Sananlasku "Mikä laulaen tulee se viheltäen menee" on käännettävä kaiketi
Ce qui vient en chantant, part sifflant.
Vaikka ennen käsitin sen näin:
Ce qui vient chantant, part sifflant.
Mielikuva kaverista, joka tulee laulaen ja lähtee vihellellen, koska ajattelin että vain ihmiset viheltävät. Ihmettelin, koska minusta laulaminen ja viheltäminen ovat samanlaisia hilpeyden ilmauksia, viheltäminen vain sanoista "mykkää". Mutta sananparsi taitaa oikeasti viestiä, että iloisena tehty työ ja saadut tulokset häviävät sen siliän tien.
Ihan kiero ajatusmalli.
Sananlaskut toimivat kielenkäytössä usein "argumentteina". Kansanviisaus typistetään helposti puhkikaluttuihin peukalosääntöihin, jotka nätisti tukahduttavat keskustelun. Usein suomalaiset sananlaskut tarjoavat aivan vastakkaisetkin näkökannat. Un proverbe mal choisi sert à tuer la conversation.
Pata kattilaa soimaa, koska turvaudun itse sananlaskuihin silloin, kun en keksi järkevämpää sanottavaa.
Vaan ovathan ihmiset tiivistäneet fiksusti kokemuksiaan kautta aikojen.
" On parle toujours mal quand on a rien à dire. "
Voltaire
***
Selaillessani nettiä tuli vastaan supisuomalainen "avautuminen": Ärsytyksen purkaminen kaikelle kansalle - vieläpä perustelematon, puhdas mielipide: Näin on koska minä olen sitä mieltä. Vertasin "avautumista" (ilmausta jolla puhuja itse määritteli puheenvuoronsa) niihin yhteyksiin, joissa olin kuullut käytettävän sanaa "ouverture". Raju henkinen kasvu, jokin kokemani muuttaa minua. "Ouverture" ottaa vastaan, "avautuminen" suoltaa ulos (puhekielisessä merkityksessään). Metaforissa lymyilevät ne merkitykset, jotka sinne sijoitetaan.
31.12.2009
Joululoma-aatoksia
Uuden vuosikymmenen koputellessa ovella alan kuoriutua joululomalaiskuudestani. Pieni kulttuurishokki Suomeen tullessa - pieni, koska toisaalta en ole niin täydellisesti sisäistänyt ranskalaisuutta. Kahden viikon aikana ehdin ilahtua rakkaista ihmisistä, vaipua olla möllöttämiseen, kaivata jo takaisin tekemään hommat paremmin.
Reaktiota:
"Miten ihanan suomalaista!"
"Suomea voin puhua ihan niinku huvittaa, koska olen tämän kielen natiivipuhuja, haa!"
"Mikään ei muutu - ehken minäkään." (Ja kuitenkin kaikki muuttuu.)
"Ottakaa nyt oppia niistä ranskalaisen kulttuurin hyvistä puolista."
"Miksi kaikkien palautuspäivien pitää olla heti loman jälkeen, äärgh."
"Kaunis valoisa talvi - tätä vaeltelua kaipasinkin."
"Kohtahan sitä on taas lähdettävä."
Lupailen varovaisesti vain ihan pieniä joulukuun kertomuksia Lyonista ja Milanosta.
En tiedä olenko vielä kansainvälistynyt. En tiedä olenko löytänyt sitä, mitä olen etsinyt, tai käsittänyt sitä, mitä olen halunnut oppia.
Yllättäviä vastaantulijoita on vain rohdettava tervehtiä, ja välillä olen kehdannut tehdä niin.
Pari toveria päätti lyhentää vaihtonsa, mutta minä ajattelin "kestää loppuun". Harkitummin on lähdettävä liikkeelle, ja pidettävä huolta itsestään. Joskus moinen elintärkeä ajatus vain tipahtaa päästä, kun täyttää sen jäsentymättömillä tehtävillä.
Ikävä on ranskalaista keskustelukulttuuria, muodollistakin huomaavaisuutta, opetuksen historiantajua, elokuvateattereita, kahviloita, merta, vuoria, kukkia ja raunioita. Raastaa tieto siitä, että minua tarvittaisiin täällä.
Mutta sellaista elämä on.
Reaktiota:
"Miten ihanan suomalaista!"
"Suomea voin puhua ihan niinku huvittaa, koska olen tämän kielen natiivipuhuja, haa!"
"Mikään ei muutu - ehken minäkään." (Ja kuitenkin kaikki muuttuu.)
"Ottakaa nyt oppia niistä ranskalaisen kulttuurin hyvistä puolista."
"Miksi kaikkien palautuspäivien pitää olla heti loman jälkeen, äärgh."
"Kaunis valoisa talvi - tätä vaeltelua kaipasinkin."
"Kohtahan sitä on taas lähdettävä."
Lupailen varovaisesti vain ihan pieniä joulukuun kertomuksia Lyonista ja Milanosta.
En tiedä olenko vielä kansainvälistynyt. En tiedä olenko löytänyt sitä, mitä olen etsinyt, tai käsittänyt sitä, mitä olen halunnut oppia.
Yllättäviä vastaantulijoita on vain rohdettava tervehtiä, ja välillä olen kehdannut tehdä niin.
Pari toveria päätti lyhentää vaihtonsa, mutta minä ajattelin "kestää loppuun". Harkitummin on lähdettävä liikkeelle, ja pidettävä huolta itsestään. Joskus moinen elintärkeä ajatus vain tipahtaa päästä, kun täyttää sen jäsentymättömillä tehtävillä.
Ikävä on ranskalaista keskustelukulttuuria, muodollistakin huomaavaisuutta, opetuksen historiantajua, elokuvateattereita, kahviloita, merta, vuoria, kukkia ja raunioita. Raastaa tieto siitä, että minua tarvittaisiin täällä.
Mutta sellaista elämä on.
12.12.2009
Pikkujoulu rinnassa :>
Hei taas.
Viimeinen viikko ennen jouluviikkoa alkaa, ja vaikka tehtävää on pilvin pimein, ulkona paistaa aurinko ja pakkanen kurottelee jo sormiaan tällekin Euroopan reunalle kuumien syksyisten päivien jälkeen (hyvässä lykyssä kohosi +15 asteeseen päivällä). Tällä hetkellä voin ihan hyvin, vaikka yskiskelenkin edelleen (oui, c'est probablement la grippe). Perjantai-iltana osallistuin Babaocin meille välittämään tutustumiseen painotaloon (l'imprimerie de Sud-Ouest, kolmea régionia sivuava ja seitsemisen départementia kattava paikalliselehti). Esittelijä välitti kunnolla tietoa, masiinat ja liikevaihtotekivät vaikutuksen. Tärkeämpää vielä, tuli höpöteltyä toisten erasmusten kanssa, kun emme välttämättä niin helposti törmää kampuksella. Pitäisi harrastaa enemmän tällaisia opettavaisia soiréeita ja sortieita... luultavasti elokuvan yhteydestä niitä löytää runsaasti. Sen tiedän, että kevätpuolella pitää keventää ja monipuolistaa kursseja, esimerkiksi valitsemalla taidetta, jota olen totta puhuen muutaman vuoden mittaan kaivannut. Niin, kolme kuukautta tähän opetteluun menee.
Palasin painotalolta yhden aikoihin ja heräsin lauantaiaamun "tenttiin" seitsemän maissa. Palelsi, olin sammuttanut lämmityksen un meidän sähkölasku on niin suuri. Kuppi kuumaa ja pyöräilemään.
Tentissä mietin rauhassa kaksi tuntia La Fontainen faabelia, sitten aloin kirjoittaa. Saatuani tuherrettua noin kaksi sivua, TD-opettajani huomautti, että "kirjoitathan sit puhtaaksi kuulakärkikynällä?" Aaah juu. Kirjoitin puhtaaksi, loppusaldo 2 ja 1/2 sivua. Poistuessani vilkuilin epäilyksen siemen sydämessäni ranskalaisopiskelijoiden konseptipinoja... arviolta kahdeksisen sivua valmista tekstiä... *huokaus* No, commentaire composé -kehittelyni päätyi lopulta tiivistykseen, että turha sanahelinä koituu suuremmaksi vahingoksi kuin hetkelliset impulssimme ja tyhmyytemme. Lähdin moikkaamaan ystävääni, jonka tosin olen tavannut vain -- öö, kolme kertaa tänä syksynä? - mutta silti, mukavaa ihmistä. Juotiin teet Village 5:n ihanassa pikku huoneessa. Hyvästeltyämme ja vaihdettuamme mukavat, kovin vaihto-opiskelijamaiset tiivistykset elämästä, maailmankaikkeudesta ja kaikesta, poljin kaupan kautta toiselle puolelle kaupunkia - teelle. Tällä kertaa vuorossa lisää rupattelua ja hongkongilaisia leivonnaisia, joita toin myös kotiin kämppiksille.
Ihmisiä, kulttuuria, jakamista.
Ja *vaikka* sieluun iskee nostalgie... perhe, lumi, pakkanen, kuusien tuoksu ja humina, pimeän yön tähtikirkas taivas... (Ikävä on hieman liian negatiivinen sana kuvaamaan sitä kaihon, riemun ja tuskallisen rakkauden yhdistelmää, jonka kokee kun tahtoo uudistaa ihmissuhteen siteen, kun tahtoo matkata yhteen kotiinsa maailmalla - sanoisin pikemminkin: kaipuu.)
Niin, vaikka tietyt ihmiset, paikat, ja hetket "puuttuvat minulta" (Ils me manquent) olen kiinnittynyt tähänkin ympäristöön, vaikkei se aina ole ollutkaan helppoa. :)
Huomenna olisi valmisteltava suullinen esitelmä Georges Perecistä, ja hänen hilpeästä, railakkaasta mutta kummallisen raa'asta kirjasestaan Quel petit vélo à guidon chromé au fond de la cour ?
Ehkä käyn torilla. Ehkä kuljeskelen, pyöräilen hetken kylmässä, kauniissa yössä ja katselen kaupungin valoja heijastavaa, hohtavaa, aina virtaavaa Garonnea.
Viimeinen viikko ennen jouluviikkoa alkaa, ja vaikka tehtävää on pilvin pimein, ulkona paistaa aurinko ja pakkanen kurottelee jo sormiaan tällekin Euroopan reunalle kuumien syksyisten päivien jälkeen (hyvässä lykyssä kohosi +15 asteeseen päivällä). Tällä hetkellä voin ihan hyvin, vaikka yskiskelenkin edelleen (oui, c'est probablement la grippe). Perjantai-iltana osallistuin Babaocin meille välittämään tutustumiseen painotaloon (l'imprimerie de Sud-Ouest, kolmea régionia sivuava ja seitsemisen départementia kattava paikalliselehti). Esittelijä välitti kunnolla tietoa, masiinat ja liikevaihtotekivät vaikutuksen. Tärkeämpää vielä, tuli höpöteltyä toisten erasmusten kanssa, kun emme välttämättä niin helposti törmää kampuksella. Pitäisi harrastaa enemmän tällaisia opettavaisia soiréeita ja sortieita... luultavasti elokuvan yhteydestä niitä löytää runsaasti. Sen tiedän, että kevätpuolella pitää keventää ja monipuolistaa kursseja, esimerkiksi valitsemalla taidetta, jota olen totta puhuen muutaman vuoden mittaan kaivannut. Niin, kolme kuukautta tähän opetteluun menee.
Palasin painotalolta yhden aikoihin ja heräsin lauantaiaamun "tenttiin" seitsemän maissa. Palelsi, olin sammuttanut lämmityksen un meidän sähkölasku on niin suuri. Kuppi kuumaa ja pyöräilemään.
Tentissä mietin rauhassa kaksi tuntia La Fontainen faabelia, sitten aloin kirjoittaa. Saatuani tuherrettua noin kaksi sivua, TD-opettajani huomautti, että "kirjoitathan sit puhtaaksi kuulakärkikynällä?" Aaah juu. Kirjoitin puhtaaksi, loppusaldo 2 ja 1/2 sivua. Poistuessani vilkuilin epäilyksen siemen sydämessäni ranskalaisopiskelijoiden konseptipinoja... arviolta kahdeksisen sivua valmista tekstiä... *huokaus* No, commentaire composé -kehittelyni päätyi lopulta tiivistykseen, että turha sanahelinä koituu suuremmaksi vahingoksi kuin hetkelliset impulssimme ja tyhmyytemme. Lähdin moikkaamaan ystävääni, jonka tosin olen tavannut vain -- öö, kolme kertaa tänä syksynä? - mutta silti, mukavaa ihmistä. Juotiin teet Village 5:n ihanassa pikku huoneessa. Hyvästeltyämme ja vaihdettuamme mukavat, kovin vaihto-opiskelijamaiset tiivistykset elämästä, maailmankaikkeudesta ja kaikesta, poljin kaupan kautta toiselle puolelle kaupunkia - teelle. Tällä kertaa vuorossa lisää rupattelua ja hongkongilaisia leivonnaisia, joita toin myös kotiin kämppiksille.
Ihmisiä, kulttuuria, jakamista.
Ja *vaikka* sieluun iskee nostalgie... perhe, lumi, pakkanen, kuusien tuoksu ja humina, pimeän yön tähtikirkas taivas... (Ikävä on hieman liian negatiivinen sana kuvaamaan sitä kaihon, riemun ja tuskallisen rakkauden yhdistelmää, jonka kokee kun tahtoo uudistaa ihmissuhteen siteen, kun tahtoo matkata yhteen kotiinsa maailmalla - sanoisin pikemminkin: kaipuu.)
Niin, vaikka tietyt ihmiset, paikat, ja hetket "puuttuvat minulta" (Ils me manquent) olen kiinnittynyt tähänkin ympäristöön, vaikkei se aina ole ollutkaan helppoa. :)
Huomenna olisi valmisteltava suullinen esitelmä Georges Perecistä, ja hänen hilpeästä, railakkaasta mutta kummallisen raa'asta kirjasestaan Quel petit vélo à guidon chromé au fond de la cour ?
Ehkä käyn torilla. Ehkä kuljeskelen, pyöräilen hetken kylmässä, kauniissa yössä ja katselen kaupungin valoja heijastavaa, hohtavaa, aina virtaavaa Garonnea.
30.11.2009
Arkihuolia.
Liikuntakursseilta kerään kivoja metaforia kulttuurivalmentautumiselle. Kala vedessä oppi viime viikolla vetkuttamaan jalkojaan perhosuinnissa ja koki pienen voitonriemun saadessaan hyväksyvän välihuudahduksen opelta. Viime kerralla kiipeilyssä piti edetä vain tietynväristen ulokkeiden varassa, ja siinäkös olikin miettimistä, kun ei voinut valita helpointa reittiä ja napata siitä isoimmasta, kätöstä houkuttelevasta. Piti edetä "systématiquement" ja jäädä puoliväliin roikkumaan ja ihmettelemään, mites mie tästä tokenen. Piti uskaltaa ponnistaa sopivasti ja luottaa siihen, että saa otteen seuraavasta "askelmasta". Selkein metaforinen ohje tähän ulkomaalaiseläjän sopeutumiseen on tietty : " Il faut bien poser les pieds !" Eli täytyy miettiä, miten jalkansa laittaa. Niin, että niille uskaltaa laskea painoa.
Pyörä on ollut edelleen pannassa ja kiinni kaiteessa. Perjantaina kävelin viemään paperini CAFille.
Liekö sit ollut syynä hurja kuntoiluni, mut lauantaina kohosi kova kuume ja kaatoi minut petiin hourailemaan ja pelkäämään - mutta myös piirtämään pari lyikkäripiirrosta; kiva, että sublimaatiokeinoni pelaavat yhä. Rauhoituin ja nukuin kuumetta pois. Maanantaina ei olis kannattanut vaivautua yliopistolle saakka, sain lääkäriajan tiistaille ja sama olis selvinnyt puhelimessa, yksi kurssi oli peruttu ja toisella käytiin Raamattu loppuun, uuden testamentin myöhemmät kirjat (tentitään ensi viikolla). (Täytyy huomioida, että täällä ihan oikeasti *opiskellaan* Raamattua, tähän mennessä mulle on vain huomautettu puolen tusinan kertaa, että "kantsis lukee".)
Tiistaina kävin lääkärillä. Tulin minuutin myöhässä, hermostuin kun mua ei huomioitu kymmeneen minuuttiin, kyselin ja sain kehotuksen odotella ja "rekisteröidä" itseni, niinpä sitten rekisteröidyin (Ranskassa todistetaan oikeus hoitoon sairausvakuutuskortilla) ja marssin lomake kädessä lääkärin pakeille puolisen tuntia myöhässä (mutta eihän puoli tuntia ole oikeastaan mitään). Siellä sitten totesin, että vaikka olinkin ollut kipi viikonloppuna, olin jo jokseenkin parantunut. Siinä sitten pyöriteltiin hetki peukaloita ja juteltiin mukavia... Au revoir !
Ensi viikolle pukkaa jos jonlkinlaista contrôle continuta, sis eräänlaisia välikokeita. Muutenkin kalenteri uhkaa pursua yli mittojensa peruttujen kertojen korvaamisten ja ylimääräisten lukemisten / lopputehtävien vaatiessa aikaa ja huomiota. Mielessä on myös ne muutamat ihmiset, joihin on tutustunut ja joiden kanssa tahtoisi hieman jakaa sitä kallisarvoista aikaa. Lisäksi sielua polttaa kaipuu kotomaahan! Mutta ehkä se siitä lomilla hieman vaimenee.
Kysyin Brico-relaisin (tarvikkeita talkkareille) myyjiltä sahaa päästämään minut pyöräpulmastani, tiistaina kierreltyäni ensin naapurien ovilla kyselemässä sahausvälineitä. Päiväsaikaan voinevat tulla sahailemaan antivolini poikki (täällä suositaan irtonaisia lukkoja erona pohjoismaalaiseen pyörässä kiinni olevaan, käännettävään lukkoon).
Edit:
Lyonissa käyntini jälkeen pääsin viimeinkin kauppaan keskellä päivää. Myyjä kyseli hetken ja kaivoi sitten valtavat pihdit tiskin alta. Vitsailtiin kävellessämme St Michelin torista, jolta voi sitten heti lähteä etsimän varastettua pyöräänsä. Matkalla tuli vastaan orvon näköinen rouva, joka oli lukinnut itsensä ulos. Sattuu sitä paremmissakin piireissä.
Pyörä on ollut edelleen pannassa ja kiinni kaiteessa. Perjantaina kävelin viemään paperini CAFille.
Liekö sit ollut syynä hurja kuntoiluni, mut lauantaina kohosi kova kuume ja kaatoi minut petiin hourailemaan ja pelkäämään - mutta myös piirtämään pari lyikkäripiirrosta; kiva, että sublimaatiokeinoni pelaavat yhä. Rauhoituin ja nukuin kuumetta pois. Maanantaina ei olis kannattanut vaivautua yliopistolle saakka, sain lääkäriajan tiistaille ja sama olis selvinnyt puhelimessa, yksi kurssi oli peruttu ja toisella käytiin Raamattu loppuun, uuden testamentin myöhemmät kirjat (tentitään ensi viikolla). (Täytyy huomioida, että täällä ihan oikeasti *opiskellaan* Raamattua, tähän mennessä mulle on vain huomautettu puolen tusinan kertaa, että "kantsis lukee".)
Tiistaina kävin lääkärillä. Tulin minuutin myöhässä, hermostuin kun mua ei huomioitu kymmeneen minuuttiin, kyselin ja sain kehotuksen odotella ja "rekisteröidä" itseni, niinpä sitten rekisteröidyin (Ranskassa todistetaan oikeus hoitoon sairausvakuutuskortilla) ja marssin lomake kädessä lääkärin pakeille puolisen tuntia myöhässä (mutta eihän puoli tuntia ole oikeastaan mitään). Siellä sitten totesin, että vaikka olinkin ollut kipi viikonloppuna, olin jo jokseenkin parantunut. Siinä sitten pyöriteltiin hetki peukaloita ja juteltiin mukavia... Au revoir !
Ensi viikolle pukkaa jos jonlkinlaista contrôle continuta, sis eräänlaisia välikokeita. Muutenkin kalenteri uhkaa pursua yli mittojensa peruttujen kertojen korvaamisten ja ylimääräisten lukemisten / lopputehtävien vaatiessa aikaa ja huomiota. Mielessä on myös ne muutamat ihmiset, joihin on tutustunut ja joiden kanssa tahtoisi hieman jakaa sitä kallisarvoista aikaa. Lisäksi sielua polttaa kaipuu kotomaahan! Mutta ehkä se siitä lomilla hieman vaimenee.
Kysyin Brico-relaisin (tarvikkeita talkkareille) myyjiltä sahaa päästämään minut pyöräpulmastani, tiistaina kierreltyäni ensin naapurien ovilla kyselemässä sahausvälineitä. Päiväsaikaan voinevat tulla sahailemaan antivolini poikki (täällä suositaan irtonaisia lukkoja erona pohjoismaalaiseen pyörässä kiinni olevaan, käännettävään lukkoon).
Edit:
Lyonissa käyntini jälkeen pääsin viimeinkin kauppaan keskellä päivää. Myyjä kyseli hetken ja kaivoi sitten valtavat pihdit tiskin alta. Vitsailtiin kävellessämme St Michelin torista, jolta voi sitten heti lähteä etsimän varastettua pyöräänsä. Matkalla tuli vastaan orvon näköinen rouva, joka oli lukinnut itsensä ulos. Sattuu sitä paremmissakin piireissä.
20.11.2009
Olla kuin kala vedessä... tai edes sammakko?
Pas de chance aujourd'hui. Bad things first. Tätä perjantaita *en* käyttänyt uimiseen, elokuvien katseluun ja CAFin paprujen asianmukaiseen osoitteeseen kiikuttamiseen, vaan koko päivä kului takkini nyysimistä selvitellessä. Hoksasin sen lähteneen kävelemään, kun poistuin liikuntatiloista tänään. Koska eräs tyttö oli nähnyt sen pukuhuoneessa (vestiaires) vielä viitisen minuuttia aikaisemmin, talonmies kierrätti minua autolla ympäri kampusta yrittäessämme bongata jonkun vihreää maastotakkiani kanniskelemassa. Eihän siinä muuten mitään, mutta avaimet olivat jäänet taskuun. Palasin tramilla keskustaan ja soittelin kämppikselleni siihen saakka että yökukkuja heräsi (odotellessa lounastin), sitten palasin avaimet taskussa kampukselle, ja ihmeekseni löysin pyöräni edelleen nököttämästä urheiluhallin vieressä. Piristys. Kirkas ja kuuma auringonpaistekin tuntui taas mukavalta. Mutta ei tässä vielä kaikki. Fillaroin keskustaan teettämään kopiot avaimista, pyörän avaimet olivat siihen tosin turhan pieniä. Kiipesin tyytyväisenä kotiportaat, mutta selittäessäni kämppikselle koettelemuksiani, huomasin että pienin avain puuttui. Ramppasin Cordonnerie-koti-väliä useampaan otteeseen, vaan eipä näkynyt. Siis: kadotettu varsinainen avain sekä vara-avain samana päivänä. Mutta "some days are better than others" ja sitä sattuu, monesti juuri näinä perhanan perjantaina. Vastaus ranskalaisten minulle kohteliaasti esittämään kysymykseen "Mais où vous avez mis la tête ?" tuntuu varsin selvältä: "Jaa-a. Taisi se pää jäädä viikon varrelle, opintoihin." Aina voi vetää esiin ulkomaalaiskortin ja väittää ettei vaan tajua. Joka tapauksessa, pitänee hankkia tyylikkäämpi takki ja poiketa huomenna mankumaan Maison de véloon. Ennen kaikkea, selvittelyistä aiheutuvine kohtaamisineen päivä oli sangen antoisa.
