Tutkiskelin tänään lähinnä yleisissä käymälöissä kielenkäytön piilo-oletuksia. Tiedättehän, että vessoissa on aika ajoin tarpeen ohjeistaa käyttäjiä siivoamaan jälkensä, käyttämään sitä pientä roskakoria jne. Ei ole yhdentekevää, miten nämä ohjeet ilmaistaan. Tämänpäiväisen otoksen perusteella ranskan kielellä vedotaan tunteisiin: Käyttäjälle uskotellaan tämän haluavan käyttää roskista. "Merci de bien vouloir déposer..." tai sitten huomautetaan ajattelemaan toisia, eli jättämään kopin sellaiseen kuntoon jonka haluaisi itse kohdata. Suomessa sama asia ilmaistaan useimmiten käskyllä "Älä heitä siteitä pyttyyn! Käytä roskakoria!" tai toteutuneena asiantilana, jos oikein kilttejä ollaan: "Kiitos kun siivoat jälkesi."
Tänään kävin taas, en sano kuinka monetta kertaa yliopistolla haikailemassa inscription administrativen perään. BABAOCin kiva tyttö sanoi monta kertaa "Désolée" ja selitti, että vaikka ohjelmistopuoli on kaiketi kunnossa, Erasmusten kirjautumisia aletaan järjestää vasta seuraavana maanantai-iltapäivänä, koska ensin hoidetaan vaikeammat tapaukset, vaihto-ohjelmien ulkopuoliset ulkomaalaisopiskelijat.
Kävin myös Pôle-emploissa Mériadeckin kauppakeskuksen pohjoispuolen terassitorneissa tyrkyttämässä itseäni työnhakijaksi. Netistä tulostamieni ohjeiden perusteella ajattelin, että eihän tästä tule mitään, koska minulla ei ole sitä tarvittavaa asiapaperipinkkaa, mutta kummallisen vastaanoton jälkeen pääsinkin ystävällisen hepun juttusille, joka kirjasi minut opiskelija-työnhakijaksi, jonka ei esimerkiksi tarvitse päivittää tilannettaan joka kuukausi. (Tulin sisään pimeiden, vailla opasteita olevien käytävien ja hissin kautta, vastaanottotäti otti passini ja kehotti menemään viereiseen huoneeseen katsomaan Pôle-emploin esittelyvideota, sitten palasin vastaanttosaliin ja harhailin hetken, kunnes ystävällinen heppu tuli hakemaan.)
Haastattelu, jossa on tarkoitus kartoittaa tilanteeni ja johon voisi kirjoitella CV:nkin valmiiksi, on sovittu loppukuuhun, mutta taidan siirtää sitä ainakin viikolla.
Hoksasin, että mitäs minä täällä pönötän, kaikki tämä viivyttely on selvä merkki: "Profite de tes vacances !" Mennään sitten pois.
16.9.2009
Eka Erasmukseni tai: Découvrir, c'est partager
Tapasin tänään toisessa yliopistossa hengaavan erasmuksen, mikä oli huviksi ja hyödyksi. Tajusin seuraavaa:
Maahanmuuttaja tuntee itsensä helposti ulkopuoliseksi, jollei varsinaisesti tee mitään järkevää, "työtä", mutta ei ole ihan lomallakaan. Tämä on minulla ongelmana. Kuukauden väliaikana olen pudonnut jonkinlaiseen väliajan odotusloukkuun, kun haluaisin vain tehdä jotain, luoda kunnon projektin tai useampia, tutustua ihmisiin, mutta Ranskan arki kulkee ympärilläni enkä kunnolla ole osa sitä.
Löydettyään toisen maahanmuuttajan ensimmäinen maahanmuuttaja kokee tiettyä helpotusta, koska elämäntilanne on samalla aaltopituudella ja kielitaidon tasot lähempänä toisiaan kuin natiivin kanssa keskustellessa.
Kaupunkia "näkee" tosiaan tarkemmin ja omaperäisemmin, kun sitä tutkii jonkun kanssa.
Muita huomioita:
Kirjastot ja kirjakaupat ovat ihania paikkoja levähtää, vaellella ja matkailla pidemmälle kuin TGV:llä pääsee. Löysin moniosastoisen Mollat'n kirjakaupan metrolinjan varrelta Hotel de Villen ja Place de Gambettan väliltä. D'origine bordelaise. Tuli elävästi mieleen моя любымая места (sisäpiirijuttu).
