Kas niin, pankkipulmia.
Kävin yliopistolla jälleen kyselemässä. Opiskelijakorttia tai -todistusta en vieläkään saanut, mutta opiskelijayhdistys BABAOCin jäsenet tarkistivat tietokansioni (dossier) ja opastivat minua parissa jutussa.
Lähdin sitten vaihtamaan pankkia tyttöjen toiveesta. Pankkitilin sulkeminen Société généralissa sujui vilkkaasti tiskillä, jono perässä venyen. Marssin LCL:ään (Le Crédit Lyonnais), koska opiskelijayhdistyksellä on yhteistyösopimus pankin kanssa. Ilmapiiri oli vähän prameampi kuin Société généralissa. Ymmärsin vähän vähemmän virkailijan puheesta kuin aiemmalla kerralla. Ihan hyvä etu on yhdistetty ISIC-MasterCard, joka maksaa opiskelijalle 1,50 €. LCL tarjoaa opiskelijajäsenelle vuoden ajaksi yhdellä eurolla joko asuntovakuutuksen (joka normaalisti maksaa vähintään 80€/vuosi) tai pankkikortin ym. maksuvälineiden katoamisten, varkauksien tai väärinkäyttöjen vakuutuksen. Valitsin hoopouksissani jälkimmäisen (Sécurilion), koska ajattelin sen olevan itselleni suurempi uhka. En tiennyt tai ollut opiskelijoiden puheesta tajunnut, että Ranskassa on valttämättä vakuutettava asunto. Jos vakuutusasiat eivät ole kunnossa, vuokrasopimukseni voidaan jättää hyväksymättä. TÄMÄN takia siis Ranskassa kaikki kestää; jotta ihmisillä on aikaa hoitaa asioita ja ottaa selvää erinäisistä kiemuroista.
Bon, bref. Ranskalaiset pitävät tuntokarvat pystyssä, ainakin mitä pankkeihin tulee. Kämppikseni varoitteli luottamasta LCL:lään (jonka asiakkaita molemmat ranskalaiset ovat itsekin), koska se on kaupallinen pankki (banque commerciale) ja pyrkii maksimoimaan voittonsa myymällä juttuja, joita et tarvitse. (Pankkitädin puheista olin ymmärtävinäni mm., että lehdyskä, joka tulee postissa ilmaiseksi 3 kk ajan, on sanottava irti tai muuten se jatkaa tuloaan maksullisena.) Pitänee siis miettiä, mitä vakuutuksia oikeasti tarvitsen ja mitä en (koska vakuutuksilla tehdään voittoja), kysyä, pystynkö vaihtamaan vakuutustani ja kattaako se muitakin kanssa-asujiani.
EDIT: Vakuutuksen vaihtaminen onnistui melko helposti. Pankki nostaa tililtäni semmoiset 174 € ja palauttaa sitten 173 € viikon sisällä, kunhan vuokrasopimukseni vain saataisiin varmistettua ja tili avattua. Kotivakuutus on normaalisti opiskelijalle (pieni asunto, ei meidän nelihuoneista T4-lukaalia) kait neljänkympin luokkaa, Sécurilion ehkä kakskytviis euroa. kotivakuutus kattaa valitettavasti vain minut, ei kämppiksiä. Toisaalta tämä saattaa olla hyödyllistäkin, koska argentiinalaiset ovat täällä 6 kk, minä 10 ja ranskiskämppikseni hamaan tulevaisuuteen, joten ehkä yhteisvakuutuksen hoitaminen olisi loppupeleissä hankalampaa.
9.9.2009
Päivä viinikylässä tai : L'âme dans le bouteille du vin
"Pyöreän tanniininen, mullan ja myskin aromi..." Minä Saint Emilionista palatessani, auringon käräyttämä, hikinen, uupunut, mutta suhtalaisen kohtalaisen tyytyväinen.
(St Emilionin lajikkeista tehdään punaviiniä, ei roséta, toisin kuin kuvasta voisi päätellä)
Matkasin keskiviikkona maailmankuuluun viinikylään muutamien kymmenien kilometrien päähän.
Ensiksi, koska tarvitsin maisemanvaihdosta. Toiseksi, koska etsin viininkorjuutöitä ja ajattelin että suoraan kysymällähän nämä asiat täällä Ranskassa selviävät. No, eivätpä selvinneet, tai sitten olisi pitänyt jaaritella niitä näitä savolaiseen tyyliin - mutta sainpahan talsia ympäriinsä helteisessä maalaismaisemassa ja pihistellä viinirypäleitä, persikoita ja omppuja, joita kukaan ei tuntunut kaipaavan.
Aamupäivän vika juna lähtee seitsemältä. Perillä odottaa viiniköynnösten rivittämä, kumpuileva maasto. Kylä on hieman asemalta kauempana, hieman piilossa mäen takana. Ennen yhdeksää liikkeellä ei ole muita kuin joitakin paikallisia kunniallisessa työssään, joten kaltaistani hortoilijaa silmäillään varuillaan.
St Emilionin maasto on ihanteellinen erityislaatuiselle viinille. Meri on sadan kilsan päässä, joten ilmasto muuttuu ajoittain välimerelliseksi. Tietyn viinin aromin (bouquet) tärkeä osatekijä on maaperä, alue (terroir), lisäksi siihen vaikuttavat kunkin viljelyksen mikroilmasto, kasvukauden sääolosuhteet (vuosikerta eli millésime) ja tietysti valmistusprosessi, kypsyttely joka kesää useita kuukausia. Vanhojen viinien tiivistyneissä aromeissa maistuu historia: ihmisen jalostus ja luonnon kasvuvoiman kanavoiminen haluttuihin tuloksiin, erot eri vuosien, erilaisessa maaperässä ja säissä kypsyneiden rypäleiden ja rypälelajikkeiden välillä, vuosisatojen kuluessa vaalitun ja hienostuneemmaksi kehitetyn käymisprosessin ainutlaatuinen tulos. Siinä sitä voi viljelijä päivällispöydässään maistella ja muistella, millainen kesä se olikaan silloin 16 vuotta sitten. Viini on siis ennen kaikkea kulttuurituote: Sivistys on kollektivista muistia, gastronomian ilokin helmeilee vasta kun tajuaa ruokaan ja juomaan sisältyvän jaetun yksilöllisyyden, erojen harkitun havainnoimisen ja niistä päättelemisen taiteen. Parempi lopettaa viinin miettiminen ennen kuin lauseet mutkistuvat liikaa ja opetella sanomaan siitä jotain ranskaksi - joka tapauksessa ymmärrän nyt miksi on hyvä tietää, minkä Châteaun tuotantoa viini on eli mistä se tulee, miten herkistyminen aromeille voi muuttaa koko aterian luonteen ja tehdä syömisestä elämyksen, johon sisältyy aistinautinnon lisäksi älyllinen, taiteellinen puoli.
