Pikkujoulu rinnassa :>

Hei taas.

Viimeinen viikko ennen jouluviikkoa alkaa, ja vaikka tehtävää on pilvin pimein, ulkona paistaa aurinko ja pakkanen kurottelee jo sormiaan tällekin Euroopan reunalle kuumien syksyisten päivien jälkeen (hyvässä lykyssä kohosi +15 asteeseen päivällä). Tällä hetkellä voin ihan hyvin, vaikka yskiskelenkin edelleen (oui, c'est probablement la grippe). Perjantai-iltana osallistuin Babaocin meille välittämään tutustumiseen painotaloon (l'imprimerie de Sud-Ouest, kolmea régionia sivuava ja seitsemisen départementia kattava paikalliselehti). Esittelijä välitti kunnolla tietoa, masiinat ja liikevaihtotekivät vaikutuksen. Tärkeämpää vielä, tuli höpöteltyä toisten erasmusten kanssa, kun emme välttämättä niin helposti törmää kampuksella. Pitäisi harrastaa enemmän tällaisia opettavaisia soiréeita ja sortieita... luultavasti elokuvan yhteydestä niitä löytää runsaasti. Sen tiedän, että kevätpuolella pitää keventää ja monipuolistaa kursseja, esimerkiksi valitsemalla taidetta, jota olen totta puhuen muutaman vuoden mittaan kaivannut. Niin, kolme kuukautta tähän opetteluun menee.

Palasin painotalolta yhden aikoihin ja heräsin lauantaiaamun "tenttiin" seitsemän maissa. Palelsi, olin sammuttanut lämmityksen un meidän sähkölasku on niin suuri. Kuppi kuumaa ja pyöräilemään.

Tentissä mietin rauhassa kaksi tuntia La Fontainen faabelia, sitten aloin kirjoittaa. Saatuani tuherrettua noin kaksi sivua, TD-opettajani huomautti, että "kirjoitathan sit puhtaaksi kuulakärkikynällä?" Aaah juu. Kirjoitin puhtaaksi, loppusaldo 2 ja 1/2 sivua. Poistuessani vilkuilin epäilyksen siemen sydämessäni ranskalaisopiskelijoiden konseptipinoja... arviolta kahdeksisen sivua valmista tekstiä... *huokaus* No, commentaire composé -kehittelyni päätyi lopulta tiivistykseen, että turha sanahelinä koituu suuremmaksi vahingoksi kuin hetkelliset impulssimme ja tyhmyytemme. Lähdin moikkaamaan ystävääni, jonka tosin olen tavannut vain -- öö, kolme kertaa tänä syksynä? - mutta silti, mukavaa ihmistä. Juotiin teet Village 5:n ihanassa pikku huoneessa. Hyvästeltyämme ja vaihdettuamme mukavat, kovin vaihto-opiskelijamaiset tiivistykset elämästä, maailmankaikkeudesta ja kaikesta, poljin kaupan kautta toiselle puolelle kaupunkia - teelle. Tällä kertaa vuorossa lisää rupattelua ja hongkongilaisia leivonnaisia, joita toin myös kotiin kämppiksille.

Ihmisiä, kulttuuria, jakamista.

Ja *vaikka* sieluun iskee nostalgie... perhe, lumi, pakkanen, kuusien tuoksu ja humina, pimeän yön tähtikirkas taivas... (Ikävä on hieman liian negatiivinen sana kuvaamaan sitä kaihon, riemun ja tuskallisen rakkauden yhdistelmää, jonka kokee kun tahtoo uudistaa ihmissuhteen siteen, kun tahtoo matkata yhteen kotiinsa maailmalla - sanoisin pikemminkin: kaipuu.)
Niin, vaikka tietyt ihmiset, paikat, ja hetket "puuttuvat minulta" (Ils me manquent) olen kiinnittynyt tähänkin ympäristöön, vaikkei se aina ole ollutkaan helppoa. :)

Huomenna olisi valmisteltava suullinen esitelmä Georges Perecistä, ja hänen hilpeästä, railakkaasta mutta kummallisen raa'asta kirjasestaan Quel petit vélo à guidon chromé au fond de la cour ?

Ehkä käyn torilla. Ehkä kuljeskelen, pyöräilen hetken kylmässä, kauniissa yössä ja katselen kaupungin valoja heijastavaa, hohtavaa, aina virtaavaa Garonnea.