun, uuden testamentin myöhemmät kirjat (tentitään ensi viikolla). (Täytyy huomioida, että täällä ihan oikeasti *opiskellaan* Raamattua, tähän mennessä mulle on vain huomautettu puolen tusinan kertaa, että "kantsis lukee".)
Tiistaina kävin lääkärillä. Tulin minuutin myöhässä, hermostuin kun mua ei huomioitu kymmeneen minuuttiin, kyselin ja sain kehotuksen odotella ja "rekisteröidä" itseni, niinpä sitten rekisteröidyin (Ranskassa todistetaan oikeus hoitoon sairausvakuutuskortilla) ja marssin lomake kädessä lääkärin pakeille puolisen tuntia myöhässä (mutta eihän puoli tuntia ole oikeastaan mitään). Siellä sitten totesin, että vaikka olinkin ollut kipi viikonloppuna, olin jo jokseenkin parantunut. Siinä sitten pyöriteltiin hetki peukaloita ja juteltiin mukavia... Au revoir !
Ensi viikolle pukkaa jos jonlkinlaista contrôle continuta, sis eräänlaisia välikokeita. Muutenkin kalenteri uhkaa pursua yli mittojensa peruttujen kertojen korvaamisten ja ylimääräisten lukemisten / lopputehtävien vaatiessa aikaa ja huomiota. Mielessä on myös ne muutamat ihmiset, joihin on tutustunut ja joiden kanssa tahtoisi hieman jakaa sitä kallisarvoista aikaa. Lisäksi sielua polttaa kaipuu kotomaahan! Mutta ehkä se siitä lomilla hieman vaimenee.
Kysyin Brico-relaisin (tarvikkeita talkkareille) myyjiltä sahaa päästämään minut pyöräpulmastani, tiistaina kierreltyäni ensin naapurien ovilla kyselemässä sahausvälineitä. Päiväsaikaan voinevat tulla sahailemaan antivolini poikki (täällä suositaan irtonaisia lukkoja erona pohjoismaalaiseen pyörässä kiinni olevaan, käännettävään lukkoon).
Edit:
Lyonissa käyntini jälkeen pääsin viimeinkin kauppaan keskellä päivää. Myyjä kyseli hetken ja kaivoi sitten valtavat pihdit tiskin alta. Vitsailtiin kävellessämme St Michelin torista, jolta voi sitten heti lähteä etsimän varastettua pyöräänsä. Matkalla tuli vastaan orvon näköinen rouva, joka oli lukinnut itsensä ulos. Sattuu sitä paremmissakin piireissä.
Pyörä on ollut edelleen pannassa ja kiinni kaiteessa. Perjantaina kävelin viemään paperini CAFille.
Liekö sit ollut syynä hurja kuntoiluni, mut lauantaina kohosi kova kuume ja kaatoi minut petiin hourailemaan ja pelkäämään - mutta myös piirtämään pari lyikkäripiirrosta; kiva, että sublimaatiokeinoni pelaavat yhä. Rauhoituin ja nukuin kuumetta pois. Maanantaina ei olis kannattanut vaivautua yliopistolle saakka, sain lääkäriajan tiistaille ja sama olis selvinnyt puhelimessa, yksi kurssi oli peruttu ja toisella käytiin Raamattu loppuun, uuden testamentin myöhemmät kirjat (tentitään ensi viikolla). (Täytyy huomioida, että täällä ihan oikeasti *opiskellaan* Raamattua, tähän mennessä mulle on vain huomautettu puolen tusinan kertaa, että "kantsis lukee".)
Tiistaina kävin lääkärillä. Tulin minuutin myöhässä, hermostuin kun mua ei huomioitu kymmeneen minuuttiin, kyselin ja sain kehotuksen odotella ja "rekisteröidä" itseni, niinpä sitten rekisteröidyin (Ranskassa todistetaan oikeus hoitoon sairausvakuutuskortilla) ja marssin lomake kädessä lääkärin pakeille puolisen tuntia myöhässä (mutta eihän puoli tuntia ole oikeastaan mitään). Siellä sitten totesin, että vaikka olinkin ollut kipi viikonloppuna, olin jo jokseenkin parantunut. Siinä sitten pyöriteltiin hetki peukaloita ja juteltiin mukavia... Au revoir !
