Sopeutua - s'installer

Syksy alkaa saapua Bordeaux'hin. Aamusumu hälvenee vasta puoliltapäivin, vuoropäivin taas aamuaurinko nousee punaisten pilvien keskeltä ja hehkuu vielä kuumuutta iltapäivisin. Puut ruskaantuvat ja pudottelevat nahkeita lehtiään.

Tämä on ollut ensimmäinen järkevä opiskeluviikkoni - näin Toussaintin aikaan, kun muut korkeakoulut lomailevat. Palautin inscription pédagogiquen, mutta en älynnyt pyytää siitä kopiota. Näin ollen en oikein muista, miten paljon opintopisteitä suunnitelman mukaan pitäisi kertyä, mutta yli 30 kuiteskii. Samalla kun alan pikkuhiljaa tajuta, miten paljon työtä ja kirjoitettavaa onkaan, useammat henkilöt, vaihtarit ja ranskalaiset, ovat muistuttaneet minua siitä, miten vähän aikaa tulenkaan täällä olemaan. Kuu vaihtuu (novembe vient du latin, novum, c'était le neuvième mois de l'ancien calandrier) ja alle kahden kuukauden päästä on joulu. Kuten opettajat ovat sanoneet, "année" scolaire, c'est rien ! Tunteja on loppujen lopuksi niin vähän, että itsenäistä työtä riittää. Vaihtarille työtä on myös kielen oppiminen, kultuurin ja ennen kaikkea kulttuurin "itsestäänselvien" käytäntöjen oppiminen, ja oppiminen matkustelemaan niin, että ehtii jäädä, tutustua ja syventyä. Ranska on niin laaja, ettei täältä tarvitse lähteä koko elämänsä aikana, aina riittää tutkittavaa ja löydettävää - kuten Suomikin. Jos lähden illalla kävelemään, näen aina jotain uutta, uusin silmin. Maailmankansalainen voi olla asumalla koko ikänsä samassa paikassa. Voi olla avomielinen, vieraanvarainen, kiinnostunut, ja kutsua maailman kylään pöytänsä ääreen jakamaan kokemuksia.

On jännä seurata itsensä sopeutumista uuteen ympäristöön. Koti-ikävä ilmenee tässä vaiheessa, lähinnä mieleen nousee välillä uskomattoman eläviä muistikuvia hiihtelystä kuun ja tähtien valossa, joskus ammoisina aikoina siskon kanssa tehdystä teatterireissusta, niistä aamuista jolloin pyöräilin kouluun... en tiennytkään, että minulla on niin paljon lempipaikkoja Suomessa.

Tietysti sopeutuminen on vaiheittaista ja ottaa joskus takapakkia niin kielitaidon, viihtymisen kuin jaksamisenkin kannalta. Elin suurimman ihastuksen ja avautumisen vaiheen Belgiassa. Aluksi tänne saavuttuani Bordeaux herätti ristiriitaisia tuntemuksia, ehkä myös suureksi osaksi arkirutiinien puuttumisen takia. Hiljalleen elämä alkaa valua uomaansa, ja kaupungin historia ja nykypäivä ovat alkaneet kiinnostaa. Yleisvaikutelmani tarkentuu yksityiskohtiin ja sävyihin. Harmaa kaupunki onkin keltainen (se on hauras pierre bordelaise). Kesti jonkin aikaa huomata, että vaikka rehevää metsänvehreyttä saa etsiä, ei se tarkoita että täältä puuttuisi sävyjä.

Sosiaalinen ympäristö on tietysti tärkein. On hyvä jutella saman ihmisen kanssa useampana päivänä perätysten. On hyvä keksiä yhteisiä päämääriä ja jakaa kokemuksia.
Erasmusbileetkin testasin; Vaihtarit poukkoilivat iloisesti!