Lähikirjastossani Marché des Capucinsin vieressä on kiva piipahtaa, varsinkin sateella (tänään tosin satoi, vihdoin ja viimein helteiden jälkeen, sen verran, että kirjaston lattialla oli useampi ämpäri - eivät taida olla tiivistykset ihan suomalaistasoa). Mutta lainaaminen ei ole ilmaista. Piti OSTAA kirjastokortti. No, se on vain 9,50 euroa per vuosi, se on yksi illallinen ravintolassa, mutta että ostaa? Missä on vapaus, veljeys, tasa-arvo? Onneksi periaate on kuitenkin kunnossa, sisään saa tulla lueskelemaan kuka vain, ja kirjastotädit ovat kirjastotätejä kautta maailman.
Luonnonilmiöitä:
Täällä on kamalia hyttysiä. Purevat kasvoihin, käsiin, jalkoihin, kaulaan, enkä ole kehittänyt niitä vastaan immuniteettiä. Voitte siis kuvitella kuinka hemaisevalta näytän.
Maahanmuuttaja tuntee itsensä helposti ulkopuoliseksi, jollei varsinaisesti tee mitään järkevää, "työtä", mutta ei ole ihan lomallakaan. Tämä on minulla ongelmana. Kuukauden väliaikana olen pudonnut jonkinlaiseen väliajan odotusloukkuun, kun haluaisin vain tehdä jotain, luoda kunnon projektin tai useampia, tutustua ihmisiin, mutta Ranskan arki kulkee ympärilläni enkä kunnolla ole osa sitä.
Löydettyään toisen maahanmuuttajan ensimmäinen maahanmuuttaja kokee tiettyä helpotusta, koska elämäntilanne on samalla aaltopituudella ja kielitaidon tasot lähempänä toisiaan kuin natiivin kanssa keskustellessa.
Kaupunkia "näkee" tosiaan tarkemmin ja omaperäisemmin, kun sitä tutkii jonkun kanssa.
Muita huomioita:
Kirjastot ja kirjakaupat ovat ihania paikkoja levähtää, vaellella ja matkailla pidemmälle kuin TGV:llä pääsee. Löysin moniosastoisen Mollat'n kirjakaupan metrolinjan varrelta Hotel de Villen ja Place de Gambettan väliltä. D'origine bordelaise. Tuli elävästi mieleen моя любымая места (sisäpiirijuttu).
Lähikirjastossani Marché des Capucinsin vieressä on kiva piipahtaa, varsinkin sateella (tänään tosin satoi, vihdoin ja viimein helteiden jälkeen, sen verran, että kirjaston lattialla oli useampi ämpäri - eivät taida olla tiivistykset ihan suomalaistasoa). Mutta lainaaminen ei ole ilmaista. Piti OSTAA kirjastokortti. No, se on vain 9,50 euroa per vuosi, se on yksi illallinen ravintolassa, mutta että ostaa? Missä on vapaus, veljeys, tasa-arvo? Onneksi periaate on kuitenkin kunnossa, sisään saa tulla lueskelemaan kuka vain, ja kirjastotädit ovat kirjastotätejä kautta maailman.
Luonnonilmiöitä:
Täällä on kamalia hyttysiä. Purevat kasvoihin, käsiin, jalkoihin, kaulaan, enkä ole kehittänyt niitä vastaan immuniteettiä. Voitte siis kuvitella kuinka hemaisevalta näytän.
12.9.2009
Vielä Belgiasta
César sanoi: Les plus braves de ces trois peuples (Belges, Aquitains, Celtes ou Gaulois) sont les Belges, parce qu'ils sont les plus éloignés de la Province romaine et des raffinements de la civilisation, parce que les marchands y vont très rarement, et, par conséquent, n'y introduisent pas ce qui est propre à amollir les cœurs, enfin parce qu'ils sont les plus voisins des Germains qui habitent sur l'autre rive du Rhin, et avec qu'ils sont continuellement en guerre. (Guerre des Gaules, Gallimard 1950.)
Se Césarista. Minulle jäi mieleen Belgien hienostunut sivistymättömyys, surrealismi.
Tämä kuva, ensimmäiseni Belgiasta, summaa kaiken.
Se Césarista. Minulle jäi mieleen Belgien hienostunut sivistymättömyys, surrealismi.
