Je vous attends à ma maison.

Tärkeä kirjoitella ja analysoida kaiken aikaa. Lisään piakkoin kertomukset viimeisestä ihanasta viikostani Ranskassa, nyt ihmettelen lähinnä kotiinpaluutunnelmia.

Tunttui kumman sopivalta palata taas junalla ja laivalla - niin kuin olin lähtenytkin tammikuussa takaisin Ranskaan uutta kiinnostusta ja tarmoa täynnä. Nyt kolmen päivän ja kahden yön paluu oli tuskaisempi, koska kolme matkasäkkiäni pakottivat minut nököttämään paikallani. Muuten olisin pyrähtänyt nopeille kävelyretkille junanvaihtojen yhteydessä Lyonissa, Genevessä, Hampurissa, Kööpenhaminassa ja Malmössä - haistelemaan ympäristön tunnelmia. Tällä kertaa vietin ajan rautatien metallin, lähdön ja odotuksen tuoksuissa. Omaisuus naulasi minut paikoilleni. Lauantaiaamuna Tukholmassa kävelin Vikingin terminaalille ähkien, puhkien ja suomalaisia ärräpäitä päästellen ja laivassa jouduin orientoitumaan takaisiin moukkamaiseen, mitäänsanomattomaan, absurdiin suomalaiseen puheenparteen. Tyrskähtelin äimistyneenä, kuumeisena istuessani hiljaisessa nurkassani ja mietin että tätäkö se sitten olikin. Ranskalaisen puheen älyttömyydet pystyy jokseenkin kilpistämään pois, mutta suomi tulee suoraan päähän eikä pahintakaan höpötystä voi sulkea ajatusmaailmasta. Ihmettelin kumman lättänää maisemaa, katselin saariston karuutta ja meren harmautta (näinkö pohjoiseen olen tullut?) Terminaalissa oli tutut vanhat naamat vastassa. Hymyilin höntisti ja sälytin kantamukseni rakkaitteni selkään. Ulkona satoi, pehmeästi, harmaasti. Yhä pohjoiseen kulkiessa katsoin metsää, metsää; autoja ihmisiä ääniä harvakseltaan. Tyhjyys. -
En ollut vuosiin ajatellut, että metsä on tyhjä. Tajusin, että vuoden asuminen jatkuvan ihmiskulttuurin keskellä oli muuttanut tapaani kokea ympäristöä; Olin tottunut kulttuuriympäristön, ihmisen muovaaman historian täyteyteen, joka ensin oli sekin tuntunut tyhjältä lehtien näkemiseen tottuneille silmilleni. Kesti hetki, ennen kuin jaksoin rauhoittua ja antaa itseni upota luonnon näkymään (aivan kuin kesti pitkään, ennen kuin ihailin kiven elävyyttä, mascaroneja, siroja fleche-torneja, eksyttävää Bordeaux'n asemakaavaa). Luontomme on samaan aikaan karu ja herkkä; vaikeneva ja ihmeen vihreä. Linnut laulavat harvakseltaan, vesi järvissä on tyyni ja taivasta heijastava. Pohjoisen luonnon rauha.

Olen tosi tyytyväinen viisaasta päätöksestäni pysyä koko vuoden vaihdossa. Kolme-neljä kuukautta ei riitä kuin siihen, että tuntee olonsa vieraaksi, ikävöi ja kummastelee. Kaksinkertainen aika sallii sopeutumisen, omien juttujen löytämisen. Uusi kotikulttuuri käytäntöineen alkaa tuntua itsestäänselvältä. Joulukuussa palatessani sen huomasi vasta siitä, että tiskasin pesusienellä enkä harjalla. Nyt, en tiedä mistä sen huomaa, jos mistään? Mutta minä kaipaan ranskalaisten vuorovaikutusta, sivistyneisyyttä ja tiettyä "asiat hoituu" -asennetta. Olisin voinut sopeutua paremmin, tehdä vaikka vapaaehtoishommia jotka mulle niin hyvin sopivat. Muutamat vaihtarit, jotka tunnen, jotka olivat vain kevään vaihdossa, olivat aika nuivalla tuulella kun viimeksi näin; kyllästyneinä tahtoivat kotiin, ikävöivät kissojaan (tunnistin itseni tilan kuutisen kuukautta sitten, vaikka oli meidän vanhaa harmaata herraa kiva nytkin rapsuttaa). Toiset olivat sopeutuneet lyhyessä ajassa - tehneet heti alusta asti kaikenlaista, aktiivisen uteliaasti, menneet mukaan harrastuksiin, jutelleet, tutustuneet ranskalaisiin. Tosi tärkeää: Tutustua paikallisiin. Sitten ovat hekin, jotka ovat olleet koko vuoden vaihdossa ja koonneet ympärilleen vankan vaihtarijoukon, ja kokevat nyt kotiin palattuaan kulttuurishokin vielä vahvemmin kuin minä.

Joku kyseenalaisti blogini nimen. Mihin viittasin sillä vuosi sitten? Kaiketi haluuni matkata fiksusti (junalla, sopivia etäisyyksiä ja sopivalla nopeudella), toisaalta vertauskuvallisesti löytää omat tieni (kaksimerkityksisesti pysyä raiteillani ja kävellä kotoisilla raiteilla). Ja soinnullisuus - ehkä vaan tykkään ranskan kielen ärrrästä!
Halusin mennä Ranskaan oppimaan jotakin, koska kansainvälistyminen on tärkeää (näin sanovat meille auktoriteetit!). Mutta mitä se minulle henkilökohtaisesti merkitsee? "Omasta" kulttuurista ulos astumista, oven raottamista ja avaamista toisille, tietynlaista ymmärtämisen kamppailua, palkitsevaa haasteellisuutta. Erilaiset toimintatavat opettavat kuulostelemaan niitä syvemmällä piileviä asenteita. Ja kansat kohtaavat ihmisten tasolla.

