Je vous attends à ma maison.

Tärkeä kirjoitella ja analysoida kaiken aikaa. Lisään piakkoin kertomukset viimeisestä ihanasta viikostani Ranskassa, nyt ihmettelen lähinnä kotiinpaluutunnelmia.

Tunttui kumman sopivalta palata taas junalla ja laivalla - niin kuin olin lähtenytkin tammikuussa takaisin Ranskaan uutta kiinnostusta ja tarmoa täynnä. Nyt kolmen päivän ja kahden yön paluu oli tuskaisempi, koska kolme matkasäkkiäni pakottivat minut nököttämään paikallani. Muuten olisin pyrähtänyt nopeille kävelyretkille junanvaihtojen yhteydessä Lyonissa, Genevessä, Hampurissa, Kööpenhaminassa ja Malmössä - haistelemaan ympäristön tunnelmia. Tällä kertaa vietin ajan rautatien metallin, lähdön ja odotuksen tuoksuissa. Omaisuus naulasi minut paikoilleni. Lauantaiaamuna Tukholmassa kävelin Vikingin terminaalille ähkien, puhkien ja suomalaisia ärräpäitä päästellen ja laivassa jouduin orientoitumaan takaisiin moukkamaiseen, mitäänsanomattomaan, absurdiin suomalaiseen puheenparteen. Tyrskähtelin äimistyneenä, kuumeisena istuessani hiljaisessa nurkassani ja mietin että tätäkö se sitten olikin. Ranskalaisen puheen älyttömyydet pystyy jokseenkin kilpistämään pois, mutta suomi tulee suoraan päähän eikä pahintakaan höpötystä voi sulkea ajatusmaailmasta. Ihmettelin kumman lättänää maisemaa, katselin saariston karuutta ja meren harmautta (näinkö pohjoiseen olen tullut?) Terminaalissa oli tutut vanhat naamat vastassa. Hymyilin höntisti ja sälytin kantamukseni rakkaitteni selkään. Ulkona satoi, pehmeästi, harmaasti. Yhä pohjoiseen kulkiessa katsoin metsää, metsää; autoja ihmisiä ääniä harvakseltaan. Tyhjyys. -
En ollut vuosiin ajatellut, että metsä on tyhjä. Tajusin, että vuoden asuminen jatkuvan ihmiskulttuurin keskellä oli muuttanut tapaani kokea ympäristöä; Olin tottunut kulttuuriympäristön, ihmisen muovaaman historian täyteyteen, joka ensin oli sekin tuntunut tyhjältä lehtien näkemiseen tottuneille silmilleni. Kesti hetki, ennen kuin jaksoin rauhoittua ja antaa itseni upota luonnon näkymään (aivan kuin kesti pitkään, ennen kuin ihailin kiven elävyyttä, mascaroneja, siroja fleche-torneja, eksyttävää Bordeaux'n asemakaavaa). Luontomme on samaan aikaan karu ja herkkä; vaikeneva ja ihmeen vihreä. Linnut laulavat harvakseltaan, vesi järvissä on tyyni ja taivasta heijastava. Pohjoisen luonnon rauha.