Ensi viikolle pukkaa jos jonlkinlaista contrôle continuta, sis eräänlaisia välikokeita. Muutenkin kalenteri uhkaa pursua yli mittojensa peruttujen kertojen korvaamisten ja ylimääräisten lukemisten / lopputehtävien vaatiessa aikaa ja huomiota. Mielessä on myös ne muutamat ihmiset, joihin on tutustunut ja joiden kanssa tahtoisi hieman jakaa sitä kallisarvoista aikaa. Lisäksi sielua polttaa kaipuu kotomaahan! Mutta ehkä se siitä lomilla hieman vaimenee.
Kysyin Brico-relaisin (tarvikkeita talkkareille) myyjiltä sahaa päästämään minut pyöräpulmastani, tiistaina kierreltyäni ensin naapurien ovilla kyselemässä sahausvälineitä. Päiväsaikaan voinevat tulla sahailemaan antivolini poikki (täällä suositaan irtonaisia lukkoja erona pohjoismaalaiseen pyörässä kiinni olevaan, käännettävään lukkoon).
Edit:
Lyonissa käyntini jälkeen pääsin viimeinkin kauppaan keskellä päivää. Myyjä kyseli hetken ja kaivoi sitten valtavat pihdit tiskin alta. Vitsailtiin kävellessämme St Michelin torista, jolta voi sitten heti lähteä etsimän varastettua pyöräänsä. Matkalla tuli vastaan orvon näköinen rouva, joka oli lukinnut itsensä ulos. Sattuu sitä paremmissakin piireissä.
20.11.2009
Olla kuin kala vedessä... tai edes sammakko?
Pas de chance aujourd'hui. Bad things first. Tätä perjantaita *en* käyttänyt uimiseen, elokuvien katseluun ja CAFin paprujen asianmukaiseen osoitteeseen kiikuttamiseen, vaan koko päivä kului takkini nyysimistä selvitellessä. Hoksasin sen lähteneen kävelemään, kun poistuin liikuntatiloista tänään. Koska eräs tyttö oli nähnyt sen pukuhuoneessa (vestiaires) vielä viitisen minuuttia aikaisemmin, talonmies kierrätti minua autolla ympäri kampusta yrittäessämme bongata jonkun vihreää maastotakkiani kanniskelemassa. Eihän siinä muuten mitään, mutta avaimet olivat jäänet taskuun. Palasin tramilla keskustaan ja soittelin kämppikselleni siihen saakka että yökukkuja heräsi (odotellessa lounastin), sitten palasin avaimet taskussa kampukselle, ja ihmeekseni löysin pyöräni edelleen nököttämästä urheiluhallin vieressä. Piristys. Kirkas ja kuuma auringonpaistekin tuntui taas mukavalta. Mutta ei tässä vielä kaikki. Fillaroin keskustaan teettämään kopiot avaimista, pyörän avaimet olivat siihen tosin turhan pieniä. Kiipesin tyytyväisenä kotiportaat, mutta selittäessäni kämppikselle koettelemuksiani, huomasin että pienin avain puuttui. Ramppasin Cordonnerie-koti-väliä useampaan otteeseen, vaan eipä näkynyt. Siis: kadotettu varsinainen avain sekä vara-avain samana päivänä. Mutta "some days are better than others" ja sitä sattuu, monesti juuri näinä perhanan perjantaina. Vastaus ranskalaisten minulle kohteliaasti esittämään kysymykseen "Mais où vous avez mis la tête ?" tuntuu varsin selvältä: "Jaa-a. Taisi se pää jäädä viikon varrelle, opintoihin." Aina voi vetää esiin ulkomaalaiskortin ja väittää ettei vaan tajua. Joka tapauksessa, pitänee hankkia tyylikkäämpi takki ja poiketa huomenna mankumaan Maison de véloon. Ennen kaikkea, selvittelyistä aiheutuvine kohtaamisineen päivä oli sangen antoisa.