Aamulenkilläni suuntasin tuottajien yhdistykseen, jossa sanottiin etteivät he huolehdi viininkorjuista. Kysyin cavessa hääräävältä hepulta, joka totesi myös etteivät ota töihin, mutta että yläkaupungilta saisin osoitteita. Yläkaupungilla kadunlakaisijat opastivat Maison du Viniin, joka aukesi vasta 9:30. Maison du Vinin kaveri sanoi, ettei oikein voi auttaa, koska kukaan ei ole kertonut tarvitsevansa työvoimaa. Kannattaa etsiä netistä tai käydä kiertelemässä tiloilla tiedustelemassa suoraan, mikä on tietty helpompaa jos on auto.
Turhauttavasta törmäilystä kyllästyneenä lähdin siesta-aikaan vaeltelemaan viinitilojen halki, jossa pitäisi kulkea lenkkejä (boucle). Taisivat olla huonosti merkittyjä. Viinipelloilla on kuumaa ja välimatkat ovat melko pitkiä, lähempänä kylää saa kulkea vignobleja erottavien hiekanväristen, itsensä korkuisten kivitojen välissä. Myöhästyin juuri sopivasti alkuiltapäivän junasta, joten minulla oli aikaa tehdä toinen, hieman erilainen kierros. Hyvä niin. Tällä kertaa opiskelin viinistä jotakin, katselin kaunista taidetta, jota ostaisin jos vain kehtaisin olla hyväsydäminen, uskaltauduin caveen, kuulin vähän neuvoja viinin valintaan ja valitsin pullon Saint Emilion Grand Cruta tuliaisiksi, nousin vielä yhdelle mäelle ja löysin sukulaismarjojani karhunvatukoita! kypsiä! Des mûres mûres! Oikaistessani viimeisen peltokaistaleen halki kohti rautatieasemaa törmäsinkin viimein suoraan paikallisiin, jotka paistattelivat iltapäivää kotipihassaan - mies, nainen ja lapsi, joiden piirteet olivat kuin punertavasta puusta kaiverrettuja, ryppyisiä, ahavoituneita, ilmehikkäitä, niin toisiaan muistuttavia että tuntui kuin olisin kohdannut tosiaan maasta itsestään nousseita maalaisia. Naureskelivat vain, kun hymyillen huvittavuudelleni pahoittelin toikkaroimista maiden halki, pyysin neuvomaan tietä ja jatkoin opastettua oikoväylää kengännauhat auki kaikessa kiireessäni.
Ne harvat ihmiskontaktit, joita matkoillani uskallan solmia, ovat kyllä elämän suola, ja tuonakin päivänä niiden laatu vain parani mitä pidempään päivä venyi. Ehkäpä kun kaikki vain alkavat ottaa hommat vähemmän vakavasti.
Kotona sain vain pientä läksytystä siitä, että muistaisin jakaa kasviskustannukset tasapuolisesti. Niin, yhteisasumisessa ja erityisesti yhteisasumisessa ranskalaisten kanssa on keskusteltava, pohdittava, sovittava.
Ilahduin luettuani millainen millésime syntymävuoteni oli ollut St Emilionissa: "Vins classiques, bien équilibrés, avec un boucuet fin et complexe." Laisse-moi me porter comme un vin dense, élégant et harmonieux.
(St Emilionin lajikkeista tehdään punaviiniä, ei roséta, toisin kuin kuvasta voisi päätellä)
Matkasin keskiviikkona maailmankuuluun viinikylään muutamien kymmenien kilometrien päähän.
Ensiksi, koska tarvitsin maisemanvaihdosta. Toiseksi, koska etsin viininkorjuutöitä ja ajattelin että suoraan kysymällähän nämä asiat täällä Ranskassa selviävät. No, eivätpä selvinneet, tai sitten olisi pitänyt jaaritella niitä näitä savolaiseen tyyliin - mutta sainpahan talsia ympäriinsä helteisessä maalaismaisemassa ja pihistellä viinirypäleitä, persikoita ja omppuja, joita kukaan ei tuntunut kaipaavan.
Aamupäivän vika juna lähtee seitsemältä. Perillä odottaa viiniköynnösten rivittämä, kumpuileva maasto. Kylä on hieman asemalta kauempana, hieman piilossa mäen takana. Ennen yhdeksää liikkeellä ei ole muita kuin joitakin paikallisia kunniallisessa työssään, joten kaltaistani hortoilijaa silmäillään varuillaan.
St Emilionin maasto on ihanteellinen erityislaatuiselle viinille. Meri on sadan kilsan päässä, joten ilmasto muuttuu ajoittain välimerelliseksi. Tietyn viinin aromin (bouquet) tärkeä osatekijä on maaperä, alue (terroir), lisäksi siihen vaikuttavat kunkin viljelyksen mikroilmasto, kasvukauden sääolosuhteet (vuosikerta eli millésime) ja tietysti valmistusprosessi, kypsyttely joka kesää useita kuukausia. Vanhojen viinien tiivistyneissä aromeissa maistuu historia: ihmisen jalostus ja luonnon kasvuvoiman kanavoiminen haluttuihin tuloksiin, erot eri vuosien, erilaisessa maaperässä ja säissä kypsyneiden rypäleiden ja rypälelajikkeiden välillä, vuosisatojen kuluessa vaalitun ja hienostuneemmaksi kehitetyn käymisprosessin ainutlaatuinen tulos. Siinä sitä voi viljelijä päivällispöydässään maistella ja muistella, millainen kesä se olikaan silloin 16 vuotta sitten. Viini on siis ennen kaikkea kulttuurituote: Sivistys on kollektivista muistia, gastronomian ilokin helmeilee vasta kun tajuaa ruokaan ja juomaan sisältyvän jaetun yksilöllisyyden, erojen harkitun havainnoimisen ja niistä päättelemisen taiteen. Parempi lopettaa viinin miettiminen ennen kuin lauseet mutkistuvat liikaa ja opetella sanomaan siitä jotain ranskaksi - joka tapauksessa ymmärrän nyt miksi on hyvä tietää, minkä Châteaun tuotantoa viini on eli mistä se tulee, miten herkistyminen aromeille voi muuttaa koko aterian luonteen ja tehdä syömisestä elämyksen, johon sisältyy aistinautinnon lisäksi älyllinen, taiteellinen puoli.
