Renseignement III : Käy sotaa papereilla ja varaudu odotukseen

Tänään ohjelmassa: compte bancaire, ranskalainen pankkitili.

Vietin määrittelemättömän ajan netissä etsiskellen ulkomaalaiselle opiskelijalle sopivia ehtoja. Huolellisesti (?) pankkivaihtoehtoja harkittuani päädyin La Société généraliin, ehkä hauskan nimen vuoksi, tai koska pankilla on jonkinlainen korvaussopimus kaupungin julkisen liikenteen kanssa ja koitan hyötyä siitä. Ehkä parempi olisi ollut vielä LCL, jolla ilmeisesti saa laajalti tunnetun kansainvälisen ISIC-opiskelijakortin pankkikortin kanssa samaan syssyyn.

Käynnillä kaupungintalon viereisessä toimistossa sain sovittua vain tapaamisen puolentoista viikon päähän, koska opiskelijoista vastaava virkailija oli lomalla (!). Just joo. Iltapäivällä tuumasin, että eiköhän tämä asia hoideta niinku nyt, ja kipitin toiseen toimistoon. Tilin avaamiseen tarvitsee henkilöllisyystodistuksen, todistuksen asumisesta Ranskassa (vuokra- tai puhelinlasku käy, minä otin mukaan allekirjoittamattoman vuokrasopimuksen), sekä todistuksen opiskelijuudesta. Saavuin tapaamiseen parikymmentä minuuttia myöhässä, unohdettuani passin kotiin, mutta ei se mitään, virkailija oli itsekin puoli tuntia myöhässä.

Tapaaminen sujui ongelmitta, mitä nyt virkailija vähän ihmetteli, kun vuokrasopimusta ei vielä ollut allekirjoitettu eikä vuokralaisen kohdalla edes ollut nimeäni, mutta hyväksyi sen pitkin hampain. Attestation de mobilité -papruani, todistusta siitä, että tosiaan teen jotain järkevää Ranskassa (kuten opiskelen) ei edes vilkaistu.

Nuorille pankkikortti, Carte bleue, on ilmainen ekan vuoden. Korttini tulee olemaan Euroopan laajuisesti hyväksyttävä, mutta olisin voinut valita maailmanlaajuisen, mikäli aikoisin matkustaa vaikka Afrikkaan. Siirtojen ulkomaiselta tililtä ranskalaisille pitäisi olla maksuttomia, samoin verkkopankin, mikä ei liene itsestäänselvää täällä. Teimme tilistäni kelpoisen myös säästämistä ajatellen - tähän on tutustuttava lisää.

Tarvitsen ranskalaisen pankkitilin, koska aion hakea asumistukea CAF:ilta.

Tänään aloin myös huolestua siitä, saanko asua asunnossa ja ympäristössä, joihin olen jo kiintynyt. Ranskassa yksityisiltä tai toimistoilta vuokraava tarvitsee takaajan, joka on asunut Ranskassa jo useamman vuoden. Pour un étranger, compliqué, eh ? Kämppikseni on pyytänyt kolmea henkilöä takaajiksi (colocateureja on myös tulossa kolme), nyt odottelemme papereita takaisin. Vasta saatuaan kaikki todistukset ja allekirjoitukset toimisto päättää, antaako kaikille kämppiksille asumisoikeuden. Ensi viikolla saataneen paperit kasaan. Kämppisehdokas kävi tänä iltana tutustumassa paikkaan ja lupasi päättää alkuviikkoon mennessä. Minulle koko ruljanssissa on yksi iso mutta: Olen saanut CROUSilta kämpän yliopistoalueelta, mutta minun pitää päättää viiden päivän kuluessa, otanko vai jätänkö. Tänään perjantaina oli oikeastaan viimeinen päivä, mutta koska asiasta vastaava ei ollut toimistossaan yliopistolla, päätin lähettää sähköpostia maanantaina. Tuolloin en vielä tiedä, saanko asua täällä Rue Neuvella. Sekin tulee muistaa, että tarvitsen jo olemassaolevan asunnon Ranskassa voidakseni muuttaa tähän kämppään, jossa nyt loisin, eli yliopiston asuntolan.