Viime viikolla käväisin mielialan suhteen jonkinlaisessa kuopassa, kun olin kipeä, laiska, jne. Siitä on sitten noustukin. Kurssi kiinnostavat, pääsen jyvälle, vielä kun olisi aikaa edetä asian ytimeen. Välillä lähtee hieno työboosti käyntiin, ja vaikka englanti-ranska-käännös viekin monta tuntia (ja kurssista saan 1 opintopisteen...) ja syrjäyttää näin ollen tärkeän kirjallisuusesseen (jonka myöhästymistä valittelen nolona, etenkin kopioituani vanhemman version uudemman päälle ja myöhästyessäni lisää...) niin, kaiken kaikkiaan, kyllä täällä yliopistossa opetetaan tärkeitä asioita. Vaikka välillä onkin lakko, kuten ensi viikolla. Kuulin tästä vain semantiikan kurssilla, jonka kiva opettaja lupasi, että hän jatkaa opettamista. (Tilanne: ..."pyytäisin teitä tekemään harjoitukset 1, 2 ja 3. Tiedättehän, ensi viikolla on lakko." *Luokasta kuuluu kollektiivinen *aaah*, jossa sekoittuu hienoinen yllätys ja pettymys. Ope jatkaa: "...mutta minä aion jatkaa opettamista. Joten voitte tulla, mikäli pääsyä ei estetä. Oletan että tässä ryhmässä ei ole ihmisiä, jotka haluavat osallistua lakkoon? Kunnioittakaa kuitenkin tovereitanne, jotka valitsevat lakkoilun.")
Huomioita:
Poliisien huomautettua tiukkaan ja suoraan sävyyn, että tramlinjalla pyöräily on laitonta, olen löytänyt vihdoin mukavan pyöräilyreitin yliopistolle (toivottavasti saan myös pyöräillä sitä jatkossa).
Käytän enenevässä määrin sulkuja tekstissäni (perin ranskalaista).
Uintikin sujuu, nyt kun sanon opettajalle "Bonjour !" ja omistan uimalasit. Pääsen viikko viikolta paremmin perille rintauinnin tekniikasta ja hengityksestä (ei voi hengittää miten vaan pinnan alla).
Ehkä muutun pikkuhiljaa persjalkaisesta maakravusta sammakoksi, ehkä hetkittäin kuin kalaksi vedessä. Kala joka keskittyy, mulkoilee ympäristöään avoimin silmin, haistelee virtauksia.
Kala joka osaa myös kiivetä, kuten Hellaakosken hauki (seinäkiipeily sujui tällä kertaa ihan jees-jees, kun kipuaa nopsaan varmistamaan reittinsä pikemminkin kuin tärisee paikallaan hikisin käsin).
Se aallonpohja, jossa käväisin, oli jonkinlainen kotoisesta ympäristöstä irti riistetyn mielen liisteröityminen (anteeksi, että kirjoitan näin vaikeita, on ilta, näes). Nyt, kun hyväksyn koti-ikäväni, voin antaa kaikkinaisten psyykkisten ihmetilojen tulla ja tuoda tullessaan energiaa. Viikolla parina aamuna, kun olen istunut tunnilla, muistot ja tunnelmat suomalaisesta luonnosta sekä ihmisistä, joita rakastan, ovat hyökyneet niin voimakkaina mieleen, että on ollut vaikea keskittyä suullisiin korpuksiin, Grimmin lakiin tai monimerkityksisten lauseiden formaaliseen tulkintaan. Ihmettelen, nousevatko nuo elämäni kokemukset, joiden en ole tajunnut vaikuttaneen tai vaikuttavan minuun niin paljon, ihmettelen nousevatko ne jonkinlaisesta arkipäivän vastaavuudesta, kimmokkeista jotka alan saada täältä, joihin alan kiinnittyä, vai onko se jotain ihan omaani, perintöä, jonka tuon (import, emporter) tähän ympäristöön.
Samapa tuo. Täällä on kuitenkin mahdollisuus elää. Oppia. Uneksia. Viikolla näin niin pahoja unia velvollisuuksista ja velvoittajista, jotka kutsuvat minua kotiin, että melkein purin kieleni poikki torstaina aamuyöllä. Mieli liikkuu monaalle. On kummallista ihan vaan istua tunnilla ja kokea suuria tunteita. Ihan kuin teininä. Ehkä etäisyys tosiaan auttaa lähentymään, omaan kulttuuriinsa ja vieraisiin.