Viime viikolla käväisin mielialan suhteen jonkinlaisessa kuopassa, kun olin kipeä, laiska, jne. Siitä on sitten noustukin. Kurssi kiinnostavat, pääsen jyvälle, vielä kun olisi aikaa edetä asian ytimeen. Välillä lähtee hieno työboosti käyntiin, ja vaikka englanti-ranska-käännös viekin monta tuntia (ja kurssista saan 1 opintopisteen...) ja syrjäyttää näin ollen tärkeän kirjallisuusesseen (jonka myöhästymistä valittelen nolona, etenkin kopioituani vanhemman version uudemman päälle ja myöhästyessäni lisää...) niin, kaiken kaikkiaan, kyllä täällä yliopistossa opetetaan tärkeitä asioita. Vaikka välillä onkin lakko, kuten ensi viikolla. Kuulin tästä vain semantiikan kurssilla, jonka kiva opettaja lupasi, että hän jatkaa opettamista. (Tilanne: ..."pyytäisin teitä tekemään harjoitukset 1, 2 ja 3. Tiedättehän, ensi viikolla on lakko." *Luokasta kuuluu kollektiivinen *aaah*, jossa sekoittuu hienoinen yllätys ja pettymys. Ope jatkaa: "...mutta minä aion jatkaa opettamista. Joten voitte tulla, mikäli pääsyä ei estetä. Oletan että tässä ryhmässä ei ole ihmisiä, jotka haluavat osallistua lakkoon? Kunnioittakaa kuitenkin tovereitanne, jotka valitsevat lakkoilun.")
Huomioita:
Poliisien huomautettua tiukkaan ja suoraan sävyyn, että tramlinjalla pyöräily on laitonta, olen löytänyt vihdoin mukavan pyöräilyreitin yliopistolle (toivottavasti saan myös pyöräillä sitä jatkossa).
Käytän enenevässä määrin sulkuja tekstissäni (perin ranskalaista).
Uintikin sujuu, nyt kun sanon opettajalle "Bonjour !" ja omistan uimalasit. Pääsen viikko viikolta paremmin perille rintauinnin tekniikasta ja hengityksestä (ei voi hengittää miten vaan pinnan alla).
Ehkä muutun pikkuhiljaa persjalkaisesta maakravusta sammakoksi, ehkä hetkittäin kuin kalaksi vedessä. Kala joka keskittyy, mulkoilee ympäristöään avoimin silmin, haistelee virtauksia.
Kala joka osaa myös kiivetä, kuten Hellaakosken hauki (seinäkiipeily sujui tällä kertaa ihan jees-jees, kun kipuaa nopsaan varmistamaan reittinsä pikemminkin kuin tärisee paikallaan hikisin käsin).
Se aallonpohja, jossa käväisin, oli jonkinlainen kotoisesta ympäristöstä irti riistetyn mielen liisteröityminen (anteeksi, että kirjoitan näin vaikeita, on ilta, näes). Nyt, kun hyväksyn koti-ikäväni, voin antaa kaikkinaisten psyykkisten ihmetilojen tulla ja tuoda tullessaan energiaa. Viikolla parina aamuna, kun olen istunut tunnilla, muistot ja tunnelmat suomalaisesta luonnosta sekä ihmisistä, joita rakastan, ovat hyökyneet niin voimakkaina mieleen, että on ollut vaikea keskittyä suullisiin korpuksiin, Grimmin lakiin tai monimerkityksisten lauseiden formaaliseen tulkintaan. Ihmettelen, nousevatko nuo elämäni kokemukset, joiden en ole tajunnut vaikuttaneen tai vaikuttavan minuun niin paljon, ihmettelen nousevatko ne jonkinlaisesta arkipäivän vastaavuudesta, kimmokkeista jotka alan saada täältä, joihin alan kiinnittyä, vai onko se jotain ihan omaani, perintöä, jonka tuon (import, emporter) tähän ympäristöön.
Samapa tuo. Täällä on kuitenkin mahdollisuus elää. Oppia. Uneksia. Viikolla näin niin pahoja unia velvollisuuksista ja velvoittajista, jotka kutsuvat minua kotiin, että melkein purin kieleni poikki torstaina aamuyöllä. Mieli liikkuu monaalle. On kummallista ihan vaan istua tunnilla ja kokea suuria tunteita. Ihan kuin teininä. Ehkä etäisyys tosiaan auttaa lähentymään, omaan kulttuuriinsa ja vieraisiin.
On kiva huomata, että kampuksellakin tapahtuu ihan maailmanluokan asioita. Missasin Mario Vargas Llosan, mutta käväisin torstaina pornografia-konferenssissa, tai oikeastaan sen iltanäytöksessä, johon elokuvakurssin ope oli kutsunut. Eka Ovidien Histoires de sexe(s), joka jostain kumman syystä oli ensimmäinen Ranskan elokuvatarkastamon x-luokituksen (oletettavasti vaarallisempaa kuin k-18) saanut sitten vuoden 1996, kuvasi arkipäivän seksiä ironisen realistisesti (voisin kuvitella Zolan nauttineen filmistä). Pöytäkeskustelut kuullun ymmärtämisen harjoituksia. Toinen teos, Catherine Corringerin Smooth, iski paljon syvempään. Käsittämättömän voimakasta kuvastoa ja tematiikkaa; syntymää, kuolemaa, tuskaa, rauhaa, katsetta ja avautumista. Harvempi taide-elokuva (monesti aika abstrahoituja) muuttaa katsojaansa yhtä radikaalisti kuin mitä se kehollisuuden kautta teki. Tekijät avasivat teokset puheenvuoroillaan ja niiden jälkeen tietysti keskusteltiin. Yleisö koostui kaikennäköisistä ja ikäisistä ihmisistä, nuorista opiskelijoista aina vanhempiin cinéphile-herrasmiehiin. Hoksasin vähän aikaa sitten, että elokuva tosiaan on täällä melkein ykkösasia kulttuurissa - sitä seurataan, siitä puhutaan, kaupunki vilisee elokuvafestivaaleja, joihin voisi kans joskus itsensä hilata. Tietysti tv aikanaan ja nyttemmin Internet ovat syöneet suosiota, joten elokuvaväki saattaa pikku hiljaa mieltää itsensä eliitiksi.
Tajusin, että perjantain häröilyni takia en sitten kerennyt katselemaan lisää Resnaisia, mutta maanantaiksi on kirjoitettava essai - tai opettajan englanninnos, "paper". Ja ehkä paras tapa saada aikaan työn flow-kokemus on keskittyä tekemään sitä.
Viime viikolla käväisin mielialan suhteen jonkinlaisessa kuopassa, kun olin kipeä, laiska, jne. Siitä on sitten noustukin. Kurssi kiinnostavat, pääsen jyvälle, vielä kun olisi aikaa edetä asian ytimeen. Välillä lähtee hieno työboosti käyntiin, ja vaikka englanti-ranska-käännös viekin monta tuntia (ja kurssista saan 1 opintopisteen...) ja syrjäyttää näin ollen tärkeän kirjallisuusesseen (jonka myöhästymistä valittelen nolona, etenkin kopioituani vanhemman version uudemman päälle ja myöhästyessäni lisää...) niin, kaiken kaikkiaan, kyllä täällä yliopistossa opetetaan tärkeitä asioita. Vaikka välillä onkin lakko, kuten ensi viikolla. Kuulin tästä vain semantiikan kurssilla, jonka kiva opettaja lupasi, että hän jatkaa opettamista. (Tilanne: ..."pyytäisin teitä tekemään harjoitukset 1, 2 ja 3. Tiedättehän, ensi viikolla on lakko." *Luokasta kuuluu kollektiivinen *aaah*, jossa sekoittuu hienoinen yllätys ja pettymys. Ope jatkaa: "...mutta minä aion jatkaa opettamista. Joten voitte tulla, mikäli pääsyä ei estetä. Oletan että tässä ryhmässä ei ole ihmisiä, jotka haluavat osallistua lakkoon? Kunnioittakaa kuitenkin tovereitanne, jotka valitsevat lakkoilun.")
Huomioita:
Poliisien huomautettua tiukkaan ja suoraan sävyyn, että tramlinjalla pyöräily on laitonta, olen löytänyt vihdoin mukavan pyöräilyreitin yliopistolle (toivottavasti saan myös pyöräillä sitä jatkossa).
Käytän enenevässä määrin sulkuja tekstissäni (perin ranskalaista).
Uintikin sujuu, nyt kun sanon opettajalle "Bonjour !" ja omistan uimalasit. Pääsen viikko viikolta paremmin perille rintauinnin tekniikasta ja hengityksestä (ei voi hengittää miten vaan pinnan alla).
Ehkä muutun pikkuhiljaa persjalkaisesta maakravusta sammakoksi, ehkä hetkittäin kuin kalaksi vedessä. Kala joka keskittyy, mulkoilee ympäristöään avoimin silmin, haistelee virtauksia.
Kala joka osaa myös kiivetä, kuten Hellaakosken hauki (seinäkiipeily sujui tällä kertaa ihan jees-jees, kun kipuaa nopsaan varmistamaan reittinsä pikemminkin kuin tärisee paikallaan hikisin käsin).
Se aallonpohja, jossa käväisin, oli jonkinlainen kotoisesta ympäristöstä irti riistetyn mielen liisteröityminen (anteeksi, että kirjoitan näin vaikeita, on ilta, näes). Nyt, kun hyväksyn koti-ikäväni, voin antaa kaikkinaisten psyykkisten ihmetilojen tulla ja tuoda tullessaan energiaa. Viikolla parina aamuna, kun olen istunut tunnilla, muistot ja tunnelmat suomalaisesta luonnosta sekä ihmisistä, joita rakastan, ovat hyökyneet niin voimakkaina mieleen, että on ollut vaikea keskittyä suullisiin korpuksiin, Grimmin lakiin tai monimerkityksisten lauseiden formaaliseen tulkintaan. Ihmettelen, nousevatko nuo elämäni kokemukset, joiden en ole tajunnut vaikuttaneen tai vaikuttavan minuun niin paljon, ihmettelen nousevatko ne jonkinlaisesta arkipäivän vastaavuudesta, kimmokkeista jotka alan saada täältä, joihin alan kiinnittyä, vai onko se jotain ihan omaani, perintöä, jonka tuon (import, emporter) tähän ympäristöön.
Samapa tuo. Täällä on kuitenkin mahdollisuus elää. Oppia. Uneksia. Viikolla näin niin pahoja unia velvollisuuksista ja velvoittajista, jotka kutsuvat minua kotiin, että melkein purin kieleni poikki torstaina aamuyöllä. Mieli liikkuu monaalle. On kummallista ihan vaan istua tunnilla ja kokea suuria tunteita. Ihan kuin teininä. Ehkä etäisyys tosiaan auttaa lähentymään, omaan kulttuuriinsa ja vieraisiin.
On kiva huomata, että kampuksellakin tapahtuu ihan maailmanluokan asioita. Missasin Mario Vargas Llosan, mutta käväisin torstaina pornografia-konferenssissa, tai oikeastaan sen iltanäytöksessä, johon elokuvakurssin ope oli kutsunut. Eka Ovidien Histoires de sexe(s), joka jostain kumman syystä oli ensimmäinen Ranskan elokuvatarkastamon x-luokituksen (oletettavasti vaarallisempaa kuin k-18) saanut sitten vuoden 1996, kuvasi arkipäivän seksiä ironisen realistisesti (voisin kuvitella Zolan nauttineen filmistä). Pöytäkeskustelut kuullun ymmärtämisen harjoituksia. Toinen teos, Catherine Corringerin Smooth, iski paljon syvempään. Käsittämättömän voimakasta kuvastoa ja tematiikkaa; syntymää, kuolemaa, tuskaa, rauhaa, katsetta ja avautumista. Harvempi taide-elokuva (monesti aika abstrahoituja) muuttaa katsojaansa yhtä radikaalisti kuin mitä se kehollisuuden kautta teki. Tekijät avasivat teokset puheenvuoroillaan ja niiden jälkeen tietysti keskusteltiin. Yleisö koostui kaikennäköisistä ja ikäisistä ihmisistä, nuorista opiskelijoista aina vanhempiin cinéphile-herrasmiehiin. Hoksasin vähän aikaa sitten, että elokuva tosiaan on täällä melkein ykkösasia kulttuurissa - sitä seurataan, siitä puhutaan, kaupunki vilisee elokuvafestivaaleja, joihin voisi kans joskus itsensä hilata. Tietysti tv aikanaan ja nyttemmin Internet ovat syöneet suosiota, joten elokuvaväki saattaa pikku hiljaa mieltää itsensä eliitiksi.
Tajusin, että perjantain häröilyni takia en sitten kerennyt katselemaan lisää Resnaisia, mutta maanantaiksi on kirjoitettava essai - tai opettajan englanninnos, "paper". Ja ehkä paras tapa saada aikaan työn flow-kokemus on keskittyä tekemään sitä.
14.11.2009
Viikonloput kannattaisi käyttää ulkoiluun...
Jätän kirjoittamisen vähemmälle ja katson mitä kameraan on tällä kertaa tarttunut.
Opin yhdeltä valokuvaajalta, että asioita on haisteltava, ja että kaupunkia on osattava katsella. Niin sieltä löytää joka päivä jotakin. Nämä kasvot mulkoilevat Musée des Beaux-Artsin ulkoporteilla. Kutsun häntä ylipapiksi. Etsin sujuvaa ranskannosta. "Grand-prêtressä" ei oikein kaiu se hakemani zarathustralaisuuden mahtavuus tai egyptiläisten hautaholvien mystiikka?
Graffitin taas nappasin koulumatkani varrelta.
Asiaa. Dialogi - yksi väylä viisauteen.
Olen edelleen ihan väsy flunssapäivä/istä ja seuranneesta liikkumattomuudesta. Harmittaa kun työt on ihan levällään (kirjaimellisesti) ja syön vaan juustoo. Eikä Bordeaux ole edes mikään juustokaupunki. Ehkä pitäis vain juoda viiniä niin selviäisin. Paradoksaalisesti.
Semantiikan opettaja sanoi, että quantificateurien kanssa siirrymme kurssissa mustaan aukkoon (trou noir), jossa epätoivo valtaa meidät, mutta kun sieltä poistumme, kaikki näyttää taas valoisammalta. Hieno tyyppi, tuo katalaani. Mun tekis mieli runoilla tänne hölynpölyä, mutta yritän huomenissa sublimoida turhautumisesta kumpuavat impulssini liikuntaan ja olla valittamatta mitäänsaamattomuuttani. On taas vähän sellanen olo, että kaupunki loukuttaa. Ensi viikonloppuna vois mennä vaikka Arcachoniin? Miltähän meri näyttäisi tähän aikaan vuodesta?
Opin yhdeltä valokuvaajalta, että asioita on haisteltava, ja että kaupunkia on osattava katsella. Niin sieltä löytää joka päivä jotakin. Nämä kasvot mulkoilevat Musée des Beaux-Artsin ulkoporteilla. Kutsun häntä ylipapiksi. Etsin sujuvaa ranskannosta. "Grand-prêtressä" ei oikein kaiu se hakemani zarathustralaisuuden mahtavuus tai egyptiläisten hautaholvien mystiikka?
Graffitin taas nappasin koulumatkani varrelta.
Asiaa. Dialogi - yksi väylä viisauteen.
Olen edelleen ihan väsy flunssapäivä/istä ja seuranneesta liikkumattomuudesta. Harmittaa kun työt on ihan levällään (kirjaimellisesti) ja syön vaan juustoo. Eikä Bordeaux ole edes mikään juustokaupunki. Ehkä pitäis vain juoda viiniä niin selviäisin. Paradoksaalisesti.
Semantiikan opettaja sanoi, että quantificateurien kanssa siirrymme kurssissa mustaan aukkoon (trou noir), jossa epätoivo valtaa meidät, mutta kun sieltä poistumme, kaikki näyttää taas valoisammalta. Hieno tyyppi, tuo katalaani. Mun tekis mieli runoilla tänne hölynpölyä, mutta yritän huomenissa sublimoida turhautumisesta kumpuavat impulssini liikuntaan ja olla valittamatta mitäänsaamattomuuttani. On taas vähän sellanen olo, että kaupunki loukuttaa. Ensi viikonloppuna vois mennä vaikka Arcachoniin? Miltähän meri näyttäisi tähän aikaan vuodesta?
11.11.2009
Mitä kursseja? / Choix de formation 1er semestre
Ajattelin olla vaihteeksi selkokielinen ja listata ne kurssit, jotka koitan käydä ensimmäisen lukukauden aikana.
Selvityksiä:
UFR = Unité de formation, oppiaine/laitos
UE = Unité d'enseignement, opintokokonaisuus, joka jaukautuu yksittäisiin CM/TD-kursseihin
CM = Cours magistral, luento
TD = Travaux dirigés, harjoitusryhmä
ECTS = no, opintopiste :)
Kurssikoodeja luetaan näin:
2L12U1 -->
2L Vuosikurssin tunnus (Licencen eli alemman korkeakoulututkinnon 2. vuosi)
12 UFR:n tunnus (Science du langage)
U1 UE:n tunnus (UE 1)
UFR Science du langage (kielitiede):
2L12U1 Sémantique CM+TD (2h/vko ja 4 ECTS)
2L12U2 Textes et corpus (corpus CM ja Logique CM, yht 3h/vko ja 6 ECTS)
2L12U3 Domaines connexes - Sociolinguistique CM (1h30 /vko ja 3 ECTS)
UFR Lettres modernes (kirjallisuus):
2L11U1 Littérature française XVIe-XVIIe siècles CM+TD (yht. 5h30 / vko 8. ECTS)
2L11U31 Oeuvres, textes et contextes CM + Récits contemporains TD (yht. 4h/vko ja 6 ECTS)
2L11U1 Latin TD (2 h /vko ja 4? ECTS (koko lukuvuosi?)
(kurssikoodista ei hajua, vapaaehtoinen kurssi ranskalaisille:)
Cinéma et littérature TD+CM (3h /joka toinen viikko, 5 ECTS)
UFR Pays Anglophones (englanti):
2L22U1 Anglais-francais version et francais-anglais thème TD (yht 2h/vko ja 2 ECTS)
CLES 1 (ranskalaisten tutkintoon liittämä kieliosaaminen, vastaa jokseenkin Kielikeskuksen tarjoamia opintoja): Russe (2h /vko, 4 ECTS koko lukuVUOSI)
Lisäksi vielä uintikurssi Natation, mahdollisesti 0,3 ECTS tai jotain muuta hämärää. :)
Jos siis en aivan väärin laske, olen mennyt valitsemaan itselleni töitä 40 op:n edestä tälle lukukaudelle. Ehdottomasti työläin : Lettres modernesin 2. vuoden Ranskan kirjallisuuden kurssi (vieläpä 1500-luvun kieltä). Nyt tuntuu siltä, että kuume nousee, joten kaivaudun vällyihin. Lukupäivä siis tämä lomapäivä.
Selvityksiä:
UFR = Unité de formation, oppiaine/laitos
UE = Unité d'enseignement, opintokokonaisuus, joka jaukautuu yksittäisiin CM/TD-kursseihin
CM = Cours magistral, luento
TD = Travaux dirigés, harjoitusryhmä
ECTS = no, opintopiste :)
Kurssikoodeja luetaan näin:
2L12U1 -->
2L Vuosikurssin tunnus (Licencen eli alemman korkeakoulututkinnon 2. vuosi)
12 UFR:n tunnus (Science du langage)
U1 UE:n tunnus (UE 1)
UFR Science du langage (kielitiede):
2L12U1 Sémantique CM+TD (2h/vko ja 4 ECTS)
2L12U2 Textes et corpus (corpus CM ja Logique CM, yht 3h/vko ja 6 ECTS)
2L12U3 Domaines connexes - Sociolinguistique CM (1h30 /vko ja 3 ECTS)
UFR Lettres modernes (kirjallisuus):
2L11U1 Littérature française XVIe-XVIIe siècles CM+TD (yht. 5h30 / vko 8. ECTS)
2L11U31 Oeuvres, textes et contextes CM + Récits contemporains TD (yht. 4h/vko ja 6 ECTS)
2L11U1 Latin TD (2 h /vko ja 4? ECTS (koko lukuvuosi?)
(kurssikoodista ei hajua, vapaaehtoinen kurssi ranskalaisille:)
Cinéma et littérature TD+CM (3h /joka toinen viikko, 5 ECTS)
UFR Pays Anglophones (englanti):
2L22U1 Anglais-francais version et francais-anglais thème TD (yht 2h/vko ja 2 ECTS)
CLES 1 (ranskalaisten tutkintoon liittämä kieliosaaminen, vastaa jokseenkin Kielikeskuksen tarjoamia opintoja): Russe (2h /vko, 4 ECTS koko lukuVUOSI)
Lisäksi vielä uintikurssi Natation, mahdollisesti 0,3 ECTS tai jotain muuta hämärää. :)
Jos siis en aivan väärin laske, olen mennyt valitsemaan itselleni töitä 40 op:n edestä tälle lukukaudelle. Ehdottomasti työläin : Lettres modernesin 2. vuoden Ranskan kirjallisuuden kurssi (vieläpä 1500-luvun kieltä). Nyt tuntuu siltä, että kuume nousee, joten kaivaudun vällyihin. Lukupäivä siis tämä lomapäivä.
Première guerre mondialen vuosipäivänä
Tänään on kansallinen vapaapäivä (jour férié, le jour du souvenir de l'armistice de 1918) ja satelee hiljakseen. Kämpässämme olisi jäätävää ilman lämmitystä, pieniä nurkassa hohkaavia pattereita, ja omassa huoneessani onkin vähän kylmä, koska uskon viileässä nukkumisen parantavan unta. Mennään ehkä kämppisten kanssa kiinalaiseen syömään illemmalla. Ovat mokomat lähdössä Barcelonaan Depeche Moden konserttiin - alkaa olla itselläkin vähän sellainen olo, ettei pieni liikahdus tästä kotikopperosta olisi pahitteeksi.
