Kelailua

Tänään kelailin muistoja ja ihmissuhteita mielessäni. Edestakaisin, kelanauhuri välillä takkuillen tai jääden tykyttämään johonkin kohtaan. Lopulta tulin kuitenkin siihen päätökseen, etten minä niitä nauhoja säre kelailemalla, huiskinpa vaan turhat pölyt pois, ehkä vähän editoin - mutta sehän on director's cut.

Hyvä vuosi on ollut. Ei elämää voi elää eikä Erasmuksena voi touhuta tekemättä tavattomasti virheitä, erehdyksiä, olemalla tyytymätön itseensä ja toisiin ja ihan kaikkeen. Mut ei sitä voi elää nauttimattakaan. Siinä sivussa. Ei elämäänsä voi elää täydellisenä, mutta olen iloinen, kunhan se pysyy liikkeessä - hengitys, veri, elämä, kaikki lähtee ja palaa ja palautuu.

Kelailtuani ja ahdisteltuani itseäni koko päivän työnsin itseni ulos, vaikka vaikeaa olikin (voi kun en olisi niin syöppö ahdistellessani). Rannalla tuuli kävi, puhalsi hiukset silmille ja pois silmiltä, ihmiset istuivat sillan alla ja lauloivat kitaroineen, tehdasalueen altaiden rauhassa rakennusteline muistutti Eiffelin tornia, tapasin pari kaveria, vihreys paistoi Quinconcesilla. Palasin. Lähden taas, en tiedä miten pitkäksi aikaa.

Ai niin, varmaan ekaa kertaa teki todella mieli saunaan. Järveen. Suviyöhön.
Oh. Là. Là.

Hyvä Lukija, harkitsitpa vaihtoa tai muuta sellaista tai olitpa oikein mukavasti käpertyneenä omaan pikku koloosi, niin kehotan sinua lähtemään, olemaan ja palaamaan, missä ja milloin tahansa. Hemmetin hyvä kokemus, tänään, tässä, täten.

Opiskelijavaihto (Erasmus) ja vieraanvaraisuuteen perustuva matkailu (Couch surfing) luovat oman kokemusilmastonsa. Erasmuksena jaat erityisen tilanteen, tapaat juuri sen lähtemisen takia avoimia, uteliaita ihmisiä, löydät bileet mistä tahansa. Surffaaminen VOI OLLA (koska se voi olla monia asioita) vielä parempi keino tavata erilaisia ihmisiä, haastaa itseäsi ja jakaa kokemuksia. Kumpikin ovenavaus maailmaan.

Terve. Ja kiitos kaloista.

Yksi näistä päivistä / Un de ces jours

Il me faudrait remonter en temps et vous expliquer ce que j'ai vécu, ce que j'ai pensé sur mes voyages... Mais tiens, je suis toujours partante et sur la route ! Cela veut dire, que je commence par une résumé de cette journée un peu folle, pour pouvoir m'arrêter et continuer à la suivante.

Mon dos brule, toujours, je crois que mon ordi est le péché originel en même temps qu'il me donne le plaisir de me connecter autour et plus loin. Je suis partie avec une douleur de la nostalgie et de l'aventure, et j'en a acquis d'autres. D'autres vues et d'autres personnes qui me vont manquer, d'autres portes qui me vont s'ouvrir. La vie m'a déjà donné la fatigue, et cela m'impressionne.

Aamulla koe elokuvan historiasta. Kummin koe aikoihin, koska opettaja oli saanut kuulla viimetingassa, että (n. sadan opiskelijan) tulokset tulee toimittaa eteenpäin 26.4. mennessä. Hip. Ei siis muuta mahdollisuutta kuin tehdä äkkipikainen koe. Kysymykset olivat tyyppiä "Kuka ohjasi "L'homme à la caméran ja minä vuonna?" Hip. Hilpeä koe.