On kiva huomata, että kampuksellakin tapahtuu ihan maailmanluokan asioita. Missasin Mario Vargas Llosan, mutta käväisin torstaina pornografia-konferenssissa, tai oikeastaan sen iltanäytöksessä, johon elokuvakurssin ope oli kutsunut. Eka Ovidien Histoires de sexe(s), joka jostain kumman syystä oli ensimmäinen Ranskan elokuvatarkastamon x-luokituksen (oletettavasti vaarallisempaa kuin k-18) saanut sitten vuoden 1996, kuvasi arkipäivän seksiä ironisen realistisesti (voisin kuvitella Zolan nauttineen filmistä). Pöytäkeskustelut kuullun ymmärtämisen harjoituksia. Toinen teos, Catherine Corringerin Smooth, iski paljon syvempään. Käsittämättömän voimakasta kuvastoa ja tematiikkaa; syntymää, kuolemaa, tuskaa, rauhaa, katsetta ja avautumista. Harvempi taide-elokuva (monesti aika abstrahoituja) muuttaa katsojaansa yhtä radikaalisti kuin mitä se kehollisuuden kautta teki. Tekijät avasivat teokset puheenvuoroillaan ja niiden jälkeen tietysti keskusteltiin. Yleisö koostui kaikennäköisistä ja ikäisistä ihmisistä, nuorista opiskelijoista aina vanhempiin cinéphile-herrasmiehiin. Hoksasin vähän aikaa sitten, että elokuva tosiaan on täällä melkein ykkösasia kulttuurissa - sitä seurataan, siitä puhutaan, kaupunki vilisee elokuvafestivaaleja, joihin voisi kans joskus itsensä hilata. Tietysti tv aikanaan ja nyttemmin Internet ovat syöneet suosiota, joten elokuvaväki saattaa pikku hiljaa mieltää itsensä eliitiksi.
Tajusin, että perjantain häröilyni takia en sitten kerennyt katselemaan lisää Resnaisia, mutta maanantaiksi on kirjoitettava essai - tai opettajan englanninnos, "paper". Ja ehkä paras tapa saada aikaan työn flow-kokemus on keskittyä tekemään sitä.
Viime viikolla käväisin mielialan suhteen jonkinlaisessa kuopassa, kun olin kipeä, laiska, jne. Siitä on sitten noustukin. Kurssi kiinnostavat, pääsen jyvälle, vielä kun olisi aikaa edetä asian ytimeen. Välillä lähtee hieno työboosti käyntiin, ja vaikka englanti-ranska-käännös viekin monta tuntia (ja kurssista saan 1 opintopisteen...) ja syrjäyttää näin ollen tärkeän kirjallisuusesseen (jonka myöhästymistä valittelen nolona, etenkin kopioituani vanhemman version uudemman päälle ja myöhästyessäni lisää...) niin, kaiken kaikkiaan, kyllä täällä yliopistossa opetetaan tärkeitä asioita. Vaikka välillä onkin lakko, kuten ensi viikolla. Kuulin tästä vain semantiikan kurssilla, jonka kiva opettaja lupasi, että hän jatkaa opettamista. (Tilanne: ..."pyytäisin teitä tekemään harjoitukset 1, 2 ja 3. Tiedättehän, ensi viikolla on lakko." *Luokasta kuuluu kollektiivinen *aaah*, jossa sekoittuu hienoinen yllätys ja pettymys. Ope jatkaa: "...mutta minä aion jatkaa opettamista. Joten voitte tulla, mikäli pääsyä ei estetä. Oletan että tässä ryhmässä ei ole ihmisiä, jotka haluavat osallistua lakkoon? Kunnioittakaa kuitenkin tovereitanne, jotka valitsevat lakkoilun.")
Huomioita:
Poliisien huomautettua tiukkaan ja suoraan sävyyn, että tramlinjalla pyöräily on laitonta, olen löytänyt vihdoin mukavan pyöräilyreitin yliopistolle (toivottavasti saan myös pyöräillä sitä jatkossa).
Käytän enenevässä määrin sulkuja tekstissäni (perin ranskalaista).
Uintikin sujuu, nyt kun sanon opettajalle "Bonjour !" ja omistan uimalasit. Pääsen viikko viikolta paremmin perille rintauinnin tekniikasta ja hengityksestä (ei voi hengittää miten vaan pinnan alla).
Ehkä muutun pikkuhiljaa persjalkaisesta maakravusta sammakoksi, ehkä hetkittäin kuin kalaksi vedessä. Kala joka keskittyy, mulkoilee ympäristöään avoimin silmin, haistelee virtauksia.