Eilen näin pahaenteisiä "Assemblée générale" -julisteita yliopistolla: Lounastauolla näemmä keskusteltiin eräässä amphissa uudesta laista ja sen vaikutuksista. Lounastauon jälkeen kuulin erään kielitieteen opiskelijan tiedottavan muille, että jotkut ovat "jo nyt" yliopiston blockagen puolella. Aijai, ettei vaan olis lakko lähellä... Englanninopiskelija totesi, että viime vuosi oli hirveä; Se alkoi juuri noin, pienistä julisteista, sit olikin jo kampukselle pääsy estetty, eikä koko vuonna saatu oikeen mitään tehtyä. "J'espère qu'on ne fera pas la grève", totesin. Joo toivottavasti, tää vastasi, "ou on reste aussi bêtes qu'au début".
Juups. Kunhan nyt ekalta semesteriltä saisi opintosuorituksia. Se meinaa että tänään ois kaivauduttava Gargantuaan ja analysoitava Hiroshima mon amouria, lueskeltava latinan kielioppia ja venäjän datiivia. Valmisteltava taloudellisen hyvinvoinnin turvaamiseksi CAFille paperit (vihdoin ja viimein) sekä psyykkisen terveyden kannalta käytävä vähän joen varrella.
Eilen näin pahaenteisiä "Assemblée générale" -julisteita yliopistolla: Lounastauolla näemmä keskusteltiin eräässä amphissa uudesta laista ja sen vaikutuksista. Lounastauon jälkeen kuulin erään kielitieteen opiskelijan tiedottavan muille, että jotkut ovat "jo nyt" yliopiston blockagen puolella. Aijai, ettei vaan olis lakko lähellä... Englanninopiskelija totesi, että viime vuosi oli hirveä; Se alkoi juuri noin, pienistä julisteista, sit olikin jo kampukselle pääsy estetty, eikä koko vuonna saatu oikeen mitään tehtyä. "J'espère qu'on ne fera pas la grève", totesin. Joo toivottavasti, tää vastasi, "ou on reste aussi bêtes qu'au début".
Juups. Kunhan nyt ekalta semesteriltä saisi opintosuorituksia. Se meinaa että tänään ois kaivauduttava Gargantuaan ja analysoitava Hiroshima mon amouria, lueskeltava latinan kielioppia ja venäjän datiivia. Valmisteltava taloudellisen hyvinvoinnin turvaamiseksi CAFille paperit (vihdoin ja viimein) sekä psyykkisen terveyden kannalta käytävä vähän joen varrella.
10.11.2009
La présence tai : Olitpa sitten ajoissa tai et, niin ole paikalla.
Pikainen merkintä tuntien välissä, sitten täytyy rientää kirjoittamaan venäjän ainetta. Sateisesta säästä huolimatta (ei satanut vielä aamulla pyöräillessä!) tai ehkä sen vuoksikin työhön orientoituminen alkaa sujua. Vaikka viime viikkoina on putoillut kärryiltä moneen otteeseen ja pahasti, nyt alkaa tuntua siltä, että saa noustua maantien loasta ja juostua rakkahat kärryt kiinni, ellei jopa hypättyä uudestaan niiden kyytiin.
Äskeisellä logiikan tunnilla päädyin rauhalliseen "keskityn ajattelemaan järjestelmällisesti" -flow-tilaan; ja ranskalaisten protestoidessa uusia juttuja vastaan naureskelin mukana ja totesin "jahas, puolalainen logiikkakirjoitu - okei uusi asu, mutta periaate sama kuin se jonka äskettäin ymmärsin". Hyvää tekevät tervehdyspusut, kun vastaan tulee venäläinen, iranilais-saksalainen ja kreikkalainen, kaikilla on ponnisteltavaa, mut samassa veneessä ollaan.
Haaveilen taas vuorista ja matkailusta, mut hei, on mulla elämä aikaa, vaikka tämä oliskin sitä parasta aikaa. Nyt töihin.
Äskeisellä logiikan tunnilla päädyin rauhalliseen "keskityn ajattelemaan järjestelmällisesti" -flow-tilaan; ja ranskalaisten protestoidessa uusia juttuja vastaan naureskelin mukana ja totesin "jahas, puolalainen logiikkakirjoitu - okei uusi asu, mutta periaate sama kuin se jonka äskettäin ymmärsin". Hyvää tekevät tervehdyspusut, kun vastaan tulee venäläinen, iranilais-saksalainen ja kreikkalainen, kaikilla on ponnisteltavaa, mut samassa veneessä ollaan.
Haaveilen taas vuorista ja matkailusta, mut hei, on mulla elämä aikaa, vaikka tämä oliskin sitä parasta aikaa. Nyt töihin.
4.11.2009
Tout ce qui n'est pas bien - Ten things I hate about you
1. Auktoriteetinpelko. Ranskalaiset ovat suomalaisia tuppisuisempia harjoitusryhmissä, silloin kun pitäisi vastata kysymyksiin. Ei varsinaisesti itseäkään innosta, kun professorin suunnalta huokuu halveksuntaa lähentelevä tyytymättömyys tunnille valmistautumattomia opiskelijoita kohtaan.
2. Auktoriteetin epäkunnioitus. Ranskalaisopiskelijat pälättävät luennoilla, niin että kapeiden salien perältä on ajoittain mahdotonta kuulla luennoitijaa. Toiset opiskelijat sentään hyssyttävät tai sähähtelevät juoruileville tovereilleen.
3. Ranskalaiset polttavat juuri ovien ulkopuolella, niin että sisään/ulos on kipitettävä saastepilven läpi.
4. Uimahalli on aika kämänen. Ranskalaiset vaihtavat vaahteet piilossa pikku kopeissa, ja menevät suihkuun uimapuku päällä. Saunomaan ei uimassa käydessä pääse. Ainoat saunat ovat homojen kohtauspaikkoja, kalliiden kauneus-/terveyshoitoloiden yhteydessä tai turkkilaisia. Miten niin alastomuus on seksuaalista?
5. Perkeleen byrokratia. Kellään ei näytä olevan koko kuvaa siitä. Yleensä on juostava toiselle tiskille saadakseen rattaan loksahtamaan eteenpäin. Ja vaikka asiat kestävät, niitä ei saa jättää sikseen vaan pitää projektinsa sinnikkäästi vireillä.
6. Talot ovat hataria ja usein huonosti lämmitettyjä.
7. Kaupungin haittapuolet. Sitä metsää ei edelleenkään ole vieressä. Asemakaava hämää kaikkea muuta kuin suorilla kulmillaan. Pyöräteitä on vähänlaisesti, vaarallisia eikä tramwayn linjallakaan ole laillista polkea (vaikka niin tehdäänkin). Jos kehtaa valittaa koirankakoista kaduilla tuntee itsensä pikkumaiseksi yleisönosastopalstan kukkahattutädiksi.
8. Yöllä ei vaan voi hortoilla turvallisin mielin. Mulle on jo tarjottu kannabista (olikos neidolla hyvät bileet? kelpaisko petard?) ja aseman lähistöllä haiskahtaa makeasti marihuanakin. Ei, en ole ilotyttö, en tule autoosi. Sitten on näitä hilpeitä juhlijoita, jotka fiiliksissään pussailevat vastaantulijoita.
9. Ärrh, ne seuraan liimautuvat marokolaismiehet! Inhottavaa, kun tulee leimanneeksi koko maan kulttuurin. Onneksi sieltä tulee myös hyväkäytöksisiä ja fiksuja herroja.
10. Aina pitäisi sanoa Bonjour. Muuten saa lempeitä (tai vähemmän lempeitä) moitteita niskaansa. Entäs jos ärsyttää ja on koti-ikävä? Pitäis vaan olla niin pirun huomaavainen ja innostunut ja aktiivinen.
Ymmärrystä ei heru. Maassa maan tavalla: take it or leave it, mon amie finlandaise.
2. Auktoriteetin epäkunnioitus. Ranskalaisopiskelijat pälättävät luennoilla, niin että kapeiden salien perältä on ajoittain mahdotonta kuulla luennoitijaa. Toiset opiskelijat sentään hyssyttävät tai sähähtelevät juoruileville tovereilleen.
3. Ranskalaiset polttavat juuri ovien ulkopuolella, niin että sisään/ulos on kipitettävä saastepilven läpi.
4. Uimahalli on aika kämänen. Ranskalaiset vaihtavat vaahteet piilossa pikku kopeissa, ja menevät suihkuun uimapuku päällä. Saunomaan ei uimassa käydessä pääse. Ainoat saunat ovat homojen kohtauspaikkoja, kalliiden kauneus-/terveyshoitoloiden yhteydessä tai turkkilaisia. Miten niin alastomuus on seksuaalista?
5. Perkeleen byrokratia. Kellään ei näytä olevan koko kuvaa siitä. Yleensä on juostava toiselle tiskille saadakseen rattaan loksahtamaan eteenpäin. Ja vaikka asiat kestävät, niitä ei saa jättää sikseen vaan pitää projektinsa sinnikkäästi vireillä.
6. Talot ovat hataria ja usein huonosti lämmitettyjä.
7. Kaupungin haittapuolet. Sitä metsää ei edelleenkään ole vieressä. Asemakaava hämää kaikkea muuta kuin suorilla kulmillaan. Pyöräteitä on vähänlaisesti, vaarallisia eikä tramwayn linjallakaan ole laillista polkea (vaikka niin tehdäänkin). Jos kehtaa valittaa koirankakoista kaduilla tuntee itsensä pikkumaiseksi yleisönosastopalstan kukkahattutädiksi.
8. Yöllä ei vaan voi hortoilla turvallisin mielin. Mulle on jo tarjottu kannabista (olikos neidolla hyvät bileet? kelpaisko petard?) ja aseman lähistöllä haiskahtaa makeasti marihuanakin. Ei, en ole ilotyttö, en tule autoosi. Sitten on näitä hilpeitä juhlijoita, jotka fiiliksissään pussailevat vastaantulijoita.
9. Ärrh, ne seuraan liimautuvat marokolaismiehet! Inhottavaa, kun tulee leimanneeksi koko maan kulttuurin. Onneksi sieltä tulee myös hyväkäytöksisiä ja fiksuja herroja.
10. Aina pitäisi sanoa Bonjour. Muuten saa lempeitä (tai vähemmän lempeitä) moitteita niskaansa. Entäs jos ärsyttää ja on koti-ikävä? Pitäis vaan olla niin pirun huomaavainen ja innostunut ja aktiivinen.
Ymmärrystä ei heru. Maassa maan tavalla: take it or leave it, mon amie finlandaise.
30.10.2009
Sopeutua - s'installer
Syksy alkaa saapua Bordeaux'hin. Aamusumu hälvenee vasta puoliltapäivin, vuoropäivin taas aamuaurinko nousee punaisten pilvien keskeltä ja hehkuu vielä kuumuutta iltapäivisin. Puut ruskaantuvat ja pudottelevat nahkeita lehtiään.
Tämä on ollut ensimmäinen järkevä opiskeluviikkoni - näin Toussaintin aikaan, kun muut korkeakoulut lomailevat. Palautin inscription pédagogiquen, mutta en älynnyt pyytää siitä kopiota. Näin ollen en oikein muista, miten paljon opintopisteitä suunnitelman mukaan pitäisi kertyä, mutta yli 30 kuiteskii. Samalla kun alan pikkuhiljaa tajuta, miten paljon työtä ja kirjoitettavaa onkaan, useammat henkilöt, vaihtarit ja ranskalaiset, ovat muistuttaneet minua siitä, miten vähän aikaa tulenkaan täällä olemaan. Kuu vaihtuu (novembe vient du latin, novum, c'était le neuvième mois de l'ancien calandrier) ja alle kahden kuukauden päästä on joulu. Kuten opettajat ovat sanoneet, "année" scolaire, c'est rien ! Tunteja on loppujen lopuksi niin vähän, että itsenäistä työtä riittää. Vaihtarille työtä on myös kielen oppiminen, kultuurin ja ennen kaikkea kulttuurin "itsestäänselvien" käytäntöjen oppiminen, ja oppiminen matkustelemaan niin, että ehtii jäädä, tutustua ja syventyä. Ranska on niin laaja, ettei täältä tarvitse lähteä koko elämänsä aikana, aina riittää tutkittavaa ja löydettävää - kuten Suomikin. Jos lähden illalla kävelemään, näen aina jotain uutta, uusin silmin. Maailmankansalainen voi olla asumalla koko ikänsä samassa paikassa. Voi olla avomielinen, vieraanvarainen, kiinnostunut, ja kutsua maailman kylään pöytänsä ääreen jakamaan kokemuksia.
On jännä seurata itsensä sopeutumista uuteen ympäristöön. Koti-ikävä ilmenee tässä vaiheessa, lähinnä mieleen nousee välillä uskomattoman eläviä muistikuvia hiihtelystä kuun ja tähtien valossa, joskus ammoisina aikoina siskon kanssa tehdystä teatterireissusta, niistä aamuista jolloin pyöräilin kouluun... en tiennytkään, että minulla on niin paljon lempipaikkoja Suomessa.
Tietysti sopeutuminen on vaiheittaista ja ottaa joskus takapakkia niin kielitaidon, viihtymisen kuin jaksamisenkin kannalta. Elin suurimman ihastuksen ja avautumisen vaiheen Belgiassa. Aluksi tänne saavuttuani Bordeaux herätti ristiriitaisia tuntemuksia, ehkä myös suureksi osaksi arkirutiinien puuttumisen takia. Hiljalleen elämä alkaa valua uomaansa, ja kaupungin historia ja nykypäivä ovat alkaneet kiinnostaa. Yleisvaikutelmani tarkentuu yksityiskohtiin ja sävyihin. Harmaa kaupunki onkin keltainen (se on hauras pierre bordelaise). Kesti jonkin aikaa huomata, että vaikka rehevää metsänvehreyttä saa etsiä, ei se tarkoita että täältä puuttuisi sävyjä.
Sosiaalinen ympäristö on tietysti tärkein. On hyvä jutella saman ihmisen kanssa useampana päivänä perätysten. On hyvä keksiä yhteisiä päämääriä ja jakaa kokemuksia.
Erasmusbileetkin testasin; Vaihtarit poukkoilivat iloisesti!
Ihminen on psyko-fyysis-sosiaalinen kokonaisuus. Henkistä ja sosiaalista puolta rasitettuani koitan haastaa itsestäni myös sen fyysisen. Uintikurssilla, josta minun pitäisi saada joku hassu opintopisteen palanen, ohjaajamme katseli vaikeaselkoinen ilme naamallaan kun pulikoin viimeisen altaanmitalliseni. Järjesteltyään hetken sanomaansa kohteliaaseen muotoon hän tuumi, että "Et sinä kyllä uida osaa, mutta rakastat vettä, se on hyvä!" Kiipeilykurssin ohjaaja taas ärsyyntyi ekalla kerralla tohelointiini, mutta toinen kerta sujui rauhallisemmin. Käteni osaavat hikoilla enemmän kuin arvaankaan, ja kummallisissa paikoissa sijaitsevat lihakseni tärisevät ihmetyksestä kun ne herätetään unestaan.
--
Välillä ihmisten innostuessa kyselemään Suomesta, muutun kysymysmerkiksi: Mikä on merkittävää kerrottavaa. mitkä merkittäviä eroja, mistä tärkeää keskustella ? M ielessäni soivat laulut, joiden kautta haluaisin opettaa suomea ja suomalaista kulttuuria samalla oppien niistä itse lisää... Sininen ja valkoinen, Päivänsäde ja menninkäinen, Murheellisten laulujen maa... Tämän ranskalaistumisen ohella alan kiinnostua myös omista juuristani syvällisemmin, ei pelkästään vertailun kannalta.
Jonkinlainen suorasukaisuus kuuluu joka tapauksessa ranskalaiseen kulttuuriin enemmän kuin suomalaiseen, sekä vieraanvaraisuus, jakaminen ja yhteisvastuu. Sävyeroja.
21.10.2009
Renseignements VI : Välttele ylitöitä, la vie c'est plus que l'école
Toisen opiskeluviikon keskivaiheilla olin flunssassa ja uupunut liiasta istumisesta ja jatkuvasta uudelleenorientoitumisesta. Maanantain hytisin kuumeisena lämmittämättömissä luentosaleissa, mutta päivä oli siitä huolimatta antoisa. Aloin kerätä opettajien nimmareita inscription pédagogiqueen, tuohon iloisenkeltaiseen paperilappuseen, joka pakottaa itsenikin järkeilemään opintokokonaisuuksiani. Kerettiin syömäänkin, jono näytti pitkältä mutta eteni kasoille puolessa tunnissa.
Récits contemporains -harjoitusryhmä oli jälleen hieman erikoinen kokemus; ohjaajamme kehotti meitä tunnin mittaisella monologilla kehittämään omaa ajatteluamme, sitten tutkiskelimme
lähes tunnin listaa avuksi itse valitsemamme nykykertomuksen etsintään, ja lopuksi : "Nous avons quelques petites minutes pour vos questions, commentaires sur Moderato Cantabile." ...*vaiteliaisuus*... "Pas de questions ?" No niin, nähdään ensi kerralla. (Rivien välissä : Miettikääpä valmiiksi seuraavalle kerralle, sitten?)
Tiistaina puolestaan oli palelun sijasta vuorossa hikoilu. Jonkin verran sitä tarvittiinkin selviämiseen kellon ympäri -päivästä (tauotonta opiskelua ja uudelleensopeutumista lähinnä Pays anglophones -UFR:n käännöskurssin eri tasojen kokeilun takia). Aloitin myös venäjän uudelleen, pitkä tauko siinä on ollut, mutta ajattelin nyt aktivoida tiedot CLESin iltakurssilla (certificat de langue de l'enseignement superieur, ranskalaisten tutkintoon liittämä kielenosaamistodistus). CLES 1 vastannee B1-tasoa eurooppalaisessa yhteisessä viitekehyksessä (CECRL, Cadre européen commun de référence pour les langues). Arabian ja kiinan aloitusryhmät täyttyivät nopsaan, joten niihin kannattaa kirmata ilmoittautumaan hetikohta saapumisen jälkeen jos haluaa. Kurssit kestävät vuoden, sama juttu latinan kanssakin, vaikka useimmat kurssit olen valinnut vain tälle lukukaudelle.
Keskiviikkona jatkuin sosolingivistiikan tieteenalan esittely, perushuttua, mutta meidän erasmusten on luettava alan perusteos ja kirjoitettava 8-10-sivuinen essehdintä. Proffa viihdytti meitä WerderRabelais-luonto vyöryi vinhaa vauhtia ja jokseenkin käsittämättömästi laiskalle erasmukselle, joka ei ole vielä ahminut Gargantuaa prologia pidemmälle. Torstai-aamuna olin vain viisi minuuttia myöhässä kirjallisuuden harjoitusryhmästä (olen omaksunut hyvin ranskalaisten pahat tavat), ja vaikka kurssi oli edelleenkin hyvin opettajajohtoinen, huomasin Madamen tyytymättömyyden, kun emme olleet valmistautuneet lukemalla sessiossa käsiteltävät otteet. Uusi latinan ryhmäni aloittelijoille vaikutti varsin haastavalta, ilokseni tämäkin ope kiinnitti huomiotamme lauseen rakenteen analyysiin sokean sana-sanalta kääntämisen sijasta. Latina ei vaan toimi silleen, onhan se huomattavasti ranskaa synteettisempi. Torstain apatian piristi tyytyväisyydeksi pyöräily kaikessa rauhassa Merignacin keskustaa katsomaan sekä vierailu Meriadeckin hiljattain uusitussa pääkirjastossa. Risteilevistä rullaportaikoista tuli joku scifi-sarja mieleen, mutta BD:eihin ja Oulipoon tutustuessa, lasiseinien läpi ilta-aurinkoa ihaillessa ja kaikenlaisen kirjoihin kätketyn tietotaidon ympäröimänä ei vaan voi olla kovin allapäin.
Perjantaiaamuna sallin viimein itselleni sängyssä löhöilyn. Olin niin lopen kyllästynyt koko hommaan ja lösähtänyt päivittäisestä istumisesta etten jaksanut millään seinäkiipeilemään. Kävin Capucinsin Resto Cap-U:ssa ja hyppäsin taas pyörän selkään ja lähdin harhailemaan. Päädyin lopulta Rive droitelle, Lormontiin ja Pont d'Aquitainen juurelle. Olin haaveillut saapumisestani saakka tuon kaukana häämöttävän jättisillan ylittämisestä. Epäilytti kovasti, löytyiskö sille pyöräiltävää tietä, eikä minulla ollut mitään hajua siitä, pääseekö siitä edes kevyt liikenne yli. Kiipesin kuitenkin melkein Lormontin vanhaan kaupunkiin ja sain sillan alun näkyviin. Luulin, että matka olisi tyssännyt siihen, koska toinen puoli oli suljettu, mutta alitin sillan ja pääsin kuin pääsinkin kapealle pyöräiltävälle kaistalle, sydän kurkussa rakennelman suuruudesta, korkeudesta ja tuulesta. Sillalta oli upeat näkymät, perjantai-iltapäivän liikenne rymisti ohi taukoamattomana koskena, ja kun aloitin pitkänpitkän laskun Bordeaux-Lacin suuntaan, sadekuuro päätti tulla vastaan. Mahtavaa! Illanvietto teekupillisen kera rentoutti ja lämmitti sopivasti mieltä ja kehoa.
No, meillä kaikilla on omat huvimme.
Lauantaina kävin Domaine universitairella kirjastossa (lauantaisin auki 9 - 12h30), keskustan Bibliothéque universitaire pluridisciplinairessa (sali täynnä kaikkien alojen pänttääviä opiskelijoita, auki arkisin 8h30 - 22 ) sekä harhailemassa Bordeaux'n Ikeassa ja nauttimassa Ruotsi-eksotiikasta. Sitten olikin aika palata kotiin pikku illanviettoomme. Huomasin, että oluen piristämät ranskalaismiehet jaksavat puhua piitkään ja asiaa.
Je te conseille, n'hésite pas d'avoir des moments de détente. Plusieurs.
Récits contemporains -harjoitusryhmä oli jälleen hieman erikoinen kokemus; ohjaajamme kehotti meitä tunnin mittaisella monologilla kehittämään omaa ajatteluamme, sitten tutkiskelimme
lähes tunnin listaa avuksi itse valitsemamme nykykertomuksen etsintään, ja lopuksi : "Nous avons quelques petites minutes pour vos questions, commentaires sur Moderato Cantabile." ...*vaiteliaisuus*... "Pas de questions ?" No niin, nähdään ensi kerralla. (Rivien välissä : Miettikääpä valmiiksi seuraavalle kerralle, sitten?)
