Devenir une bordelaise tai: kaupungin sulo

Alan pitää tästä kaupungista. Aamuisin ja iltaisin se on kaunis, kuljitpa hämärtyvillä rantakaduilla yhtenä lenkkeilijöistä, puikkelehtien aamutuimaan toisilleen poskisuukkoja jakelevien koululaisten välistä tai syrjäisemmillä kujilla haistellen keittiöistä leijuvia tuoksuja, tiiraillen parvekkeelle puhelemaan ja polttelemaan piipahtaneita juhlijoita, kuulostellen puheenpätkiä ja lämpimässä ilmassa leijuvaa ”Femme chocolatia”.

Huomaa kiltinnäköinenn Renault, joita täällä on runsaasti, ja ovelannäköinen kissa (piilossa), joita myös näkee liikenteessä.




Ensivaikutelmani kaupungista oli ylväs mutta torjuva, väritön ja virallinen. Se puristi huulensa kopeasti kiinni ja tuijotti minua eleettömästi. Mutta pikkuhiljaa kaupunki rentoutuu, ojentelee jäseniään, hymyilee ja ehdottaa lasillista viiniä.

Tiedän mihin kulkea. Kadut eivät enää johdata minua minne niitä huvittaa. Eräänä aamuna kävelin ohi kasveja pursuvien parvekkeiden, le Routardin suositteleman jäätelöravintolan, pienellä puiden varjostamalla aukiolla penkkejään ulos nostelevien ravintoloitsijoiden, elokuvateatteriksi muuntautuneen vanhan kirkon, halpoja croque monsiereja tarjoavan sarjakuvapuodin, luomusanchwicherien ja katedraalille aukeavan puistikon... ja tajusin, että tämä on lempikatuni. Ensimmäinen suosikkini. Olen ollut täällä tarpeeksi kauan, jotta osaan tehdä eron, osaan katsoa yksityiskohtia, osaan kotiutua. Olen hylännyt valmiit odotukset ja otan vastaan sen mitä minulle annetaan.

On aikaa pysähtyä ihailemaan parvekkeen kuviointiin upotettua vaakunaa tai suihkulähdettä koristavaa patsasta, pohtimaan uuden kotikaupunkini historiaa, kiinnostumaan aidosti sen muistoista, meidän menneisyydestämme. On hetkiä, jolloin osaa astua ulos ja jalat johdattavat syksyisessä pehmeässä valossa hehkuvien hiekkakiviseinän, vaahteroiden ja lehmusten kehystämään pikkupuistoon, jossa istuu vanhus lueskelemassa. Tiedän jo enemmän, kuin että Rue Saint Catherine, joka on lopultakin vain pitkä shoppailukatu, halpenee kuljettaessa Hotel Regentilta Place de Victoirelle. Jos siltä astuu sopivasti sivuun, viereisillä pikkukaduilla kohtaa ihmisiä, jotka asuvat siellä eivätkä vain kulje läpi, kohtaa talot julkisivujen ja mainosten takana. Muistan ihmisten kasvoja kaupoissa, kaduilla. En ole itsekään anonyymi. Minulla on pankkitili, kotivakuutus, puhelinnumero ja lukko (antivol) pyörään - kohta ehkä pyöräkin. Olen tullut jäädäkseni, joksikin aikaa.

Asuntoni ou : maison près du ciel

Perinteisiä ikkunakuvia mm. Darth Vaderilta näyttävästä savupiipusta (?).



Kuvaan nyt hieman sitä nurkkausta, johon vetäydyn bloggaamaan, lepäämään ja nauttimaan herttaisten kämppisteni seurasta - nyt kun uskallan toivoa, että saan asua täällä koko vaihtoaikani.




Asun lähellä Garonnen rantaa ja Pont de Pierreä, quaita kuljettaessa Porte de Bourgognen (pienehkö "riemukaari") ja Porte de Cailhou'n (kaunis jäänne vanhasta kaupungin muurista) välillä. Lähin arrêt de tram on Place de Palais. Ulko-oven avattuaan kuljetaan pienen eteishallin, jossa varmaan on aikoinaan majaillut consierge, läpi ja sisään ristikkoportista. Portaikko on kapea ja alimpien kerrosten rappuset ovat painuneet lukuisten askelien kuluttamana, marmorikuvioisista seinistä irtoilee laastia ja sisäpihan tai "kuilun" ikkunoista kajastaa valo. Välillä alempien kerrosten naapurit pitävät keittiön ikkunoita auki, laulelevat itsekseen ja kuivattavat pyykkiä narulla. Porraskäytävässä eivät aina valot toimi (eikä ulko-oven summeri), koska jo vuoden jatkuneet korjaustyöt katkaisevat ne toisinaan. Huoneistoomme (T4 eli kolme huonetta, olohuone-keittiö + vessa + kylpyhuone) on ullakkokerroksessa, jonne kadun melu ei kantaudu, koska huoneiden ikkunat antavat taivasta kohti. Lämpiminä öinä tuuli rapistaa foliota, jonka kämppikseni on virittänyt valonsuojaksi. Väilliä sisäkuilusta kuuluu lorinaa, pulujen kurnutusta (ne ovat kotiutuneet, koska äskettäin poismuuttanut kämppikseni ruokki niitä liian avomielisesti) ja puhetta ja naurua portaikosta (ikkunat ovat rikki tai auki).