Aamulenkilläni suuntasin tuottajien yhdistykseen, jossa sanottiin etteivät he huolehdi viininkorjuista. Kysyin cavessa hääräävältä hepulta, joka totesi myös etteivät ota töihin, mutta että yläkaupungilta saisin osoitteita. Yläkaupungilla kadunlakaisijat opastivat Maison du Viniin, joka aukesi vasta 9:30. Maison du Vinin kaveri sanoi, ettei oikein voi auttaa, koska kukaan ei ole kertonut tarvitsevansa työvoimaa. Kannattaa etsiä netistä tai käydä kiertelemässä tiloilla tiedustelemassa suoraan, mikä on tietty helpompaa jos on auto.
Turhauttavasta törmäilystä kyllästyneenä lähdin siesta-aikaan vaeltelemaan viinitilojen halki, jossa pitäisi kulkea lenkkejä (boucle). Taisivat olla huonosti merkittyjä. Viinipelloilla on kuumaa ja välimatkat ovat melko pitkiä, lähempänä kylää saa kulkea vignobleja erottavien hiekanväristen, itsensä korkuisten kivitojen välissä. Myöhästyin juuri sopivasti alkuiltapäivän junasta, joten minulla oli aikaa tehdä toinen, hieman erilainen kierros. Hyvä niin. Tällä kertaa opiskelin viinistä jotakin, katselin kaunista taidetta, jota ostaisin jos vain kehtaisin olla hyväsydäminen, uskaltauduin caveen, kuulin vähän neuvoja viinin valintaan ja valitsin pullon Saint Emilion Grand Cruta tuliaisiksi, nousin vielä yhdelle mäelle ja löysin sukulaismarjojani karhunvatukoita! kypsiä! Des mûres mûres! Oikaistessani viimeisen peltokaistaleen halki kohti rautatieasemaa törmäsinkin viimein suoraan paikallisiin, jotka paistattelivat iltapäivää kotipihassaan - mies, nainen ja lapsi, joiden piirteet olivat kuin punertavasta puusta kaiverrettuja, ryppyisiä, ahavoituneita, ilmehikkäitä, niin toisiaan muistuttavia että tuntui kuin olisin kohdannut tosiaan maasta itsestään nousseita maalaisia. Naureskelivat vain, kun hymyillen huvittavuudelleni pahoittelin toikkaroimista maiden halki, pyysin neuvomaan tietä ja jatkoin opastettua oikoväylää kengännauhat auki kaikessa kiireessäni.
Ne harvat ihmiskontaktit, joita matkoillani uskallan solmia, ovat kyllä elämän suola, ja tuonakin päivänä niiden laatu vain parani mitä pidempään päivä venyi. Ehkäpä kun kaikki vain alkavat ottaa hommat vähemmän vakavasti.
Kotona sain vain pientä läksytystä siitä, että muistaisin jakaa kasviskustannukset tasapuolisesti. Niin, yhteisasumisessa ja erityisesti yhteisasumisessa ranskalaisten kanssa on keskusteltava, pohdittava, sovittava.
Ilahduin luettuani millainen millésime syntymävuoteni oli ollut St Emilionissa: "Vins classiques, bien équilibrés, avec un boucuet fin et complexe." Laisse-moi me porter comme un vin dense, élégant et harmonieux.
6.9.2009
Kaupunkisuunnistusta ou : marchez sous la chapeau de paille
Opin tänään, että ranskalaisetkin suunnistavat. Kaupungin vihertyvään politiikkaan sopien vietettiin jokakuukausittaista autotonta sunnuntaita, jonka yhteydessä Comité Girondin de Course d'Orientation järjesti suunnistuskisailua. Pari uutta kiemuraa ja 10° kulmaa löytyi yhä tutummiksi käyvillä kujilla, erinäisten arkkitehtonisten yksityiskohtien ohella. Hortoilin myös rantakadun torilla ostamassa marseille-saippuaa ja sain auringonpistoksen. No, ei ollut luotettavaa makutuomaria kertomassa minkä olkihatun valita. Auringosta voi toisaalta ottaa suuntaa, mutta tulee muistaa katsoa jalkoihinsa, koska joka kadulla on jätöksiä, jotka vain odottavat niitä liiskaavaa kenkää.
Illan vietän rasvaisesta briochesta väsyneenä (ranskalaisella cuisinella on myös huonot puolensa) etsien työtä Pôle-emploi-sivustolta. Kirjasin itseni sisään ja nyt pitää tulostaa täytettävä kolmen sivun kysely haastattelua varten. Mitenkähän monella viranomaisella on rampattava päästäkseen edes viikoksi viiniviljelmälle? Toisaalta aloinkin jo kaivata missiota tänä sunnuntaina, kun edes suunnistusta en jaksanut juosta läpi. Asioiden järjesteleminen on yllättävän hauskaa. Pitäisi kai aloittaa sosiaalinen elämä.
Illan vietän rasvaisesta briochesta väsyneenä (ranskalaisella cuisinella on myös huonot puolensa) etsien työtä Pôle-emploi-sivustolta. Kirjasin itseni sisään ja nyt pitää tulostaa täytettävä kolmen sivun kysely haastattelua varten. Mitenkähän monella viranomaisella on rampattava päästäkseen edes viikoksi viiniviljelmälle? Toisaalta aloinkin jo kaivata missiota tänä sunnuntaina, kun edes suunnistusta en jaksanut juosta läpi. Asioiden järjesteleminen on yllättävän hauskaa. Pitäisi kai aloittaa sosiaalinen elämä.
Keittotaidosta ou : chez le boulanger
Tänä aamuna tein briocheja, koska voipaketti uhkasi kadota roskiksen syövereihin. Ihan hyviä tuli, huolimatta aikansa eläneestä päiväyksestä.
Kävin ekokaupassa ostamassa munia ja jauhoja, mutta totta puhuen Carrefourista saa samaa ja halvemmalla. Sitä paitsi toukat olivat iskeneet pussiin. Jauhoissa on numeromerkintä ilmaisemassa hienousastetta. Mitä pienempi, sitä hienompaa. 80 kelpaa patisserie-tuotteisiin, 150 oli kokojyvästä jauhettua.