Voi sanoa, että Ranskassa mikään ei toimi, mutta kaikki järjestyy. Kunhan sinulla on joku paperi, on vähän niin ja näin onko se ihanteellinen. Toivon niin. Kohta nähdään. Ajattelin silti hankkia pyörän viikonloppuna, ja etsiä järven.

Muuta: Täkäläiset hyttyset (moustiques) ovat purreet ihoni verille ja ihanan julma aurinko pahentanut tilaa entisestään.

Molemmat pankkivirkailijat, joiden kanssa turisin, kehuivat ranskankielentaitoani, mikä on osoitus siitä, että työnkehityspalavereissa heitä opetetaan kertomaan asiakkaalle valkoisia valheita. Tai sitten ne tajusivat lukiessaan sellaisia nimiä kuin "Jäppilä" tai "Pieksämäki" ettei tämä ole helppoa mullekaan, hmh!

Sens de la solidarité tai: Yhteisöllisyyden henki

Mitämitäkummaa, Bordeaux'sta löytyi kuin löytyikin vehreyttä ja melkein naapurista.

Tämä oli hyvä päivä. Aamulla kun lähtee kyllin aikaisin liikkeelle, eivät autoilijat ole vielä pilanneet ilmaa, ja aurinko paistaa heleästi.

Bordeaux'n keskusta on hyvä paikka vierailla. Maison du tourismen tädit auttavat mielellään, yleisiä maksuttomia vessoja on ripoteltu sinne tänne. Ratikkaverkko on todella selkeä, onhan linjoja vain kolme.

Järjestelin asioitani sen verran, että ostin Orangen mobicarten eli prepaid-liittymän 15 € ja otin yhteyttä heppuun, jolta voisi mahdollisesti ostaa polkupyörän. Söin kotona kuunnellen ranskalaisten kehittämiskeskustelua, asunnossani kun majailee vielä tällä hetkellä videopeliyhdistys/-yritys. Etsin erästä ranskalaisporukkaa, johon voisi tutustua, mutta olin väärällä puolella jokkee - täällä oppii pian erottamaan toisistaan Rive Gauchen ja Rive Droiten. Onnekseni sain ihailla upeaa ilta-aurinkoa rantakaduilla.
Näkymät joen ala- ja yläjuoksulle.




Alemmassa kuvassa aivan ihana "miroir de l'eau".
Bordeaux on paitsi viinin, myös veden kaupunki.


Alkuvaikeuksien jälkeen olen löytänyt peräti neljä Carrefourin Markettia kaupungin lukuisten torihallien liepeiltä ja katveista - tosin en yhtäkään pikku Expressiä, joita Belgiassa riitti pilvin pimein. Mutta se kaikkein tärkein, kauan kaivattu, monelta maailmankolkalta etsitty, löytyikin aivan kotinurkiltani:



Luomutuotteet näkyvät yllättävän laajalti tavallisissakin kaupoissa ja katukuvassa. Tietysti "luonnonmukaisuus" on maailmanlaajuisesti muodissa. Ja Ranskassa homeopatiakin on koko kansan juttu (joskus ruokapaikkaa hakiessaan ja ohittaessaan viidennen Pharmasien ihmettelee, eivätkö ranskalaiset syö muuta kuin lääkkeitä). Oletan kuitenkin, että luomu (agriculture biologique) ja Reilu kauppa (commerce equitable) ovat suuremmassa suosiossa Ranskassa kuin Suomessa. Täällä se liittyy solidaarisuuden, toisen huomioimisen ja arvostamisen kulttuuriin. Solidaarisuuden näkee paitsi lakoissa, niin peräti katukylteissäkin. Strasbourgissa luin seuraavanlaisen "älä parkkeeraa tähän" -kiellon: "Si tu prends ma place, prends mon handicap". Kehotettaisiinko kotomaassani ajattelemaan vammaisuutta omalle kohdalle? Ennen kaikkea yhteiselo näkyy mainoksissa, jotka korostavat jakamista, läheisten huomioimista ja tasa-arvoisuutta. Annan vinkin: Matkustaessasi ympäri maailmaa tarkkaile sitä, miten ylikansalliset yhtiöt muokkaavat markkinointiaan. Se auttaa hoksaamaan kulttuurin ydinarvot.