Asuntomme lattiat ovat vinot, vaikka pinnat onkin uusittu hiljattain, ja keittiön perää kannattaan mahtava kattoparru. Ovet lukitaan pienellä avaimella. Kirjastomme on vessassa: mangaa, scifiä, Stephen Kingiä, klassikkonäytelmiä, ohjelmointioppaita. Ranskalaiskämppikseni ovessa on Zelda-juliste ja tytöt jakavat toisen huoneen suuren sängyn. Tv:tä on tähän mennessä käytetty lähinnä Mario Partyn pelaamiseen. Huonekasveja ei enää ole yhtä bamburuukkua lukuunottamatta, koska entinen kämppikseni vei ne mennessään. Langaton netti ei enää toimi, koska pikkuläppärini ei osaa sopeutua WPA-yhteyteen, joten kökötän olohuoneen nurkassa kaapeli ilmassa roikkuen.

Olohuoneeseen paistaa päivän aurinko, kylppäriin illan. Aamulla taivas on roosan värinen tai harmaja. Pian siirtynen mustalta sohvaltamme omaan pikku huoneeseeni, jossa ei sitten olekaan yhtään mitään.

Euskal Herria, País Vasco, Pays Basque

Julistaakseni kielten osaamisen tärkeyttä jätän otsikon suomentamatta ja kysyn: Ymmärrätkö sen siitä huolimatta?

Koska Espanjaan mennessä oli selvittävä puutteellisen kielitaidon kanssa. Vaikka kieli on oikeastaan huomattavasti ranskaa ihmisystävällisempi, harjoittelun puute iski vastaan, mutta onneksi ihanat ihmiskontaktit pehmensivät tömähdystä. Ehkä valitettavasti puhuin liiaksi suomea ja englantia ihan majoittajieni kanssa kommunikoidessa. HUomasin kuitenkin, että vaikka asioiden selvittäminen on tärkeää, on hyvin oleellista osata muutama symbolinen fraasi: Menetpä minne tahansa, pärjäät jo melko hyvin, kunhan osaat sanoa Hei (kommunikaation avaaminen), Kiitos (se tärkeä ihmisiä yhdistävä kokemus) ja Näkemiin (huomion siirtäminen toisaalle). Kehotan googlaamaan mm. faattisen, metakielellisen, direktiivisen ja emotiivisen funktion.

Reissu Ranskan rannikkoa myöten Bilbaoon ja takaisin maksoi kuutisenkymppiä. Mennessä pysähdyin Biarritzissa ja Irúnissa, tullessa koukkasin Baskimaan pääpaikan Vitoria-Gasteizin kautta ja katselin hetken Irúnin rajanaapuria Hendayeta (ensimmäistä kertaa ylitin maan rajan kävellen, ehkä toista kertaa patikoidessa Santiago de Compostelaan). Antoisinta oli piipahtaa Bilbaosta lähikylissä, jonne pääsi muutamalla eurolla Euskotrenillä ja Bizkaibussilla.



Siniharmaa meri, vihreät vuoret, violetit pilvet vuorilla. Siltä näytti Pohjois-Espanja saapuessani. Ihastuin ikihyviksi. Ihmisen infrastruktuuri mittelee voimiaan vaikuttavan luonnon kanssa: Kaupungit ovat kerrostalovaltaisia, rotkojen yllä kaartelevat sillat, välillä tie sukeltaa tunneliin. Bussi on halvin tapa matkustaa ja paras tapa nähdä maisemia ja kaupunkeja. Väliin pystysuorat rinteet antavat tilaa tehdashalleille tai pikku maatiloille, jonka vehreillä peltokaistaleilla lehmät, lampaat, hevoset ja vuohet laiduntavat.