Sit videoo. Autoportraittini meni vähän mönkiä päin, koska montaasi jäi vaiheeseen. Mutta Airin Radian tulee soittaa hautajaisissani.

Hip. Russe. Venäjän vika tunti. Kiva. Ymmärsin kaikkinaisia tilanteita väärin, mutta se on yksi näistä päivistä, kun väsyttää. Silti hymyilyttää. Saa väsyä.
Juttelin kurssikaverini kanssa etsiessämme toukokuun tentin salia; Hänen instituutionsa välittää korkeammille tahoille todennettua tutkimustietoa maataloudesta ja ympäristön tilasta, ympäristötietoisesta maataloudesta puhuimme, Itämerestäkin, maanviljelijöistä täällä, sen sellaisesta. Mietin aina, että minun elämäni kulkee mukana. Se maa, jossa olen syntynyt ja se maatila, jolla olen kasvanut. L'essentiel, c'est de trouver des solutions ; se connecter, mettre ses pieds bien sur le sol.

Pyöräilin vihertyvän yliopistoalueen halki. Aistini ja havaintoni, se mitä saan ja mihin sen yhdistän, kaksi pohjoisiin olosuhteisiin hienostunutta järjestelmää, ovat kyllä olleet täällä vaihdossa, talvettomassa tilassa, toisinaan ihan ulalla. Nyt tuoksui heinäntekoaika, suuret vastaleikatut nurmikentät pöllyävän, kuivan hiekkaisen maaperän vivahteineen. Ihan kuin näkisi sireenejä. Kesäkuu siis, lakkiaisaika. Miten kauan on siitäkin? Harvoin sitä tuntee saavuttaneensa jotakin. Puhalsin voikukan höytyviä...

Katselen tämän tekstin ranskan ja suomen kappaleita. Je jette un coup d'oeil sur les paragraphes en francais ou en finnois. Ce sont deux de mes langues. Regarde leur rythme, comment l'autre explique, l'autre danse, l'autre se rend dense, l'autre reste perplexe. Lequel ?
Tu sais bien t'amuser, et bien te taire. Mais sais-tu comment bien le faire ?

Olen vain puoliluovassa mielentilassa, pakko ajatella ja pallotella, pakko nauttia lähtemisen ja täällä olemisn tunteesta, pakko kirjoittaa ja jättää jälkiä. Niin monta yksityiskohtaa huomasit taas kotimatkalla... Ja kun pysähdyn tähän matkan varrelle ja lakkaan juoksemasta aikaa karkuun, huomaan huomaamattani, miten kaikki kokemani hetket, jolloin olen ollut läsnä, kutoutuvat ympärilleni ihmeelliseksi tilkkutäkiksi.

Tämä oli yksi näistä päivistä, jolloin olin väsynyt, mutta kuljin, jolloin koin ja tein sitä samaa vanhaa vaan improvisoiden ulos käsikirjoituksen sanasta, silti sisällä sen hengessä.
Et pourtant il faut vivre, et survivre.

Kielivälipala

Sananlasku "Mikä laulaen tulee se viheltäen menee" on käännettävä kaiketi

Ce qui vient en chantant, part sifflant.

Vaikka ennen käsitin sen näin:

Ce qui vient chantant, part sifflant.

Mielikuva kaverista, joka tulee laulaen ja lähtee vihellellen, koska ajattelin että vain ihmiset viheltävät. Ihmettelin, koska minusta laulaminen ja viheltäminen ovat samanlaisia hilpeyden ilmauksia, viheltäminen vain sanoista "mykkää". Mutta sananparsi taitaa oikeasti viestiä, että iloisena tehty työ ja saadut tulokset häviävät sen siliän tien.

Ihan kiero ajatusmalli.

Sananlaskut toimivat kielenkäytössä usein "argumentteina". Kansanviisaus typistetään helposti puhkikaluttuihin peukalosääntöihin, jotka nätisti tukahduttavat keskustelun. Usein suomalaiset sananlaskut tarjoavat aivan vastakkaisetkin näkökannat. Un proverbe mal choisi sert à tuer la conversation.