Mitä luomutuotteisiin itseensä tulee, ne eivät välttämättä ole puhdasta luomua, koska EU sallii tuotteelle luomusertifikaatin (ja kalliimman hinnan) kunhan kolme sen pääraakaainetta ovat luomutuotantoa. Muu voi olla vaikka mitä soopaa. Kämppikseni valisti minua tästä, kun kävimme läpi lähituottajalta tilattua kuormaa täynnä kauden satoa, joka on ainakin lähiruokaa jollei sertifioitua luomua. Nyt nautiskelen kermassa muhineista muhevista munakoisoista, käppyräisistä kesäkurpitsoista ja paprikoista sekä mehukkaista tomaateista.

Kotiin tullesani käännyin väärästä kadunkulmasta ja löysin umpikujasta jälleen yhden osoituksen ranskalaisten hilpeästä solidaarisuuden hengestä:

Ensivaikutelmia ou : Bordeaux en 2 jours et une ½.

Kuuma. Kas, hieno asema. Ulkona tähyilyä. Tutunnäköinen kaveri astelee hymyillen kohti. Vaihdetaan poskisuudelmat ja sitten tramiin. Garonnejoki on ruskea. Astellaan ruskean ja harmaan hiekan värisille kujille. Asunto päihittää suomalaiset serkkunsa iässä kevyesti, kapeita rappusia ei tosiaan ole suunniteltu liikuntarajoitteisille. Ullakkohuoneisto itsessään on kuitenkin rempattu, valoisa ja viihtyisä. Huoneissa on kattoikkunat, olkkarin ja ikkunat antavat sisäpihakuiluun, jonka läpi iltaaurinko lämmittää kylpyhuonetta. Ihastun puluihin, jotka kököttävät rapautuvalla kivellä ja odottavat armopaloja. Netti saadaan toimimaan. Ranskalaiset kämppikseni, osana tulevassa huoneessani työskentelevää porukkaa ymmärtävät tai sitten pinnistelevät ymmärtääkseen ja ottavat minut hyvin vastaan.

Ensimmäsenä aamuna löydän tieni CROUSin toimistoon, josta mieleeni tarttuvat työnhakuilmoitukset. Suunnistan Quinconcesin suurelle aukiolle, josta hyppään ratikkaan. Yliopisto on yli 20 minuutin päässä. Matkan varrella näyttäytyy ensimmäinen marketti, jonka Ranskassa olen nähnyt. Pessacin Domaine universitaire, tuo herttainen betonilähiö, käsittää ruohikkoa, joitakin puita ja yliopistoja. Saavun parahiksi ruokatunnin alkuun ja saan vakuutuksia (mutuelle) kauppaavilta ovivahdeilta kehotuksen palata tunnin päästä ilmoittautumaan, pour m'inscrire.

Nautin viileästä ilmasta, joka rojahteli ukkosena jo keskustassa, ja kuuntelen ranskalaisopiskelijoita, jotka tekevät odottelusta ja jonottamisesta itselleen miellyttävän tilaisuuden. Porukka aterioi ulkona penkeillä, soittelee ja laulelee.

Päästyäni sisään hallintorakennukseen odottelen ensin kahdessa jonossa, joista minut ohjastetaan Erasmus-toopeleita holhoavaan toimistoon. Odottelen kahden muun kanssa toisen varttitunnin, sillä virkailijat luuhaavat jossakin. Virittelen keskustelua saksan opiskelijalta näyttävän erasmuskollegani, joka olikin saksalainen, ja ranskalaisen vaihtoon lähtijän kanssa. Kunhan pääsen sisään, ystävällinen Madame pahoittelee, etten vielä voi ilmoittautua virallisesti (mitä, vastako kuun lopussa?) ja ettei hän vielä voi antaa sertificat de scolaritétä. Ilmeisesti softaongelman (logiciel) sotkee asiaa, joten elättelen toivoa että pääsisin ilmoittautumaan vielä syyskuussa. Korvaukseksi hän tulostaa minulle sertificat de mobilitén ja selitettyäni asunnonhakupuuhani antaa Me Budon nimen lapulla mukaani ja ohjaa nousemaan yhä ylemmäs viisauden ja ranskalaisen paperinpyörittelyn portaita. Odotettuani viitisen minuuttia, että ranskalaiset saavat puhuttua juttunsa loppuun, saan vastaani kaksi nuorempaa virkailijaa ja hurmaavan, vitsailevan Madamen, joka riemastuu siitä, että aion luopua CROUSin tarjoamasta asunnosta. Vietämme mukavan juttutuokion ja Me ei meinaa päästää minua lähtemään. Olin hakenut asuntoa alkaen 1.9. ja minulla on viisi päivää aikaa sanoa, otanko vai jätänkö. Taidan viihtyä keskustassa niin hyvin, että jätän, jos vain paperit sallivat...