Tämä kuva, ensimmäiseni Belgiasta, summaa kaiken.
11.9.2009
Renseignement IV : Kuuntele ranskalaisia, silloinkin kun he eivät neuvo.
Kas niin, pankkipulmia.
Kävin yliopistolla jälleen kyselemässä. Opiskelijakorttia tai -todistusta en vieläkään saanut, mutta opiskelijayhdistys BABAOCin jäsenet tarkistivat tietokansioni (dossier) ja opastivat minua parissa jutussa.
Lähdin sitten vaihtamaan pankkia tyttöjen toiveesta. Pankkitilin sulkeminen Société généralissa sujui vilkkaasti tiskillä, jono perässä venyen. Marssin LCL:ään (Le Crédit Lyonnais), koska opiskelijayhdistyksellä on yhteistyösopimus pankin kanssa. Ilmapiiri oli vähän prameampi kuin Société généralissa. Ymmärsin vähän vähemmän virkailijan puheesta kuin aiemmalla kerralla. Ihan hyvä etu on yhdistetty ISIC-MasterCard, joka maksaa opiskelijalle 1,50 €. LCL tarjoaa opiskelijajäsenelle vuoden ajaksi yhdellä eurolla joko asuntovakuutuksen (joka normaalisti maksaa vähintään 80€/vuosi) tai pankkikortin ym. maksuvälineiden katoamisten, varkauksien tai väärinkäyttöjen vakuutuksen. Valitsin hoopouksissani jälkimmäisen (Sécurilion), koska ajattelin sen olevan itselleni suurempi uhka. En tiennyt tai ollut opiskelijoiden puheesta tajunnut, että Ranskassa on valttämättä vakuutettava asunto. Jos vakuutusasiat eivät ole kunnossa, vuokrasopimukseni voidaan jättää hyväksymättä. TÄMÄN takia siis Ranskassa kaikki kestää; jotta ihmisillä on aikaa hoitaa asioita ja ottaa selvää erinäisistä kiemuroista.
Bon, bref. Ranskalaiset pitävät tuntokarvat pystyssä, ainakin mitä pankkeihin tulee. Kämppikseni varoitteli luottamasta LCL:lään (jonka asiakkaita molemmat ranskalaiset ovat itsekin), koska se on kaupallinen pankki (banque commerciale) ja pyrkii maksimoimaan voittonsa myymällä juttuja, joita et tarvitse. (Pankkitädin puheista olin ymmärtävinäni mm., että lehdyskä, joka tulee postissa ilmaiseksi 3 kk ajan, on sanottava irti tai muuten se jatkaa tuloaan maksullisena.) Pitänee siis miettiä, mitä vakuutuksia oikeasti tarvitsen ja mitä en (koska vakuutuksilla tehdään voittoja), kysyä, pystynkö vaihtamaan vakuutustani ja kattaako se muitakin kanssa-asujiani.
EDIT: Vakuutuksen vaihtaminen onnistui melko helposti. Pankki nostaa tililtäni semmoiset 174 € ja palauttaa sitten 173 € viikon sisällä, kunhan vuokrasopimukseni vain saataisiin varmistettua ja tili avattua. Kotivakuutus on normaalisti opiskelijalle (pieni asunto, ei meidän nelihuoneista T4-lukaalia) kait neljänkympin luokkaa, Sécurilion ehkä kakskytviis euroa. kotivakuutus kattaa valitettavasti vain minut, ei kämppiksiä. Toisaalta tämä saattaa olla hyödyllistäkin, koska argentiinalaiset ovat täällä 6 kk, minä 10 ja ranskiskämppikseni hamaan tulevaisuuteen, joten ehkä yhteisvakuutuksen hoitaminen olisi loppupeleissä hankalampaa.
Kävin yliopistolla jälleen kyselemässä. Opiskelijakorttia tai -todistusta en vieläkään saanut, mutta opiskelijayhdistys BABAOCin jäsenet tarkistivat tietokansioni (dossier) ja opastivat minua parissa jutussa.