Ihminen on psyko-fyysis-sosiaalinen kokonaisuus. Henkistä ja sosiaalista puolta rasitettuani koitan haastaa itsestäni myös sen fyysisen. Uintikurssilla, josta minun pitäisi saada joku hassu opintopisteen palanen, ohjaajamme katseli vaikeaselkoinen ilme naamallaan kun pulikoin viimeisen altaanmitalliseni. Järjesteltyään hetken sanomaansa kohteliaaseen muotoon hän tuumi, että "Et sinä kyllä uida osaa, mutta rakastat vettä, se on hyvä!" Kiipeilykurssin ohjaaja taas ärsyyntyi ekalla kerralla tohelointiini, mutta toinen kerta sujui rauhallisemmin. Käteni osaavat hikoilla enemmän kuin arvaankaan, ja kummallisissa paikoissa sijaitsevat lihakseni tärisevät ihmetyksestä kun ne herätetään unestaan.

--

Välillä ihmisten innostuessa kyselemään Suomesta, muutun kysymysmerkiksi: Mikä on merkittävää kerrottavaa. mitkä merkittäviä eroja, mistä tärkeää keskustella ? M ielessäni soivat laulut, joiden kautta haluaisin opettaa suomea ja suomalaista kulttuuria samalla oppien niistä itse lisää... Sininen ja valkoinen, Päivänsäde ja menninkäinen, Murheellisten laulujen maa... Tämän ranskalaistumisen ohella alan kiinnostua myös omista juuristani syvällisemmin, ei pelkästään vertailun kannalta.

Jonkinlainen suorasukaisuus kuuluu joka tapauksessa ranskalaiseen kulttuuriin enemmän kuin suomalaiseen, sekä vieraanvaraisuus, jakaminen ja yhteisvastuu. Sävyeroja.

Renseignements VI : Välttele ylitöitä, la vie c'est plus que l'école

Toisen opiskeluviikon keskivaiheilla olin flunssassa ja uupunut liiasta istumisesta ja jatkuvasta uudelleenorientoitumisesta. Maanantain hytisin kuumeisena lämmittämättömissä luentosaleissa, mutta päivä oli siitä huolimatta antoisa. Aloin kerätä opettajien nimmareita inscription pédagogiqueen, tuohon iloisenkeltaiseen paperilappuseen, joka pakottaa itsenikin järkeilemään opintokokonaisuuksiani. Kerettiin syömäänkin, jono näytti pitkältä mutta eteni kasoille puolessa tunnissa.

Récits contemporains -harjoitusryhmä oli jälleen hieman erikoinen kokemus; ohjaajamme kehotti meitä tunnin mittaisella monologilla kehittämään omaa ajatteluamme, sitten tutkiskelimme
lähes tunnin listaa avuksi itse valitsemamme nykykertomuksen etsintään, ja lopuksi : "Nous avons quelques petites minutes pour vos questions, commentaires sur Moderato Cantabile." ...*vaiteliaisuus*... "Pas de questions ?" No niin, nähdään ensi kerralla. (Rivien välissä : Miettikääpä valmiiksi seuraavalle kerralle, sitten?)


Tiistaina puolestaan oli palelun sijasta vuorossa hikoilu. Jonkin verran sitä tarvittiinkin selviämiseen kellon ympäri -päivästä (tauotonta opiskelua ja uudelleensopeutumista lähinnä Pays anglophones -UFR:n käännöskurssin eri tasojen kokeilun takia). Aloitin myös venäjän uudelleen, pitkä tauko siinä on ollut, mutta ajattelin nyt aktivoida tiedot CLESin iltakurssilla (certificat de langue de l'enseignement superieur, ranskalaisten tutkintoon liittämä kielenosaamistodistus). CLES 1 vastannee B1-tasoa eurooppalaisessa yhteisessä viitekehyksessä (CECRL, Cadre européen commun de référence pour les langues). Arabian ja kiinan aloitusryhmät täyttyivät nopsaan, joten niihin kannattaa kirmata ilmoittautumaan hetikohta saapumisen jälkeen jos haluaa. Kurssit kestävät vuoden, sama juttu latinan kanssakin, vaikka useimmat kurssit olen valinnut vain tälle lukukaudelle.