Uunin lämpötilan säätelyyn oli aikoinaan olemassa vain numerot 1 - 9. Reseptissä mainittu th 6 vastaa 180 astetta Celsiusta, joten aika pienellä lämmöllä täällä on ruokaa laitettu.
Katsele tarkemmin keittotaidon pikku juttuja.
Ranskalainen cuisine on kyllä omaa luokkaansa. Bordeaux'n leveysasteilla saadaankin tosin kasviksia vuoden ympäri, vaikka talvella ne sitten olisivatkin papuja ja retiisejä ('haricots et radis). Siis jos kunnioitetaan vuodenaikoja, ei täälläkään maasta pullahda tomaatteja ilman erikoistoimia. Raaka-aineiden runsauden ja värikkyyden vuoksi niitä onkin sitten ollut aikaa yhdistellä. Eilen juoksentelin pitkin rantakatua (joka muuttaa nimeään ainakin viiteen kertaan) ja se ravintoloiden tuoksu, oijoi! Vaikka kaipaankin vähän mullan ja happaman kuusimetsän tuoksua, pystyy täälläkin nauttimaan ympäristöstä kaikin aistein.
Kävin ekokaupassa ostamassa munia ja jauhoja, mutta totta puhuen Carrefourista saa samaa ja halvemmalla. Sitä paitsi toukat olivat iskeneet pussiin. Jauhoissa on numeromerkintä ilmaisemassa hienousastetta. Mitä pienempi, sitä hienompaa. 80 kelpaa patisserie-tuotteisiin, 150 oli kokojyvästä jauhettua.
Uunin lämpötilan säätelyyn oli aikoinaan olemassa vain numerot 1 - 9. Reseptissä mainittu th 6 vastaa 180 astetta Celsiusta, joten aika pienellä lämmöllä täällä on ruokaa laitettu.
Katsele tarkemmin keittotaidon pikku juttuja.
Ranskalainen cuisine on kyllä omaa luokkaansa. Bordeaux'n leveysasteilla saadaankin tosin kasviksia vuoden ympäri, vaikka talvella ne sitten olisivatkin papuja ja retiisejä ('haricots et radis). Siis jos kunnioitetaan vuodenaikoja, ei täälläkään maasta pullahda tomaatteja ilman erikoistoimia. Raaka-aineiden runsauden ja värikkyyden vuoksi niitä onkin sitten ollut aikaa yhdistellä. Eilen juoksentelin pitkin rantakatua (joka muuttaa nimeään ainakin viiteen kertaan) ja se ravintoloiden tuoksu, oijoi! Vaikka kaipaankin vähän mullan ja happaman kuusimetsän tuoksua, pystyy täälläkin nauttimaan ympäristöstä kaikin aistein.
4.9.2009
Renseignement III : Käy sotaa papereilla ja varaudu odotukseen
Tänään ohjelmassa: compte bancaire, ranskalainen pankkitili.
Vietin määrittelemättömän ajan netissä etsiskellen ulkomaalaiselle opiskelijalle sopivia ehtoja. Huolellisesti (?) pankkivaihtoehtoja harkittuani päädyin La Société généraliin, ehkä hauskan nimen vuoksi, tai koska pankilla on jonkinlainen korvaussopimus kaupungin julkisen liikenteen kanssa ja koitan hyötyä siitä. Ehkä parempi olisi ollut vielä LCL, jolla ilmeisesti saa laajalti tunnetun kansainvälisen ISIC-opiskelijakortin pankkikortin kanssa samaan syssyyn.
Käynnillä kaupungintalon viereisessä toimistossa sain sovittua vain tapaamisen puolentoista viikon päähän, koska opiskelijoista vastaava virkailija oli lomalla (!). Just joo. Iltapäivällä tuumasin, että eiköhän tämä asia hoideta niinku nyt, ja kipitin toiseen toimistoon. Tilin avaamiseen tarvitsee henkilöllisyystodistuksen, todistuksen asumisesta Ranskassa (vuokra- tai puhelinlasku käy, minä otin mukaan allekirjoittamattoman vuokrasopimuksen), sekä todistuksen opiskelijuudesta. Saavuin tapaamiseen parikymmentä minuuttia myöhässä, unohdettuani passin kotiin, mutta ei se mitään, virkailija oli itsekin puoli tuntia myöhässä.
Tapaaminen sujui ongelmitta, mitä nyt virkailija vähän ihmetteli, kun vuokrasopimusta ei vielä ollut allekirjoitettu eikä vuokralaisen kohdalla edes ollut nimeäni, mutta hyväksyi sen pitkin hampain. Attestation de mobilité -papruani, todistusta siitä, että tosiaan teen jotain järkevää Ranskassa (kuten opiskelen) ei edes vilkaistu.
Nuorille pankkikortti, Carte bleue, on ilmainen ekan vuoden. Korttini tulee olemaan Euroopan laajuisesti hyväksyttävä, mutta olisin voinut valita maailmanlaajuisen, mikäli aikoisin matkustaa vaikka Afrikkaan. Siirtojen ulkomaiselta tililtä ranskalaisille pitäisi olla maksuttomia, samoin verkkopankin, mikä ei liene itsestäänselvää täällä. Teimme tilistäni kelpoisen myös säästämistä ajatellen - tähän on tutustuttava lisää.
Tarvitsen ranskalaisen pankkitilin, koska aion hakea asumistukea CAF:ilta.
Tänään aloin myös huolestua siitä, saanko asua asunnossa ja ympäristössä, joihin olen jo kiintynyt. Ranskassa yksityisiltä tai toimistoilta vuokraava tarvitsee takaajan, joka on asunut Ranskassa jo useamman vuoden. Pour un étranger, compliqué, eh ? Kämppikseni on pyytänyt kolmea henkilöä takaajiksi (colocateureja on myös tulossa kolme), nyt odottelemme papereita takaisin. Vasta saatuaan kaikki todistukset ja allekirjoitukset toimisto päättää, antaako kaikille kämppiksille asumisoikeuden. Ensi viikolla saataneen paperit kasaan. Kämppisehdokas kävi tänä iltana tutustumassa paikkaan ja lupasi päättää alkuviikkoon mennessä. Minulle koko ruljanssissa on yksi iso mutta: Olen saanut CROUSilta kämpän yliopistoalueelta, mutta minun pitää päättää viiden päivän kuluessa, otanko vai jätänkö. Tänään perjantaina oli oikeastaan viimeinen päivä, mutta koska asiasta vastaava ei ollut toimistossaan yliopistolla, päätin lähettää sähköpostia maanantaina. Tuolloin en vielä tiedä, saanko asua täällä Rue Neuvella. Sekin tulee muistaa, että tarvitsen jo olemassaolevan asunnon Ranskassa voidakseni muuttaa tähän kämppään, jossa nyt loisin, eli yliopiston asuntolan.