Lähdin sitten vaihtamaan pankkia tyttöjen toiveesta. Pankkitilin sulkeminen Société généralissa sujui vilkkaasti tiskillä, jono perässä venyen. Marssin LCL:ään (Le Crédit Lyonnais), koska opiskelijayhdistyksellä on yhteistyösopimus pankin kanssa. Ilmapiiri oli vähän prameampi kuin Société généralissa. Ymmärsin vähän vähemmän virkailijan puheesta kuin aiemmalla kerralla. Ihan hyvä etu on yhdistetty ISIC-MasterCard, joka maksaa opiskelijalle 1,50 €. LCL tarjoaa opiskelijajäsenelle vuoden ajaksi yhdellä eurolla joko asuntovakuutuksen (joka normaalisti maksaa vähintään 80€/vuosi) tai pankkikortin ym. maksuvälineiden katoamisten, varkauksien tai väärinkäyttöjen vakuutuksen. Valitsin hoopouksissani jälkimmäisen (Sécurilion), koska ajattelin sen olevan itselleni suurempi uhka. En tiennyt tai ollut opiskelijoiden puheesta tajunnut, että Ranskassa on valttämättä vakuutettava asunto. Jos vakuutusasiat eivät ole kunnossa, vuokrasopimukseni voidaan jättää hyväksymättä. TÄMÄN takia siis Ranskassa kaikki kestää; jotta ihmisillä on aikaa hoitaa asioita ja ottaa selvää erinäisistä kiemuroista.
Bon, bref. Ranskalaiset pitävät tuntokarvat pystyssä, ainakin mitä pankkeihin tulee. Kämppikseni varoitteli luottamasta LCL:lään (jonka asiakkaita molemmat ranskalaiset ovat itsekin), koska se on kaupallinen pankki (banque commerciale) ja pyrkii maksimoimaan voittonsa myymällä juttuja, joita et tarvitse. (Pankkitädin puheista olin ymmärtävinäni mm., että lehdyskä, joka tulee postissa ilmaiseksi 3 kk ajan, on sanottava irti tai muuten se jatkaa tuloaan maksullisena.) Pitänee siis miettiä, mitä vakuutuksia oikeasti tarvitsen ja mitä en (koska vakuutuksilla tehdään voittoja), kysyä, pystynkö vaihtamaan vakuutustani ja kattaako se muitakin kanssa-asujiani.
EDIT: Vakuutuksen vaihtaminen onnistui melko helposti. Pankki nostaa tililtäni semmoiset 174 € ja palauttaa sitten 173 € viikon sisällä, kunhan vuokrasopimukseni vain saataisiin varmistettua ja tili avattua. Kotivakuutus on normaalisti opiskelijalle (pieni asunto, ei meidän nelihuoneista T4-lukaalia) kait neljänkympin luokkaa, Sécurilion ehkä kakskytviis euroa. kotivakuutus kattaa valitettavasti vain minut, ei kämppiksiä. Toisaalta tämä saattaa olla hyödyllistäkin, koska argentiinalaiset ovat täällä 6 kk, minä 10 ja ranskiskämppikseni hamaan tulevaisuuteen, joten ehkä yhteisvakuutuksen hoitaminen olisi loppupeleissä hankalampaa.
9.9.2009
Päivä viinikylässä tai : L'âme dans le bouteille du vin
"Pyöreän tanniininen, mullan ja myskin aromi..." Minä Saint Emilionista palatessani, auringon käräyttämä, hikinen, uupunut, mutta suhtalaisen kohtalaisen tyytyväinen.
(St Emilionin lajikkeista tehdään punaviiniä, ei roséta, toisin kuin kuvasta voisi päätellä)
Matkasin keskiviikkona maailmankuuluun viinikylään muutamien kymmenien kilometrien päähän.
Ensiksi, koska tarvitsin maisemanvaihdosta. Toiseksi, koska etsin viininkorjuutöitä ja ajattelin että suoraan kysymällähän nämä asiat täällä Ranskassa selviävät. No, eivätpä selvinneet, tai sitten olisi pitänyt jaaritella niitä näitä savolaiseen tyyliin - mutta sainpahan talsia ympäriinsä helteisessä maalaismaisemassa ja pihistellä viinirypäleitä, persikoita ja omppuja, joita kukaan ei tuntunut kaipaavan.
Aamupäivän vika juna lähtee seitsemältä. Perillä odottaa viiniköynnösten rivittämä, kumpuileva maasto. Kylä on hieman asemalta kauempana, hieman piilossa mäen takana. Ennen yhdeksää liikkeellä ei ole muita kuin joitakin paikallisia kunniallisessa työssään, joten kaltaistani hortoilijaa silmäillään varuillaan.