Jätän kohtapuoleen pikku blogini tänne istuskelemaan. Saatanhan jatkaa siihen kirjoittamista vaikka ranskaksi, suomalaisuuden ihmeellisyyksistä. Palaan ehkä linkittämään joitakin vanhempia merkintöjä, lisäämään kuvia ja sen semmoista, mutta paljon en niihin koske. Ne ovat syntyneet silloisessa ympäristössään, ja hyvä niin.

Kelailua

Tänään kelailin muistoja ja ihmissuhteita mielessäni. Edestakaisin, kelanauhuri välillä takkuillen tai jääden tykyttämään johonkin kohtaan. Lopulta tulin kuitenkin siihen päätökseen, etten minä niitä nauhoja säre kelailemalla, huiskinpa vaan turhat pölyt pois, ehkä vähän editoin - mutta sehän on director's cut.

Hyvä vuosi on ollut. Ei elämää voi elää eikä Erasmuksena voi touhuta tekemättä tavattomasti virheitä, erehdyksiä, olemalla tyytymätön itseensä ja toisiin ja ihan kaikkeen. Mut ei sitä voi elää nauttimattakaan. Siinä sivussa. Ei elämäänsä voi elää täydellisenä, mutta olen iloinen, kunhan se pysyy liikkeessä - hengitys, veri, elämä, kaikki lähtee ja palaa ja palautuu.

Kelailtuani ja ahdisteltuani itseäni koko päivän työnsin itseni ulos, vaikka vaikeaa olikin (voi kun en olisi niin syöppö ahdistellessani). Rannalla tuuli kävi, puhalsi hiukset silmille ja pois silmiltä, ihmiset istuivat sillan alla ja lauloivat kitaroineen, tehdasalueen altaiden rauhassa rakennusteline muistutti Eiffelin tornia, tapasin pari kaveria, vihreys paistoi Quinconcesilla. Palasin. Lähden taas, en tiedä miten pitkäksi aikaa.

Ai niin, varmaan ekaa kertaa teki todella mieli saunaan. Järveen. Suviyöhön.
Oh. Là. Là.

Hyvä Lukija, harkitsitpa vaihtoa tai muuta sellaista tai olitpa oikein mukavasti käpertyneenä omaan pikku koloosi, niin kehotan sinua lähtemään, olemaan ja palaamaan, missä ja milloin tahansa. Hemmetin hyvä kokemus, tänään, tässä, täten.

Opiskelijavaihto (Erasmus) ja vieraanvaraisuuteen perustuva matkailu (Couch surfing) luovat oman kokemusilmastonsa. Erasmuksena jaat erityisen tilanteen, tapaat juuri sen lähtemisen takia avoimia, uteliaita ihmisiä, löydät bileet mistä tahansa. Surffaaminen VOI OLLA (koska se voi olla monia asioita) vielä parempi keino tavata erilaisia ihmisiä, haastaa itseäsi ja jakaa kokemuksia. Kumpikin ovenavaus maailmaan.

Terve. Ja kiitos kaloista.

Eka Erasmukseni tai: Découvrir, c'est partager

Tapasin tänään toisessa yliopistossa hengaavan erasmuksen, mikä oli huviksi ja hyödyksi. Tajusin seuraavaa:

Maahanmuuttaja tuntee itsensä helposti ulkopuoliseksi, jollei varsinaisesti tee mitään järkevää, "työtä", mutta ei ole ihan lomallakaan. Tämä on minulla ongelmana. Kuukauden väliaikana olen pudonnut jonkinlaiseen väliajan odotusloukkuun, kun haluaisin vain tehdä jotain, luoda kunnon projektin tai useampia, tutustua ihmisiin, mutta Ranskan arki kulkee ympärilläni enkä kunnolla ole osa sitä.

Löydettyään toisen maahanmuuttajan ensimmäinen maahanmuuttaja kokee tiettyä helpotusta, koska elämäntilanne on samalla aaltopituudella ja kielitaidon tasot lähempänä toisiaan kuin natiivin kanssa keskustellessa.

Kaupunkia "näkee" tosiaan tarkemmin ja omaperäisemmin, kun sitä tutkii jonkun kanssa.


Muita huomioita:

Kirjastot ja kirjakaupat ovat ihania paikkoja levähtää, vaellella ja matkailla pidemmälle kuin TGV:llä pääsee. Löysin moniosastoisen Mollat'n kirjakaupan metrolinjan varrelta Hotel de Villen ja Place de Gambettan väliltä. D'origine bordelaise. Tuli elävästi mieleen моя любымая места (sisäpiirijuttu).

Lähikirjastossani Marché des Capucinsin vieressä on kiva piipahtaa, varsinkin sateella (tänään tosin satoi, vihdoin ja viimein helteiden jälkeen, sen verran, että kirjaston lattialla oli useampi ämpäri - eivät taida olla tiivistykset ihan suomalaistasoa). Mutta lainaaminen ei ole ilmaista. Piti OSTAA kirjastokortti. No, se on vain 9,50 euroa per vuosi, se on yksi illallinen ravintolassa, mutta että ostaa? Missä on vapaus, veljeys, tasa-arvo? Onneksi periaate on kuitenkin kunnossa, sisään saa tulla lueskelemaan kuka vain, ja kirjastotädit ovat kirjastotätejä kautta maailman.

Luonnonilmiöitä:
Täällä on kamalia hyttysiä. Purevat kasvoihin, käsiin, jalkoihin, kaulaan, enkä ole kehittänyt niitä vastaan immuniteettiä. Voitte siis kuvitella kuinka hemaisevalta näytän.