Pata kattilaa soimaa, koska turvaudun itse sananlaskuihin silloin, kun en keksi järkevämpää sanottavaa.

Vaan ovathan ihmiset tiivistäneet fiksusti kokemuksiaan kautta aikojen.
" On parle toujours mal quand on a rien à dire. "
Voltaire



***

Selaillessani nettiä tuli vastaan supisuomalainen "avautuminen": Ärsytyksen purkaminen kaikelle kansalle - vieläpä perustelematon, puhdas mielipide: Näin on koska minä olen sitä mieltä. Vertasin "avautumista" (ilmausta jolla puhuja itse määritteli puheenvuoronsa) niihin yhteyksiin, joissa olin kuullut käytettävän sanaa "ouverture". Raju henkinen kasvu, jokin kokemani muuttaa minua. "Ouverture" ottaa vastaan, "avautuminen" suoltaa ulos (puhekielisessä merkityksessään). Metaforissa lymyilevät ne merkitykset, jotka sinne sijoitetaan.

Kummallisuuksia tai: Particularités

Tutkiskelin tänään lähinnä yleisissä käymälöissä kielenkäytön piilo-oletuksia. Tiedättehän, että vessoissa on aika ajoin tarpeen ohjeistaa käyttäjiä siivoamaan jälkensä, käyttämään sitä pientä roskakoria jne. Ei ole yhdentekevää, miten nämä ohjeet ilmaistaan. Tämänpäiväisen otoksen perusteella ranskan kielellä vedotaan tunteisiin: Käyttäjälle uskotellaan tämän haluavan käyttää roskista. "Merci de bien vouloir déposer..." tai sitten huomautetaan ajattelemaan toisia, eli jättämään kopin sellaiseen kuntoon jonka haluaisi itse kohdata. Suomessa sama asia ilmaistaan useimmiten käskyllä "Älä heitä siteitä pyttyyn! Käytä roskakoria!" tai toteutuneena asiantilana, jos oikein kilttejä ollaan: "Kiitos kun siivoat jälkesi."

Tänään kävin taas, en sano kuinka monetta kertaa yliopistolla haikailemassa inscription administrativen perään. BABAOCin kiva tyttö sanoi monta kertaa "Désolée" ja selitti, että vaikka ohjelmistopuoli on kaiketi kunnossa, Erasmusten kirjautumisia aletaan järjestää vasta seuraavana maanantai-iltapäivänä, koska ensin hoidetaan vaikeammat tapaukset, vaihto-ohjelmien ulkopuoliset ulkomaalaisopiskelijat.

Kävin myös Pôle-emploissa Mériadeckin kauppakeskuksen pohjoispuolen terassitorneissa tyrkyttämässä itseäni työnhakijaksi. Netistä tulostamieni ohjeiden perusteella ajattelin, että eihän tästä tule mitään, koska minulla ei ole sitä tarvittavaa asiapaperipinkkaa, mutta kummallisen vastaanoton jälkeen pääsinkin ystävällisen hepun juttusille, joka kirjasi minut opiskelija-työnhakijaksi, jonka ei esimerkiksi tarvitse päivittää tilannettaan joka kuukausi. (Tulin sisään pimeiden, vailla opasteita olevien käytävien ja hissin kautta, vastaanottotäti otti passini ja kehotti menemään viereiseen huoneeseen katsomaan Pôle-emploin esittelyvideota, sitten palasin vastaanttosaliin ja harhailin hetken, kunnes ystävällinen heppu tuli hakemaan.)
Haastattelu, jossa on tarkoitus kartoittaa tilanteeni ja johon voisi kirjoitella CV:nkin valmiiksi, on sovittu loppukuuhun, mutta taidan siirtää sitä ainakin viikolla.