St Emilionin maasto on ihanteellinen erityislaatuiselle viinille. Meri on sadan kilsan päässä, joten ilmasto muuttuu ajoittain välimerelliseksi. Tietyn viinin aromin (bouquet) tärkeä osatekijä on maaperä, alue (terroir), lisäksi siihen vaikuttavat kunkin viljelyksen mikroilmasto, kasvukauden sääolosuhteet (vuosikerta eli millésime) ja tietysti valmistusprosessi, kypsyttely joka kesää useita kuukausia. Vanhojen viinien tiivistyneissä aromeissa maistuu historia: ihmisen jalostus ja luonnon kasvuvoiman kanavoiminen haluttuihin tuloksiin, erot eri vuosien, erilaisessa maaperässä ja säissä kypsyneiden rypäleiden ja rypälelajikkeiden välillä, vuosisatojen kuluessa vaalitun ja hienostuneemmaksi kehitetyn käymisprosessin ainutlaatuinen tulos. Siinä sitä voi viljelijä päivällispöydässään maistella ja muistella, millainen kesä se olikaan silloin 16 vuotta sitten. Viini on siis ennen kaikkea kulttuurituote: Sivistys on kollektivista muistia, gastronomian ilokin helmeilee vasta kun tajuaa ruokaan ja juomaan sisältyvän jaetun yksilöllisyyden, erojen harkitun havainnoimisen ja niistä päättelemisen taiteen. Parempi lopettaa viinin miettiminen ennen kuin lauseet mutkistuvat liikaa ja opetella sanomaan siitä jotain ranskaksi - joka tapauksessa ymmärrän nyt miksi on hyvä tietää, minkä Châteaun tuotantoa viini on eli mistä se tulee, miten herkistyminen aromeille voi muuttaa koko aterian luonteen ja tehdä syömisestä elämyksen, johon sisältyy aistinautinnon lisäksi älyllinen, taiteellinen puoli.
Aamulenkilläni suuntasin tuottajien yhdistykseen, jossa sanottiin etteivät he huolehdi viininkorjuista. Kysyin cavessa hääräävältä hepulta, joka totesi myös etteivät ota töihin, mutta että yläkaupungilta saisin osoitteita. Yläkaupungilla kadunlakaisijat opastivat Maison du Viniin, joka aukesi vasta 9:30. Maison du Vinin kaveri sanoi, ettei oikein voi auttaa, koska kukaan ei ole kertonut tarvitsevansa työvoimaa. Kannattaa etsiä netistä tai käydä kiertelemässä tiloilla tiedustelemassa suoraan, mikä on tietty helpompaa jos on auto.
Turhauttavasta törmäilystä kyllästyneenä lähdin siesta-aikaan vaeltelemaan viinitilojen halki, jossa pitäisi kulkea lenkkejä (boucle). Taisivat olla huonosti merkittyjä. Viinipelloilla on kuumaa ja välimatkat ovat melko pitkiä, lähempänä kylää saa kulkea vignobleja erottavien hiekanväristen, itsensä korkuisten kivitojen välissä. Myöhästyin juuri sopivasti alkuiltapäivän junasta, joten minulla oli aikaa tehdä toinen, hieman erilainen kierros. Hyvä niin. Tällä kertaa opiskelin viinistä jotakin, katselin kaunista taidetta, jota ostaisin jos vain kehtaisin olla hyväsydäminen, uskaltauduin caveen, kuulin vähän neuvoja viinin valintaan ja valitsin pullon Saint Emilion Grand Cruta tuliaisiksi, nousin vielä yhdelle mäelle ja löysin sukulaismarjojani karhunvatukoita! kypsiä! Des mûres mûres! Oikaistessani viimeisen peltokaistaleen halki kohti rautatieasemaa törmäsinkin viimein suoraan paikallisiin, jotka paistattelivat iltapäivää kotipihassaan - mies, nainen ja lapsi, joiden piirteet olivat kuin punertavasta puusta kaiverrettuja, ryppyisiä, ahavoituneita, ilmehikkäitä, niin toisiaan muistuttavia että tuntui kuin olisin kohdannut tosiaan maasta itsestään nousseita maalaisia. Naureskelivat vain, kun hymyillen huvittavuudelleni pahoittelin toikkaroimista maiden halki, pyysin neuvomaan tietä ja jatkoin opastettua oikoväylää kengännauhat auki kaikessa kiireessäni.