Iltapäivällä nimittäin on ohjelmassa keskustan asuntoa vuokraavassa toimistossa käynti kämppikseni (colocateur) kanssa. Virkailija puhisee sekaisten papereiden kanssa ja huutelee muille ohjeita ja huomautuksia järjestellessään meidän asuntomme muuttopapereita. On siinäkin paperisota. Suomessa asia (yhden kämppiksen ja videopeliyhteisön muutto pois, kahden kämppiksen muutto tilalle) hoituisi parilla ilmoituksella. Opin muun muassa: Vuokralaisen täytyy takuumaksun lisäksi hommata itselleen takaaja (garanti), joka asuu Ranskassa, mikä voi olla pikkuisen hankalaa ulkomaalaiselle opiskelijalle. Kämppikseni, siis päävuokralaisen, pitäisi pystyä takaamaan minut, mutta hänen täytyy tietysti vielä lähettää omalle takaajalleen vakuuskirjansa (se on "Minä, allekirjoittanut, juhlallisesti lupaan..." -litania, joka pitää kirjoittaa käsin, kuten työhakemuksiin liitettävä lettre de motivation jne.). Opin, että vuokrasopimuspapereiden mukaan on liitettävä ainakin pankin RIB-asiakirja, eli siis kytännössä tilitiedot. Suomalaisen pankkini perustietojen tulostus pitäisi kelvata, onhan siinä SEPA- ja BIC-koodi näkyvissä. CAF:ille tekemäni tukihakemus sen sijaan taitaa kaivata ranskalaista pankkitiliä. Colocateurini lupaa perjantaina tulla pankkiin mukaani avuksi asioimaan jos tahdon.

Toinen päiväni (ei iltani) Bordeaux:ssa kuluu eestaas ravaamiseen, tällä kertaa vähemmällä uutuudenviehätyksellä kuin edellisenä päivänä. Kaipaan jo vihreyttä. Tulen varmasti kaipaamaan sitä kiihkeästi mikäli kökötän koko vaihtoaikani kaupungissa. Tästä viisastuneena ostan 12-25-kortin: aina 25 % alennus junalipun hinnasta, hyvissä ajoin varatessa ehkä peräti 60 %. Kohta kutsuvat raiteet...

Koko päivän kaupungilla ravaaminen ja talojen sivusta siellä täällä pilkottavien taimien ja etelän kukkasten bongailu saa vihdoin täyttymyksensä, kun astun iltapäiväruuhkasta Parque bordelais'n leveille raiteille. Löytyihän niitä raittejakin. Näen aitoja ratsupoliiseja, hurjan suloisia penskoja (yksi ajoi lenkkeilijää takaa potkulaudalla riemusta kiljahdellen) ja muotovaliokoiria (erinäisten juottoloiden portailla mitä kummallisimpia karvaturreja, ja katuja mittailemassa joko valtavia, romuluisen kirjavia tai laihoja ja takkuisia kissoja).

Matkalla törmään epilepsiakohtauksessa sätkivään tyttöön ensimmäistä kertaa elämässäni, seuraan tilannetta ambulanssin saapumiseen saakka ja saan taas mojovan muistutuksen terveyspuolesta. Ostinhan sentään edellisenä päivänä luonnonmukaista ripulilääkettä.

Illalla, pyörittyäni aikani kotikatua etsien, haahuillen Bordeaux'n pienipiirteisemmän keskustan 120- ja 80-asteisilla kulmilla, saan erinomaista kasvispiirasta kalapihvien kanssa syödäkseni. Kämppiksistäni se toinen muuttaa pois, ja tietää nyt Suomesta sen, että siellä on lunta ja talvella kaunista, ei vuoria, paitsi miljoonia vuosia sitten, ravintolaan mennään harvemmin ja vähän niinku erikoistapauksessa, ja että eräissä murteissa vokaalit diftongoituvat entisestään ja että pitkän ja lyhyen vokaalin ero on suomessa tärkeä. Minä tiedän, että Pariisi on oma maansa muusta Ranskasta erillään, mutta Bordeaux'ssa ollaan kuulemma vähän pariisilaisia, rikkaampia, kiireisempiä ja vähemmän vastaantulijaa huomioivia. Toulouse on puolestaan pienipiirteisempi ja maalaismaisempi kaupunki, vaikkakin suuri, jossa nuorekas väki näkyy. Pyreneet ovat heille kuin ravintolat meille, sinne mennään erikoistapauksessa. Onhan matkaa 150 km.