Olen tosi tyytyväinen viisaasta päätöksestäni pysyä koko vuoden vaihdossa. Kolme-neljä kuukautta ei riitä kuin siihen, että tuntee olonsa vieraaksi, ikävöi ja kummastelee. Kaksinkertainen aika sallii sopeutumisen, omien juttujen löytämisen. Uusi kotikulttuuri käytäntöineen alkaa tuntua itsestäänselvältä. Joulukuussa palatessani sen huomasi vasta siitä, että tiskasin pesusienellä enkä harjalla. Nyt, en tiedä mistä sen huomaa, jos mistään? Mutta minä kaipaan ranskalaisten vuorovaikutusta, sivistyneisyyttä ja tiettyä "asiat hoituu" -asennetta. Olisin voinut sopeutua paremmin, tehdä vaikka vapaaehtoishommia jotka mulle niin hyvin sopivat. Muutamat vaihtarit, jotka tunnen, jotka olivat vain kevään vaihdossa, olivat aika nuivalla tuulella kun viimeksi näin; kyllästyneinä tahtoivat kotiin, ikävöivät kissojaan (tunnistin itseni tilan kuutisen kuukautta sitten, vaikka oli meidän vanhaa harmaata herraa kiva nytkin rapsuttaa). Toiset olivat sopeutuneet lyhyessä ajassa - tehneet heti alusta asti kaikenlaista, aktiivisen uteliaasti, menneet mukaan harrastuksiin, jutelleet, tutustuneet ranskalaisiin. Tosi tärkeää: Tutustua paikallisiin. Sitten ovat hekin, jotka ovat olleet koko vuoden vaihdossa ja koonneet ympärilleen vankan vaihtarijoukon, ja kokevat nyt kotiin palattuaan kulttuurishokin vielä vahvemmin kuin minä.

Joku kyseenalaisti blogini nimen. Mihin viittasin sillä vuosi sitten? Kaiketi haluuni matkata fiksusti (junalla, sopivia etäisyyksiä ja sopivalla nopeudella), toisaalta vertauskuvallisesti löytää omat tieni (kaksimerkityksisesti pysyä raiteillani ja kävellä kotoisilla raiteilla). Ja soinnullisuus - ehkä vaan tykkään ranskan kielen ärrrästä!
Halusin mennä Ranskaan oppimaan jotakin, koska kansainvälistyminen on tärkeää (näin sanovat meille auktoriteetit!). Mutta mitä se minulle henkilökohtaisesti merkitsee? "Omasta" kulttuurista ulos astumista, oven raottamista ja avaamista toisille, tietynlaista ymmärtämisen kamppailua, palkitsevaa haasteellisuutta. Erilaiset toimintatavat opettavat kuulostelemaan niitä syvemmällä piileviä asenteita. Ja kansat kohtaavat ihmisten tasolla.

Jätän kohtapuoleen pikku blogini tänne istuskelemaan. Saatanhan jatkaa siihen kirjoittamista vaikka ranskaksi, suomalaisuuden ihmeellisyyksistä. Palaan ehkä linkittämään joitakin vanhempia merkintöjä, lisäämään kuvia ja sen semmoista, mutta paljon en niihin koske. Ne ovat syntyneet silloisessa ympäristössään, ja hyvä niin.

Yksi näistä päivistä / Un de ces jours

Il me faudrait remonter en temps et vous expliquer ce que j'ai vécu, ce que j'ai pensé sur mes voyages... Mais tiens, je suis toujours partante et sur la route ! Cela veut dire, que je commence par une résumé de cette journée un peu folle, pour pouvoir m'arrêter et continuer à la suivante.

Mon dos brule, toujours, je crois que mon ordi est le péché originel en même temps qu'il me donne le plaisir de me connecter autour et plus loin. Je suis partie avec une douleur de la nostalgie et de l'aventure, et j'en a acquis d'autres. D'autres vues et d'autres personnes qui me vont manquer, d'autres portes qui me vont s'ouvrir. La vie m'a déjà donné la fatigue, et cela m'impressionne.

Aamulla koe elokuvan historiasta. Kummin koe aikoihin, koska opettaja oli saanut kuulla viimetingassa, että (n. sadan opiskelijan) tulokset tulee toimittaa eteenpäin 26.4. mennessä. Hip. Ei siis muuta mahdollisuutta kuin tehdä äkkipikainen koe. Kysymykset olivat tyyppiä "Kuka ohjasi "L'homme à la caméran ja minä vuonna?" Hip. Hilpeä koe.

Sit videoo. Autoportraittini meni vähän mönkiä päin, koska montaasi jäi vaiheeseen. Mutta Airin Radian tulee soittaa hautajaisissani.