Ne harvat ihmiskontaktit, joita matkoillani uskallan solmia, ovat kyllä elämän suola, ja tuonakin päivänä niiden laatu vain parani mitä pidempään päivä venyi. Ehkäpä kun kaikki vain alkavat ottaa hommat vähemmän vakavasti.
Kotona sain vain pientä läksytystä siitä, että muistaisin jakaa kasviskustannukset tasapuolisesti. Niin, yhteisasumisessa ja erityisesti yhteisasumisessa ranskalaisten kanssa on keskusteltava, pohdittava, sovittava.
Ilahduin luettuani millainen millésime syntymävuoteni oli ollut St Emilionissa: "Vins classiques, bien équilibrés, avec un boucuet fin et complexe." Laisse-moi me porter comme un vin dense, élégant et harmonieux.
(St Emilionin lajikkeista tehdään punaviiniä, ei roséta, toisin kuin kuvasta voisi päätellä)
Matkasin keskiviikkona maailmankuuluun viinikylään muutamien kymmenien kilometrien päähän.
Ensiksi, koska tarvitsin maisemanvaihdosta. Toiseksi, koska etsin viininkorjuutöitä ja ajattelin että suoraan kysymällähän nämä asiat täällä Ranskassa selviävät. No, eivätpä selvinneet, tai sitten olisi pitänyt jaaritella niitä näitä savolaiseen tyyliin - mutta sainpahan talsia ympäriinsä helteisessä maalaismaisemassa ja pihistellä viinirypäleitä, persikoita ja omppuja, joita kukaan ei tuntunut kaipaavan.
Aamupäivän vika juna lähtee seitsemältä. Perillä odottaa viiniköynnösten rivittämä, kumpuileva maasto. Kylä on hieman asemalta kauempana, hieman piilossa mäen takana. Ennen yhdeksää liikkeellä ei ole muita kuin joitakin paikallisia kunniallisessa työssään, joten kaltaistani hortoilijaa silmäillään varuillaan.
St Emilionin maasto on ihanteellinen erityislaatuiselle viinille. Meri on sadan kilsan päässä, joten ilmasto muuttuu ajoittain välimerelliseksi. Tietyn viinin aromin (bouquet) tärkeä osatekijä on maaperä, alue (terroir), lisäksi siihen vaikuttavat kunkin viljelyksen mikroilmasto, kasvukauden sääolosuhteet (vuosikerta eli millésime) ja tietysti valmistusprosessi, kypsyttely joka kesää useita kuukausia. Vanhojen viinien tiivistyneissä aromeissa maistuu historia: ihmisen jalostus ja luonnon kasvuvoiman kanavoiminen haluttuihin tuloksiin, erot eri vuosien, erilaisessa maaperässä ja säissä kypsyneiden rypäleiden ja rypälelajikkeiden välillä, vuosisatojen kuluessa vaalitun ja hienostuneemmaksi kehitetyn käymisprosessin ainutlaatuinen tulos. Siinä sitä voi viljelijä päivällispöydässään maistella ja muistella, millainen kesä se olikaan silloin 16 vuotta sitten. Viini on siis ennen kaikkea kulttuurituote: Sivistys on kollektivista muistia, gastronomian ilokin helmeilee vasta kun tajuaa ruokaan ja juomaan sisältyvän jaetun yksilöllisyyden, erojen harkitun havainnoimisen ja niistä päättelemisen taiteen. Parempi lopettaa viinin miettiminen ennen kuin lauseet mutkistuvat liikaa ja opetella sanomaan siitä jotain ranskaksi - joka tapauksessa ymmärrän nyt miksi on hyvä tietää, minkä Châteaun tuotantoa viini on eli mistä se tulee, miten herkistyminen aromeille voi muuttaa koko aterian luonteen ja tehdä syömisestä elämyksen, johon sisältyy aistinautinnon lisäksi älyllinen, taiteellinen puoli.