Huomenna taas uusi päivä, ici, pas encore à l'autre bout du monde.

Tous que j'ai vus en Belgique ou : Matkamuistoja Belgiasta

Kolme viikkoa on jo suhteellisen pitkä aika arkipäivässä, mutta vain lyhyt hujaus vietettäväksi toisen kulttuurin parissa. Olen sentään kerennyt hämmentyä, ihastua, kritisoida, tympääntyä ja arvostaa tämän maan kulttuurieroja ja ominaislaatua. Näin lyhyessä ajassa ehtii lähinnä nähdä kotokulttuurinsa uusin silmin, huomata siitä itsestäänselvyyksinä pitämiään piirteitä, arvottaa sekä verrata sitä "vieraaseen".

Arkielämässä kierrätyspulmat tulevat äkkiä vastaan. Kovasti harmittaa huomata, miten paljon jätettä yksi pieni opiskelija saa muutaman viikon aikana tuotettua. Täällä saa vain lasin kierrätettyä ja isoimmissa kaupoissa joitakin pulloja. (Huomasin pulloautomaatin loukostaan vasta pari päivää sitten.) Ruotsalaisten vallankumouksellinen keksintö Tetra ei ole myöskään oikein saanut Belgiassa jalansijaa, joten jogurttia on ostettava pikkuisissa kerta-annoskipoissa. Valitettavasti se on ainoa vatsanparantaja, sillä viilit ja piimät (lait caillé) loistavat kaupoissa poissaolollaan. Täkäläiset kevyet lounaat, salaatti- ja patonkiateriat ovat kyllä viehättäviä, kaupungilla liikkuessaan voi samalla mutustaa lounaansa.

Belgialainen alkoholikulttuuri on myös tarkastelemisen arvoinen. Luxembourgissa huomioni kiinnittivät jo aamuvarhain ennen ruokakauppoja aukeavat olutkapakat. Täällä suklaan ja oluen maassa molempia nautintoaineita kulutetaan yleensä usein, mutta kohtuudella, mutta assomption-juhlan aikoihin Outremeusen kaupunginosa parveili juhlijoita, joista osa oli pahasti humalassa (bourré, ivré). Maassa makaavat humalaiset veivät italialaistovereiltamme juhlatunnelmaa. Suomalaisit ovat humalaisiin tottuneempia, mutta eivät niinkään kaduilla laihan ja surkean näköisinä vaelteleviin sdf:iin (sans domicile fixe = ilman vakituista asuntoa). Harva se päivä keskustassa kuulee nuoren miehen toistavan ohi kulkevalle madamoisellelle rukouslitaniaa, sormeillen harvoja lanttejaan. Suomalaisiin verrattuna matalampi juttelukynnys käy nopeasti ilmi itsekseen matkailevalle naiselle, sillä kovasti naimisiin halajavat eteläeurooppalaiset hoksaavat helposti siniset silmät, vaalean tukan ja uteliaasti harhailevan katseen. Eipä silti, jos uskaltautuu itse puhumaan ja ihan syystä, saa useammin avuliaan ja hyväntyylisen vastauksen, opastuksen ja parhaassa tapauksessa uuden tuttavuuden.

Jo ensimmäisen päivän aikana läntisimmän Saksan, Luxembourgin ja Wallonian alueen korkeuserot löivät minut ällikällä. Kartta on hyödyllinen, mutta se ei aina kerro millaisia pikkuvuoria yhdenkin kaupungin sisältä saattaa löytyä. Ennakkokäsitykset niin lattanasta kuin kylmästä ja sateisesta maasta muuttuivat kovasti. Mitä muuta voikaan odottaa Keski-Euroopan elokuulta kuin yli 30 asteen helteitä, ja taivaalta tuskin tipan tippaa? (Tätä kirjoittaessani helle kuuluu vihdoin purkautuvan hurjana ukonilmana.)