Keskiviikkona jatkuin sosolingivistiikan tieteenalan esittely, perushuttua, mutta meidän erasmusten on luettava alan perusteos ja kirjoitettava 8-10-sivuinen essehdintä. Proffa viihdytti meitä WerderRabelais-luonto vyöryi vinhaa vauhtia ja jokseenkin käsittämättömästi laiskalle erasmukselle, joka ei ole vielä ahminut Gargantuaa prologia pidemmälle. Torstai-aamuna olin vain viisi minuuttia myöhässä kirjallisuuden harjoitusryhmästä (olen omaksunut hyvin ranskalaisten pahat tavat), ja vaikka kurssi oli edelleenkin hyvin opettajajohtoinen, huomasin Madamen tyytymättömyyden, kun emme olleet valmistautuneet lukemalla sessiossa käsiteltävät otteet. Uusi latinan ryhmäni aloittelijoille vaikutti varsin haastavalta, ilokseni tämäkin ope kiinnitti huomiotamme lauseen rakenteen analyysiin sokean sana-sanalta kääntämisen sijasta. Latina ei vaan toimi silleen, onhan se huomattavasti ranskaa synteettisempi. Torstain apatian piristi tyytyväisyydeksi pyöräily kaikessa rauhassa Merignacin keskustaa katsomaan sekä vierailu Meriadeckin hiljattain uusitussa pääkirjastossa. Risteilevistä rullaportaikoista tuli joku scifi-sarja mieleen, mutta BD:eihin ja Oulipoon tutustuessa, lasiseinien läpi ilta-aurinkoa ihaillessa ja kaikenlaisen kirjoihin kätketyn tietotaidon ympäröimänä ei vaan voi olla kovin allapäin.

Perjantaiaamuna sallin viimein itselleni sängyssä löhöilyn. Olin niin lopen kyllästynyt koko hommaan ja lösähtänyt päivittäisestä istumisesta etten jaksanut millään seinäkiipeilemään. Kävin Capucinsin Resto Cap-U:ssa ja hyppäsin taas pyörän selkään ja lähdin harhailemaan. Päädyin lopulta Rive droitelle, Lormontiin ja Pont d'Aquitainen juurelle. Olin haaveillut saapumisestani saakka tuon kaukana häämöttävän jättisillan ylittämisestä. Epäilytti kovasti, löytyiskö sille pyöräiltävää tietä, eikä minulla ollut mitään hajua siitä, pääseekö siitä edes kevyt liikenne yli. Kiipesin kuitenkin melkein Lormontin vanhaan kaupunkiin ja sain sillan alun näkyviin. Luulin, että matka olisi tyssännyt siihen, koska toinen puoli oli suljettu, mutta alitin sillan ja pääsin kuin pääsinkin kapealle pyöräiltävälle kaistalle, sydän kurkussa rakennelman suuruudesta, korkeudesta ja tuulesta. Sillalta oli upeat näkymät, perjantai-iltapäivän liikenne rymisti ohi taukoamattomana koskena, ja kun aloitin pitkänpitkän laskun Bordeaux-Lacin suuntaan, sadekuuro päätti tulla vastaan. Mahtavaa! Illanvietto teekupillisen kera rentoutti ja lämmitti sopivasti mieltä ja kehoa.

No, meillä kaikilla on omat huvimme.

Lauantaina kävin Domaine universitairella kirjastossa (lauantaisin auki 9 - 12h30), keskustan Bibliothéque universitaire pluridisciplinairessa (sali täynnä kaikkien alojen pänttääviä opiskelijoita, auki arkisin 8h30 - 22 ) sekä harhailemassa Bordeaux'n Ikeassa ja nauttimassa Ruotsi-eksotiikasta. Sitten olikin aika palata kotiin pikku illanviettoomme. Huomasin, että oluen piristämät ranskalaismiehet jaksavat puhua piitkään ja asiaa.

Je te conseille, n'hésite pas d'avoir des moments de détente. Plusieurs.

Ekan viikon lopulla ou : Désenchantée ?

Istun koneiden kuumaksi lämmittämässä atk-luokassa, jonka ikkunoita ei viitsi avata, koska ulkona on niin kylmä. Viime yöksi pistettiin kodissakin lämmitys päälle ja sain kämppikseltä lainaan paksun peiton, valiteltuani edellisyön kylmettymisestäni. Nähtävästi biologinen termostaattini on myös lähtenyt käyntiin, ainakin posket hohkaavat siirryttyäni sisätiloihin la domaine universitairen viimaiselta, auringonpaisteiselta tasangolta.

Se säästä.