Aamulenkilläni suuntasin tuottajien yhdistykseen, jossa sanottiin etteivät he huolehdi viininkorjuista. Kysyin cavessa hääräävältä hepulta, joka totesi myös etteivät ota töihin, mutta että yläkaupungilta saisin osoitteita. Yläkaupungilla kadunlakaisijat opastivat Maison du Viniin, joka aukesi vasta 9:30. Maison du Vinin kaveri sanoi, ettei oikein voi auttaa, koska kukaan ei ole kertonut tarvitsevansa työvoimaa. Kannattaa etsiä netistä tai käydä kiertelemässä tiloilla tiedustelemassa suoraan, mikä on tietty helpompaa jos on auto.
Turhauttavasta törmäilystä kyllästyneenä lähdin siesta-aikaan vaeltelemaan viinitilojen halki, jossa pitäisi kulkea lenkkejä (boucle). Taisivat olla huonosti merkittyjä. Viinipelloilla on kuumaa ja välimatkat ovat melko pitkiä, lähempänä kylää saa kulkea vignobleja erottavien hiekanväristen, itsensä korkuisten kivitojen välissä. Myöhästyin juuri sopivasti alkuiltapäivän junasta, joten minulla oli aikaa tehdä toinen, hieman erilainen kierros. Hyvä niin. Tällä kertaa opiskelin viinistä jotakin, katselin kaunista taidetta, jota ostaisin jos vain kehtaisin olla hyväsydäminen, uskaltauduin caveen, kuulin vähän neuvoja viinin valintaan ja valitsin pullon Saint Emilion Grand Cruta tuliaisiksi, nousin vielä yhdelle mäelle ja löysin sukulaismarjojani karhunvatukoita! kypsiä! Des mûres mûres! Oikaistessani viimeisen peltokaistaleen halki kohti rautatieasemaa törmäsinkin viimein suoraan paikallisiin, jotka paistattelivat iltapäivää kotipihassaan - mies, nainen ja lapsi, joiden piirteet olivat kuin punertavasta puusta kaiverrettuja, ryppyisiä, ahavoituneita, ilmehikkäitä, niin toisiaan muistuttavia että tuntui kuin olisin kohdannut tosiaan maasta itsestään nousseita maalaisia. Naureskelivat vain, kun hymyillen huvittavuudelleni pahoittelin toikkaroimista maiden halki, pyysin neuvomaan tietä ja jatkoin opastettua oikoväylää kengännauhat auki kaikessa kiireessäni.
Ne harvat ihmiskontaktit, joita matkoillani uskallan solmia, ovat kyllä elämän suola, ja tuonakin päivänä niiden laatu vain parani mitä pidempään päivä venyi. Ehkäpä kun kaikki vain alkavat ottaa hommat vähemmän vakavasti.
Kotona sain vain pientä läksytystä siitä, että muistaisin jakaa kasviskustannukset tasapuolisesti. Niin, yhteisasumisessa ja erityisesti yhteisasumisessa ranskalaisten kanssa on keskusteltava, pohdittava, sovittava.
Ilahduin luettuani millainen millésime syntymävuoteni oli ollut St Emilionissa: "Vins classiques, bien équilibrés, avec un boucuet fin et complexe." Laisse-moi me porter comme un vin dense, élégant et harmonieux.
6.9.2009
Kaupunkisuunnistusta ou : marchez sous la chapeau de paille
Opin tänään, että ranskalaisetkin suunnistavat. Kaupungin vihertyvään politiikkaan sopien vietettiin jokakuukausittaista autotonta sunnuntaita, jonka yhteydessä Comité Girondin de Course d'Orientation järjesti suunnistuskisailua. Pari uutta kiemuraa ja 10° kulmaa löytyi yhä tutummiksi käyvillä kujilla, erinäisten arkkitehtonisten yksityiskohtien ohella. Hortoilin myös rantakadun torilla ostamassa marseille-saippuaa ja sain auringonpistoksen. No, ei ollut luotettavaa makutuomaria kertomassa minkä olkihatun valita. Auringosta voi toisaalta ottaa suuntaa, mutta tulee muistaa katsoa jalkoihinsa, koska joka kadulla on jätöksiä, jotka vain odottavat niitä liiskaavaa kenkää.
Illan vietän rasvaisesta briochesta väsyneenä (ranskalaisella cuisinella on myös huonot puolensa) etsien työtä Pôle-emploi-sivustolta. Kirjasin itseni sisään ja nyt pitää tulostaa täytettävä kolmen sivun kysely haastattelua varten. Mitenkähän monella viranomaisella on rampattava päästäkseen edes viikoksi viiniviljelmälle? Toisaalta aloinkin jo kaivata missiota tänä sunnuntaina, kun edes suunnistusta en jaksanut juosta läpi. Asioiden järjesteleminen on yllättävän hauskaa. Pitäisi kai aloittaa sosiaalinen elämä.