Bilbaon arkkitehtuuri kuvastaa tätä monipuolisuutta: Vanhojen koristeellisten rakennusten vierellä kohoaa vihreitä, sinisiä, keltaisia, punaisia kerrostaloja, ränstyneitä kammotuksia ja moderneja, kupruilevia seiniä, Guggenheimin moneen suuntaan kurotteleva kompleksi kohtaa vanhan yliopiston. Katse joutuu tähyilemään korkeuksiin ylittääkseen kattojen harjat, mutta katutasossa pienet baarit lymyilevät vieri vieressä. Sumuiset kukkulat häämöttävät kaupungin reunoilla ja niiden huipulla pilkottavat pienet talot kuin temppelit. Kaipasin havupuiden pariin, mutta toiste sitten. Baskimaassa piisaa luonnonpuistoja, joissa riittänee käveltävää. Biskajanlahden myrskyjä ei viikon aikana näkynyt, joskin näin merkkejä moisista jo Bordeaux'sta etelään, kun soisen rannikon männyt olivat järestään kallistuneet 5° itään. Baskimaan kallioleikkauksissa näkyi menneiden mullistusten jälkiä ja erityisesti Biarritzin rantakalliot, jotka olivat viiltää jalkapohjaa, näyttivät lähempää tarkastellen eloperäiseltä muinaiselta merenpohjalta: kalkkikuorisia, tiivistyneitä kotiloita ja muita menneisyyden otuksia kerroksittain, kerroksittain, kerroksittain. Ulapalta nousi äkkiä valkoinen vaahtoseinämä, joka hyökkäsi ahnaasti rannikon kimppuun, pölläyttäen ja painaen hiekkaa, vain hiipiäkseen takaisin keräämään voimiaan, silti meinaten viedä varomattoman kahlaajan mennessään.


Vastakohtien, kauneuden, värikkyyden, voiman luonto näkyy kulttuurissakin. Espanjalaiset ja baskit ovat toki oma lukunsa. Kaduilla kuuluu puhe, erityisesti illalla kun erät kuppilat ja ravintolat täyttyvät ääriään myöten pulisevista ihmisryhmistä, nuorista ja vanhoista. Lapset leikkivät pimeillä leikkikentillä vielä yhdeksän aikaan, juoksentelevat kaduilla varsin vapaasti ja vartioimatta. Siestan aikaan nukkuvassa Mundakan pikkukylässä lapset laskivat mäkeä rullalaudoilla ja Bilbaossa näin pikkupoikien leikkivän härkätaistelua - pienin oli härkä. Se sai minut mietteliääksi. Suomalainen tuttavani, jonka luona yövyin sanoi, että erot "kotikulttuurin" ja "vieraamman" välillä alkaa erottaa vasta vähitellen. Kasvatustavat (lapset saattavat olla päivät työpaikoilla, koska suomalaista päivähoitoa ei ole), päivittäiset ja luontevat poskisuudelmat antavat varmasti oman leimansa jollei ihmisten persoonallisuuteen niin ainakin odotuksiin, valmiuksiin ja normeihin.

Irúnissa olin hoksottimet pystyssä, palasin vaihtamaan bussilippuni puolta halvempaan ja Eroski-marketissa kysyin, eikö juusto ollutkaan tarjouksessa, ja sain yllättäen koko juuston ilmaiseksi erehdyksen takia. Näköjään valittaminen kannattaa, tai ei: Kriittisyys ja asioiden selvittäminen kannattaa.



Muista aina juoda. Huomaa simpukkaastia. Kuvat Bermeosta ja Mundakasta Bilbaosta koilliseen. Keskimmäisessä häämöttää Urdaibain luonnonsuojelualue.

Muutto matkalaiseksi ou devenir une routarde

Pian olen uneksinut sohvalla jo parisen viikkoa...











Kohta lienee edessä taas matkalaisen elämä...















...tällainen?

Kummallisuuksia tai: Particularités

Tutkiskelin tänään lähinnä yleisissä käymälöissä kielenkäytön piilo-oletuksia. Tiedättehän, että vessoissa on aika ajoin tarpeen ohjeistaa käyttäjiä siivoamaan jälkensä, käyttämään sitä pientä roskakoria jne. Ei ole yhdentekevää, miten nämä ohjeet ilmaistaan. Tämänpäiväisen otoksen perusteella ranskan kielellä vedotaan tunteisiin: Käyttäjälle uskotellaan tämän haluavan käyttää roskista. "Merci de bien vouloir déposer..." tai sitten huomautetaan ajattelemaan toisia, eli jättämään kopin sellaiseen kuntoon jonka haluaisi itse kohdata. Suomessa sama asia ilmaistaan useimmiten käskyllä "Älä heitä siteitä pyttyyn! Käytä roskakoria!" tai toteutuneena asiantilana, jos oikein kilttejä ollaan: "Kiitos kun siivoat jälkesi."

Tänään kävin taas, en sano kuinka monetta kertaa yliopistolla haikailemassa inscription administrativen perään. BABAOCin kiva tyttö sanoi monta kertaa "Désolée" ja selitti, että vaikka ohjelmistopuoli on kaiketi kunnossa, Erasmusten kirjautumisia aletaan järjestää vasta seuraavana maanantai-iltapäivänä, koska ensin hoidetaan vaikeammat tapaukset, vaihto-ohjelmien ulkopuoliset ulkomaalaisopiskelijat.