Voi sanoa, että Ranskassa mikään ei toimi, mutta kaikki järjestyy. Kunhan sinulla on joku paperi, on vähän niin ja näin onko se ihanteellinen. Toivon niin. Kohta nähdään. Ajattelin silti hankkia pyörän viikonloppuna, ja etsiä järven.
Muuta: Täkäläiset hyttyset (moustiques) ovat purreet ihoni verille ja ihanan julma aurinko pahentanut tilaa entisestään.
Molemmat pankkivirkailijat, joiden kanssa turisin, kehuivat ranskankielentaitoani, mikä on osoitus siitä, että työnkehityspalavereissa heitä opetetaan kertomaan asiakkaalle valkoisia valheita. Tai sitten ne tajusivat lukiessaan sellaisia nimiä kuin "Jäppilä" tai "Pieksämäki" ettei tämä ole helppoa mullekaan, hmh!
Vietin määrittelemättömän ajan netissä etsiskellen ulkomaalaiselle opiskelijalle sopivia ehtoja. Huolellisesti (?) pankkivaihtoehtoja harkittuani päädyin La Société généraliin, ehkä hauskan nimen vuoksi, tai koska pankilla on jonkinlainen korvaussopimus kaupungin julkisen liikenteen kanssa ja koitan hyötyä siitä. Ehkä parempi olisi ollut vielä LCL, jolla ilmeisesti saa laajalti tunnetun kansainvälisen ISIC-opiskelijakortin pankkikortin kanssa samaan syssyyn.
Käynnillä kaupungintalon viereisessä toimistossa sain sovittua vain tapaamisen puolentoista viikon päähän, koska opiskelijoista vastaava virkailija oli lomalla (!). Just joo. Iltapäivällä tuumasin, että eiköhän tämä asia hoideta niinku nyt, ja kipitin toiseen toimistoon. Tilin avaamiseen tarvitsee henkilöllisyystodistuksen, todistuksen asumisesta Ranskassa (vuokra- tai puhelinlasku käy, minä otin mukaan allekirjoittamattoman vuokrasopimuksen), sekä todistuksen opiskelijuudesta. Saavuin tapaamiseen parikymmentä minuuttia myöhässä, unohdettuani passin kotiin, mutta ei se mitään, virkailija oli itsekin puoli tuntia myöhässä.
Tapaaminen sujui ongelmitta, mitä nyt virkailija vähän ihmetteli, kun vuokrasopimusta ei vielä ollut allekirjoitettu eikä vuokralaisen kohdalla edes ollut nimeäni, mutta hyväksyi sen pitkin hampain. Attestation de mobilité -papruani, todistusta siitä, että tosiaan teen jotain järkevää Ranskassa (kuten opiskelen) ei edes vilkaistu.
Nuorille pankkikortti, Carte bleue, on ilmainen ekan vuoden. Korttini tulee olemaan Euroopan laajuisesti hyväksyttävä, mutta olisin voinut valita maailmanlaajuisen, mikäli aikoisin matkustaa vaikka Afrikkaan. Siirtojen ulkomaiselta tililtä ranskalaisille pitäisi olla maksuttomia, samoin verkkopankin, mikä ei liene itsestäänselvää täällä. Teimme tilistäni kelpoisen myös säästämistä ajatellen - tähän on tutustuttava lisää.
Tarvitsen ranskalaisen pankkitilin, koska aion hakea asumistukea CAF:ilta.
Tänään aloin myös huolestua siitä, saanko asua asunnossa ja ympäristössä, joihin olen jo kiintynyt. Ranskassa yksityisiltä tai toimistoilta vuokraava tarvitsee takaajan, joka on asunut Ranskassa jo useamman vuoden. Pour un étranger, compliqué, eh ? Kämppikseni on pyytänyt kolmea henkilöä takaajiksi (colocateureja on myös tulossa kolme), nyt odottelemme papereita takaisin. Vasta saatuaan kaikki todistukset ja allekirjoitukset toimisto päättää, antaako kaikille kämppiksille asumisoikeuden. Ensi viikolla saataneen paperit kasaan. Kämppisehdokas kävi tänä iltana tutustumassa paikkaan ja lupasi päättää alkuviikkoon mennessä. Minulle koko ruljanssissa on yksi iso mutta: Olen saanut CROUSilta kämpän yliopistoalueelta, mutta minun pitää päättää viiden päivän kuluessa, otanko vai jätänkö. Tänään perjantaina oli oikeastaan viimeinen päivä, mutta koska asiasta vastaava ei ollut toimistossaan yliopistolla, päätin lähettää sähköpostia maanantaina. Tuolloin en vielä tiedä, saanko asua täällä Rue Neuvella. Sekin tulee muistaa, että tarvitsen jo olemassaolevan asunnon Ranskassa voidakseni muuttaa tähän kämppään, jossa nyt loisin, eli yliopiston asuntolan.
Voi sanoa, että Ranskassa mikään ei toimi, mutta kaikki järjestyy. Kunhan sinulla on joku paperi, on vähän niin ja näin onko se ihanteellinen. Toivon niin. Kohta nähdään. Ajattelin silti hankkia pyörän viikonloppuna, ja etsiä järven.
Muuta: Täkäläiset hyttyset (moustiques) ovat purreet ihoni verille ja ihanan julma aurinko pahentanut tilaa entisestään.
Molemmat pankkivirkailijat, joiden kanssa turisin, kehuivat ranskankielentaitoani, mikä on osoitus siitä, että työnkehityspalavereissa heitä opetetaan kertomaan asiakkaalle valkoisia valheita. Tai sitten ne tajusivat lukiessaan sellaisia nimiä kuin "Jäppilä" tai "Pieksämäki" ettei tämä ole helppoa mullekaan, hmh!
3.9.2009
Sens de la solidarité tai: Yhteisöllisyyden henki
Mitämitäkummaa, Bordeaux'sta löytyi kuin löytyikin vehreyttä ja melkein naapurista.
Tämä oli hyvä päivä. Aamulla kun lähtee kyllin aikaisin liikkeelle, eivät autoilijat ole vielä pilanneet ilmaa, ja aurinko paistaa heleästi.
Bordeaux'n keskusta on hyvä paikka vierailla. Maison du tourismen tädit auttavat mielellään, yleisiä maksuttomia vessoja on ripoteltu sinne tänne. Ratikkaverkko on todella selkeä, onhan linjoja vain kolme.