Illan vietän rasvaisesta briochesta väsyneenä (ranskalaisella cuisinella on myös huonot puolensa) etsien työtä Pôle-emploi-sivustolta. Kirjasin itseni sisään ja nyt pitää tulostaa täytettävä kolmen sivun kysely haastattelua varten. Mitenkähän monella viranomaisella on rampattava päästäkseen edes viikoksi viiniviljelmälle? Toisaalta aloinkin jo kaivata missiota tänä sunnuntaina, kun edes suunnistusta en jaksanut juosta läpi. Asioiden järjesteleminen on yllättävän hauskaa. Pitäisi kai aloittaa sosiaalinen elämä.
Keittotaidosta ou : chez le boulanger
Tänä aamuna tein briocheja, koska voipaketti uhkasi kadota roskiksen syövereihin. Ihan hyviä tuli, huolimatta aikansa eläneestä päiväyksestä.
Kävin ekokaupassa ostamassa munia ja jauhoja, mutta totta puhuen Carrefourista saa samaa ja halvemmalla. Sitä paitsi toukat olivat iskeneet pussiin. Jauhoissa on numeromerkintä ilmaisemassa hienousastetta. Mitä pienempi, sitä hienompaa. 80 kelpaa patisserie-tuotteisiin, 150 oli kokojyvästä jauhettua.
Uunin lämpötilan säätelyyn oli aikoinaan olemassa vain numerot 1 - 9. Reseptissä mainittu th 6 vastaa 180 astetta Celsiusta, joten aika pienellä lämmöllä täällä on ruokaa laitettu.
Katsele tarkemmin keittotaidon pikku juttuja.
Ranskalainen cuisine on kyllä omaa luokkaansa. Bordeaux'n leveysasteilla saadaankin tosin kasviksia vuoden ympäri, vaikka talvella ne sitten olisivatkin papuja ja retiisejä ('haricots et radis). Siis jos kunnioitetaan vuodenaikoja, ei täälläkään maasta pullahda tomaatteja ilman erikoistoimia. Raaka-aineiden runsauden ja värikkyyden vuoksi niitä onkin sitten ollut aikaa yhdistellä. Eilen juoksentelin pitkin rantakatua (joka muuttaa nimeään ainakin viiteen kertaan) ja se ravintoloiden tuoksu, oijoi! Vaikka kaipaankin vähän mullan ja happaman kuusimetsän tuoksua, pystyy täälläkin nauttimaan ympäristöstä kaikin aistein.
Kävin ekokaupassa ostamassa munia ja jauhoja, mutta totta puhuen Carrefourista saa samaa ja halvemmalla. Sitä paitsi toukat olivat iskeneet pussiin. Jauhoissa on numeromerkintä ilmaisemassa hienousastetta. Mitä pienempi, sitä hienompaa. 80 kelpaa patisserie-tuotteisiin, 150 oli kokojyvästä jauhettua.
Uunin lämpötilan säätelyyn oli aikoinaan olemassa vain numerot 1 - 9. Reseptissä mainittu th 6 vastaa 180 astetta Celsiusta, joten aika pienellä lämmöllä täällä on ruokaa laitettu.
Katsele tarkemmin keittotaidon pikku juttuja.
Ranskalainen cuisine on kyllä omaa luokkaansa. Bordeaux'n leveysasteilla saadaankin tosin kasviksia vuoden ympäri, vaikka talvella ne sitten olisivatkin papuja ja retiisejä ('haricots et radis). Siis jos kunnioitetaan vuodenaikoja, ei täälläkään maasta pullahda tomaatteja ilman erikoistoimia. Raaka-aineiden runsauden ja värikkyyden vuoksi niitä onkin sitten ollut aikaa yhdistellä. Eilen juoksentelin pitkin rantakatua (joka muuttaa nimeään ainakin viiteen kertaan) ja se ravintoloiden tuoksu, oijoi! Vaikka kaipaankin vähän mullan ja happaman kuusimetsän tuoksua, pystyy täälläkin nauttimaan ympäristöstä kaikin aistein.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