Kävin myös Pôle-emploissa Mériadeckin kauppakeskuksen pohjoispuolen terassitorneissa tyrkyttämässä itseäni työnhakijaksi. Netistä tulostamieni ohjeiden perusteella ajattelin, että eihän tästä tule mitään, koska minulla ei ole sitä tarvittavaa asiapaperipinkkaa, mutta kummallisen vastaanoton jälkeen pääsinkin ystävällisen hepun juttusille, joka kirjasi minut opiskelija-työnhakijaksi, jonka ei esimerkiksi tarvitse päivittää tilannettaan joka kuukausi. (Tulin sisään pimeiden, vailla opasteita olevien käytävien ja hissin kautta, vastaanottotäti otti passini ja kehotti menemään viereiseen huoneeseen katsomaan Pôle-emploin esittelyvideota, sitten palasin vastaanttosaliin ja harhailin hetken, kunnes ystävällinen heppu tuli hakemaan.)
Haastattelu, jossa on tarkoitus kartoittaa tilanteeni ja johon voisi kirjoitella CV:nkin valmiiksi, on sovittu loppukuuhun, mutta taidan siirtää sitä ainakin viikolla.

Hoksasin, että mitäs minä täällä pönötän, kaikki tämä viivyttely on selvä merkki: "Profite de tes vacances !" Mennään sitten pois.

Eka Erasmukseni tai: Découvrir, c'est partager

Tapasin tänään toisessa yliopistossa hengaavan erasmuksen, mikä oli huviksi ja hyödyksi. Tajusin seuraavaa:

Maahanmuuttaja tuntee itsensä helposti ulkopuoliseksi, jollei varsinaisesti tee mitään järkevää, "työtä", mutta ei ole ihan lomallakaan. Tämä on minulla ongelmana. Kuukauden väliaikana olen pudonnut jonkinlaiseen väliajan odotusloukkuun, kun haluaisin vain tehdä jotain, luoda kunnon projektin tai useampia, tutustua ihmisiin, mutta Ranskan arki kulkee ympärilläni enkä kunnolla ole osa sitä.

Löydettyään toisen maahanmuuttajan ensimmäinen maahanmuuttaja kokee tiettyä helpotusta, koska elämäntilanne on samalla aaltopituudella ja kielitaidon tasot lähempänä toisiaan kuin natiivin kanssa keskustellessa.

Kaupunkia "näkee" tosiaan tarkemmin ja omaperäisemmin, kun sitä tutkii jonkun kanssa.


Muita huomioita:

Kirjastot ja kirjakaupat ovat ihania paikkoja levähtää, vaellella ja matkailla pidemmälle kuin TGV:llä pääsee. Löysin moniosastoisen Mollat'n kirjakaupan metrolinjan varrelta Hotel de Villen ja Place de Gambettan väliltä. D'origine bordelaise. Tuli elävästi mieleen моя любымая места (sisäpiirijuttu).

Lähikirjastossani Marché des Capucinsin vieressä on kiva piipahtaa, varsinkin sateella (tänään tosin satoi, vihdoin ja viimein helteiden jälkeen, sen verran, että kirjaston lattialla oli useampi ämpäri - eivät taida olla tiivistykset ihan suomalaistasoa). Mutta lainaaminen ei ole ilmaista. Piti OSTAA kirjastokortti. No, se on vain 9,50 euroa per vuosi, se on yksi illallinen ravintolassa, mutta että ostaa? Missä on vapaus, veljeys, tasa-arvo? Onneksi periaate on kuitenkin kunnossa, sisään saa tulla lueskelemaan kuka vain, ja kirjastotädit ovat kirjastotätejä kautta maailman.

Luonnonilmiöitä:
Täällä on kamalia hyttysiä. Purevat kasvoihin, käsiin, jalkoihin, kaulaan, enkä ole kehittänyt niitä vastaan immuniteettiä. Voitte siis kuvitella kuinka hemaisevalta näytän.

Vielä Belgiasta

César sanoi: Les plus braves de ces trois peuples (Belges, Aquitains, Celtes ou Gaulois) sont les Belges, parce qu'ils sont les plus éloignés de la Province romaine et des raffinements de la civilisation, parce que les marchands y vont très rarement, et, par conséquent, n'y introduisent pas ce qui est propre à amollir les cœurs, enfin parce qu'ils sont les plus voisins des Germains qui habitent sur l'autre rive du Rhin, et avec qu'ils sont continuellement en guerre. (Guerre des Gaules, Gallimard 1950.)

Se Césarista. Minulle jäi mieleen Belgien hienostunut sivistymättömyys, surrealismi.



Tämä kuva, ensimmäiseni Belgiasta, summaa kaiken.