Kala joka osaa myös kiivetä, kuten Hellaakosken hauki (seinäkiipeily sujui tällä kertaa ihan jees-jees, kun kipuaa nopsaan varmistamaan reittinsä pikemminkin kuin tärisee paikallaan hikisin käsin).
Se aallonpohja, jossa käväisin, oli jonkinlainen kotoisesta ympäristöstä irti riistetyn mielen liisteröityminen (anteeksi, että kirjoitan näin vaikeita, on ilta, näes). Nyt, kun hyväksyn koti-ikäväni, voin antaa kaikkinaisten psyykkisten ihmetilojen tulla ja tuoda tullessaan energiaa. Viikolla parina aamuna, kun olen istunut tunnilla, muistot ja tunnelmat suomalaisesta luonnosta sekä ihmisistä, joita rakastan, ovat hyökyneet niin voimakkaina mieleen, että on ollut vaikea keskittyä suullisiin korpuksiin, Grimmin lakiin tai monimerkityksisten lauseiden formaaliseen tulkintaan. Ihmettelen, nousevatko nuo elämäni kokemukset, joiden en ole tajunnut vaikuttaneen tai vaikuttavan minuun niin paljon, ihmettelen nousevatko ne jonkinlaisesta arkipäivän vastaavuudesta, kimmokkeista jotka alan saada täältä, joihin alan kiinnittyä, vai onko se jotain ihan omaani, perintöä, jonka tuon (import, emporter) tähän ympäristöön.
Samapa tuo. Täällä on kuitenkin mahdollisuus elää. Oppia. Uneksia. Viikolla näin niin pahoja unia velvollisuuksista ja velvoittajista, jotka kutsuvat minua kotiin, että melkein purin kieleni poikki torstaina aamuyöllä. Mieli liikkuu monaalle. On kummallista ihan vaan istua tunnilla ja kokea suuria tunteita. Ihan kuin teininä. Ehkä etäisyys tosiaan auttaa lähentymään, omaan kulttuuriinsa ja vieraisiin.
On kiva huomata, että kampuksellakin tapahtuu ihan maailmanluokan asioita. Missasin Mario Vargas Llosan, mutta käväisin torstaina pornografia-konferenssissa, tai oikeastaan sen iltanäytöksessä, johon elokuvakurssin ope oli kutsunut. Eka Ovidien Histoires de sexe(s), joka jostain kumman syystä oli ensimmäinen Ranskan elokuvatarkastamon x-luokituksen (oletettavasti vaarallisempaa kuin k-18) saanut sitten vuoden 1996, kuvasi arkipäivän seksiä ironisen realistisesti (voisin kuvitella Zolan nauttineen filmistä). Pöytäkeskustelut kuullun ymmärtämisen harjoituksia. Toinen teos, Catherine Corringerin Smooth, iski paljon syvempään. Käsittämättömän voimakasta kuvastoa ja tematiikkaa; syntymää, kuolemaa, tuskaa, rauhaa, katsetta ja avautumista. Harvempi taide-elokuva (monesti aika abstrahoituja) muuttaa katsojaansa yhtä radikaalisti kuin mitä se kehollisuuden kautta teki. Tekijät avasivat teokset puheenvuoroillaan ja niiden jälkeen tietysti keskusteltiin. Yleisö koostui kaikennäköisistä ja ikäisistä ihmisistä, nuorista opiskelijoista aina vanhempiin cinéphile-herrasmiehiin. Hoksasin vähän aikaa sitten, että elokuva tosiaan on täällä melkein ykkösasia kulttuurissa - sitä seurataan, siitä puhutaan, kaupunki vilisee elokuvafestivaaleja, joihin voisi kans joskus itsensä hilata. Tietysti tv aikanaan ja nyttemmin Internet ovat syöneet suosiota, joten elokuvaväki saattaa pikku hiljaa mieltää itsensä eliitiksi.
Tajusin, että perjantain häröilyni takia en sitten kerennyt katselemaan lisää Resnaisia, mutta maanantaiksi on kirjoitettava essai - tai opettajan englanninnos, "paper". Ja ehkä paras tapa saada aikaan työn flow-kokemus on keskittyä tekemään sitä.
14.11.2009
Viikonloput kannattaisi käyttää ulkoiluun...
Jätän kirjoittamisen vähemmälle ja katson mitä kameraan on tällä kertaa tarttunut.