Järjestelin asioitani sen verran, että ostin Orangen mobicarten eli prepaid-liittymän 15 € ja otin yhteyttä heppuun, jolta voisi mahdollisesti ostaa polkupyörän. Söin kotona kuunnellen ranskalaisten kehittämiskeskustelua, asunnossani kun majailee vielä tällä hetkellä videopeliyhdistys/-yritys. Etsin erästä ranskalaisporukkaa, johon voisi tutustua, mutta olin väärällä puolella jokkee - täällä oppii pian erottamaan toisistaan Rive Gauchen ja Rive Droiten. Onnekseni sain ihailla upeaa ilta-aurinkoa rantakaduilla.
Näkymät joen ala- ja yläjuoksulle.
Alemmassa kuvassa aivan ihana "miroir de l'eau".
Bordeaux on paitsi viinin, myös veden kaupunki.
Alkuvaikeuksien jälkeen olen löytänyt peräti neljä Carrefourin Markettia kaupungin lukuisten torihallien liepeiltä ja katveista - tosin en yhtäkään pikku Expressiä, joita Belgiassa riitti pilvin pimein. Mutta se kaikkein tärkein, kauan kaivattu, monelta maailmankolkalta etsitty, löytyikin aivan kotinurkiltani:
Luomutuotteet näkyvät yllättävän laajalti tavallisissakin kaupoissa ja katukuvassa. Tietysti "luonnonmukaisuus" on maailmanlaajuisesti muodissa. Ja Ranskassa homeopatiakin on koko kansan juttu (joskus ruokapaikkaa hakiessaan ja ohittaessaan viidennen Pharmasien ihmettelee, eivätkö ranskalaiset syö muuta kuin lääkkeitä). Oletan kuitenkin, että luomu (agriculture biologique) ja Reilu kauppa (commerce equitable) ovat suuremmassa suosiossa Ranskassa kuin Suomessa. Täällä se liittyy solidaarisuuden, toisen huomioimisen ja arvostamisen kulttuuriin. Solidaarisuuden näkee paitsi lakoissa, niin peräti katukylteissäkin. Strasbourgissa luin seuraavanlaisen "älä parkkeeraa tähän" -kiellon: "Si tu prends ma place, prends mon handicap". Kehotettaisiinko kotomaassani ajattelemaan vammaisuutta omalle kohdalle? Ennen kaikkea yhteiselo näkyy mainoksissa, jotka korostavat jakamista, läheisten huomioimista ja tasa-arvoisuutta. Annan vinkin: Matkustaessasi ympäri maailmaa tarkkaile sitä, miten ylikansalliset yhtiöt muokkaavat markkinointiaan. Se auttaa hoksaamaan kulttuurin ydinarvot.
Mitä luomutuotteisiin itseensä tulee, ne eivät välttämättä ole puhdasta luomua, koska EU sallii tuotteelle luomusertifikaatin (ja kalliimman hinnan) kunhan kolme sen pääraakaainetta ovat luomutuotantoa. Muu voi olla vaikka mitä soopaa. Kämppikseni valisti minua tästä, kun kävimme läpi lähituottajalta tilattua kuormaa täynnä kauden satoa, joka on ainakin lähiruokaa jollei sertifioitua luomua. Nyt nautiskelen kermassa muhineista muhevista munakoisoista, käppyräisistä kesäkurpitsoista ja paprikoista sekä mehukkaista tomaateista.
Kotiin tullesani käännyin väärästä kadunkulmasta ja löysin umpikujasta jälleen yhden osoituksen ranskalaisten hilpeästä solidaarisuuden hengestä:
2.9.2009
Ensivaikutelmia ou : Bordeaux en 2 jours et une ½.
Kuuma. Kas, hieno asema. Ulkona tähyilyä. Tutunnäköinen kaveri astelee hymyillen kohti. Vaihdetaan poskisuudelmat ja sitten tramiin. Garonnejoki on ruskea. Astellaan ruskean ja harmaan hiekan värisille kujille. Asunto päihittää suomalaiset serkkunsa iässä kevyesti, kapeita rappusia ei tosiaan ole suunniteltu liikuntarajoitteisille. Ullakkohuoneisto itsessään on kuitenkin rempattu, valoisa ja viihtyisä. Huoneissa on kattoikkunat, olkkarin ja ikkunat antavat sisäpihakuiluun, jonka läpi iltaaurinko lämmittää kylpyhuonetta. Ihastun puluihin, jotka kököttävät rapautuvalla kivellä ja odottavat armopaloja. Netti saadaan toimimaan. Ranskalaiset kämppikseni, osana tulevassa huoneessani työskentelevää porukkaa ymmärtävät tai sitten pinnistelevät ymmärtääkseen ja ottavat minut hyvin vastaan.
Ensimmäsenä aamuna löydän tieni CROUSin toimistoon, josta mieleeni tarttuvat työnhakuilmoitukset. Suunnistan Quinconcesin suurelle aukiolle, josta hyppään ratikkaan. Yliopisto on yli 20 minuutin päässä. Matkan varrella näyttäytyy ensimmäinen marketti, jonka Ranskassa olen nähnyt. Pessacin Domaine universitaire, tuo herttainen betonilähiö, käsittää ruohikkoa, joitakin puita ja yliopistoja. Saavun parahiksi ruokatunnin alkuun ja saan vakuutuksia (mutuelle) kauppaavilta ovivahdeilta kehotuksen palata tunnin päästä ilmoittautumaan, pour m'inscrire.
Nautin viileästä ilmasta, joka rojahteli ukkosena jo keskustassa, ja kuuntelen ranskalaisopiskelijoita, jotka tekevät odottelusta ja jonottamisesta itselleen miellyttävän tilaisuuden. Porukka aterioi ulkona penkeillä, soittelee ja laulelee.