Hoksasin, että mitäs minä täällä pönötän, kaikki tämä viivyttely on selvä merkki: "Profite de tes vacances !" Mennään sitten pois.

Keittotaidosta ou : chez le boulanger

Tänä aamuna tein briocheja, koska voipaketti uhkasi kadota roskiksen syövereihin. Ihan hyviä tuli, huolimatta aikansa eläneestä päiväyksestä.

Kävin ekokaupassa ostamassa munia ja jauhoja, mutta totta puhuen Carrefourista saa samaa ja halvemmalla. Sitä paitsi toukat olivat iskeneet pussiin. Jauhoissa on numeromerkintä ilmaisemassa hienousastetta. Mitä pienempi, sitä hienompaa. 80 kelpaa patisserie-tuotteisiin, 150 oli kokojyvästä jauhettua.

Uunin lämpötilan säätelyyn oli aikoinaan olemassa vain numerot 1 - 9. Reseptissä mainittu th 6 vastaa 180 astetta Celsiusta, joten aika pienellä lämmöllä täällä on ruokaa laitettu.

Katsele tarkemmin keittotaidon pikku juttuja.

Ranskalainen cuisine on kyllä omaa luokkaansa. Bordeaux'n leveysasteilla saadaankin tosin kasviksia vuoden ympäri, vaikka talvella ne sitten olisivatkin papuja ja retiisejä ('haricots et radis). Siis jos kunnioitetaan vuodenaikoja, ei täälläkään maasta pullahda tomaatteja ilman erikoistoimia. Raaka-aineiden runsauden ja värikkyyden vuoksi niitä onkin sitten ollut aikaa yhdistellä. Eilen juoksentelin pitkin rantakatua (joka muuttaa nimeään ainakin viiteen kertaan) ja se ravintoloiden tuoksu, oijoi! Vaikka kaipaankin vähän mullan ja happaman kuusimetsän tuoksua, pystyy täälläkin nauttimaan ympäristöstä kaikin aistein.

Sens de la solidarité tai: Yhteisöllisyyden henki

Mitämitäkummaa, Bordeaux'sta löytyi kuin löytyikin vehreyttä ja melkein naapurista.

Tämä oli hyvä päivä. Aamulla kun lähtee kyllin aikaisin liikkeelle, eivät autoilijat ole vielä pilanneet ilmaa, ja aurinko paistaa heleästi.

Bordeaux'n keskusta on hyvä paikka vierailla. Maison du tourismen tädit auttavat mielellään, yleisiä maksuttomia vessoja on ripoteltu sinne tänne. Ratikkaverkko on todella selkeä, onhan linjoja vain kolme.

Järjestelin asioitani sen verran, että ostin Orangen mobicarten eli prepaid-liittymän 15 € ja otin yhteyttä heppuun, jolta voisi mahdollisesti ostaa polkupyörän. Söin kotona kuunnellen ranskalaisten kehittämiskeskustelua, asunnossani kun majailee vielä tällä hetkellä videopeliyhdistys/-yritys. Etsin erästä ranskalaisporukkaa, johon voisi tutustua, mutta olin väärällä puolella jokkee - täällä oppii pian erottamaan toisistaan Rive Gauchen ja Rive Droiten. Onnekseni sain ihailla upeaa ilta-aurinkoa rantakaduilla.
Näkymät joen ala- ja yläjuoksulle.




Alemmassa kuvassa aivan ihana "miroir de l'eau".
Bordeaux on paitsi viinin, myös veden kaupunki.