Opin yhdeltä valokuvaajalta, että asioita on haisteltava, ja että kaupunkia on osattava katsella. Niin sieltä löytää joka päivä jotakin. Nämä kasvot mulkoilevat Musée des Beaux-Artsin ulkoporteilla. Kutsun häntä ylipapiksi. Etsin sujuvaa ranskannosta. "Grand-prêtressä" ei oikein kaiu se hakemani zarathustralaisuuden mahtavuus tai egyptiläisten hautaholvien mystiikka?
Graffitin taas nappasin koulumatkani varrelta.
Asiaa. Dialogi - yksi väylä viisauteen.
Olen edelleen ihan väsy flunssapäivä/istä ja seuranneesta liikkumattomuudesta. Harmittaa kun työt on ihan levällään (kirjaimellisesti) ja syön vaan juustoo. Eikä Bordeaux ole edes mikään juustokaupunki. Ehkä pitäis vain juoda viiniä niin selviäisin. Paradoksaalisesti.
Semantiikan opettaja sanoi, että quantificateurien kanssa siirrymme kurssissa mustaan aukkoon (trou noir), jossa epätoivo valtaa meidät, mutta kun sieltä poistumme, kaikki näyttää taas valoisammalta. Hieno tyyppi, tuo katalaani. Mun tekis mieli runoilla tänne hölynpölyä, mutta yritän huomenissa sublimoida turhautumisesta kumpuavat impulssini liikuntaan ja olla valittamatta mitäänsaamattomuuttani. On taas vähän sellanen olo, että kaupunki loukuttaa. Ensi viikonloppuna vois mennä vaikka Arcachoniin? Miltähän meri näyttäisi tähän aikaan vuodesta?
Opin yhdeltä valokuvaajalta, että asioita on haisteltava, ja että kaupunkia on osattava katsella. Niin sieltä löytää joka päivä jotakin. Nämä kasvot mulkoilevat Musée des Beaux-Artsin ulkoporteilla. Kutsun häntä ylipapiksi. Etsin sujuvaa ranskannosta. "Grand-prêtressä" ei oikein kaiu se hakemani zarathustralaisuuden mahtavuus tai egyptiläisten hautaholvien mystiikka?
Graffitin taas nappasin koulumatkani varrelta.
Asiaa. Dialogi - yksi väylä viisauteen.
Olen edelleen ihan väsy flunssapäivä/istä ja seuranneesta liikkumattomuudesta. Harmittaa kun työt on ihan levällään (kirjaimellisesti) ja syön vaan juustoo. Eikä Bordeaux ole edes mikään juustokaupunki. Ehkä pitäis vain juoda viiniä niin selviäisin. Paradoksaalisesti.
Semantiikan opettaja sanoi, että quantificateurien kanssa siirrymme kurssissa mustaan aukkoon (trou noir), jossa epätoivo valtaa meidät, mutta kun sieltä poistumme, kaikki näyttää taas valoisammalta. Hieno tyyppi, tuo katalaani. Mun tekis mieli runoilla tänne hölynpölyä, mutta yritän huomenissa sublimoida turhautumisesta kumpuavat impulssini liikuntaan ja olla valittamatta mitäänsaamattomuuttani. On taas vähän sellanen olo, että kaupunki loukuttaa. Ensi viikonloppuna vois mennä vaikka Arcachoniin? Miltähän meri näyttäisi tähän aikaan vuodesta?
11.11.2009
Mitä kursseja? / Choix de formation 1er semestre
Ajattelin olla vaihteeksi selkokielinen ja listata ne kurssit, jotka koitan käydä ensimmäisen lukukauden aikana.