Kolmen viikon aikana makuhermot ja toivottavasti myös vatsaontelot ovat tottuneet pahanmakuiseen vesijohtoveteen, joka maistuu nyt suunnilleen normaalilta. Sikainfluenssan pelko on muuttunut arkipäiväiseksi, ja vaikka kädensijoja (poignées) ja kaiteita (barres) tulee varottua, käsidesi on ostamatta. Tulee luotettua maitohappobakteerien ennaltaehkäisevään voimaan eli jogurttiin tyhmissä pikku muovipurkeissa.

Tämä pieni maa on yllättävä ja sympaattinen. Belgit ovat meidän ja ranskalaisten välissä itseironiansa ja avoimen huumorinsa puolesta. Vaikka (Ranskan?) ranskan sanonta "être belge" tarkoittaa, ettei osaa sanoa juuri juuta eikä jaata, belgeillä on vahvat mielipiteet. Ranskankielinen Wallonia, hollanninkielinen Flanderi ja Euroopan pääkaupunki Bryssel eroavat suuresti toisistaan; vallan ja vaurauden painopiste on siirtynyt teollisen vallankumouksen syntysijoilta idästä modernisoituneeseen länteen. Jotkut, etupäässä flaamit, haluavat alueellista itsenäisyyttä, toiset liittymistä Alankomaihin tai Ranskaan, ja hötäkässä unohdetaan helposti Wallonian saksankielinen vähemmistö ja maan kolmas virallinen kieli. Parisen vuotta sitten täällä lettiin puoli vuotta ilman hallitusta, mikä merkitsee maalle melkoista kriisiä. Kannattaa siis käydä Belgiassa, vielä kun se on tällaisenaan olemassa.

Sur la route tai Matkafilosofiaa

Matkailussa on aika paljon kyse odottelusta. Aamuyön pikavuoro saapuu tunnin, pari myöhässä ja odotat autiuden keskellä lopen uupuneen, vain mumisemaan kykenevän saksalaisen kanssa. Istut junassa ja katsot ohikiitävää maisemaa. Istut väärässä bussissa ja katselet ohikiitäviä kolkkoja taloja. Kävelet kaupungilla ja odotat museon aukeamista. Odotat kaupan kassalla. Odotat, että ateriasi saapuu pöytään, odotat laskua. Odotat soittoa. Odotat myöhästeleviä italialaisia.

Matkailija tarvitsee hyvät hermot, mutta niissä tilanteissa kun paikallinen tuumailee omia asioitaan tutussa ympäristössä jota tuskin huomaa, matkailija keskittyy lähinnä matkantekoon. Pelkän matkan ajatteleminen voi käydä rasittavaksi.

Odotellessa on hyvä olla järkevää tekemistä. Ota siis mukaan hyvää luettavaa tai hyvä kaveri, tai kaveri jota et vielä tunne, niin sinun ei tarvitse pyöritellä mielessäsi puoliksi ratkaistua rähjäistä sudokua tai sitä, huijattiinko sinua mahdollisesti kaupassa.

Les pièges à Liège ou: Liègen ansoja

Uudessa paikassa saattaa pudota yllättäviin sudenkuoppiin.

Ensinnäkin une grande gourmande comme moi haksahtaa liian helposti herkutteluun. Aamiaiseksi tulee mutusteltua rasvaista pain au chocolatia, eksoottinen Carrefour houkuttelee pitkään kypsytetyillä juustoilla, viineillä, maustetuilla suklailla, kuivatuilla ja tuoreilla hedelmillä, joihin on mehustunut elämän maku. Kielikurssimme opettajat usuttavat koettamaan paikallisia erikoisuuksia, vohveleita - les gaufres - friteerattuja perunoita merenelävien kanssa - moules frites - ja makeaa péket-olutta, jota on alunperin valmistettu katajanmarjoista. Nähtävästi myös se ostamani karmeanhajuinen, ei yhtään hullumpi Hevren alueen juusto on paikallinen erikoisuus. Matkailijan tekee mieli kokeilla kaikkea, joka on alueelle "typique". (Alors, j'ai bu une bière typiquement belge, j'éspère qu'il n'en aura pas trop.)