Hip. Russe. Venäjän vika tunti. Kiva. Ymmärsin kaikkinaisia tilanteita väärin, mutta se on yksi näistä päivistä, kun väsyttää. Silti hymyilyttää. Saa väsyä.
Juttelin kurssikaverini kanssa etsiessämme toukokuun tentin salia; Hänen instituutionsa välittää korkeammille tahoille todennettua tutkimustietoa maataloudesta ja ympäristön tilasta, ympäristötietoisesta maataloudesta puhuimme, Itämerestäkin, maanviljelijöistä täällä, sen sellaisesta. Mietin aina, että minun elämäni kulkee mukana. Se maa, jossa olen syntynyt ja se maatila, jolla olen kasvanut. L'essentiel, c'est de trouver des solutions ; se connecter, mettre ses pieds bien sur le sol.

Pyöräilin vihertyvän yliopistoalueen halki. Aistini ja havaintoni, se mitä saan ja mihin sen yhdistän, kaksi pohjoisiin olosuhteisiin hienostunutta järjestelmää, ovat kyllä olleet täällä vaihdossa, talvettomassa tilassa, toisinaan ihan ulalla. Nyt tuoksui heinäntekoaika, suuret vastaleikatut nurmikentät pöllyävän, kuivan hiekkaisen maaperän vivahteineen. Ihan kuin näkisi sireenejä. Kesäkuu siis, lakkiaisaika. Miten kauan on siitäkin? Harvoin sitä tuntee saavuttaneensa jotakin. Puhalsin voikukan höytyviä...

Katselen tämän tekstin ranskan ja suomen kappaleita. Je jette un coup d'oeil sur les paragraphes en francais ou en finnois. Ce sont deux de mes langues. Regarde leur rythme, comment l'autre explique, l'autre danse, l'autre se rend dense, l'autre reste perplexe. Lequel ?
Tu sais bien t'amuser, et bien te taire. Mais sais-tu comment bien le faire ?

Olen vain puoliluovassa mielentilassa, pakko ajatella ja pallotella, pakko nauttia lähtemisen ja täällä olemisn tunteesta, pakko kirjoittaa ja jättää jälkiä. Niin monta yksityiskohtaa huomasit taas kotimatkalla... Ja kun pysähdyn tähän matkan varrelle ja lakkaan juoksemasta aikaa karkuun, huomaan huomaamattani, miten kaikki kokemani hetket, jolloin olen ollut läsnä, kutoutuvat ympärilleni ihmeelliseksi tilkkutäkiksi.

Tämä oli yksi näistä päivistä, jolloin olin väsynyt, mutta kuljin, jolloin koin ja tein sitä samaa vanhaa vaan improvisoiden ulos käsikirjoituksen sanasta, silti sisällä sen hengessä.
Et pourtant il faut vivre, et survivre.

Kielivälipala

Sananlasku "Mikä laulaen tulee se viheltäen menee" on käännettävä kaiketi

Ce qui vient en chantant, part sifflant.

Vaikka ennen käsitin sen näin:

Ce qui vient chantant, part sifflant.

Mielikuva kaverista, joka tulee laulaen ja lähtee vihellellen, koska ajattelin että vain ihmiset viheltävät. Ihmettelin, koska minusta laulaminen ja viheltäminen ovat samanlaisia hilpeyden ilmauksia, viheltäminen vain sanoista "mykkää". Mutta sananparsi taitaa oikeasti viestiä, että iloisena tehty työ ja saadut tulokset häviävät sen siliän tien.

Ihan kiero ajatusmalli.

Sananlaskut toimivat kielenkäytössä usein "argumentteina". Kansanviisaus typistetään helposti puhkikaluttuihin peukalosääntöihin, jotka nätisti tukahduttavat keskustelun. Usein suomalaiset sananlaskut tarjoavat aivan vastakkaisetkin näkökannat. Un proverbe mal choisi sert à tuer la conversation.