Selvityksiä:
UFR = Unité de formation, oppiaine/laitos
UE = Unité d'enseignement, opintokokonaisuus, joka jaukautuu yksittäisiin CM/TD-kursseihin
CM = Cours magistral, luento
TD = Travaux dirigés, harjoitusryhmä
ECTS = no, opintopiste :)
Kurssikoodeja luetaan näin:
2L12U1 -->
2L Vuosikurssin tunnus (Licencen eli alemman korkeakoulututkinnon 2. vuosi)
12 UFR:n tunnus (Science du langage)
U1 UE:n tunnus (UE 1)
UFR Science du langage (kielitiede):
2L12U1 Sémantique CM+TD (2h/vko ja 4 ECTS)
2L12U2 Textes et corpus (corpus CM ja Logique CM, yht 3h/vko ja 6 ECTS)
2L12U3 Domaines connexes - Sociolinguistique CM (1h30 /vko ja 3 ECTS)
UFR Lettres modernes (kirjallisuus):
2L11U1 Littérature française XVIe-XVIIe siècles CM+TD (yht. 5h30 / vko 8. ECTS)
2L11U31 Oeuvres, textes et contextes CM + Récits contemporains TD (yht. 4h/vko ja 6 ECTS)
2L11U1 Latin TD (2 h /vko ja 4? ECTS (koko lukuvuosi?)
(kurssikoodista ei hajua, vapaaehtoinen kurssi ranskalaisille:)
Cinéma et littérature TD+CM (3h /joka toinen viikko, 5 ECTS)
UFR Pays Anglophones (englanti):
2L22U1 Anglais-francais version et francais-anglais thème TD (yht 2h/vko ja 2 ECTS)
CLES 1 (ranskalaisten tutkintoon liittämä kieliosaaminen, vastaa jokseenkin Kielikeskuksen tarjoamia opintoja): Russe (2h /vko, 4 ECTS koko lukuVUOSI)
Lisäksi vielä uintikurssi Natation, mahdollisesti 0,3 ECTS tai jotain muuta hämärää. :)
Jos siis en aivan väärin laske, olen mennyt valitsemaan itselleni töitä 40 op:n edestä tälle lukukaudelle. Ehdottomasti työläin : Lettres modernesin 2. vuoden Ranskan kirjallisuuden kurssi (vieläpä 1500-luvun kieltä). Nyt tuntuu siltä, että kuume nousee, joten kaivaudun vällyihin. Lukupäivä siis tämä lomapäivä.
Selvityksiä:
UFR = Unité de formation, oppiaine/laitos
UE = Unité d'enseignement, opintokokonaisuus, joka jaukautuu yksittäisiin CM/TD-kursseihin
CM = Cours magistral, luento
TD = Travaux dirigés, harjoitusryhmä
ECTS = no, opintopiste :)
Kurssikoodeja luetaan näin:
2L12U1 -->
2L Vuosikurssin tunnus (Licencen eli alemman korkeakoulututkinnon 2. vuosi)
12 UFR:n tunnus (Science du langage)
U1 UE:n tunnus (UE 1)
UFR Science du langage (kielitiede):
2L12U1 Sémantique CM+TD (2h/vko ja 4 ECTS)
2L12U2 Textes et corpus (corpus CM ja Logique CM, yht 3h/vko ja 6 ECTS)
2L12U3 Domaines connexes - Sociolinguistique CM (1h30 /vko ja 3 ECTS)
UFR Lettres modernes (kirjallisuus):
2L11U1 Littérature française XVIe-XVIIe siècles CM+TD (yht. 5h30 / vko 8. ECTS)
2L11U31 Oeuvres, textes et contextes CM + Récits contemporains TD (yht. 4h/vko ja 6 ECTS)
2L11U1 Latin TD (2 h /vko ja 4? ECTS (koko lukuvuosi?)
(kurssikoodista ei hajua, vapaaehtoinen kurssi ranskalaisille:)
Cinéma et littérature TD+CM (3h /joka toinen viikko, 5 ECTS)
UFR Pays Anglophones (englanti):
2L22U1 Anglais-francais version et francais-anglais thème TD (yht 2h/vko ja 2 ECTS)
CLES 1 (ranskalaisten tutkintoon liittämä kieliosaaminen, vastaa jokseenkin Kielikeskuksen tarjoamia opintoja): Russe (2h /vko, 4 ECTS koko lukuVUOSI)
Lisäksi vielä uintikurssi Natation, mahdollisesti 0,3 ECTS tai jotain muuta hämärää. :)
Jos siis en aivan väärin laske, olen mennyt valitsemaan itselleni töitä 40 op:n edestä tälle lukukaudelle. Ehdottomasti työläin : Lettres modernesin 2. vuoden Ranskan kirjallisuuden kurssi (vieläpä 1500-luvun kieltä). Nyt tuntuu siltä, että kuume nousee, joten kaivaudun vällyihin. Lukupäivä siis tämä lomapäivä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