Kierrellessään ja kaarrellessaan voi tehdä kaksi vastakkaista virhettä, joskaan ei toisistaan täysin irrallista: Ahmia tai paastota liiaksi. Niinpä museoissa, ulkoilmassa, tavernoissa, oppitunneilla ja kaupoilla juokseminen voi jättää samanlaisen olon kuin oleskelun supistaminen yhteen tai kahteen elementtiin. Tyhjyys tai sekasorto ovat hieman samanlaisia. Kun astuu kulttuuripiiriin, jota ei täysin tunne, onkin sitä maisteltava ja nautittava harkiten, koostettava kaunis kattaus, perehdyttävä siihen mihin paneutuu; Se voikin olla miltei mitä tahansa kunhan aines on kokonaisuudessaan monipuolista.

Ruo'an ja kulttuurin lisäksi vieraaseen ympäristöön sukeltaa parhaiten yliystävällisten ihmisten kautta. Monilla on pahat mielessä, vaan ei valitettavasti kaikilla. Rennot, kuulemma ranskalaisia sydämellisemmät belgit jättävät yleensä vastaantulijan, mutta ovat aina auttaneet minua kysyttäessä. Näillä leveyspiireillä törmää myös eteläeurooppalaisiin, joille vieraanvaraisuus on toinen luonto, ja jotka uskovat joka kohtaamisen merkittävyyteen.

Sovi ei unohtaa myöskään luonnonvoimia. Belgian aurinko on tuima ja tulinen. Varsinkin silloin kun ei sada. Täällä junailijan välimatkat ovat lyhyitä ja kävelijän pitkiä. Nestehukka uhkaa, vaikka kuinka haluaisi kiivetä vielä yhden mäen päälle. Vaan järviä ei löydy, ellei kävele kymmentä kilometria Sart Tilmanista tai käytä kunnan uimahalleja. Joki sen sijaan on pitkä ja likainen, vaikka sieltä kalastellaankin. Tietysti aina voi mennä bussilla. Suosittelen valitsemaan sen helpoimman vaihtoehdon vielä uudessa kaupungissa, niin ette joudu pyytämään belgialaiselta pariskunnalta kyytiä paarustettuanne matkatavaroiden kanssa muutaman tunnin pitkin joen rantaa, sitten toista rantaa, sitten ylös Meusen rantakukkuloita upeaan, pimeään ja märkään keskieurooppalaiseen metsään, sitten takaisin epäilyttävän rähjäiseen esikaupunkiin, sitten jälleen orjantappuraisia mäkiä ylös tuntien itsenne vanhan Halavaukon eksyttämäksi Frodoksi, sitten alas kiemurtelevaa pengertietä saadaksenne vain kuulla, että olisi pitänyt nousta juuri sitä samaista tietä vielä pari kilometria. Niin. Joskus tulee todistettua niin suomalainen sisu kuin tyhmyys. Pyydä ajoissa neuvoa, ota helpoin reitti, ei oikotietä, ja ota tarjottu apu vastaan kiitollisin mielin. Ainsi te débrouilleras-tu.


Tällaisia ovat turistin turmat. Kestänee vielä pitkään, ennen kuin omaksuu paikallisen asenteen, ja paikallisen maalaisjärjen sekä pystyy välttämään kiusauksia kokeilla kaikkea. Entistä vaikeampaa se on, koska samalla tiedostaa ajan rajallisuuden ja tajuaa juuri löydetyn arkipäivän lähestyvän loppuaan.

Mon séjour francophone commencé

Ben bah dis donc. C'est agreable ici. Après quelques échecs.

Kesällä pohdin kielitaitoani, olin epävarma ja päätin aloittaa oleskeluni ranskan kielessä pehmeällä laskulla. Olin kuullut puhuttavan Liègen kielikurssista vuotta aiemmin, ja kun romaanisten kielten sähköpostilistalle ilmaantui esite, päätin asiaa jahkailtuani ilmoittautua sinne. Kurssi maksoi 500 € ja asuminen 220 €.