Tiistaina puolestaan oli palelun sijasta vuorossa hikoilu. Jonkin verran sitä tarvittiinkin selviämiseen kellon ympäri -päivästä (tauotonta opiskelua ja uudelleensopeutumista lähinnä Pays anglophones -UFR:n käännöskurssin eri tasojen kokeilun takia). Aloitin myös venäjän uudelleen, pitkä tauko siinä on ollut, mutta ajattelin nyt aktivoida tiedot CLESin iltakurssilla (certificat de langue de l'enseignement superieur, ranskalaisten tutkintoon liittämä kielenosaamistodistus). CLES 1 vastannee B1-tasoa eurooppalaisessa yhteisessä viitekehyksessä (CECRL, Cadre européen commun de référence pour les langues). Arabian ja kiinan aloitusryhmät täyttyivät nopsaan, joten niihin kannattaa kirmata ilmoittautumaan hetikohta saapumisen jälkeen jos haluaa. Kurssit kestävät vuoden, sama juttu latinan kanssakin, vaikka useimmat kurssit olen valinnut vain tälle lukukaudelle.
Keskiviikkona jatkuin sosolingivistiikan tieteenalan esittely, perushuttua, mutta meidän erasmusten on luettava alan perusteos ja kirjoitettava 8-10-sivuinen essehdintä. Proffa viihdytti meitä WerderRabelais-luonto vyöryi vinhaa vauhtia ja jokseenkin käsittämättömästi laiskalle erasmukselle, joka ei ole vielä ahminut Gargantuaa prologia pidemmälle. Torstai-aamuna olin vain viisi minuuttia myöhässä kirjallisuuden harjoitusryhmästä (olen omaksunut hyvin ranskalaisten pahat tavat), ja vaikka kurssi oli edelleenkin hyvin opettajajohtoinen, huomasin Madamen tyytymättömyyden, kun emme olleet valmistautuneet lukemalla sessiossa käsiteltävät otteet. Uusi latinan ryhmäni aloittelijoille vaikutti varsin haastavalta, ilokseni tämäkin ope kiinnitti huomiotamme lauseen rakenteen analyysiin sokean sana-sanalta kääntämisen sijasta. Latina ei vaan toimi silleen, onhan se huomattavasti ranskaa synteettisempi. Torstain apatian piristi tyytyväisyydeksi pyöräily kaikessa rauhassa Merignacin keskustaa katsomaan sekä vierailu Meriadeckin hiljattain uusitussa pääkirjastossa. Risteilevistä rullaportaikoista tuli joku scifi-sarja mieleen, mutta BD:eihin ja Oulipoon tutustuessa, lasiseinien läpi ilta-aurinkoa ihaillessa ja kaikenlaisen kirjoihin kätketyn tietotaidon ympäröimänä ei vaan voi olla kovin allapäin.
Perjantaiaamuna sallin viimein itselleni sängyssä löhöilyn. Olin niin lopen kyllästynyt koko hommaan ja lösähtänyt päivittäisestä istumisesta etten jaksanut millään seinäkiipeilemään. Kävin Capucinsin Resto Cap-U:ssa ja hyppäsin taas pyörän selkään ja lähdin harhailemaan. Päädyin lopulta Rive droitelle, Lormontiin ja Pont d'Aquitainen juurelle. Olin haaveillut saapumisestani saakka tuon kaukana häämöttävän jättisillan ylittämisestä. Epäilytti kovasti, löytyiskö sille pyöräiltävää tietä, eikä minulla ollut mitään hajua siitä, pääseekö siitä edes kevyt liikenne yli. Kiipesin kuitenkin melkein Lormontin vanhaan kaupunkiin ja sain sillan alun näkyviin. Luulin, että matka olisi tyssännyt siihen, koska toinen puoli oli suljettu, mutta alitin sillan ja pääsin kuin pääsinkin kapealle pyöräiltävälle kaistalle, sydän kurkussa rakennelman suuruudesta, korkeudesta ja tuulesta. Sillalta oli upeat näkymät, perjantai-iltapäivän liikenne rymisti ohi taukoamattomana koskena, ja kun aloitin pitkänpitkän laskun Bordeaux-Lacin suuntaan, sadekuuro päätti tulla vastaan. Mahtavaa! Illanvietto teekupillisen kera rentoutti ja lämmitti sopivasti mieltä ja kehoa.
No, meillä kaikilla on omat huvimme.
Lauantaina kävin Domaine universitairella kirjastossa (lauantaisin auki 9 - 12h30), keskustan Bibliothéque universitaire pluridisciplinairessa (sali täynnä kaikkien alojen pänttääviä opiskelijoita, auki arkisin 8h30 - 22 ) sekä harhailemassa Bordeaux'n Ikeassa ja nauttimassa Ruotsi-eksotiikasta. Sitten olikin aika palata kotiin pikku illanviettoomme. Huomasin, että oluen piristämät ranskalaismiehet jaksavat puhua piitkään ja asiaa.
Je te conseille, n'hésite pas d'avoir des moments de détente. Plusieurs.
16.10.2009
Ekan viikon lopulla ou : Désenchantée ?
Istun koneiden kuumaksi lämmittämässä atk-luokassa, jonka ikkunoita ei viitsi avata, koska ulkona on niin kylmä. Viime yöksi pistettiin kodissakin lämmitys päälle ja sain kämppikseltä lainaan paksun peiton, valiteltuani edellisyön kylmettymisestäni. Nähtävästi biologinen termostaattini on myös lähtenyt käyntiin, ainakin posket hohkaavat siirryttyäni sisätiloihin la domaine universitairen viimaiselta, auringonpaisteiselta tasangolta.
Se säästä.
Tämän perjantaipäivän olen etsiskellyt ja suunnitellut kurssejani. Ohjenuoraksi riittänee "okei, mitä lettres modernes, sciences du langage tai pays anglophones -kursseja on torstai-iltapäivänä kun mul on vapaata?". Mitä todennäköisimmin nyt olisi paineltava myös kirjoja lainaamaan/ostamaan (ainakin la Fontainen Fables, la narration brèven osalta Marguerite de Navarren l'Heptaméron sekä Dom Carlos et autres nouvelles françaises du XVIIe siècle, luettava lisää kurssikuvauksia, lähetettävä pari varoitussähköpostia (hei, olen erasmus, tulen kurssillenne kokeilemaan onko tämä mun tasoista, käykö?) ja suunniteltava myös liikuntakurssien ohjelma ottaen huomioon lepo-/lukuajat. Olisi huomattavasti helpompaa tyytyä seuraamaan vain yhden UFR:n yhden vuosikurssin ohjelmaa, mutta minulla on yleensä ongelmia liian kahmimisen kanssa.
Tämä on kuitenkin ollut rauhallisempi päivä kolmen ääh-en-jaksa-viiti-enkä-kerkiä-päivän jälkeen. Kävin koettamassa seinälle kiipeämistä ja syömässä oikean lämpimän aterian kun perjantaipäivän jonotkaan eivät jatkuneet ruokalan ovista ulos pihamaalle saakka. Näillä eväillä jaksaakin taas miettiä. Parempi olisi tietysti jousta niin monen henkilön luona kuin tarpeellista saadakseen vastauksen, mutta olisi pitänyt muotoilla ensimmäiset kysymykset jo viikkoa ennen vastaanottoviikkoa (parempi: viime keväänä).
Tiedoksi: Latinan taso 1 vastaa aloitusta nollasta (ja on muuten tylsää kuunnella hyyyvin hidasta selitystä latinan sijoista tai artikkelittomuudesta, mikä on tietysti itsestäänselvää suomalaiselle vaan ei ranskalaiselle. Tylsyydestä tylsistyttyäni menin epähuomiossa Latin 3 -ryhmään ja... trust me, pas pour les débutants. Latin 2 -taso oli hurjan mielenkiintoista opetusmetodien vuoksi. Professeur pani meidät (huom. Licencen kolmosvuotta käyviä!) etsimään tekstin temaattisia kokonaisuuksia (lähtien ensin silmille hyppäävistä tunnesanoista) ja loogisia vastaavuuksia sekä lukemaan - ajattelemaan - latinankieleistä tekstiä hyvin eri tavalla kuin ranskaa lukisi. Mutta taso on laskeskeltu latinaa vuoden opiskelleiden kohdalle, joten liian korkia oli minulle.
Testaa itse:
Sub idem tempus et legati qui redierant Carthagine Romam rettulerunt hostes ad bellum paratos esse, et Sagunti excidium nuntiatum est ; tantusque simul maeror patres misericordiaque sociorum peremptorum indigne et pudor non lati auxilii et ira in Carthaginienses metusque de summa rerum cepit, uelut si iam portas hostis esset, ut tot motibus turbati trepidarent potius quam consulerent. (Historioitsija Titus Liviuksen kuvaus senaattoreiden reaktioista Hannibalin armeijan tuhottua Sagonten kaupungin II puunilaissodan myllerryksissä.)
Toinen tylsä kurssi, jolle ei tekisi mieli mennä on LM L2:n CM Linguistique et discours - vain koska odotin lingvistiikan yhdistämistä ranskalaisten tapaan puhua, mutta sehän alkoikin phonetiikalla, jota opiskelen nyt kolmatta kertaa. Mutta kunhan shokistani selviän, eiköhän se ala luistaa, eikä luentoja tarvitse kestää kuin kolme kertaa (pitäisi etsiä kalenteriin sopiva TD).
Pahoittelut näistä puntaroinneista jotka eivät välttämättä lukijaa niin mahdottomasti innosta, mutta kirjoittaminen auttaa ajattelemaan, eikös?
Ihan sivukommenttina: Carl von Linnén Le Voyage en Laponie ja Paasilinnan Le lièvre de Vatanen ovat vapaavalintaisina LM L2-ohjelman moduuleissa mukana. Käsittelee villistä luonnosta kirjoittamista, ihmisen ja eläimen suhdetta, ilmeisesti ekokritiikkiä sivuten. Pitäisköhän mennä kurssille tuomaan julki erityislaatuista suomalaista luontosuhdettani. Nyt vaan harmittaa kun en ole paljon lukenut!
L'essentiel est de LIRE.
Se säästä.
Tämän perjantaipäivän olen etsiskellyt ja suunnitellut kurssejani. Ohjenuoraksi riittänee "okei, mitä lettres modernes, sciences du langage tai pays anglophones -kursseja on torstai-iltapäivänä kun mul on vapaata?". Mitä todennäköisimmin nyt olisi paineltava myös kirjoja lainaamaan/ostamaan (ainakin la Fontainen Fables, la narration brèven osalta Marguerite de Navarren l'Heptaméron sekä Dom Carlos et autres nouvelles françaises du XVIIe siècle, luettava lisää kurssikuvauksia, lähetettävä pari varoitussähköpostia (hei, olen erasmus, tulen kurssillenne kokeilemaan onko tämä mun tasoista, käykö?) ja suunniteltava myös liikuntakurssien ohjelma ottaen huomioon lepo-/lukuajat. Olisi huomattavasti helpompaa tyytyä seuraamaan vain yhden UFR:n yhden vuosikurssin ohjelmaa, mutta minulla on yleensä ongelmia liian kahmimisen kanssa.
Tämä on kuitenkin ollut rauhallisempi päivä kolmen ääh-en-jaksa-viiti-enkä-kerkiä-päivän jälkeen. Kävin koettamassa seinälle kiipeämistä ja syömässä oikean lämpimän aterian kun perjantaipäivän jonotkaan eivät jatkuneet ruokalan ovista ulos pihamaalle saakka. Näillä eväillä jaksaakin taas miettiä. Parempi olisi tietysti jousta niin monen henkilön luona kuin tarpeellista saadakseen vastauksen, mutta olisi pitänyt muotoilla ensimmäiset kysymykset jo viikkoa ennen vastaanottoviikkoa (parempi: viime keväänä).
Tiedoksi: Latinan taso 1 vastaa aloitusta nollasta (ja on muuten tylsää kuunnella hyyyvin hidasta selitystä latinan sijoista tai artikkelittomuudesta, mikä on tietysti itsestäänselvää suomalaiselle vaan ei ranskalaiselle. Tylsyydestä tylsistyttyäni menin epähuomiossa Latin 3 -ryhmään ja... trust me, pas pour les débutants. Latin 2 -taso oli hurjan mielenkiintoista opetusmetodien vuoksi. Professeur pani meidät (huom. Licencen kolmosvuotta käyviä!) etsimään tekstin temaattisia kokonaisuuksia (lähtien ensin silmille hyppäävistä tunnesanoista) ja loogisia vastaavuuksia sekä lukemaan - ajattelemaan - latinankieleistä tekstiä hyvin eri tavalla kuin ranskaa lukisi. Mutta taso on laskeskeltu latinaa vuoden opiskelleiden kohdalle, joten liian korkia oli minulle.
Testaa itse:
Sub idem tempus et legati qui redierant Carthagine Romam rettulerunt hostes ad bellum paratos esse, et Sagunti excidium nuntiatum est ; tantusque simul maeror patres misericordiaque sociorum peremptorum indigne et pudor non lati auxilii et ira in Carthaginienses metusque de summa rerum cepit, uelut si iam portas hostis esset, ut tot motibus turbati trepidarent potius quam consulerent. (Historioitsija Titus Liviuksen kuvaus senaattoreiden reaktioista Hannibalin armeijan tuhottua Sagonten kaupungin II puunilaissodan myllerryksissä.)
Toinen tylsä kurssi, jolle ei tekisi mieli mennä on LM L2:n CM Linguistique et discours - vain koska odotin lingvistiikan yhdistämistä ranskalaisten tapaan puhua, mutta sehän alkoikin phonetiikalla, jota opiskelen nyt kolmatta kertaa. Mutta kunhan shokistani selviän, eiköhän se ala luistaa, eikä luentoja tarvitse kestää kuin kolme kertaa (pitäisi etsiä kalenteriin sopiva TD).
Pahoittelut näistä puntaroinneista jotka eivät välttämättä lukijaa niin mahdottomasti innosta, mutta kirjoittaminen auttaa ajattelemaan, eikös?
Ihan sivukommenttina: Carl von Linnén Le Voyage en Laponie ja Paasilinnan Le lièvre de Vatanen ovat vapaavalintaisina LM L2-ohjelman moduuleissa mukana. Käsittelee villistä luonnosta kirjoittamista, ihmisen ja eläimen suhdetta, ilmeisesti ekokritiikkiä sivuten. Pitäisköhän mennä kurssille tuomaan julki erityislaatuista suomalaista luontosuhdettani. Nyt vaan harmittaa kun en ole paljon lukenut!
L'essentiel est de LIRE.
13.10.2009
Renseignements V : Tutustu kursseihin huolella, harkiten.
Tämän toisen päivän perusteella tiedän, että olen huonosti valmistautunut.
Diakronian luento oli selvää huttua, vähän tylsähköä bibiografian mut ok. Seurannut harjoitusryhmä petti kyllä toiveet. Ranskalaisnuoret, vaikkakin jo L2-tasoiset, vaikuttivat hirmu aroilta vastaamaan mitä yksinkertaisimpiin kysymyksiin. Taso vaikutti itselleni liian matalalta.
Lettres modernesin L2-opiskelijoille suunnattu Linguistique et discours petti odotukset myös, koska kyse ei ollutkaan mistään pragmatiikan osa-alueesta (luulin että discours olisi sitä), vaan käytiin phonetiikkaa jota olin suomen kielessä opiskellut ykkösvuonna paljon tasokkaammin ja ennen kaikkea osallistavammin - en vaan jaksaisi samoja juttuja uudestaan.
Logique-luento virkisti kivalla tunnelmallaan; proffa vitsaili oppilaiden kanssa, ja oli muutenkin ystävällisen oloinen, selvä-ääninen. Pysynpä tälläkin kurssilla. Kauhukseni toinen vaihtari keräsi jo nimmareita inscription pédagigique -prujuun. - Onneksi toiset suunnittelevat...
Vietin yhden turhan tunnin täysin vasta-alkajille tarkoitetussa latinassa kun olisin voinut vilkaista, millaisia ovat L3 Lettres modernes -luennot. Vaikka latina onkin vaikea kieli, ei se oikeuta moista _hitautta_ ja itsestäänselvyyksien painotusta. For Christ's sake. Kun lähestyin proffaa kertoakseni että taidan sittenkin lähteä kurssilta, Monsieur luuli minun tarkoittavan, että taso oli minulle liian vaativa. Todella kannustavaa. Toinen kokeilemani ryhmä olikin liian edistynyt (taso 3). Huomenna uusi yritys tason 2 kanssa.
Kaiken lisäksi vatsaa nipisti inhottavasti, kymmenien metrien pituiset jonot ruokaloiden ja kioskien edustoilla estivät eväiden nappaamisen, ja oikeasti mikään paikka ei ollut auki, ei Babaocin toimisto, ei accueil de scolarité (eikä olekaan koko viikolla) ei liikuntakursseille kirjautuminen (DAPS).
Sanoin käytävässä (jälleen) kohtaamalleni saksalaiselle, etten kyllä jaksa Babaocin bileisiin huomenna; mutta tottahan ne hyödyksi ja iloksi ovat, vaikka tietty ääriään myöten täynnä, joten ehkä hankin lipun huomenissa.
Päivän valopilkku oli, kun vaivauduin Piscine universatairelle, kysyin voiko osallistua kursseille vaikkei olisi maksanut le droit de sportsia, vastanotto-Madame puhui päälleni ja ohitseni, mutta kehotti hyötymään vapaista uintiajoista. Ajattelin, mistähän hitosta ostan sen pakollisen uimalakin (bonnet) ja vaivauduin vielä kysymään; Nainen kertoi, että heiltäpä niitä saa, eurolla. Joten jos huominen on viisaampi kuin tämä päivä, allas kutsuu!
Diakronian luento oli selvää huttua, vähän tylsähköä bibiografian mut ok. Seurannut harjoitusryhmä petti kyllä toiveet. Ranskalaisnuoret, vaikkakin jo L2-tasoiset, vaikuttivat hirmu aroilta vastaamaan mitä yksinkertaisimpiin kysymyksiin. Taso vaikutti itselleni liian matalalta.
Lettres modernesin L2-opiskelijoille suunnattu Linguistique et discours petti odotukset myös, koska kyse ei ollutkaan mistään pragmatiikan osa-alueesta (luulin että discours olisi sitä), vaan käytiin phonetiikkaa jota olin suomen kielessä opiskellut ykkösvuonna paljon tasokkaammin ja ennen kaikkea osallistavammin - en vaan jaksaisi samoja juttuja uudestaan.
Logique-luento virkisti kivalla tunnelmallaan; proffa vitsaili oppilaiden kanssa, ja oli muutenkin ystävällisen oloinen, selvä-ääninen. Pysynpä tälläkin kurssilla. Kauhukseni toinen vaihtari keräsi jo nimmareita inscription pédagigique -prujuun. - Onneksi toiset suunnittelevat...
Vietin yhden turhan tunnin täysin vasta-alkajille tarkoitetussa latinassa kun olisin voinut vilkaista, millaisia ovat L3 Lettres modernes -luennot. Vaikka latina onkin vaikea kieli, ei se oikeuta moista _hitautta_ ja itsestäänselvyyksien painotusta. For Christ's sake. Kun lähestyin proffaa kertoakseni että taidan sittenkin lähteä kurssilta, Monsieur luuli minun tarkoittavan, että taso oli minulle liian vaativa. Todella kannustavaa. Toinen kokeilemani ryhmä olikin liian edistynyt (taso 3). Huomenna uusi yritys tason 2 kanssa.
Kaiken lisäksi vatsaa nipisti inhottavasti, kymmenien metrien pituiset jonot ruokaloiden ja kioskien edustoilla estivät eväiden nappaamisen, ja oikeasti mikään paikka ei ollut auki, ei Babaocin toimisto, ei accueil de scolarité (eikä olekaan koko viikolla) ei liikuntakursseille kirjautuminen (DAPS).
Sanoin käytävässä (jälleen) kohtaamalleni saksalaiselle, etten kyllä jaksa Babaocin bileisiin huomenna; mutta tottahan ne hyödyksi ja iloksi ovat, vaikka tietty ääriään myöten täynnä, joten ehkä hankin lipun huomenissa.
Päivän valopilkku oli, kun vaivauduin Piscine universatairelle, kysyin voiko osallistua kursseille vaikkei olisi maksanut le droit de sportsia, vastanotto-Madame puhui päälleni ja ohitseni, mutta kehotti hyötymään vapaista uintiajoista. Ajattelin, mistähän hitosta ostan sen pakollisen uimalakin (bonnet) ja vaivauduin vielä kysymään; Nainen kertoi, että heiltäpä niitä saa, eurolla. Joten jos huominen on viisaampi kuin tämä päivä, allas kutsuu!
12.10.2009
Eka koulupäivä ou : Soyons des étudiants de vingt-et-unième siècle
Käsitän tämän maanantain touhut varsinaiseksi lukukauden avaukseksi. Aamukankeus (apua-herätyskello-aamupala-naamaan
ulos-märkää-myöhästyn
onko-accueil-auki-ei-ole-kurssille!) suli päiväksi, joka oli aikeastaan aika inhimillinen.
Heräsin ihan hyvissä ajoin mutta en jättänyt aamupalaa väliin (sauter le petit déjeuner), siksi myöhästys. Mielessä oli hyvin kaoottinen kuva tulevista kursseista - koodeja ja saleja, jotka oli lähinnä lykätty paperinpalaselle viime viikolla, tarkoituksena miettiä paremmin (mutta missä olinkaan: Poitiersissa.) Tavan kurssien lisäksi myös minua kiinnostavat yliopistoliikunnan kurssit alkavat tällä viikolla (paitsi kiipeily ym., jotka ovat jo alkaneet). Tarkoitus oli maksaa Accuéil des scolarité:ssa droit de sports (15€), mutta hauskaa kyllä, se on lokakuun aamut kiinni ja iltapäivällä 13h30 - 16h satun istumaan kursseilla. Kaikki paikat (kaupat, hallinto, ne tyypit joiden kanssa pitäisi keskustella opinnoista, ständit, kirjasto) näyttävät olevan auki samaan aikaan kurssien kanssa. Ja kun kurssi loppuu puolelta, toinen alkaa puolelta. Ei ihme, että ranskalaiset myöhästelevät.
Poljin ihanalla kaupunkipyörälläni yliopistolle, jossa olin minuuttia vaille yhdeksän.
9.00 oli ohjelmassa Texte et corpus -luento, 1h30, Science de langages L2-tasoa, UE 2. Opettaja puhui hitaahkosti, mietteliäästi, ei tykännyt tasaiseen tahtiin saliin valuvista myöhästyjistä (viimeisin saapui 45 min alun jälkeen) ja ihmetteli "mitä, ettekö te ole kuulleet generativismistä, Chomskyn universaaleista?". Nyt pitäisi vaan ottaa selvää, mikä on korpus. Ainakin se voi olla suullinen, kirjallinen, audiovisuaalinen... Saatanpa pysyä kurssilla, ei vaikuttanut liian työläältä, paitsi että bibliografiaa riittää ja meidän pitää käyttää jotain plateformia, joka löytynee verkosta, ja edessä on synthèse de cours eli jonkinlainen kurssin yhteenveto.