Alkuvaikeuksien jälkeen olen löytänyt peräti neljä Carrefourin Markettia kaupungin lukuisten torihallien liepeiltä ja katveista - tosin en yhtäkään pikku Expressiä, joita Belgiassa riitti pilvin pimein. Mutta se kaikkein tärkein, kauan kaivattu, monelta maailmankolkalta etsitty, löytyikin aivan kotinurkiltani:



Luomutuotteet näkyvät yllättävän laajalti tavallisissakin kaupoissa ja katukuvassa. Tietysti "luonnonmukaisuus" on maailmanlaajuisesti muodissa. Ja Ranskassa homeopatiakin on koko kansan juttu (joskus ruokapaikkaa hakiessaan ja ohittaessaan viidennen Pharmasien ihmettelee, eivätkö ranskalaiset syö muuta kuin lääkkeitä). Oletan kuitenkin, että luomu (agriculture biologique) ja Reilu kauppa (commerce equitable) ovat suuremmassa suosiossa Ranskassa kuin Suomessa. Täällä se liittyy solidaarisuuden, toisen huomioimisen ja arvostamisen kulttuuriin. Solidaarisuuden näkee paitsi lakoissa, niin peräti katukylteissäkin. Strasbourgissa luin seuraavanlaisen "älä parkkeeraa tähän" -kiellon: "Si tu prends ma place, prends mon handicap". Kehotettaisiinko kotomaassani ajattelemaan vammaisuutta omalle kohdalle? Ennen kaikkea yhteiselo näkyy mainoksissa, jotka korostavat jakamista, läheisten huomioimista ja tasa-arvoisuutta. Annan vinkin: Matkustaessasi ympäri maailmaa tarkkaile sitä, miten ylikansalliset yhtiöt muokkaavat markkinointiaan. Se auttaa hoksaamaan kulttuurin ydinarvot.

Mitä luomutuotteisiin itseensä tulee, ne eivät välttämättä ole puhdasta luomua, koska EU sallii tuotteelle luomusertifikaatin (ja kalliimman hinnan) kunhan kolme sen pääraakaainetta ovat luomutuotantoa. Muu voi olla vaikka mitä soopaa. Kämppikseni valisti minua tästä, kun kävimme läpi lähituottajalta tilattua kuormaa täynnä kauden satoa, joka on ainakin lähiruokaa jollei sertifioitua luomua. Nyt nautiskelen kermassa muhineista muhevista munakoisoista, käppyräisistä kesäkurpitsoista ja paprikoista sekä mehukkaista tomaateista.

Kotiin tullesani käännyin väärästä kadunkulmasta ja löysin umpikujasta jälleen yhden osoituksen ranskalaisten hilpeästä solidaarisuuden hengestä:

Tous que j'ai vus en Belgique ou : Matkamuistoja Belgiasta

Kolme viikkoa on jo suhteellisen pitkä aika arkipäivässä, mutta vain lyhyt hujaus vietettäväksi toisen kulttuurin parissa. Olen sentään kerennyt hämmentyä, ihastua, kritisoida, tympääntyä ja arvostaa tämän maan kulttuurieroja ja ominaislaatua. Näin lyhyessä ajassa ehtii lähinnä nähdä kotokulttuurinsa uusin silmin, huomata siitä itsestäänselvyyksinä pitämiään piirteitä, arvottaa sekä verrata sitä "vieraaseen".

Arkielämässä kierrätyspulmat tulevat äkkiä vastaan. Kovasti harmittaa huomata, miten paljon jätettä yksi pieni opiskelija saa muutaman viikon aikana tuotettua. Täällä saa vain lasin kierrätettyä ja isoimmissa kaupoissa joitakin pulloja. (Huomasin pulloautomaatin loukostaan vasta pari päivää sitten.) Ruotsalaisten vallankumouksellinen keksintö Tetra ei ole myöskään oikein saanut Belgiassa jalansijaa, joten jogurttia on ostettava pikkuisissa kerta-annoskipoissa. Valitettavasti se on ainoa vatsanparantaja, sillä viilit ja piimät (lait caillé) loistavat kaupoissa poissaolollaan. Täkäläiset kevyet lounaat, salaatti- ja patonkiateriat ovat kyllä viehättäviä, kaupungilla liikkuessaan voi samalla mutustaa lounaansa.