Päästyäni sisään hallintorakennukseen odottelen ensin kahdessa jonossa, joista minut ohjastetaan Erasmus-toopeleita holhoavaan toimistoon. Odottelen kahden muun kanssa toisen varttitunnin, sillä virkailijat luuhaavat jossakin. Virittelen keskustelua saksan opiskelijalta näyttävän erasmuskollegani, joka olikin saksalainen, ja ranskalaisen vaihtoon lähtijän kanssa. Kunhan pääsen sisään, ystävällinen Madame pahoittelee, etten vielä voi ilmoittautua virallisesti (mitä, vastako kuun lopussa?) ja ettei hän vielä voi antaa sertificat de scolaritétä. Ilmeisesti softaongelman (logiciel) sotkee asiaa, joten elättelen toivoa että pääsisin ilmoittautumaan vielä syyskuussa. Korvaukseksi hän tulostaa minulle sertificat de mobilitén ja selitettyäni asunnonhakupuuhani antaa Me Budon nimen lapulla mukaani ja ohjaa nousemaan yhä ylemmäs viisauden ja ranskalaisen paperinpyörittelyn portaita. Odotettuani viitisen minuuttia, että ranskalaiset saavat puhuttua juttunsa loppuun, saan vastaani kaksi nuorempaa virkailijaa ja hurmaavan, vitsailevan Madamen, joka riemastuu siitä, että aion luopua CROUSin tarjoamasta asunnosta. Vietämme mukavan juttutuokion ja Me ei meinaa päästää minua lähtemään. Olin hakenut asuntoa alkaen 1.9. ja minulla on viisi päivää aikaa sanoa, otanko vai jätänkö. Taidan viihtyä keskustassa niin hyvin, että jätän, jos vain paperit sallivat...
Iltapäivällä nimittäin on ohjelmassa keskustan asuntoa vuokraavassa toimistossa käynti kämppikseni (colocateur) kanssa. Virkailija puhisee sekaisten papereiden kanssa ja huutelee muille ohjeita ja huomautuksia järjestellessään meidän asuntomme muuttopapereita. On siinäkin paperisota. Suomessa asia (yhden kämppiksen ja videopeliyhteisön muutto pois, kahden kämppiksen muutto tilalle) hoituisi parilla ilmoituksella. Opin muun muassa: Vuokralaisen täytyy takuumaksun lisäksi hommata itselleen takaaja (garanti), joka asuu Ranskassa, mikä voi olla pikkuisen hankalaa ulkomaalaiselle opiskelijalle. Kämppikseni, siis päävuokralaisen, pitäisi pystyä takaamaan minut, mutta hänen täytyy tietysti vielä lähettää omalle takaajalleen vakuuskirjansa (se on "Minä, allekirjoittanut, juhlallisesti lupaan..." -litania, joka pitää kirjoittaa käsin, kuten työhakemuksiin liitettävä lettre de motivation jne.). Opin, että vuokrasopimuspapereiden mukaan on liitettävä ainakin pankin RIB-asiakirja, eli siis kytännössä tilitiedot. Suomalaisen pankkini perustietojen tulostus pitäisi kelvata, onhan siinä SEPA- ja BIC-koodi näkyvissä. CAF:ille tekemäni tukihakemus sen sijaan taitaa kaivata ranskalaista pankkitiliä. Colocateurini lupaa perjantaina tulla pankkiin mukaani avuksi asioimaan jos tahdon.
Toinen päiväni (ei iltani) Bordeaux:ssa kuluu eestaas ravaamiseen, tällä kertaa vähemmällä uutuudenviehätyksellä kuin edellisenä päivänä. Kaipaan jo vihreyttä. Tulen varmasti kaipaamaan sitä kiihkeästi mikäli kökötän koko vaihtoaikani kaupungissa. Tästä viisastuneena ostan 12-25-kortin: aina 25 % alennus junalipun hinnasta, hyvissä ajoin varatessa ehkä peräti 60 %. Kohta kutsuvat raiteet...
Koko päivän kaupungilla ravaaminen ja talojen sivusta siellä täällä pilkottavien taimien ja etelän kukkasten bongailu saa vihdoin täyttymyksensä, kun astun iltapäiväruuhkasta Parque bordelais'n leveille raiteille. Löytyihän niitä raittejakin. Näen aitoja ratsupoliiseja, hurjan suloisia penskoja (yksi ajoi lenkkeilijää takaa potkulaudalla riemusta kiljahdellen) ja muotovaliokoiria (erinäisten juottoloiden portailla mitä kummallisimpia karvaturreja, ja katuja mittailemassa joko valtavia, romuluisen kirjavia tai laihoja ja takkuisia kissoja).
Matkalla törmään epilepsiakohtauksessa sätkivään tyttöön ensimmäistä kertaa elämässäni, seuraan tilannetta ambulanssin saapumiseen saakka ja saan taas mojovan muistutuksen terveyspuolesta. Ostinhan sentään edellisenä päivänä luonnonmukaista ripulilääkettä.
Illalla, pyörittyäni aikani kotikatua etsien, haahuillen Bordeaux'n pienipiirteisemmän keskustan 120- ja 80-asteisilla kulmilla, saan erinomaista kasvispiirasta kalapihvien kanssa syödäkseni. Kämppiksistäni se toinen muuttaa pois, ja tietää nyt Suomesta sen, että siellä on lunta ja talvella kaunista, ei vuoria, paitsi miljoonia vuosia sitten, ravintolaan mennään harvemmin ja vähän niinku erikoistapauksessa, ja että eräissä murteissa vokaalit diftongoituvat entisestään ja että pitkän ja lyhyen vokaalin ero on suomessa tärkeä. Minä tiedän, että Pariisi on oma maansa muusta Ranskasta erillään, mutta Bordeaux'ssa ollaan kuulemma vähän pariisilaisia, rikkaampia, kiireisempiä ja vähemmän vastaantulijaa huomioivia. Toulouse on puolestaan pienipiirteisempi ja maalaismaisempi kaupunki, vaikkakin suuri, jossa nuorekas väki näkyy. Pyreneet ovat heille kuin ravintolat meille, sinne mennään erikoistapauksessa. Onhan matkaa 150 km.
Huomenna taas uusi päivä, ici, pas encore à l'autre bout du monde.
Ensimmäsenä aamuna löydän tieni CROUSin toimistoon, josta mieleeni tarttuvat työnhakuilmoitukset. Suunnistan Quinconcesin suurelle aukiolle, josta hyppään ratikkaan. Yliopisto on yli 20 minuutin päässä. Matkan varrella näyttäytyy ensimmäinen marketti, jonka Ranskassa olen nähnyt. Pessacin Domaine universitaire, tuo herttainen betonilähiö, käsittää ruohikkoa, joitakin puita ja yliopistoja. Saavun parahiksi ruokatunnin alkuun ja saan vakuutuksia (mutuelle) kauppaavilta ovivahdeilta kehotuksen palata tunnin päästä ilmoittautumaan, pour m'inscrire.