Olen kirjoittaessani Belgiassa, viehättävässä opiskelija-asuntolahuoneessani Meuse-joen sivukukkuloilla. Ehdin tutustua korkeuseroihin, keskieurooppalaiseen metsään, belgialaiseen sateeseen ja vesihukkaan jo tulopäivänäni. Liègessä ei noin vaan liikuta kaupungin toiselle puolen. Sitävastoin Luxembourg, jonka kautta saavuin vaikutti charmantilta, käveltävän kokoiselta kaupungilta. Jouduin lentämään Frankfurt-Hahniin rahapulan ja huonon suunnittelun vuoksi - muutoin olisin kulkenut matkan laivalla ja junalla. Ehdin tänään kurssin ensimmäisellä tunnilla jo ilmaista mielipiteeni lentämisen verotuksesta - saisi olla riittävän kallista koska nykyään ihmiset " prennent l'avion comme ils prendraient le bus ! " Mais ce n'est pas le point principal maintenant.

Sain juuri ennen lähtöäni selville, että olisin voinut maksaa kurssistani vain 145 € jos olisin ollut hitusen hoksaavaisempi ja ilmoittautunut Jyväskylän yliopiston Études francaises -opintokonaisuuden kautta. Eh bien. Je me sens idiot mais c'est la vie. Selvittelen edelleen, voisinko saada jonkinlaisen remboursementin.

Toivon, etteivät lukijani tympäänny ranskankielisten sanojen lipsahtelusta joukkoon. Näkemykseni kielenoppimisesta ja oikeasta kielenkäytöstä ei nykyään ole enää niin jyrkkä kuin joitakin vuosia sitten. Jokaisessa kielessä ja käsitteessä on oma sävynsä, tapansa ajatella, ja ihmisen kielen omaksuminen hahmottuu siihen, kulttuuriin, kasvamisena. Minähän tykkään kielen rakenteista, totta tosiaan, mutta suomalaisen koulutuksen painottaessa muodollista, perinteistä kielioppia unohdetaan helposti, missä kieli "tapahtuu" ja "elää". Où l'usage de la langue aura lieu. Ei meitä voi opettaa kammiossa kompetenteiksi kielenpuhujiksi, kielen oppimiseen kuuluu yrittämisen, erehtymisen ja korjaamisen tuskallisen hidas, ihana prosessi kuten kaikkeen elämään.

Tällä hetkellä koen hyvin mielenkiintoisena ja hyödyllisenä kurssimme tunnelman: Tärkeintä on rohkaistua puhumaan ja vuorovaikuttamaan, ei niinkään hallita subjunktiivin käyttöä satavarmasti. Tekemällä oppii! Niin joo, kuulemma minun on kerrattava seuraavia ohjeita taukoamatta täällä:

passif : Montre-moi ! Explique-moi ! Eprouve-moi !

Eli: Näytä ja selitä minulle, koettele minua!

actif : Laisse-moi essayer ! Laisse-moi découvrir ! Laisse-moi inventer !

Eli: Anna minun yrittää ja anna minun keksiä! (Ensimmäinen merkityksessä "löytää", toinen merkityksessä "luoda".)

Voin kertoa Belgian ensivaikutelmia: Ihmiset ovat ystävällisiä, auttavaisia, välillä pelottavia. Epämiellyttäviltä ja liian lähelle tunkevilta tuttavuuksilta on vaikea välttyä, ainakaan näin höntin näköisen vaeltelevan tytön. Kulttuurierot saattavat ensisilmäykseltä tuntua vaarallisilta. Kauppojen kasvikset ovat jättimäisiä, isoja tetrajogurttipurkkeja ja suomalaisittain raskasta lounasta tuskin löytää, vaikka kuinka oltaisiin sateisessa ja kylmässä maassa. Tiedättehän eron Etelä- ja Pohjois-Ranskan ruokakulttuureissa? No, ehkä täällä vannaan voita ja majoneesia lounassanwichin väliin, mutta Julkinen liikenne on halpaa ja hyvää, ja mukulakivikaduilla hujelletaan kovaa. Liègessä on aavistuksen vähemmän brasserie-pubeja, Luxembourgissa ne aukesivat sunnuntaina jo aamuvarhain kun kaupat pitivät ovensa kiinni. Täällä on isoja etanoita ja kovaäänisiä heinäsirkkoja, puut ovat suuria ja pudottelevat kaarnaa, joka on kuin pergamenttia.

Ahh, huomasin juuri että ostin aivan hirveän hajuista (makuista? ei välttämättä.) juustoa. Maaais... il faut s'adapter.