Pata kattilaa soimaa, koska turvaudun itse sananlaskuihin silloin, kun en keksi järkevämpää sanottavaa.

Vaan ovathan ihmiset tiivistäneet fiksusti kokemuksiaan kautta aikojen.
" On parle toujours mal quand on a rien à dire. "
Voltaire



***

Selaillessani nettiä tuli vastaan supisuomalainen "avautuminen": Ärsytyksen purkaminen kaikelle kansalle - vieläpä perustelematon, puhdas mielipide: Näin on koska minä olen sitä mieltä. Vertasin "avautumista" (ilmausta jolla puhuja itse määritteli puheenvuoronsa) niihin yhteyksiin, joissa olin kuullut käytettävän sanaa "ouverture". Raju henkinen kasvu, jokin kokemani muuttaa minua. "Ouverture" ottaa vastaan, "avautuminen" suoltaa ulos (puhekielisessä merkityksessään). Metaforissa lymyilevät ne merkitykset, jotka sinne sijoitetaan.

Kummallisuuksia tai: Particularités

Tutkiskelin tänään lähinnä yleisissä käymälöissä kielenkäytön piilo-oletuksia. Tiedättehän, että vessoissa on aika ajoin tarpeen ohjeistaa käyttäjiä siivoamaan jälkensä, käyttämään sitä pientä roskakoria jne. Ei ole yhdentekevää, miten nämä ohjeet ilmaistaan. Tämänpäiväisen otoksen perusteella ranskan kielellä vedotaan tunteisiin: Käyttäjälle uskotellaan tämän haluavan käyttää roskista. "Merci de bien vouloir déposer..." tai sitten huomautetaan ajattelemaan toisia, eli jättämään kopin sellaiseen kuntoon jonka haluaisi itse kohdata. Suomessa sama asia ilmaistaan useimmiten käskyllä "Älä heitä siteitä pyttyyn! Käytä roskakoria!" tai toteutuneena asiantilana, jos oikein kilttejä ollaan: "Kiitos kun siivoat jälkesi."

Tänään kävin taas, en sano kuinka monetta kertaa yliopistolla haikailemassa inscription administrativen perään. BABAOCin kiva tyttö sanoi monta kertaa "Désolée" ja selitti, että vaikka ohjelmistopuoli on kaiketi kunnossa, Erasmusten kirjautumisia aletaan järjestää vasta seuraavana maanantai-iltapäivänä, koska ensin hoidetaan vaikeammat tapaukset, vaihto-ohjelmien ulkopuoliset ulkomaalaisopiskelijat.

Kävin myös Pôle-emploissa Mériadeckin kauppakeskuksen pohjoispuolen terassitorneissa tyrkyttämässä itseäni työnhakijaksi. Netistä tulostamieni ohjeiden perusteella ajattelin, että eihän tästä tule mitään, koska minulla ei ole sitä tarvittavaa asiapaperipinkkaa, mutta kummallisen vastaanoton jälkeen pääsinkin ystävällisen hepun juttusille, joka kirjasi minut opiskelija-työnhakijaksi, jonka ei esimerkiksi tarvitse päivittää tilannettaan joka kuukausi. (Tulin sisään pimeiden, vailla opasteita olevien käytävien ja hissin kautta, vastaanottotäti otti passini ja kehotti menemään viereiseen huoneeseen katsomaan Pôle-emploin esittelyvideota, sitten palasin vastaanttosaliin ja harhailin hetken, kunnes ystävällinen heppu tuli hakemaan.)
Haastattelu, jossa on tarkoitus kartoittaa tilanteeni ja johon voisi kirjoitella CV:nkin valmiiksi, on sovittu loppukuuhun, mutta taidan siirtää sitä ainakin viikolla.

Hoksasin, että mitäs minä täällä pönötän, kaikki tämä viivyttely on selvä merkki: "Profite de tes vacances !" Mennään sitten pois.