Nautin viileästä ilmasta, joka rojahteli ukkosena jo keskustassa, ja kuuntelen ranskalaisopiskelijoita, jotka tekevät odottelusta ja jonottamisesta itselleen miellyttävän tilaisuuden. Porukka aterioi ulkona penkeillä, soittelee ja laulelee.
Päästyäni sisään hallintorakennukseen odottelen ensin kahdessa jonossa, joista minut ohjastetaan Erasmus-toopeleita holhoavaan toimistoon. Odottelen kahden muun kanssa toisen varttitunnin, sillä virkailijat luuhaavat jossakin. Virittelen keskustelua saksan opiskelijalta näyttävän erasmuskollegani, joka olikin saksalainen, ja ranskalaisen vaihtoon lähtijän kanssa. Kunhan pääsen sisään, ystävällinen Madame pahoittelee, etten vielä voi ilmoittautua virallisesti (mitä, vastako kuun lopussa?) ja ettei hän vielä voi antaa sertificat de scolaritétä. Ilmeisesti softaongelman (logiciel) sotkee asiaa, joten elättelen toivoa että pääsisin ilmoittautumaan vielä syyskuussa. Korvaukseksi hän tulostaa minulle sertificat de mobilitén ja selitettyäni asunnonhakupuuhani antaa Me Budon nimen lapulla mukaani ja ohjaa nousemaan yhä ylemmäs viisauden ja ranskalaisen paperinpyörittelyn portaita. Odotettuani viitisen minuuttia, että ranskalaiset saavat puhuttua juttunsa loppuun, saan vastaani kaksi nuorempaa virkailijaa ja hurmaavan, vitsailevan Madamen, joka riemastuu siitä, että aion luopua CROUSin tarjoamasta asunnosta. Vietämme mukavan juttutuokion ja Me ei meinaa päästää minua lähtemään. Olin hakenut asuntoa alkaen 1.9. ja minulla on viisi päivää aikaa sanoa, otanko vai jätänkö. Taidan viihtyä keskustassa niin hyvin, että jätän, jos vain paperit sallivat...
Iltapäivällä nimittäin on ohjelmassa keskustan asuntoa vuokraavassa toimistossa käynti kämppikseni (colocateur) kanssa. Virkailija puhisee sekaisten papereiden kanssa ja huutelee muille ohjeita ja huomautuksia järjestellessään meidän asuntomme muuttopapereita. On siinäkin paperisota. Suomessa asia (yhden kämppiksen ja videopeliyhteisön muutto pois, kahden kämppiksen muutto tilalle) hoituisi parilla ilmoituksella. Opin muun muassa: Vuokralaisen täytyy takuumaksun lisäksi hommata itselleen takaaja (garanti), joka asuu Ranskassa, mikä voi olla pikkuisen hankalaa ulkomaalaiselle opiskelijalle. Kämppikseni, siis päävuokralaisen, pitäisi pystyä takaamaan minut, mutta hänen täytyy tietysti vielä lähettää omalle takaajalleen vakuuskirjansa (se on "Minä, allekirjoittanut, juhlallisesti lupaan..." -litania, joka pitää kirjoittaa käsin, kuten työhakemuksiin liitettävä lettre de motivation jne.). Opin, että vuokrasopimuspapereiden mukaan on liitettävä ainakin pankin RIB-asiakirja, eli siis kytännössä tilitiedot. Suomalaisen pankkini perustietojen tulostus pitäisi kelvata, onhan siinä SEPA- ja BIC-koodi näkyvissä. CAF:ille tekemäni tukihakemus sen sijaan taitaa kaivata ranskalaista pankkitiliä. Colocateurini lupaa perjantaina tulla pankkiin mukaani avuksi asioimaan jos tahdon.
Toinen päiväni (ei iltani) Bordeaux:ssa kuluu eestaas ravaamiseen, tällä kertaa vähemmällä uutuudenviehätyksellä kuin edellisenä päivänä. Kaipaan jo vihreyttä. Tulen varmasti kaipaamaan sitä kiihkeästi mikäli kökötän koko vaihtoaikani kaupungissa. Tästä viisastuneena ostan 12-25-kortin: aina 25 % alennus junalipun hinnasta, hyvissä ajoin varatessa ehkä peräti 60 %. Kohta kutsuvat raiteet...
Koko päivän kaupungilla ravaaminen ja talojen sivusta siellä täällä pilkottavien taimien ja etelän kukkasten bongailu saa vihdoin täyttymyksensä, kun astun iltapäiväruuhkasta Parque bordelais'n leveille raiteille. Löytyihän niitä raittejakin. Näen aitoja ratsupoliiseja, hurjan suloisia penskoja (yksi ajoi lenkkeilijää takaa potkulaudalla riemusta kiljahdellen) ja muotovaliokoiria (erinäisten juottoloiden portailla mitä kummallisimpia karvaturreja, ja katuja mittailemassa joko valtavia, romuluisen kirjavia tai laihoja ja takkuisia kissoja).
Matkalla törmään epilepsiakohtauksessa sätkivään tyttöön ensimmäistä kertaa elämässäni, seuraan tilannetta ambulanssin saapumiseen saakka ja saan taas mojovan muistutuksen terveyspuolesta. Ostinhan sentään edellisenä päivänä luonnonmukaista ripulilääkettä.
Illalla, pyörittyäni aikani kotikatua etsien, haahuillen Bordeaux'n pienipiirteisemmän keskustan 120- ja 80-asteisilla kulmilla, saan erinomaista kasvispiirasta kalapihvien kanssa syödäkseni. Kämppiksistäni se toinen muuttaa pois, ja tietää nyt Suomesta sen, että siellä on lunta ja talvella kaunista, ei vuoria, paitsi miljoonia vuosia sitten, ravintolaan mennään harvemmin ja vähän niinku erikoistapauksessa, ja että eräissä murteissa vokaalit diftongoituvat entisestään ja että pitkän ja lyhyen vokaalin ero on suomessa tärkeä. Minä tiedän, että Pariisi on oma maansa muusta Ranskasta erillään, mutta Bordeaux'ssa ollaan kuulemma vähän pariisilaisia, rikkaampia, kiireisempiä ja vähemmän vastaantulijaa huomioivia. Toulouse on puolestaan pienipiirteisempi ja maalaismaisempi kaupunki, vaikkakin suuri, jossa nuorekas väki näkyy. Pyreneet ovat heille kuin ravintolat meille, sinne mennään erikoistapauksessa. Onhan matkaa 150 km.
Huomenna taas uusi päivä, ici, pas encore à l'autre bout du monde.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