Koska olin tehnyt pienen kalenterimunauksen, kiiruhdin 10h30 seuraavalle kurssille, jonka sisällöstä minulla ei ollut hajuakaan (merkitsemästäni koodista 2L11U31 päättelin sen kuitenkin olevan Licencen tokaa vuotta ja kielitiedettä (oikeastaan se oli Lettres Modernesin alla), vai oisiko eri alojen opiskelijoita yhdistävä mineur?). Mythologie, jaahas, tämmöistä. Ope, vanhempi rouva nahkatakissa, alkoi melkein heti bibliografian jälkeen referoida Héran, Athénan ja Aphroditen kauneuskilpailua. Tuomari Paris valitsi (kumma kyllä) alastoman Afroditen, joka tarjosi lahjaksi maailman kauneimman naisen rakkautta, kun taas Hera valtaa ja Athene sotakuntoa. Mietin, että meneeköhän koko kurssi näissä henkilökiemuroissa ilman yleistämisiä tai päätelmiä. Siirryimme kuitenkin muinaisen, hypotetisoidun indo-eurooppalaisen kansan luokkayhteiskuntarakenteeseen, joka täytti kolme tehtävää: uskonnollisen/hallinnollisen, sotilaallisen ja tuottavan/taloudellisen, joita myytin voi ajatella kuvastavan. Open mukaan Paris valitsi tärkeimmäksi mielihyvän, mikä johti hänen kansansa turmioon - pitäisin kyllä uuden elämän tuottamista yhteiskunnan perustavana tehtävänä enkä niinkään vahingollisena. Käytiin kiitettävästi läpi Iupiterin, Démeterin jne. etymologiaa (huom. "pater" ja "mater" nimissä) ja roomalaisten taipumusta esittää muistakin indoeuroppalaisista kulttuureista löytyviä myyttejä tapahtuneena historiana vuosilukuineen kaikkineen. Hauskaa oli myös huomioida, että Ranskassa niin tyypilliset riemukaaret ovat ehkä alunperin rituaalisia - myyteissä taisteluraivon (furor) valtaan joutuneet marssitettiin varrasta muistuttavan kepakkoportin alta, samoin soturit, orjaksi otetut barbaarit kaaren ali roomalaisten voitonjuhlassa. Vähän niin kuin eläinten voima on kesytetty, kun ne lykätään paistumaan vartaaseen.
Päästyäni näistä aatoksista oli vuorossa tauko, pinkaisu vessaan, ilmoitustauluille (katsomaan mikä ihme se kurssi oli) ja yritys Accuéil de scolaritéhen, ei ollut auki. Aukiolla oli ruokatarjoilu, ei hajuakaan kenen järkkäämä. Apéroissa maistui appelsiinimehu-vodka-yhdistelmä, joten sopivassa hiprakassa marssin kokeilemaan ilmoitustaululta löytämääni travaux dirigétä, pienryhmätyöskentelyä joka vastaa jotakuinkin meidän demojamme tai praktikumeja. Syntaxen luento jäi sitten sivuun, mutta katsotaan selviänkö ilman sitä. Edellisen luennon (sangen pyöreä "teokset, tekstit ja kontekstit" vapaavalintainen TD on nimeltään "Récits contemporains" ja luemme Duras'n Moderato cantabile, le Clézion l'Africain -teokset sekä itse valitsemamme modernin tekstin. Taidan pysyä kurssilla, koska opettajamme on symppis; huomattuaan kaksi erasmusta hän puhui todellisesta yhteisymmärryksen lisäämisestä, yrityksistä kannustaa vaihtarit muuhunkin kuin nyhjäämään omassa seurassaan eli tutustumaan ranskalaisiin - ja on muuten ranskalaistenkin syytä tutustua ranskalaisiin! huomautti eräs poika. Oletin vähän puheliaampaa menoa pienryhmässä, mutta oikeastaan ranskalaiset vaikuttivat vähän aroilta puhumaan, ehkä minulta löytyy enemmänkin rohkeutta kun nyt pääsen kirjoihin käsiksi. Baski-erasmus tuli myös suloisesti juttusille.
Otin baskin vinkistä vaarin ja käytyäni etsimässä Initiation au latin -ryhmää, jota ei löytynyt, kiiruhdin kirjastolle, jonka upouudessa multimediasalissa alkoi "Cinéma et littérature" -kurssi. Hipsin epävarmasti saliin, mutta tutunoloinen herra kehotti istuutumaan. Hän oli sama Lettresin itsevarma tyyppi, joka oppiaineen esittelyssä oli painottanut että hän järjestää tapaamisen sähköpostitse mutta EI ota vastaan huoneensa oveen koputtelevia opiskelijoita, koska seitsemästä seitsemään hän TYÖSKENTELEE. Pitänee alkaa kunnioittaa vastaanottoaikoja. Kurssi itsessään käsittää kolme "Nouvelle cinéman" (aivan eri asia kuin Nouvelle vague!!) elokuvaa ja asiantuntijoiden tapaamisia. Se ei tuota mitään ranskalaisten tutkintoon vaikka kylläkin sivistää heitä. Me ulkomaalaiset saamme kallisarvoisia opintopisteitä kunhan kirjoitamme tuumiamme jokaisesta filmistä.
Ja hei: "Cinéma doit être découvert avec les autres." Monsieur D. (ei ole ranskalaisen "kaikki sisään" -yliopiston kannalla) valisti meitä työnteosta, kehotti meitä vaatimaan itse itseltämme, tiedotti eräänlaisesta pornografian konferenssista ensi kuussa, jossa on läsnä ajattelevia ihmisiä, ja painotti meille verkostoitumista yliopistoaikana - "Kootkaa yhteystietovihko, koska jos odotatte graduun ja sen jälkeen, sinne menivät mahdollisuutenne. Matkailkaa, lähtekää, menkää, älkää ajatelko että pysytte vain Ranskassa." Hän tunnustautui anglofiiliksi: kun ranskalaiset sanovat, että yhdysvaltalainen elokuva on roskaa, hän kieltää moisen. Tolloja ja intellektuelleja on yhtä lailla Ranskassa kuin Atlantin tuolla puolen, samoin moskaa ja helmiä. Taidan pysyä tälläkin kurssilla, koska vaativat ja kyseenalaistavat opettajat pakottavat minutkin terävöittämään ajatteluani.
Pääsin siis kurssien raskaasta ikeestä 18h30, ja sain lainattua Moderato cantabilenkin ja ostettua paperia sekä pienen carnet'n sanojen keräämistä varten. Päivän kokemukset tuntuivat hyviltä. Tunnen pysyneeni kärryillä. Huomenna seitsemältä ylös, diakronian luennolle ja ryhmään, diskurssi-luennolle, tauolle yrittämään liikunnankursseille kirjautumista (ei onnaa) ja CLES-kirjautumista, logiikkaluennolle, ehkä latinaan ja tuumimaan, onko liian raskasta tahtia.
Mutta tällä kerta poikkeuksellisesti ilta on aamua viisaampi. Hyvä niin. Kämppikseni laulaa kauniisti kahvia keitellessään - ja nyt nukuttaa. Zzzzz.
ulos-märkää-myöhästyn
onko-accueil-auki-ei-ole-kurssille!) suli päiväksi, joka oli aikeastaan aika inhimillinen.
Heräsin ihan hyvissä ajoin mutta en jättänyt aamupalaa väliin (sauter le petit déjeuner), siksi myöhästys. Mielessä oli hyvin kaoottinen kuva tulevista kursseista - koodeja ja saleja, jotka oli lähinnä lykätty paperinpalaselle viime viikolla, tarkoituksena miettiä paremmin (mutta missä olinkaan: Poitiersissa.) Tavan kurssien lisäksi myös minua kiinnostavat yliopistoliikunnan kurssit alkavat tällä viikolla (paitsi kiipeily ym., jotka ovat jo alkaneet). Tarkoitus oli maksaa Accuéil des scolarité:ssa droit de sports (15€), mutta hauskaa kyllä, se on lokakuun aamut kiinni ja iltapäivällä 13h30 - 16h satun istumaan kursseilla. Kaikki paikat (kaupat, hallinto, ne tyypit joiden kanssa pitäisi keskustella opinnoista, ständit, kirjasto) näyttävät olevan auki samaan aikaan kurssien kanssa. Ja kun kurssi loppuu puolelta, toinen alkaa puolelta. Ei ihme, että ranskalaiset myöhästelevät.
Poljin ihanalla kaupunkipyörälläni yliopistolle, jossa olin minuuttia vaille yhdeksän.
9.00 oli ohjelmassa Texte et corpus -luento, 1h30, Science de langages L2-tasoa, UE 2. Opettaja puhui hitaahkosti, mietteliäästi, ei tykännyt tasaiseen tahtiin saliin valuvista myöhästyjistä (viimeisin saapui 45 min alun jälkeen) ja ihmetteli "mitä, ettekö te ole kuulleet generativismistä, Chomskyn universaaleista?". Nyt pitäisi vaan ottaa selvää, mikä on korpus. Ainakin se voi olla suullinen, kirjallinen, audiovisuaalinen... Saatanpa pysyä kurssilla, ei vaikuttanut liian työläältä, paitsi että bibliografiaa riittää ja meidän pitää käyttää jotain plateformia, joka löytynee verkosta, ja edessä on synthèse de cours eli jonkinlainen kurssin yhteenveto.
Koska olin tehnyt pienen kalenterimunauksen, kiiruhdin 10h30 seuraavalle kurssille, jonka sisällöstä minulla ei ollut hajuakaan (merkitsemästäni koodista 2L11U31 päättelin sen kuitenkin olevan Licencen tokaa vuotta ja kielitiedettä (oikeastaan se oli Lettres Modernesin alla), vai oisiko eri alojen opiskelijoita yhdistävä mineur?). Mythologie, jaahas, tämmöistä. Ope, vanhempi rouva nahkatakissa, alkoi melkein heti bibliografian jälkeen referoida Héran, Athénan ja Aphroditen kauneuskilpailua. Tuomari Paris valitsi (kumma kyllä) alastoman Afroditen, joka tarjosi lahjaksi maailman kauneimman naisen rakkautta, kun taas Hera valtaa ja Athene sotakuntoa. Mietin, että meneeköhän koko kurssi näissä henkilökiemuroissa ilman yleistämisiä tai päätelmiä. Siirryimme kuitenkin muinaisen, hypotetisoidun indo-eurooppalaisen kansan luokkayhteiskuntarakenteeseen, joka täytti kolme tehtävää: uskonnollisen/hallinnollisen, sotilaallisen ja tuottavan/taloudellisen, joita myytin voi ajatella kuvastavan. Open mukaan Paris valitsi tärkeimmäksi mielihyvän, mikä johti hänen kansansa turmioon - pitäisin kyllä uuden elämän tuottamista yhteiskunnan perustavana tehtävänä enkä niinkään vahingollisena. Käytiin kiitettävästi läpi Iupiterin, Démeterin jne. etymologiaa (huom. "pater" ja "mater" nimissä) ja roomalaisten taipumusta esittää muistakin indoeuroppalaisista kulttuureista löytyviä myyttejä tapahtuneena historiana vuosilukuineen kaikkineen. Hauskaa oli myös huomioida, että Ranskassa niin tyypilliset riemukaaret ovat ehkä alunperin rituaalisia - myyteissä taisteluraivon (furor) valtaan joutuneet marssitettiin varrasta muistuttavan kepakkoportin alta, samoin soturit, orjaksi otetut barbaarit kaaren ali roomalaisten voitonjuhlassa. Vähän niin kuin eläinten voima on kesytetty, kun ne lykätään paistumaan vartaaseen.
Päästyäni näistä aatoksista oli vuorossa tauko, pinkaisu vessaan, ilmoitustauluille (katsomaan mikä ihme se kurssi oli) ja yritys Accuéil de scolaritéhen, ei ollut auki. Aukiolla oli ruokatarjoilu, ei hajuakaan kenen järkkäämä. Apéroissa maistui appelsiinimehu-vodka-yhdistelmä, joten sopivassa hiprakassa marssin kokeilemaan ilmoitustaululta löytämääni travaux dirigétä, pienryhmätyöskentelyä joka vastaa jotakuinkin meidän demojamme tai praktikumeja. Syntaxen luento jäi sitten sivuun, mutta katsotaan selviänkö ilman sitä. Edellisen luennon (sangen pyöreä "teokset, tekstit ja kontekstit" vapaavalintainen TD on nimeltään "Récits contemporains" ja luemme Duras'n Moderato cantabile, le Clézion l'Africain -teokset sekä itse valitsemamme modernin tekstin. Taidan pysyä kurssilla, koska opettajamme on symppis; huomattuaan kaksi erasmusta hän puhui todellisesta yhteisymmärryksen lisäämisestä, yrityksistä kannustaa vaihtarit muuhunkin kuin nyhjäämään omassa seurassaan eli tutustumaan ranskalaisiin - ja on muuten ranskalaistenkin syytä tutustua ranskalaisiin! huomautti eräs poika. Oletin vähän puheliaampaa menoa pienryhmässä, mutta oikeastaan ranskalaiset vaikuttivat vähän aroilta puhumaan, ehkä minulta löytyy enemmänkin rohkeutta kun nyt pääsen kirjoihin käsiksi. Baski-erasmus tuli myös suloisesti juttusille.
Otin baskin vinkistä vaarin ja käytyäni etsimässä Initiation au latin -ryhmää, jota ei löytynyt, kiiruhdin kirjastolle, jonka upouudessa multimediasalissa alkoi "Cinéma et littérature" -kurssi. Hipsin epävarmasti saliin, mutta tutunoloinen herra kehotti istuutumaan. Hän oli sama Lettresin itsevarma tyyppi, joka oppiaineen esittelyssä oli painottanut että hän järjestää tapaamisen sähköpostitse mutta EI ota vastaan huoneensa oveen koputtelevia opiskelijoita, koska seitsemästä seitsemään hän TYÖSKENTELEE. Pitänee alkaa kunnioittaa vastaanottoaikoja. Kurssi itsessään käsittää kolme "Nouvelle cinéman" (aivan eri asia kuin Nouvelle vague!!) elokuvaa ja asiantuntijoiden tapaamisia. Se ei tuota mitään ranskalaisten tutkintoon vaikka kylläkin sivistää heitä. Me ulkomaalaiset saamme kallisarvoisia opintopisteitä kunhan kirjoitamme tuumiamme jokaisesta filmistä.
Ja hei: "Cinéma doit être découvert avec les autres." Monsieur D. (ei ole ranskalaisen "kaikki sisään" -yliopiston kannalla) valisti meitä työnteosta, kehotti meitä vaatimaan itse itseltämme, tiedotti eräänlaisesta pornografian konferenssista ensi kuussa, jossa on läsnä ajattelevia ihmisiä, ja painotti meille verkostoitumista yliopistoaikana - "Kootkaa yhteystietovihko, koska jos odotatte graduun ja sen jälkeen, sinne menivät mahdollisuutenne. Matkailkaa, lähtekää, menkää, älkää ajatelko että pysytte vain Ranskassa." Hän tunnustautui anglofiiliksi: kun ranskalaiset sanovat, että yhdysvaltalainen elokuva on roskaa, hän kieltää moisen. Tolloja ja intellektuelleja on yhtä lailla Ranskassa kuin Atlantin tuolla puolen, samoin moskaa ja helmiä. Taidan pysyä tälläkin kurssilla, koska vaativat ja kyseenalaistavat opettajat pakottavat minutkin terävöittämään ajatteluani.
Pääsin siis kurssien raskaasta ikeestä 18h30, ja sain lainattua Moderato cantabilenkin ja ostettua paperia sekä pienen carnet'n sanojen keräämistä varten. Päivän kokemukset tuntuivat hyviltä. Tunnen pysyneeni kärryillä. Huomenna seitsemältä ylös, diakronian luennolle ja ryhmään, diskurssi-luennolle, tauolle yrittämään liikunnankursseille kirjautumista (ei onnaa) ja CLES-kirjautumista, logiikkaluennolle, ehkä latinaan ja tuumimaan, onko liian raskasta tahtia.
Mutta tällä kerta poikkeuksellisesti ilta on aamua viisaampi. Hyvä niin. Kämppikseni laulaa kauniisti kahvia keitellessään - ja nyt nukuttaa. Zzzzz.
11.10.2009
Poimintoja Poitiersista
Torstaina hyppäsin TGV:n kyytiin, puolimatkassa Pariisiin hyppäsin junasta Poitiersin historiallisesti merkittävässä kyläpahasessa, jonka keskustaa värittivät katutaiteet viikonlopun ajan. Päätavoite oli ihastella taitavien taiteilijoiden performansseja, toiseksi halusin vaihtaa kuulumiset Erasmus-toverin kanssa, ja kuten aina, tutustua ranskalaiseen sielunelämään, eri alueisiin, persoonallisuuksiin.
Siihen pieneen siivuun, jonka ennätin Les Expressifs:in ohjelmasta seurata, kuului nivelet niksauttavaa tanssia, jonglöörin avustamista (olin liian ihmettelevällä mielellä pelätäkseni bretonin nenällä tasapainoilevien silmälasieni puolesta), syvällistä varjoteatteria lapsille, satujen ja sotahistorian teatterillista itseironisten naisten zen-oppitunti, mustan huumorin ja väkivallan ryydittämä klovninäytös, narratiivinen road trip -tyylinen sirkusspektaakkeli, burleskia nukketeatteria ja kaunista sanatonta näytelmää marionetein. Yritin vältellä konsertteja, koska niihin nyt pääsee aina, mutta perjantai-iltana huomasin silti puristuneeni keskelle teinareita, jotka poukkoilivat toistensa päälle ja yli kuin venähtäneet superpallot.
Mitä tulee arkipäivän kulttuuriin, sain selville että täälläkin viinaa käytetään ujouden karkottimena. Majoittajani puheli itse hyvin spontaanisti tuntemattomien kanssa, mutta sanoi oppineensa sen Portugalissa ja tuntemattomien kanssa puhumisen olevan muutoin epätyypillistä. Ranskalaisnuorten eduksi on silti sanottava, että siinä humalatilassa, missä Suomessa saatettaisiin heristellä nyrkkiä, täällä pikemminkin jutellaan avoimesti ihmissuhteista, seksistä tai intoudutaan laulamaan melodisesti, jopa tyylikkäästi. Les prisons de Nantes kuulosti vaikuttavalta kymmenen nuoren laulaessa sitä matalalla äänellä pysyen täydellisesti rytmissä...
Kappale saattoi muistua ranskalaisten mieleen, koska lauantaina järjestettiin mielenosoitus uutta vankilaa vastaan. Mielenosoittajat, mokomat tunarit, intoutuivat sitten rikkomaan kauppoen vitriineitä, historiallisia laattoja ja muuta arvokasta kulttuuriperintöä, ja koska levottomuuksien pelättiin puhkeavan yöllä festivaalialueella, illan spektaakkelit peruttiin. Itse olin että mitä häh, mutta ranskalaiset suhtautuivat tilanteeseen tyynesti, eivät erityisen yllättyneesti, ja harmittelivat lähinnä sitä etteivät ehtineet kuin kuulla pari kappaletta.
Eräs herrasmies kutsui meidät luonaalle (aperatifs, leipää kermaviilikastikkeella, kukkakaalimuhennosta, makkaroita, jotka maistuvat hyvälle mutta joista et halua tietää mitä ne sisältävät, tuoretta pinaattia, ihanaa vuohenjuustoa, makeita macaron-keksejä) ja kierrätti minua historiallisessa kaupunginosassa. Kelttien aikoinaan rauhallisen joen rannoille pykäämä kaupunki on kokenut runsaasti muutoksia, silti siellä on Ranskan vanhin ja parhaiten säilynyt rakennus (300-luvulta; tarkistamaton tieto). Näin kirkon, jossa oli ensin roomalaisten kylpylä, sitten merovingien nekropoli ja nyttemmin musiikkiopiston auditorio. Kaupungin suojelupyhimys Sainte-Radegonde kuulemma kukisti haussun mulkosilmäisen hirviön - neidon kirkon vastapäätä sijaitsi bilepaikka, joka oli lainannut nimensä hirviöltä (suom. suunnilleen "Iso kita"). Jean d'Arc, paysanne lähistöltä, saapui kaupungin herrojen luokse, sai hevosen ja ehkä saattueen ja aloitti matkansa historiaan. Kuljimme pitkin Rue de la Chainea, joka nousi aikoinaan köyhältä joen rannalta ylös helpommin suojeltavaa kukkulan huippua - nimi tulee ketjusta, joka vedettiin ylä- ja alakaupungin välille eristämään rikkaat epätoivotuista vieraista. Näin Vapaudenpatsaan, (Liberté eclairant le monde; Pariisistakin löytyy kopio), kaupungin parhaimpien herrojen pytingit ja lähistöllä talon, jonka saattoi arvella olleen porttola (parvekkeiden rautakaiteiden koristeaiheet olivat "paljonpuhuvia" - nähtäväksi niille, jotka etsivät).
Nyt on reorientoiduttava takaisin à la vie bordelaise. Mikäpäs sinä. Järkevät ja harkitut kurssivalinnat ovat ihan mahdottomia tähän aikaan illasta, mutta on taas kiva olla kotona, kaupungissa joka tuntuu jotenkin eteläisemmältä niin säiltään kuin mielenilmastoltaan Poitiersin kylmän pohjoisuuden jälkeen. Poitiers on sentään "ville fleurie" ja muistuttaa Jyväskylää ainakin mäkiensä ja kokonsa puolesta. Noh, onhan Jyväskylässäkin Alvar Aallon rakennuksia ja vanha riihi. Tämä historia kyllä vähän eri kaliiperia.
7.10.2009
Kurssivalintoja ou des choix, trop de choix.