Belgialainen alkoholikulttuuri on myös tarkastelemisen arvoinen. Luxembourgissa huomioni kiinnittivät jo aamuvarhain ennen ruokakauppoja aukeavat olutkapakat. Täällä suklaan ja oluen maassa molempia nautintoaineita kulutetaan yleensä usein, mutta kohtuudella, mutta assomption-juhlan aikoihin Outremeusen kaupunginosa parveili juhlijoita, joista osa oli pahasti humalassa (bourré, ivré). Maassa makaavat humalaiset veivät italialaistovereiltamme juhlatunnelmaa. Suomalaisit ovat humalaisiin tottuneempia, mutta eivät niinkään kaduilla laihan ja surkean näköisinä vaelteleviin sdf:iin (sans domicile fixe = ilman vakituista asuntoa). Harva se päivä keskustassa kuulee nuoren miehen toistavan ohi kulkevalle madamoisellelle rukouslitaniaa, sormeillen harvoja lanttejaan. Suomalaisiin verrattuna matalampi juttelukynnys käy nopeasti ilmi itsekseen matkailevalle naiselle, sillä kovasti naimisiin halajavat eteläeurooppalaiset hoksaavat helposti siniset silmät, vaalean tukan ja uteliaasti harhailevan katseen. Eipä silti, jos uskaltautuu itse puhumaan ja ihan syystä, saa useammin avuliaan ja hyväntyylisen vastauksen, opastuksen ja parhaassa tapauksessa uuden tuttavuuden.

Jo ensimmäisen päivän aikana läntisimmän Saksan, Luxembourgin ja Wallonian alueen korkeuserot löivät minut ällikällä. Kartta on hyödyllinen, mutta se ei aina kerro millaisia pikkuvuoria yhdenkin kaupungin sisältä saattaa löytyä. Ennakkokäsitykset niin lattanasta kuin kylmästä ja sateisesta maasta muuttuivat kovasti. Mitä muuta voikaan odottaa Keski-Euroopan elokuulta kuin yli 30 asteen helteitä, ja taivaalta tuskin tipan tippaa? (Tätä kirjoittaessani helle kuuluu vihdoin purkautuvan hurjana ukonilmana.)

Kolmen viikon aikana makuhermot ja toivottavasti myös vatsaontelot ovat tottuneet pahanmakuiseen vesijohtoveteen, joka maistuu nyt suunnilleen normaalilta. Sikainfluenssan pelko on muuttunut arkipäiväiseksi, ja vaikka kädensijoja (poignées) ja kaiteita (barres) tulee varottua, käsidesi on ostamatta. Tulee luotettua maitohappobakteerien ennaltaehkäisevään voimaan eli jogurttiin tyhmissä pikku muovipurkeissa.

Tämä pieni maa on yllättävä ja sympaattinen. Belgit ovat meidän ja ranskalaisten välissä itseironiansa ja avoimen huumorinsa puolesta. Vaikka (Ranskan?) ranskan sanonta "être belge" tarkoittaa, ettei osaa sanoa juuri juuta eikä jaata, belgeillä on vahvat mielipiteet. Ranskankielinen Wallonia, hollanninkielinen Flanderi ja Euroopan pääkaupunki Bryssel eroavat suuresti toisistaan; vallan ja vaurauden painopiste on siirtynyt teollisen vallankumouksen syntysijoilta idästä modernisoituneeseen länteen. Jotkut, etupäässä flaamit, haluavat alueellista itsenäisyyttä, toiset liittymistä Alankomaihin tai Ranskaan, ja hötäkässä unohdetaan helposti Wallonian saksankielinen vähemmistö ja maan kolmas virallinen kieli. Parisen vuotta sitten täällä lettiin puoli vuotta ilman hallitusta, mikä merkitsee maalle melkoista kriisiä. Kannattaa siis käydä Belgiassa, vielä kun se on tällaisenaan olemassa.