Kerrassaan stressaava - tai sanoisinko haasteellinen - päivä, mutta myös ihana semikreikkalaisen (français - langue maternelle, greque - langue paternelle) tytön ansiosta. Tulin réunioniin puoli tuntia myöhässä pyöräiltyäni innoissani miltei Merignaciin saakka, mutta "Accueil des étudiants en mobilité" -ständillä pörräävä tutor sanoi, ettei se mitään, viettäisin koko aamupäivän hänen kanssaan. Taidettiin kreikkalaisen ja saksalaisen kanssa joutua kuitenkin vikateille, kun eräs toinen tutor (ranskalaisethan tietävät tietty kaikesta kaiken) opasti meidät muuan Lettresin tutorin ryhmään. Hän ohjasi ensisijassa fukseja. Seurattiin sitten kaiken päivää infoja ja kuljettiin mammamme talutusnuorassa pitkin kampusta keräillen hyödyllisiä tiedonmurusia mutta suuren osan ajasta vähän kyllästyneenä ja hämmentyneenä, koska suuri osa tietoa ei koskenut meitä tai esitettiin liian hitaasti/nopeasti. Tilanteemmehan on radikaalisti erilainen kuin ranskalaisten, jotka seuraavat tiettyä oman UFR:nsä lukkaria parin sivuainein (mineurs au choix), meidän taas pitäisi koostaa fiksut opinnot ihan oman harkintamme mukaan, koti-instituution vastaavan siunauksella. Vähän kaipais semmoista koottua opasta aikatauluineen, kurssisisältöineen, erityiskäytäntöineen, mutta kun ei. Ramppasimme ilmoitustaululta toiselle, ja eilen kaavailemani syy moiseen alkoi valjeta - siinähän tutustuu ihmisiin! Kuka nyt tahtoisi katsoa netistä tarpeellisia tietoja, kun voi kipittää kynä, paperi ja kamera kourassa pitkin käytäviä ja kohdata kaltaisiaan tallentaessaan tietoa vaikka vain sumuiseen pääkoppaansa!
Tällä hetkellä pääni on sekaisin muuttuvista suunnitelmista - täytän sittenkin ekan semesterin viikot ainakin nelipäiväisiksi kaavailemani kolmen päivän sijaan ja matkailen enemmän kevätpuolella jos siltä tuntuu. Tekisi mieli opiskella kielitieteen lisäksi erinäisiä hassuja kirjallisuuden kursseja, teatteria, viestintää ja historiaa (pour le plaisir), aloitella arabiaa/kiinaa/tsekkiä/italiaa ja jatkaa espanjaa/venäjää, urheilla mielin määrin ja kokeilla vähän taas tuota yhdistystoimintaakin. Tietysti pitäisi lukea ihan vimmatusti. Ja tutustua ranskalaisiin. No, ensi viikonloppuna tutustun katutaiteisiin. Sitten saa matkailu jäädä vähäksi aikaa, vaikka täällä ulkomailla tuleekin kumman avosydämiseksi ja tekisi mieli piipahtaa muutamankin ihmisen luona.
Malgré tout ce qui passe bien, je ne peux pas rester tout à fait à l'aise, parce que le bail n'est pas encore signé, et si nous ne le payons pas tout de suite, ils peuvent le refuser. En ce cas, on sera emmerdé.
Tällä hetkellä pääni on sekaisin muuttuvista suunnitelmista - täytän sittenkin ekan semesterin viikot ainakin nelipäiväisiksi kaavailemani kolmen päivän sijaan ja matkailen enemmän kevätpuolella jos siltä tuntuu. Tekisi mieli opiskella kielitieteen lisäksi erinäisiä hassuja kirjallisuuden kursseja, teatteria, viestintää ja historiaa (pour le plaisir), aloitella arabiaa/kiinaa/tsekkiä/italiaa ja jatkaa espanjaa/venäjää, urheilla mielin määrin ja kokeilla vähän taas tuota yhdistystoimintaakin. Tietysti pitäisi lukea ihan vimmatusti. Ja tutustua ranskalaisiin. No, ensi viikonloppuna tutustun katutaiteisiin. Sitten saa matkailu jäädä vähäksi aikaa, vaikka täällä ulkomailla tuleekin kumman avosydämiseksi ja tekisi mieli piipahtaa muutamankin ihmisen luona.
Malgré tout ce qui passe bien, je ne peux pas rester tout à fait à l'aise, parce que le bail n'est pas encore signé, et si nous ne le payons pas tout de suite, ils peuvent le refuser. En ce cas, on sera emmerdé.
2.10.2009
Devenir une bordelaise tai: kaupungin sulo
Alan pitää tästä kaupungista. Aamuisin ja iltaisin se on kaunis, kuljitpa hämärtyvillä rantakaduilla yhtenä lenkkeilijöistä, puikkelehtien aamutuimaan toisilleen poskisuukkoja jakelevien koululaisten välistä tai syrjäisemmillä kujilla haistellen keittiöistä leijuvia tuoksuja, tiiraillen parvekkeelle puhelemaan ja polttelemaan piipahtaneita juhlijoita, kuulostellen puheenpätkiä ja lämpimässä ilmassa leijuvaa ”Femme chocolatia”.
Huomaa kiltinnäköinenn Renault, joita täällä on runsaasti, ja ovelannäköinen kissa (piilossa), joita myös näkee liikenteessä.
Ensivaikutelmani kaupungista oli ylväs mutta torjuva, väritön ja virallinen. Se puristi huulensa kopeasti kiinni ja tuijotti minua eleettömästi. Mutta pikkuhiljaa kaupunki rentoutuu, ojentelee jäseniään, hymyilee ja ehdottaa lasillista viiniä.
Tiedän mihin kulkea. Kadut eivät enää johdata minua minne niitä huvittaa. Eräänä aamuna kävelin ohi kasveja pursuvien parvekkeiden, le Routardin suositteleman jäätelöravintolan, pienellä puiden varjostamalla aukiolla penkkejään ulos nostelevien ravintoloitsijoiden, elokuvateatteriksi muuntautuneen vanhan kirkon, halpoja croque monsiereja tarjoavan sarjakuvapuodin, luomusanchwicherien ja katedraalille aukeavan puistikon... ja tajusin, että tämä on lempikatuni. Ensimmäinen suosikkini. Olen ollut täällä tarpeeksi kauan, jotta osaan tehdä eron, osaan katsoa yksityiskohtia, osaan kotiutua. Olen hylännyt valmiit odotukset ja otan vastaan sen mitä minulle annetaan.
On aikaa pysähtyä ihailemaan parvekkeen kuviointiin upotettua vaakunaa tai suihkulähdettä koristavaa patsasta, pohtimaan uuden kotikaupunkini historiaa, kiinnostumaan aidosti sen muistoista, meidän menneisyydestämme. On hetkiä, jolloin osaa astua ulos ja jalat johdattavat syksyisessä pehmeässä valossa hehkuvien hiekkakiviseinän, vaahteroiden ja lehmusten kehystämään pikkupuistoon, jossa istuu vanhus lueskelemassa. Tiedän jo enemmän, kuin että Rue Saint Catherine, joka on lopultakin vain pitkä shoppailukatu, halpenee kuljettaessa Hotel Regentilta Place de Victoirelle. Jos siltä astuu sopivasti sivuun, viereisillä pikkukaduilla kohtaa ihmisiä, jotka asuvat siellä eivätkä vain kulje läpi, kohtaa talot julkisivujen ja mainosten takana. Muistan ihmisten kasvoja kaupoissa, kaduilla. En ole itsekään anonyymi. Minulla on pankkitili, kotivakuutus, puhelinnumero ja lukko (antivol) pyörään - kohta ehkä pyöräkin. Olen tullut jäädäkseni, joksikin aikaa.
Asuntoni ou : maison près du ciel
Perinteisiä ikkunakuvia mm. Darth Vaderilta näyttävästä savupiipusta (?).
Kuvaan nyt hieman sitä nurkkausta, johon vetäydyn bloggaamaan, lepäämään ja nauttimaan herttaisten kämppisteni seurasta - nyt kun uskallan toivoa, että saan asua täällä koko vaihtoaikani.
Asun lähellä Garonnen rantaa ja Pont de Pierreä, quaita kuljettaessa Porte de Bourgognen (pienehkö "riemukaari") ja Porte de Cailhou'n (kaunis jäänne vanhasta kaupungin muurista) välillä. Lähin arrêt de tram on Place de Palais. Ulko-oven avattuaan kuljetaan pienen eteishallin, jossa varmaan on aikoinaan majaillut consierge, läpi ja sisään ristikkoportista. Portaikko on kapea ja alimpien kerrosten rappuset ovat painuneet lukuisten askelien kuluttamana, marmorikuvioisista seinistä irtoilee laastia ja sisäpihan tai "kuilun" ikkunoista kajastaa valo. Välillä alempien kerrosten naapurit pitävät keittiön ikkunoita auki, laulelevat itsekseen ja kuivattavat pyykkiä narulla. Porraskäytävässä eivät aina valot toimi (eikä ulko-oven summeri), koska jo vuoden jatkuneet korjaustyöt katkaisevat ne toisinaan. Huoneistoomme (T4 eli kolme huonetta, olohuone-keittiö + vessa + kylpyhuone) on ullakkokerroksessa, jonne kadun melu ei kantaudu, koska huoneiden ikkunat antavat taivasta kohti. Lämpiminä öinä tuuli rapistaa foliota, jonka kämppikseni on virittänyt valonsuojaksi. Väilliä sisäkuilusta kuuluu lorinaa, pulujen kurnutusta (ne ovat kotiutuneet, koska äskettäin poismuuttanut kämppikseni ruokki niitä liian avomielisesti) ja puhetta ja naurua portaikosta (ikkunat ovat rikki tai auki).
Asuntomme lattiat ovat vinot, vaikka pinnat onkin uusittu hiljattain, ja keittiön perää kannattaan mahtava kattoparru. Ovet lukitaan pienellä avaimella. Kirjastomme on vessassa: mangaa, scifiä, Stephen Kingiä, klassikkonäytelmiä, ohjelmointioppaita. Ranskalaiskämppikseni ovessa on Zelda-juliste ja tytöt jakavat toisen huoneen suuren sängyn. Tv:tä on tähän mennessä käytetty lähinnä Mario Partyn pelaamiseen. Huonekasveja ei enää ole yhtä bamburuukkua lukuunottamatta, koska entinen kämppikseni vei ne mennessään. Langaton netti ei enää toimi, koska pikkuläppärini ei osaa sopeutua WPA-yhteyteen, joten kökötän olohuoneen nurkassa kaapeli ilmassa roikkuen.
Olohuoneeseen paistaa päivän aurinko, kylppäriin illan. Aamulla taivas on roosan värinen tai harmaja. Pian siirtynen mustalta sohvaltamme omaan pikku huoneeseeni, jossa ei sitten olekaan yhtään mitään.
Kuvaan nyt hieman sitä nurkkausta, johon vetäydyn bloggaamaan, lepäämään ja nauttimaan herttaisten kämppisteni seurasta - nyt kun uskallan toivoa, että saan asua täällä koko vaihtoaikani.
Asun lähellä Garonnen rantaa ja Pont de Pierreä, quaita kuljettaessa Porte de Bourgognen (pienehkö "riemukaari") ja Porte de Cailhou'n (kaunis jäänne vanhasta kaupungin muurista) välillä. Lähin arrêt de tram on Place de Palais. Ulko-oven avattuaan kuljetaan pienen eteishallin, jossa varmaan on aikoinaan majaillut consierge, läpi ja sisään ristikkoportista. Portaikko on kapea ja alimpien kerrosten rappuset ovat painuneet lukuisten askelien kuluttamana, marmorikuvioisista seinistä irtoilee laastia ja sisäpihan tai "kuilun" ikkunoista kajastaa valo. Välillä alempien kerrosten naapurit pitävät keittiön ikkunoita auki, laulelevat itsekseen ja kuivattavat pyykkiä narulla. Porraskäytävässä eivät aina valot toimi (eikä ulko-oven summeri), koska jo vuoden jatkuneet korjaustyöt katkaisevat ne toisinaan. Huoneistoomme (T4 eli kolme huonetta, olohuone-keittiö + vessa + kylpyhuone) on ullakkokerroksessa, jonne kadun melu ei kantaudu, koska huoneiden ikkunat antavat taivasta kohti. Lämpiminä öinä tuuli rapistaa foliota, jonka kämppikseni on virittänyt valonsuojaksi. Väilliä sisäkuilusta kuuluu lorinaa, pulujen kurnutusta (ne ovat kotiutuneet, koska äskettäin poismuuttanut kämppikseni ruokki niitä liian avomielisesti) ja puhetta ja naurua portaikosta (ikkunat ovat rikki tai auki).
Asuntomme lattiat ovat vinot, vaikka pinnat onkin uusittu hiljattain, ja keittiön perää kannattaan mahtava kattoparru. Ovet lukitaan pienellä avaimella. Kirjastomme on vessassa: mangaa, scifiä, Stephen Kingiä, klassikkonäytelmiä, ohjelmointioppaita. Ranskalaiskämppikseni ovessa on Zelda-juliste ja tytöt jakavat toisen huoneen suuren sängyn. Tv:tä on tähän mennessä käytetty lähinnä Mario Partyn pelaamiseen. Huonekasveja ei enää ole yhtä bamburuukkua lukuunottamatta, koska entinen kämppikseni vei ne mennessään. Langaton netti ei enää toimi, koska pikkuläppärini ei osaa sopeutua WPA-yhteyteen, joten kökötän olohuoneen nurkassa kaapeli ilmassa roikkuen.
Olohuoneeseen paistaa päivän aurinko, kylppäriin illan. Aamulla taivas on roosan värinen tai harmaja. Pian siirtynen mustalta sohvaltamme omaan pikku huoneeseeni, jossa ei sitten olekaan yhtään mitään.
27.9.2009
Euskal Herria, País Vasco, Pays Basque
Julistaakseni kielten osaamisen tärkeyttä jätän otsikon suomentamatta ja kysyn: Ymmärrätkö sen siitä huolimatta?
Koska Espanjaan mennessä oli selvittävä puutteellisen kielitaidon kanssa. Vaikka kieli on oikeastaan huomattavasti ranskaa ihmisystävällisempi, harjoittelun puute iski vastaan, mutta onneksi ihanat ihmiskontaktit pehmensivät tömähdystä. Ehkä valitettavasti puhuin liiaksi suomea ja englantia ihan majoittajieni kanssa kommunikoidessa. HUomasin kuitenkin, että vaikka asioiden selvittäminen on tärkeää, on hyvin oleellista osata muutama symbolinen fraasi: Menetpä minne tahansa, pärjäät jo melko hyvin, kunhan osaat sanoa Hei (kommunikaation avaaminen), Kiitos (se tärkeä ihmisiä yhdistävä kokemus) ja Näkemiin (huomion siirtäminen toisaalle). Kehotan googlaamaan mm. faattisen, metakielellisen, direktiivisen ja emotiivisen funktion.
Reissu Ranskan rannikkoa myöten Bilbaoon ja takaisin maksoi kuutisenkymppiä. Mennessä pysähdyin Biarritzissa ja Irúnissa, tullessa koukkasin Baskimaan pääpaikan Vitoria-Gasteizin kautta ja katselin hetken Irúnin rajanaapuria Hendayeta (ensimmäistä kertaa ylitin maan rajan kävellen, ehkä toista kertaa patikoidessa Santiago de Compostelaan). Antoisinta oli piipahtaa Bilbaosta lähikylissä, jonne pääsi muutamalla eurolla Euskotrenillä ja Bizkaibussilla.
Siniharmaa meri, vihreät vuoret, violetit pilvet vuorilla. Siltä näytti Pohjois-Espanja saapuessani. Ihastuin ikihyviksi. Ihmisen infrastruktuuri mittelee voimiaan vaikuttavan luonnon kanssa: Kaupungit ovat kerrostalovaltaisia, rotkojen yllä kaartelevat sillat, välillä tie sukeltaa tunneliin. Bussi on halvin tapa matkustaa ja paras tapa nähdä maisemia ja kaupunkeja. Väliin pystysuorat rinteet antavat tilaa tehdashalleille tai pikku maatiloille, jonka vehreillä peltokaistaleilla lehmät, lampaat, hevoset ja vuohet laiduntavat.
Bilbaon arkkitehtuuri kuvastaa tätä monipuolisuutta: Vanhojen koristeellisten rakennusten vierellä kohoaa vihreitä, sinisiä, keltaisia, punaisia kerrostaloja, ränstyneitä kammotuksia ja moderneja, kupruilevia seiniä, Guggenheimin moneen suuntaan kurotteleva kompleksi kohtaa vanhan yliopiston. Katse joutuu tähyilemään korkeuksiin ylittääkseen kattojen harjat, mutta katutasossa pienet baarit lymyilevät vieri vieressä. Sumuiset kukkulat häämöttävät kaupungin reunoilla ja niiden huipulla pilkottavat pienet talot kuin temppelit. Kaipasin havupuiden pariin, mutta toiste sitten. Baskimaassa piisaa luonnonpuistoja, joissa riittänee käveltävää. Biskajanlahden myrskyjä ei viikon aikana näkynyt, joskin näin merkkejä moisista jo Bordeaux'sta etelään, kun soisen rannikon männyt olivat järestään kallistuneet 5° itään. Baskimaan kallioleikkauksissa näkyi menneiden mullistusten jälkiä ja erityisesti Biarritzin rantakalliot, jotka olivat viiltää jalkapohjaa, näyttivät lähempää tarkastellen eloperäiseltä muinaiselta merenpohjalta: kalkkikuorisia, tiivistyneitä kotiloita ja muita menneisyyden otuksia kerroksittain, kerroksittain, kerroksittain. Ulapalta nousi äkkiä valkoinen vaahtoseinämä, joka hyökkäsi ahnaasti rannikon kimppuun, pölläyttäen ja painaen hiekkaa, vain hiipiäkseen takaisin keräämään voimiaan, silti meinaten viedä varomattoman kahlaajan mennessään.
Vastakohtien, kauneuden, värikkyyden, voiman luonto näkyy kulttuurissakin. Espanjalaiset ja baskit ovat toki oma lukunsa. Kaduilla kuuluu puhe, erityisesti illalla kun erät kuppilat ja ravintolat täyttyvät ääriään myöten pulisevista ihmisryhmistä, nuorista ja vanhoista. Lapset leikkivät pimeillä leikkikentillä vielä yhdeksän aikaan, juoksentelevat kaduilla varsin vapaasti ja vartioimatta. Siestan aikaan nukkuvassa Mundakan pikkukylässä lapset laskivat mäkeä rullalaudoilla ja Bilbaossa näin pikkupoikien leikkivän härkätaistelua - pienin oli härkä. Se sai minut mietteliääksi. Suomalainen tuttavani, jonka luona yövyin sanoi, että erot "kotikulttuurin" ja "vieraamman" välillä alkaa erottaa vasta vähitellen. Kasvatustavat (lapset saattavat olla päivät työpaikoilla, koska suomalaista päivähoitoa ei ole), päivittäiset ja luontevat poskisuudelmat antavat varmasti oman leimansa jollei ihmisten persoonallisuuteen niin ainakin odotuksiin, valmiuksiin ja normeihin.
Irúnissa olin hoksottimet pystyssä, palasin vaihtamaan bussilippuni puolta halvempaan ja Eroski-marketissa kysyin, eikö juusto ollutkaan tarjouksessa, ja sain yllättäen koko juuston ilmaiseksi erehdyksen takia. Näköjään valittaminen kannattaa, tai ei: Kriittisyys ja asioiden selvittäminen kannattaa.
Muista aina juoda. Huomaa simpukkaastia. Kuvat Bermeosta ja Mundakasta Bilbaosta koilliseen. Keskimmäisessä häämöttää Urdaibain luonnonsuojelualue.
18.9.2009
Muutto matkalaiseksi ou devenir une routarde
Pian olen uneksinut sohvalla jo parisen viikkoa...
Kohta lienee edessä taas matkalaisen elämä...
...tällainen?
Kohta lienee edessä taas matkalaisen elämä...
...tällainen?
16.9.2009
Kummallisuuksia tai: Particularités
Tutkiskelin tänään lähinnä yleisissä käymälöissä kielenkäytön piilo-oletuksia. Tiedättehän, että vessoissa on aika ajoin tarpeen ohjeistaa käyttäjiä siivoamaan jälkensä, käyttämään sitä pientä roskakoria jne. Ei ole yhdentekevää, miten nämä ohjeet ilmaistaan. Tämänpäiväisen otoksen perusteella ranskan kielellä vedotaan tunteisiin: Käyttäjälle uskotellaan tämän haluavan käyttää roskista. "Merci de bien vouloir déposer..." tai sitten huomautetaan ajattelemaan toisia, eli jättämään kopin sellaiseen kuntoon jonka haluaisi itse kohdata. Suomessa sama asia ilmaistaan useimmiten käskyllä "Älä heitä siteitä pyttyyn! Käytä roskakoria!" tai toteutuneena asiantilana, jos oikein kilttejä ollaan: "Kiitos kun siivoat jälkesi."
Tänään kävin taas, en sano kuinka monetta kertaa yliopistolla haikailemassa inscription administrativen perään. BABAOCin kiva tyttö sanoi monta kertaa "Désolée" ja selitti, että vaikka ohjelmistopuoli on kaiketi kunnossa, Erasmusten kirjautumisia aletaan järjestää vasta seuraavana maanantai-iltapäivänä, koska ensin hoidetaan vaikeammat tapaukset, vaihto-ohjelmien ulkopuoliset ulkomaalaisopiskelijat.
Kävin myös Pôle-emploissa Mériadeckin kauppakeskuksen pohjoispuolen terassitorneissa tyrkyttämässä itseäni työnhakijaksi. Netistä tulostamieni ohjeiden perusteella ajattelin, että eihän tästä tule mitään, koska minulla ei ole sitä tarvittavaa asiapaperipinkkaa, mutta kummallisen vastaanoton jälkeen pääsinkin ystävällisen hepun juttusille, joka kirjasi minut opiskelija-työnhakijaksi, jonka ei esimerkiksi tarvitse päivittää tilannettaan joka kuukausi. (Tulin sisään pimeiden, vailla opasteita olevien käytävien ja hissin kautta, vastaanottotäti otti passini ja kehotti menemään viereiseen huoneeseen katsomaan Pôle-emploin esittelyvideota, sitten palasin vastaanttosaliin ja harhailin hetken, kunnes ystävällinen heppu tuli hakemaan.)
Haastattelu, jossa on tarkoitus kartoittaa tilanteeni ja johon voisi kirjoitella CV:nkin valmiiksi, on sovittu loppukuuhun, mutta taidan siirtää sitä ainakin viikolla.
Hoksasin, että mitäs minä täällä pönötän, kaikki tämä viivyttely on selvä merkki: "Profite de tes vacances !" Mennään sitten pois.
Tänään kävin taas, en sano kuinka monetta kertaa yliopistolla haikailemassa inscription administrativen perään. BABAOCin kiva tyttö sanoi monta kertaa "Désolée" ja selitti, että vaikka ohjelmistopuoli on kaiketi kunnossa, Erasmusten kirjautumisia aletaan järjestää vasta seuraavana maanantai-iltapäivänä, koska ensin hoidetaan vaikeammat tapaukset, vaihto-ohjelmien ulkopuoliset ulkomaalaisopiskelijat.
Kävin myös Pôle-emploissa Mériadeckin kauppakeskuksen pohjoispuolen terassitorneissa tyrkyttämässä itseäni työnhakijaksi. Netistä tulostamieni ohjeiden perusteella ajattelin, että eihän tästä tule mitään, koska minulla ei ole sitä tarvittavaa asiapaperipinkkaa, mutta kummallisen vastaanoton jälkeen pääsinkin ystävällisen hepun juttusille, joka kirjasi minut opiskelija-työnhakijaksi, jonka ei esimerkiksi tarvitse päivittää tilannettaan joka kuukausi. (Tulin sisään pimeiden, vailla opasteita olevien käytävien ja hissin kautta, vastaanottotäti otti passini ja kehotti menemään viereiseen huoneeseen katsomaan Pôle-emploin esittelyvideota, sitten palasin vastaanttosaliin ja harhailin hetken, kunnes ystävällinen heppu tuli hakemaan.)
Haastattelu, jossa on tarkoitus kartoittaa tilanteeni ja johon voisi kirjoitella CV:nkin valmiiksi, on sovittu loppukuuhun, mutta taidan siirtää sitä ainakin viikolla.
Hoksasin, että mitäs minä täällä pönötän, kaikki tämä viivyttely on selvä merkki: "Profite de tes vacances !" Mennään sitten pois.
Eka Erasmukseni tai: Découvrir, c'est partager
Tapasin tänään toisessa yliopistossa hengaavan erasmuksen, mikä oli huviksi ja hyödyksi. Tajusin seuraavaa:
Maahanmuuttaja tuntee itsensä helposti ulkopuoliseksi, jollei varsinaisesti tee mitään järkevää, "työtä", mutta ei ole ihan lomallakaan. Tämä on minulla ongelmana. Kuukauden väliaikana olen pudonnut jonkinlaiseen väliajan odotusloukkuun, kun haluaisin vain tehdä jotain, luoda kunnon projektin tai useampia, tutustua ihmisiin, mutta Ranskan arki kulkee ympärilläni enkä kunnolla ole osa sitä.
Löydettyään toisen maahanmuuttajan ensimmäinen maahanmuuttaja kokee tiettyä helpotusta, koska elämäntilanne on samalla aaltopituudella ja kielitaidon tasot lähempänä toisiaan kuin natiivin kanssa keskustellessa.
Kaupunkia "näkee" tosiaan tarkemmin ja omaperäisemmin, kun sitä tutkii jonkun kanssa.
Muita huomioita:
Kirjastot ja kirjakaupat ovat ihania paikkoja levähtää, vaellella ja matkailla pidemmälle kuin TGV:llä pääsee. Löysin moniosastoisen Mollat'n kirjakaupan metrolinjan varrelta Hotel de Villen ja Place de Gambettan väliltä. D'origine bordelaise. Tuli elävästi mieleen моя любымая места (sisäpiirijuttu).
Lähikirjastossani Marché des Capucinsin vieressä on kiva piipahtaa, varsinkin sateella (tänään tosin satoi, vihdoin ja viimein helteiden jälkeen, sen verran, että kirjaston lattialla oli useampi ämpäri - eivät taida olla tiivistykset ihan suomalaistasoa). Mutta lainaaminen ei ole ilmaista. Piti OSTAA kirjastokortti. No, se on vain 9,50 euroa per vuosi, se on yksi illallinen ravintolassa, mutta että ostaa? Missä on vapaus, veljeys, tasa-arvo? Onneksi periaate on kuitenkin kunnossa, sisään saa tulla lueskelemaan kuka vain, ja kirjastotädit ovat kirjastotätejä kautta maailman.
Luonnonilmiöitä:
Täällä on kamalia hyttysiä. Purevat kasvoihin, käsiin, jalkoihin, kaulaan, enkä ole kehittänyt niitä vastaan immuniteettiä. Voitte siis kuvitella kuinka hemaisevalta näytän.
Maahanmuuttaja tuntee itsensä helposti ulkopuoliseksi, jollei varsinaisesti tee mitään järkevää, "työtä", mutta ei ole ihan lomallakaan. Tämä on minulla ongelmana. Kuukauden väliaikana olen pudonnut jonkinlaiseen väliajan odotusloukkuun, kun haluaisin vain tehdä jotain, luoda kunnon projektin tai useampia, tutustua ihmisiin, mutta Ranskan arki kulkee ympärilläni enkä kunnolla ole osa sitä.
Löydettyään toisen maahanmuuttajan ensimmäinen maahanmuuttaja kokee tiettyä helpotusta, koska elämäntilanne on samalla aaltopituudella ja kielitaidon tasot lähempänä toisiaan kuin natiivin kanssa keskustellessa.
Kaupunkia "näkee" tosiaan tarkemmin ja omaperäisemmin, kun sitä tutkii jonkun kanssa.
Muita huomioita:
Kirjastot ja kirjakaupat ovat ihania paikkoja levähtää, vaellella ja matkailla pidemmälle kuin TGV:llä pääsee. Löysin moniosastoisen Mollat'n kirjakaupan metrolinjan varrelta Hotel de Villen ja Place de Gambettan väliltä. D'origine bordelaise. Tuli elävästi mieleen моя любымая места (sisäpiirijuttu).
Lähikirjastossani Marché des Capucinsin vieressä on kiva piipahtaa, varsinkin sateella (tänään tosin satoi, vihdoin ja viimein helteiden jälkeen, sen verran, että kirjaston lattialla oli useampi ämpäri - eivät taida olla tiivistykset ihan suomalaistasoa). Mutta lainaaminen ei ole ilmaista. Piti OSTAA kirjastokortti. No, se on vain 9,50 euroa per vuosi, se on yksi illallinen ravintolassa, mutta että ostaa? Missä on vapaus, veljeys, tasa-arvo? Onneksi periaate on kuitenkin kunnossa, sisään saa tulla lueskelemaan kuka vain, ja kirjastotädit ovat kirjastotätejä kautta maailman.
Luonnonilmiöitä:
Täällä on kamalia hyttysiä. Purevat kasvoihin, käsiin, jalkoihin, kaulaan, enkä ole kehittänyt niitä vastaan immuniteettiä. Voitte siis kuvitella kuinka hemaisevalta näytän.
12.9.2009
Vielä Belgiasta
César sanoi: Les plus braves de ces trois peuples (Belges, Aquitains, Celtes ou Gaulois) sont les Belges, parce qu'ils sont les plus éloignés de la Province romaine et des raffinements de la civilisation, parce que les marchands y vont très rarement, et, par conséquent, n'y introduisent pas ce qui est propre à amollir les cœurs, enfin parce qu'ils sont les plus voisins des Germains qui habitent sur l'autre rive du Rhin, et avec qu'ils sont continuellement en guerre. (Guerre des Gaules, Gallimard 1950.)
Se Césarista. Minulle jäi mieleen Belgien hienostunut sivistymättömyys, surrealismi.
Tämä kuva, ensimmäiseni Belgiasta, summaa kaiken.
Se Césarista. Minulle jäi mieleen Belgien hienostunut sivistymättömyys, surrealismi.
Tämä kuva, ensimmäiseni Belgiasta, summaa kaiken.
11.9.2009
Renseignement IV : Kuuntele ranskalaisia, silloinkin kun he eivät neuvo.
Kas niin, pankkipulmia.
Kävin yliopistolla jälleen kyselemässä. Opiskelijakorttia tai -todistusta en vieläkään saanut, mutta opiskelijayhdistys BABAOCin jäsenet tarkistivat tietokansioni (dossier) ja opastivat minua parissa jutussa.
Lähdin sitten vaihtamaan pankkia tyttöjen toiveesta. Pankkitilin sulkeminen Société généralissa sujui vilkkaasti tiskillä, jono perässä venyen. Marssin LCL:ään (Le Crédit Lyonnais), koska opiskelijayhdistyksellä on yhteistyösopimus pankin kanssa. Ilmapiiri oli vähän prameampi kuin Société généralissa. Ymmärsin vähän vähemmän virkailijan puheesta kuin aiemmalla kerralla. Ihan hyvä etu on yhdistetty ISIC-MasterCard, joka maksaa opiskelijalle 1,50 €. LCL tarjoaa opiskelijajäsenelle vuoden ajaksi yhdellä eurolla joko asuntovakuutuksen (joka normaalisti maksaa vähintään 80€/vuosi) tai pankkikortin ym. maksuvälineiden katoamisten, varkauksien tai väärinkäyttöjen vakuutuksen. Valitsin hoopouksissani jälkimmäisen (Sécurilion), koska ajattelin sen olevan itselleni suurempi uhka. En tiennyt tai ollut opiskelijoiden puheesta tajunnut, että Ranskassa on valttämättä vakuutettava asunto. Jos vakuutusasiat eivät ole kunnossa, vuokrasopimukseni voidaan jättää hyväksymättä. TÄMÄN takia siis Ranskassa kaikki kestää; jotta ihmisillä on aikaa hoitaa asioita ja ottaa selvää erinäisistä kiemuroista.
Bon, bref. Ranskalaiset pitävät tuntokarvat pystyssä, ainakin mitä pankkeihin tulee. Kämppikseni varoitteli luottamasta LCL:lään (jonka asiakkaita molemmat ranskalaiset ovat itsekin), koska se on kaupallinen pankki (banque commerciale) ja pyrkii maksimoimaan voittonsa myymällä juttuja, joita et tarvitse. (Pankkitädin puheista olin ymmärtävinäni mm., että lehdyskä, joka tulee postissa ilmaiseksi 3 kk ajan, on sanottava irti tai muuten se jatkaa tuloaan maksullisena.) Pitänee siis miettiä, mitä vakuutuksia oikeasti tarvitsen ja mitä en (koska vakuutuksilla tehdään voittoja), kysyä, pystynkö vaihtamaan vakuutustani ja kattaako se muitakin kanssa-asujiani.
EDIT: Vakuutuksen vaihtaminen onnistui melko helposti. Pankki nostaa tililtäni semmoiset 174 € ja palauttaa sitten 173 € viikon sisällä, kunhan vuokrasopimukseni vain saataisiin varmistettua ja tili avattua. Kotivakuutus on normaalisti opiskelijalle (pieni asunto, ei meidän nelihuoneista T4-lukaalia) kait neljänkympin luokkaa, Sécurilion ehkä kakskytviis euroa. kotivakuutus kattaa valitettavasti vain minut, ei kämppiksiä. Toisaalta tämä saattaa olla hyödyllistäkin, koska argentiinalaiset ovat täällä 6 kk, minä 10 ja ranskiskämppikseni hamaan tulevaisuuteen, joten ehkä yhteisvakuutuksen hoitaminen olisi loppupeleissä hankalampaa.
Kävin yliopistolla jälleen kyselemässä. Opiskelijakorttia tai -todistusta en vieläkään saanut, mutta opiskelijayhdistys BABAOCin jäsenet tarkistivat tietokansioni (dossier) ja opastivat minua parissa jutussa.
Lähdin sitten vaihtamaan pankkia tyttöjen toiveesta. Pankkitilin sulkeminen Société généralissa sujui vilkkaasti tiskillä, jono perässä venyen. Marssin LCL:ään (Le Crédit Lyonnais), koska opiskelijayhdistyksellä on yhteistyösopimus pankin kanssa. Ilmapiiri oli vähän prameampi kuin Société généralissa. Ymmärsin vähän vähemmän virkailijan puheesta kuin aiemmalla kerralla. Ihan hyvä etu on yhdistetty ISIC-MasterCard, joka maksaa opiskelijalle 1,50 €. LCL tarjoaa opiskelijajäsenelle vuoden ajaksi yhdellä eurolla joko asuntovakuutuksen (joka normaalisti maksaa vähintään 80€/vuosi) tai pankkikortin ym. maksuvälineiden katoamisten, varkauksien tai väärinkäyttöjen vakuutuksen. Valitsin hoopouksissani jälkimmäisen (Sécurilion), koska ajattelin sen olevan itselleni suurempi uhka. En tiennyt tai ollut opiskelijoiden puheesta tajunnut, että Ranskassa on valttämättä vakuutettava asunto. Jos vakuutusasiat eivät ole kunnossa, vuokrasopimukseni voidaan jättää hyväksymättä. TÄMÄN takia siis Ranskassa kaikki kestää; jotta ihmisillä on aikaa hoitaa asioita ja ottaa selvää erinäisistä kiemuroista.
Bon, bref. Ranskalaiset pitävät tuntokarvat pystyssä, ainakin mitä pankkeihin tulee. Kämppikseni varoitteli luottamasta LCL:lään (jonka asiakkaita molemmat ranskalaiset ovat itsekin), koska se on kaupallinen pankki (banque commerciale) ja pyrkii maksimoimaan voittonsa myymällä juttuja, joita et tarvitse. (Pankkitädin puheista olin ymmärtävinäni mm., että lehdyskä, joka tulee postissa ilmaiseksi 3 kk ajan, on sanottava irti tai muuten se jatkaa tuloaan maksullisena.) Pitänee siis miettiä, mitä vakuutuksia oikeasti tarvitsen ja mitä en (koska vakuutuksilla tehdään voittoja), kysyä, pystynkö vaihtamaan vakuutustani ja kattaako se muitakin kanssa-asujiani.
EDIT: Vakuutuksen vaihtaminen onnistui melko helposti. Pankki nostaa tililtäni semmoiset 174 € ja palauttaa sitten 173 € viikon sisällä, kunhan vuokrasopimukseni vain saataisiin varmistettua ja tili avattua. Kotivakuutus on normaalisti opiskelijalle (pieni asunto, ei meidän nelihuoneista T4-lukaalia) kait neljänkympin luokkaa, Sécurilion ehkä kakskytviis euroa. kotivakuutus kattaa valitettavasti vain minut, ei kämppiksiä. Toisaalta tämä saattaa olla hyödyllistäkin, koska argentiinalaiset ovat täällä 6 kk, minä 10 ja ranskiskämppikseni hamaan tulevaisuuteen, joten ehkä yhteisvakuutuksen hoitaminen olisi loppupeleissä hankalampaa.
9.9.2009
Päivä viinikylässä tai : L'âme dans le bouteille du vin
"Pyöreän tanniininen, mullan ja myskin aromi..." Minä Saint Emilionista palatessani, auringon käräyttämä, hikinen, uupunut, mutta suhtalaisen kohtalaisen tyytyväinen.
(St Emilionin lajikkeista tehdään punaviiniä, ei roséta, toisin kuin kuvasta voisi päätellä)
Matkasin keskiviikkona maailmankuuluun viinikylään muutamien kymmenien kilometrien päähän.
Ensiksi, koska tarvitsin maisemanvaihdosta. Toiseksi, koska etsin viininkorjuutöitä ja ajattelin että suoraan kysymällähän nämä asiat täällä Ranskassa selviävät. No, eivätpä selvinneet, tai sitten olisi pitänyt jaaritella niitä näitä savolaiseen tyyliin - mutta sainpahan talsia ympäriinsä helteisessä maalaismaisemassa ja pihistellä viinirypäleitä, persikoita ja omppuja, joita kukaan ei tuntunut kaipaavan.
Aamupäivän vika juna lähtee seitsemältä. Perillä odottaa viiniköynnösten rivittämä, kumpuileva maasto. Kylä on hieman asemalta kauempana, hieman piilossa mäen takana. Ennen yhdeksää liikkeellä ei ole muita kuin joitakin paikallisia kunniallisessa työssään, joten kaltaistani hortoilijaa silmäillään varuillaan.
St Emilionin maasto on ihanteellinen erityislaatuiselle viinille. Meri on sadan kilsan päässä, joten ilmasto muuttuu ajoittain välimerelliseksi. Tietyn viinin aromin (bouquet) tärkeä osatekijä on maaperä, alue (terroir), lisäksi siihen vaikuttavat kunkin viljelyksen mikroilmasto, kasvukauden sääolosuhteet (vuosikerta eli millésime) ja tietysti valmistusprosessi, kypsyttely joka kesää useita kuukausia. Vanhojen viinien tiivistyneissä aromeissa maistuu historia: ihmisen jalostus ja luonnon kasvuvoiman kanavoiminen haluttuihin tuloksiin, erot eri vuosien, erilaisessa maaperässä ja säissä kypsyneiden rypäleiden ja rypälelajikkeiden välillä, vuosisatojen kuluessa vaalitun ja hienostuneemmaksi kehitetyn käymisprosessin ainutlaatuinen tulos. Siinä sitä voi viljelijä päivällispöydässään maistella ja muistella, millainen kesä se olikaan silloin 16 vuotta sitten. Viini on siis ennen kaikkea kulttuurituote: Sivistys on kollektivista muistia, gastronomian ilokin helmeilee vasta kun tajuaa ruokaan ja juomaan sisältyvän jaetun yksilöllisyyden, erojen harkitun havainnoimisen ja niistä päättelemisen taiteen. Parempi lopettaa viinin miettiminen ennen kuin lauseet mutkistuvat liikaa ja opetella sanomaan siitä jotain ranskaksi - joka tapauksessa ymmärrän nyt miksi on hyvä tietää, minkä Châteaun tuotantoa viini on eli mistä se tulee, miten herkistyminen aromeille voi muuttaa koko aterian luonteen ja tehdä syömisestä elämyksen, johon sisältyy aistinautinnon lisäksi älyllinen, taiteellinen puoli.
Aamulenkilläni suuntasin tuottajien yhdistykseen, jossa sanottiin etteivät he huolehdi viininkorjuista. Kysyin cavessa hääräävältä hepulta, joka totesi myös etteivät ota töihin, mutta että yläkaupungilta saisin osoitteita. Yläkaupungilla kadunlakaisijat opastivat Maison du Viniin, joka aukesi vasta 9:30. Maison du Vinin kaveri sanoi, ettei oikein voi auttaa, koska kukaan ei ole kertonut tarvitsevansa työvoimaa. Kannattaa etsiä netistä tai käydä kiertelemässä tiloilla tiedustelemassa suoraan, mikä on tietty helpompaa jos on auto.
Turhauttavasta törmäilystä kyllästyneenä lähdin siesta-aikaan vaeltelemaan viinitilojen halki, jossa pitäisi kulkea lenkkejä (boucle). Taisivat olla huonosti merkittyjä. Viinipelloilla on kuumaa ja välimatkat ovat melko pitkiä, lähempänä kylää saa kulkea vignobleja erottavien hiekanväristen, itsensä korkuisten kivitojen välissä. Myöhästyin juuri sopivasti alkuiltapäivän junasta, joten minulla oli aikaa tehdä toinen, hieman erilainen kierros. Hyvä niin. Tällä kertaa opiskelin viinistä jotakin, katselin kaunista taidetta, jota ostaisin jos vain kehtaisin olla hyväsydäminen, uskaltauduin caveen, kuulin vähän neuvoja viinin valintaan ja valitsin pullon Saint Emilion Grand Cruta tuliaisiksi, nousin vielä yhdelle mäelle ja löysin sukulaismarjojani karhunvatukoita! kypsiä! Des mûres mûres! Oikaistessani viimeisen peltokaistaleen halki kohti rautatieasemaa törmäsinkin viimein suoraan paikallisiin, jotka paistattelivat iltapäivää kotipihassaan - mies, nainen ja lapsi, joiden piirteet olivat kuin punertavasta puusta kaiverrettuja, ryppyisiä, ahavoituneita, ilmehikkäitä, niin toisiaan muistuttavia että tuntui kuin olisin kohdannut tosiaan maasta itsestään nousseita maalaisia. Naureskelivat vain, kun hymyillen huvittavuudelleni pahoittelin toikkaroimista maiden halki, pyysin neuvomaan tietä ja jatkoin opastettua oikoväylää kengännauhat auki kaikessa kiireessäni.
Ne harvat ihmiskontaktit, joita matkoillani uskallan solmia, ovat kyllä elämän suola, ja tuonakin päivänä niiden laatu vain parani mitä pidempään päivä venyi. Ehkäpä kun kaikki vain alkavat ottaa hommat vähemmän vakavasti.
Kotona sain vain pientä läksytystä siitä, että muistaisin jakaa kasviskustannukset tasapuolisesti. Niin, yhteisasumisessa ja erityisesti yhteisasumisessa ranskalaisten kanssa on keskusteltava, pohdittava, sovittava.
Ilahduin luettuani millainen millésime syntymävuoteni oli ollut St Emilionissa: "Vins classiques, bien équilibrés, avec un boucuet fin et complexe." Laisse-moi me porter comme un vin dense, élégant et harmonieux.
(St Emilionin lajikkeista tehdään punaviiniä, ei roséta, toisin kuin kuvasta voisi päätellä)
Matkasin keskiviikkona maailmankuuluun viinikylään muutamien kymmenien kilometrien päähän.
Ensiksi, koska tarvitsin maisemanvaihdosta. Toiseksi, koska etsin viininkorjuutöitä ja ajattelin että suoraan kysymällähän nämä asiat täällä Ranskassa selviävät. No, eivätpä selvinneet, tai sitten olisi pitänyt jaaritella niitä näitä savolaiseen tyyliin - mutta sainpahan talsia ympäriinsä helteisessä maalaismaisemassa ja pihistellä viinirypäleitä, persikoita ja omppuja, joita kukaan ei tuntunut kaipaavan.
Aamupäivän vika juna lähtee seitsemältä. Perillä odottaa viiniköynnösten rivittämä, kumpuileva maasto. Kylä on hieman asemalta kauempana, hieman piilossa mäen takana. Ennen yhdeksää liikkeellä ei ole muita kuin joitakin paikallisia kunniallisessa työssään, joten kaltaistani hortoilijaa silmäillään varuillaan.
St Emilionin maasto on ihanteellinen erityislaatuiselle viinille. Meri on sadan kilsan päässä, joten ilmasto muuttuu ajoittain välimerelliseksi. Tietyn viinin aromin (bouquet) tärkeä osatekijä on maaperä, alue (terroir), lisäksi siihen vaikuttavat kunkin viljelyksen mikroilmasto, kasvukauden sääolosuhteet (vuosikerta eli millésime) ja tietysti valmistusprosessi, kypsyttely joka kesää useita kuukausia. Vanhojen viinien tiivistyneissä aromeissa maistuu historia: ihmisen jalostus ja luonnon kasvuvoiman kanavoiminen haluttuihin tuloksiin, erot eri vuosien, erilaisessa maaperässä ja säissä kypsyneiden rypäleiden ja rypälelajikkeiden välillä, vuosisatojen kuluessa vaalitun ja hienostuneemmaksi kehitetyn käymisprosessin ainutlaatuinen tulos. Siinä sitä voi viljelijä päivällispöydässään maistella ja muistella, millainen kesä se olikaan silloin 16 vuotta sitten. Viini on siis ennen kaikkea kulttuurituote: Sivistys on kollektivista muistia, gastronomian ilokin helmeilee vasta kun tajuaa ruokaan ja juomaan sisältyvän jaetun yksilöllisyyden, erojen harkitun havainnoimisen ja niistä päättelemisen taiteen. Parempi lopettaa viinin miettiminen ennen kuin lauseet mutkistuvat liikaa ja opetella sanomaan siitä jotain ranskaksi - joka tapauksessa ymmärrän nyt miksi on hyvä tietää, minkä Châteaun tuotantoa viini on eli mistä se tulee, miten herkistyminen aromeille voi muuttaa koko aterian luonteen ja tehdä syömisestä elämyksen, johon sisältyy aistinautinnon lisäksi älyllinen, taiteellinen puoli.
Aamulenkilläni suuntasin tuottajien yhdistykseen, jossa sanottiin etteivät he huolehdi viininkorjuista. Kysyin cavessa hääräävältä hepulta, joka totesi myös etteivät ota töihin, mutta että yläkaupungilta saisin osoitteita. Yläkaupungilla kadunlakaisijat opastivat Maison du Viniin, joka aukesi vasta 9:30. Maison du Vinin kaveri sanoi, ettei oikein voi auttaa, koska kukaan ei ole kertonut tarvitsevansa työvoimaa. Kannattaa etsiä netistä tai käydä kiertelemässä tiloilla tiedustelemassa suoraan, mikä on tietty helpompaa jos on auto.
Turhauttavasta törmäilystä kyllästyneenä lähdin siesta-aikaan vaeltelemaan viinitilojen halki, jossa pitäisi kulkea lenkkejä (boucle). Taisivat olla huonosti merkittyjä. Viinipelloilla on kuumaa ja välimatkat ovat melko pitkiä, lähempänä kylää saa kulkea vignobleja erottavien hiekanväristen, itsensä korkuisten kivitojen välissä. Myöhästyin juuri sopivasti alkuiltapäivän junasta, joten minulla oli aikaa tehdä toinen, hieman erilainen kierros. Hyvä niin. Tällä kertaa opiskelin viinistä jotakin, katselin kaunista taidetta, jota ostaisin jos vain kehtaisin olla hyväsydäminen, uskaltauduin caveen, kuulin vähän neuvoja viinin valintaan ja valitsin pullon Saint Emilion Grand Cruta tuliaisiksi, nousin vielä yhdelle mäelle ja löysin sukulaismarjojani karhunvatukoita! kypsiä! Des mûres mûres! Oikaistessani viimeisen peltokaistaleen halki kohti rautatieasemaa törmäsinkin viimein suoraan paikallisiin, jotka paistattelivat iltapäivää kotipihassaan - mies, nainen ja lapsi, joiden piirteet olivat kuin punertavasta puusta kaiverrettuja, ryppyisiä, ahavoituneita, ilmehikkäitä, niin toisiaan muistuttavia että tuntui kuin olisin kohdannut tosiaan maasta itsestään nousseita maalaisia. Naureskelivat vain, kun hymyillen huvittavuudelleni pahoittelin toikkaroimista maiden halki, pyysin neuvomaan tietä ja jatkoin opastettua oikoväylää kengännauhat auki kaikessa kiireessäni.
Ne harvat ihmiskontaktit, joita matkoillani uskallan solmia, ovat kyllä elämän suola, ja tuonakin päivänä niiden laatu vain parani mitä pidempään päivä venyi. Ehkäpä kun kaikki vain alkavat ottaa hommat vähemmän vakavasti.
Kotona sain vain pientä läksytystä siitä, että muistaisin jakaa kasviskustannukset tasapuolisesti. Niin, yhteisasumisessa ja erityisesti yhteisasumisessa ranskalaisten kanssa on keskusteltava, pohdittava, sovittava.
Ilahduin luettuani millainen millésime syntymävuoteni oli ollut St Emilionissa: "Vins classiques, bien équilibrés, avec un boucuet fin et complexe." Laisse-moi me porter comme un vin dense, élégant et harmonieux.
6.9.2009
Kaupunkisuunnistusta ou : marchez sous la chapeau de paille
Opin tänään, että ranskalaisetkin suunnistavat. Kaupungin vihertyvään politiikkaan sopien vietettiin jokakuukausittaista autotonta sunnuntaita, jonka yhteydessä Comité Girondin de Course d'Orientation järjesti suunnistuskisailua. Pari uutta kiemuraa ja 10° kulmaa löytyi yhä tutummiksi käyvillä kujilla, erinäisten arkkitehtonisten yksityiskohtien ohella. Hortoilin myös rantakadun torilla ostamassa marseille-saippuaa ja sain auringonpistoksen. No, ei ollut luotettavaa makutuomaria kertomassa minkä olkihatun valita. Auringosta voi toisaalta ottaa suuntaa, mutta tulee muistaa katsoa jalkoihinsa, koska joka kadulla on jätöksiä, jotka vain odottavat niitä liiskaavaa kenkää.
Illan vietän rasvaisesta briochesta väsyneenä (ranskalaisella cuisinella on myös huonot puolensa) etsien työtä Pôle-emploi-sivustolta. Kirjasin itseni sisään ja nyt pitää tulostaa täytettävä kolmen sivun kysely haastattelua varten. Mitenkähän monella viranomaisella on rampattava päästäkseen edes viikoksi viiniviljelmälle? Toisaalta aloinkin jo kaivata missiota tänä sunnuntaina, kun edes suunnistusta en jaksanut juosta läpi. Asioiden järjesteleminen on yllättävän hauskaa. Pitäisi kai aloittaa sosiaalinen elämä.
Illan vietän rasvaisesta briochesta väsyneenä (ranskalaisella cuisinella on myös huonot puolensa) etsien työtä Pôle-emploi-sivustolta. Kirjasin itseni sisään ja nyt pitää tulostaa täytettävä kolmen sivun kysely haastattelua varten. Mitenkähän monella viranomaisella on rampattava päästäkseen edes viikoksi viiniviljelmälle? Toisaalta aloinkin jo kaivata missiota tänä sunnuntaina, kun edes suunnistusta en jaksanut juosta läpi. Asioiden järjesteleminen on yllättävän hauskaa. Pitäisi kai aloittaa sosiaalinen elämä.
Keittotaidosta ou : chez le boulanger
Tänä aamuna tein briocheja, koska voipaketti uhkasi kadota roskiksen syövereihin. Ihan hyviä tuli, huolimatta aikansa eläneestä päiväyksestä.
Kävin ekokaupassa ostamassa munia ja jauhoja, mutta totta puhuen Carrefourista saa samaa ja halvemmalla. Sitä paitsi toukat olivat iskeneet pussiin. Jauhoissa on numeromerkintä ilmaisemassa hienousastetta. Mitä pienempi, sitä hienompaa. 80 kelpaa patisserie-tuotteisiin, 150 oli kokojyvästä jauhettua.
Uunin lämpötilan säätelyyn oli aikoinaan olemassa vain numerot 1 - 9. Reseptissä mainittu th 6 vastaa 180 astetta Celsiusta, joten aika pienellä lämmöllä täällä on ruokaa laitettu.
Katsele tarkemmin keittotaidon pikku juttuja.
Ranskalainen cuisine on kyllä omaa luokkaansa. Bordeaux'n leveysasteilla saadaankin tosin kasviksia vuoden ympäri, vaikka talvella ne sitten olisivatkin papuja ja retiisejä ('haricots et radis). Siis jos kunnioitetaan vuodenaikoja, ei täälläkään maasta pullahda tomaatteja ilman erikoistoimia. Raaka-aineiden runsauden ja värikkyyden vuoksi niitä onkin sitten ollut aikaa yhdistellä. Eilen juoksentelin pitkin rantakatua (joka muuttaa nimeään ainakin viiteen kertaan) ja se ravintoloiden tuoksu, oijoi! Vaikka kaipaankin vähän mullan ja happaman kuusimetsän tuoksua, pystyy täälläkin nauttimaan ympäristöstä kaikin aistein.
Kävin ekokaupassa ostamassa munia ja jauhoja, mutta totta puhuen Carrefourista saa samaa ja halvemmalla. Sitä paitsi toukat olivat iskeneet pussiin. Jauhoissa on numeromerkintä ilmaisemassa hienousastetta. Mitä pienempi, sitä hienompaa. 80 kelpaa patisserie-tuotteisiin, 150 oli kokojyvästä jauhettua.
Uunin lämpötilan säätelyyn oli aikoinaan olemassa vain numerot 1 - 9. Reseptissä mainittu th 6 vastaa 180 astetta Celsiusta, joten aika pienellä lämmöllä täällä on ruokaa laitettu.
Katsele tarkemmin keittotaidon pikku juttuja.
Ranskalainen cuisine on kyllä omaa luokkaansa. Bordeaux'n leveysasteilla saadaankin tosin kasviksia vuoden ympäri, vaikka talvella ne sitten olisivatkin papuja ja retiisejä ('haricots et radis). Siis jos kunnioitetaan vuodenaikoja, ei täälläkään maasta pullahda tomaatteja ilman erikoistoimia. Raaka-aineiden runsauden ja värikkyyden vuoksi niitä onkin sitten ollut aikaa yhdistellä. Eilen juoksentelin pitkin rantakatua (joka muuttaa nimeään ainakin viiteen kertaan) ja se ravintoloiden tuoksu, oijoi! Vaikka kaipaankin vähän mullan ja happaman kuusimetsän tuoksua, pystyy täälläkin nauttimaan ympäristöstä kaikin aistein.
4.9.2009
Renseignement III : Käy sotaa papereilla ja varaudu odotukseen
Tänään ohjelmassa: compte bancaire, ranskalainen pankkitili.
Vietin määrittelemättömän ajan netissä etsiskellen ulkomaalaiselle opiskelijalle sopivia ehtoja. Huolellisesti (?) pankkivaihtoehtoja harkittuani päädyin La Société généraliin, ehkä hauskan nimen vuoksi, tai koska pankilla on jonkinlainen korvaussopimus kaupungin julkisen liikenteen kanssa ja koitan hyötyä siitä. Ehkä parempi olisi ollut vielä LCL, jolla ilmeisesti saa laajalti tunnetun kansainvälisen ISIC-opiskelijakortin pankkikortin kanssa samaan syssyyn.
Käynnillä kaupungintalon viereisessä toimistossa sain sovittua vain tapaamisen puolentoista viikon päähän, koska opiskelijoista vastaava virkailija oli lomalla (!). Just joo. Iltapäivällä tuumasin, että eiköhän tämä asia hoideta niinku nyt, ja kipitin toiseen toimistoon. Tilin avaamiseen tarvitsee henkilöllisyystodistuksen, todistuksen asumisesta Ranskassa (vuokra- tai puhelinlasku käy, minä otin mukaan allekirjoittamattoman vuokrasopimuksen), sekä todistuksen opiskelijuudesta. Saavuin tapaamiseen parikymmentä minuuttia myöhässä, unohdettuani passin kotiin, mutta ei se mitään, virkailija oli itsekin puoli tuntia myöhässä.
Tapaaminen sujui ongelmitta, mitä nyt virkailija vähän ihmetteli, kun vuokrasopimusta ei vielä ollut allekirjoitettu eikä vuokralaisen kohdalla edes ollut nimeäni, mutta hyväksyi sen pitkin hampain. Attestation de mobilité -papruani, todistusta siitä, että tosiaan teen jotain järkevää Ranskassa (kuten opiskelen) ei edes vilkaistu.
Nuorille pankkikortti, Carte bleue, on ilmainen ekan vuoden. Korttini tulee olemaan Euroopan laajuisesti hyväksyttävä, mutta olisin voinut valita maailmanlaajuisen, mikäli aikoisin matkustaa vaikka Afrikkaan. Siirtojen ulkomaiselta tililtä ranskalaisille pitäisi olla maksuttomia, samoin verkkopankin, mikä ei liene itsestäänselvää täällä. Teimme tilistäni kelpoisen myös säästämistä ajatellen - tähän on tutustuttava lisää.
Tarvitsen ranskalaisen pankkitilin, koska aion hakea asumistukea CAF:ilta.
Tänään aloin myös huolestua siitä, saanko asua asunnossa ja ympäristössä, joihin olen jo kiintynyt. Ranskassa yksityisiltä tai toimistoilta vuokraava tarvitsee takaajan, joka on asunut Ranskassa jo useamman vuoden. Pour un étranger, compliqué, eh ? Kämppikseni on pyytänyt kolmea henkilöä takaajiksi (colocateureja on myös tulossa kolme), nyt odottelemme papereita takaisin. Vasta saatuaan kaikki todistukset ja allekirjoitukset toimisto päättää, antaako kaikille kämppiksille asumisoikeuden. Ensi viikolla saataneen paperit kasaan. Kämppisehdokas kävi tänä iltana tutustumassa paikkaan ja lupasi päättää alkuviikkoon mennessä. Minulle koko ruljanssissa on yksi iso mutta: Olen saanut CROUSilta kämpän yliopistoalueelta, mutta minun pitää päättää viiden päivän kuluessa, otanko vai jätänkö. Tänään perjantaina oli oikeastaan viimeinen päivä, mutta koska asiasta vastaava ei ollut toimistossaan yliopistolla, päätin lähettää sähköpostia maanantaina. Tuolloin en vielä tiedä, saanko asua täällä Rue Neuvella. Sekin tulee muistaa, että tarvitsen jo olemassaolevan asunnon Ranskassa voidakseni muuttaa tähän kämppään, jossa nyt loisin, eli yliopiston asuntolan.
Voi sanoa, että Ranskassa mikään ei toimi, mutta kaikki järjestyy. Kunhan sinulla on joku paperi, on vähän niin ja näin onko se ihanteellinen. Toivon niin. Kohta nähdään. Ajattelin silti hankkia pyörän viikonloppuna, ja etsiä järven.
Muuta: Täkäläiset hyttyset (moustiques) ovat purreet ihoni verille ja ihanan julma aurinko pahentanut tilaa entisestään.
Molemmat pankkivirkailijat, joiden kanssa turisin, kehuivat ranskankielentaitoani, mikä on osoitus siitä, että työnkehityspalavereissa heitä opetetaan kertomaan asiakkaalle valkoisia valheita. Tai sitten ne tajusivat lukiessaan sellaisia nimiä kuin "Jäppilä" tai "Pieksämäki" ettei tämä ole helppoa mullekaan, hmh!
Vietin määrittelemättömän ajan netissä etsiskellen ulkomaalaiselle opiskelijalle sopivia ehtoja. Huolellisesti (?) pankkivaihtoehtoja harkittuani päädyin La Société généraliin, ehkä hauskan nimen vuoksi, tai koska pankilla on jonkinlainen korvaussopimus kaupungin julkisen liikenteen kanssa ja koitan hyötyä siitä. Ehkä parempi olisi ollut vielä LCL, jolla ilmeisesti saa laajalti tunnetun kansainvälisen ISIC-opiskelijakortin pankkikortin kanssa samaan syssyyn.
Käynnillä kaupungintalon viereisessä toimistossa sain sovittua vain tapaamisen puolentoista viikon päähän, koska opiskelijoista vastaava virkailija oli lomalla (!). Just joo. Iltapäivällä tuumasin, että eiköhän tämä asia hoideta niinku nyt, ja kipitin toiseen toimistoon. Tilin avaamiseen tarvitsee henkilöllisyystodistuksen, todistuksen asumisesta Ranskassa (vuokra- tai puhelinlasku käy, minä otin mukaan allekirjoittamattoman vuokrasopimuksen), sekä todistuksen opiskelijuudesta. Saavuin tapaamiseen parikymmentä minuuttia myöhässä, unohdettuani passin kotiin, mutta ei se mitään, virkailija oli itsekin puoli tuntia myöhässä.
Tapaaminen sujui ongelmitta, mitä nyt virkailija vähän ihmetteli, kun vuokrasopimusta ei vielä ollut allekirjoitettu eikä vuokralaisen kohdalla edes ollut nimeäni, mutta hyväksyi sen pitkin hampain. Attestation de mobilité -papruani, todistusta siitä, että tosiaan teen jotain järkevää Ranskassa (kuten opiskelen) ei edes vilkaistu.
Nuorille pankkikortti, Carte bleue, on ilmainen ekan vuoden. Korttini tulee olemaan Euroopan laajuisesti hyväksyttävä, mutta olisin voinut valita maailmanlaajuisen, mikäli aikoisin matkustaa vaikka Afrikkaan. Siirtojen ulkomaiselta tililtä ranskalaisille pitäisi olla maksuttomia, samoin verkkopankin, mikä ei liene itsestäänselvää täällä. Teimme tilistäni kelpoisen myös säästämistä ajatellen - tähän on tutustuttava lisää.
Tarvitsen ranskalaisen pankkitilin, koska aion hakea asumistukea CAF:ilta.
Tänään aloin myös huolestua siitä, saanko asua asunnossa ja ympäristössä, joihin olen jo kiintynyt. Ranskassa yksityisiltä tai toimistoilta vuokraava tarvitsee takaajan, joka on asunut Ranskassa jo useamman vuoden. Pour un étranger, compliqué, eh ? Kämppikseni on pyytänyt kolmea henkilöä takaajiksi (colocateureja on myös tulossa kolme), nyt odottelemme papereita takaisin. Vasta saatuaan kaikki todistukset ja allekirjoitukset toimisto päättää, antaako kaikille kämppiksille asumisoikeuden. Ensi viikolla saataneen paperit kasaan. Kämppisehdokas kävi tänä iltana tutustumassa paikkaan ja lupasi päättää alkuviikkoon mennessä. Minulle koko ruljanssissa on yksi iso mutta: Olen saanut CROUSilta kämpän yliopistoalueelta, mutta minun pitää päättää viiden päivän kuluessa, otanko vai jätänkö. Tänään perjantaina oli oikeastaan viimeinen päivä, mutta koska asiasta vastaava ei ollut toimistossaan yliopistolla, päätin lähettää sähköpostia maanantaina. Tuolloin en vielä tiedä, saanko asua täällä Rue Neuvella. Sekin tulee muistaa, että tarvitsen jo olemassaolevan asunnon Ranskassa voidakseni muuttaa tähän kämppään, jossa nyt loisin, eli yliopiston asuntolan.
Voi sanoa, että Ranskassa mikään ei toimi, mutta kaikki järjestyy. Kunhan sinulla on joku paperi, on vähän niin ja näin onko se ihanteellinen. Toivon niin. Kohta nähdään. Ajattelin silti hankkia pyörän viikonloppuna, ja etsiä järven.
Muuta: Täkäläiset hyttyset (moustiques) ovat purreet ihoni verille ja ihanan julma aurinko pahentanut tilaa entisestään.
Molemmat pankkivirkailijat, joiden kanssa turisin, kehuivat ranskankielentaitoani, mikä on osoitus siitä, että työnkehityspalavereissa heitä opetetaan kertomaan asiakkaalle valkoisia valheita. Tai sitten ne tajusivat lukiessaan sellaisia nimiä kuin "Jäppilä" tai "Pieksämäki" ettei tämä ole helppoa mullekaan, hmh!
3.9.2009
Sens de la solidarité tai: Yhteisöllisyyden henki
Mitämitäkummaa, Bordeaux'sta löytyi kuin löytyikin vehreyttä ja melkein naapurista.
Tämä oli hyvä päivä. Aamulla kun lähtee kyllin aikaisin liikkeelle, eivät autoilijat ole vielä pilanneet ilmaa, ja aurinko paistaa heleästi.
Bordeaux'n keskusta on hyvä paikka vierailla. Maison du tourismen tädit auttavat mielellään, yleisiä maksuttomia vessoja on ripoteltu sinne tänne. Ratikkaverkko on todella selkeä, onhan linjoja vain kolme.
Järjestelin asioitani sen verran, että ostin Orangen mobicarten eli prepaid-liittymän 15 € ja otin yhteyttä heppuun, jolta voisi mahdollisesti ostaa polkupyörän. Söin kotona kuunnellen ranskalaisten kehittämiskeskustelua, asunnossani kun majailee vielä tällä hetkellä videopeliyhdistys/-yritys. Etsin erästä ranskalaisporukkaa, johon voisi tutustua, mutta olin väärällä puolella jokkee - täällä oppii pian erottamaan toisistaan Rive Gauchen ja Rive Droiten. Onnekseni sain ihailla upeaa ilta-aurinkoa rantakaduilla.
Näkymät joen ala- ja yläjuoksulle.
Alemmassa kuvassa aivan ihana "miroir de l'eau".
Bordeaux on paitsi viinin, myös veden kaupunki.
Alkuvaikeuksien jälkeen olen löytänyt peräti neljä Carrefourin Markettia kaupungin lukuisten torihallien liepeiltä ja katveista - tosin en yhtäkään pikku Expressiä, joita Belgiassa riitti pilvin pimein. Mutta se kaikkein tärkein, kauan kaivattu, monelta maailmankolkalta etsitty, löytyikin aivan kotinurkiltani:
Luomutuotteet näkyvät yllättävän laajalti tavallisissakin kaupoissa ja katukuvassa. Tietysti "luonnonmukaisuus" on maailmanlaajuisesti muodissa. Ja Ranskassa homeopatiakin on koko kansan juttu (joskus ruokapaikkaa hakiessaan ja ohittaessaan viidennen Pharmasien ihmettelee, eivätkö ranskalaiset syö muuta kuin lääkkeitä). Oletan kuitenkin, että luomu (agriculture biologique) ja Reilu kauppa (commerce equitable) ovat suuremmassa suosiossa Ranskassa kuin Suomessa. Täällä se liittyy solidaarisuuden, toisen huomioimisen ja arvostamisen kulttuuriin. Solidaarisuuden näkee paitsi lakoissa, niin peräti katukylteissäkin. Strasbourgissa luin seuraavanlaisen "älä parkkeeraa tähän" -kiellon: "Si tu prends ma place, prends mon handicap". Kehotettaisiinko kotomaassani ajattelemaan vammaisuutta omalle kohdalle? Ennen kaikkea yhteiselo näkyy mainoksissa, jotka korostavat jakamista, läheisten huomioimista ja tasa-arvoisuutta. Annan vinkin: Matkustaessasi ympäri maailmaa tarkkaile sitä, miten ylikansalliset yhtiöt muokkaavat markkinointiaan. Se auttaa hoksaamaan kulttuurin ydinarvot.
Mitä luomutuotteisiin itseensä tulee, ne eivät välttämättä ole puhdasta luomua, koska EU sallii tuotteelle luomusertifikaatin (ja kalliimman hinnan) kunhan kolme sen pääraakaainetta ovat luomutuotantoa. Muu voi olla vaikka mitä soopaa. Kämppikseni valisti minua tästä, kun kävimme läpi lähituottajalta tilattua kuormaa täynnä kauden satoa, joka on ainakin lähiruokaa jollei sertifioitua luomua. Nyt nautiskelen kermassa muhineista muhevista munakoisoista, käppyräisistä kesäkurpitsoista ja paprikoista sekä mehukkaista tomaateista.
Kotiin tullesani käännyin väärästä kadunkulmasta ja löysin umpikujasta jälleen yhden osoituksen ranskalaisten hilpeästä solidaarisuuden hengestä:
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