Tämän perjantaipäivän olen etsiskellyt ja suunnitellut kurssejani. Ohjenuoraksi riittänee "okei, mitä lettres modernes, sciences du langage tai pays anglophones -kursseja on torstai-iltapäivänä kun mul on vapaata?". Mitä todennäköisimmin nyt olisi paineltava myös kirjoja lainaamaan/ostamaan (ainakin la Fontainen Fables, la narration brèven osalta Marguerite de Navarren l'Heptaméron sekä Dom Carlos et autres nouvelles françaises du XVIIe siècle, luettava lisää kurssikuvauksia, lähetettävä pari varoitussähköpostia (hei, olen erasmus, tulen kurssillenne kokeilemaan onko tämä mun tasoista, käykö?) ja suunniteltava myös liikuntakurssien ohjelma ottaen huomioon lepo-/lukuajat. Olisi huomattavasti helpompaa tyytyä seuraamaan vain yhden UFR:n yhden vuosikurssin ohjelmaa, mutta minulla on yleensä ongelmia liian kahmimisen kanssa.

Tämä on kuitenkin ollut rauhallisempi päivä kolmen ääh-en-jaksa-viiti-enkä-kerkiä-päivän jälkeen. Kävin koettamassa seinälle kiipeämistä ja syömässä oikean lämpimän aterian kun perjantaipäivän jonotkaan eivät jatkuneet ruokalan ovista ulos pihamaalle saakka. Näillä eväillä jaksaakin taas miettiä. Parempi olisi tietysti jousta niin monen henkilön luona kuin tarpeellista saadakseen vastauksen, mutta olisi pitänyt muotoilla ensimmäiset kysymykset jo viikkoa ennen vastaanottoviikkoa (parempi: viime keväänä).

Tiedoksi: Latinan taso 1 vastaa aloitusta nollasta (ja on muuten tylsää kuunnella hyyyvin hidasta selitystä latinan sijoista tai artikkelittomuudesta, mikä on tietysti itsestäänselvää suomalaiselle vaan ei ranskalaiselle. Tylsyydestä tylsistyttyäni menin epähuomiossa Latin 3 -ryhmään ja... trust me, pas pour les débutants. Latin 2 -taso oli hurjan mielenkiintoista opetusmetodien vuoksi. Professeur pani meidät (huom. Licencen kolmosvuotta käyviä!) etsimään tekstin temaattisia kokonaisuuksia (lähtien ensin silmille hyppäävistä tunnesanoista) ja loogisia vastaavuuksia sekä lukemaan - ajattelemaan - latinankieleistä tekstiä hyvin eri tavalla kuin ranskaa lukisi. Mutta taso on laskeskeltu latinaa vuoden opiskelleiden kohdalle, joten liian korkia oli minulle.
Testaa itse:
Sub idem tempus et legati qui redierant Carthagine Romam rettulerunt hostes ad bellum paratos esse, et Sagunti excidium nuntiatum est ; tantusque simul maeror patres misericordiaque sociorum peremptorum indigne et pudor non lati auxilii et ira in Carthaginienses metusque de summa rerum cepit, uelut si iam portas hostis esset, ut tot motibus turbati trepidarent potius quam consulerent. (Historioitsija Titus Liviuksen kuvaus senaattoreiden reaktioista Hannibalin armeijan tuhottua Sagonten kaupungin II puunilaissodan myllerryksissä.)

Toinen tylsä kurssi, jolle ei tekisi mieli mennä on LM L2:n CM Linguistique et discours - vain koska odotin lingvistiikan yhdistämistä ranskalaisten tapaan puhua, mutta sehän alkoikin phonetiikalla, jota opiskelen nyt kolmatta kertaa. Mutta kunhan shokistani selviän, eiköhän se ala luistaa, eikä luentoja tarvitse kestää kuin kolme kertaa (pitäisi etsiä kalenteriin sopiva TD).

Pahoittelut näistä puntaroinneista jotka eivät välttämättä lukijaa niin mahdottomasti innosta, mutta kirjoittaminen auttaa ajattelemaan, eikös?

Ihan sivukommenttina: Carl von Linnén Le Voyage en Laponie ja Paasilinnan Le lièvre de Vatanen ovat vapaavalintaisina LM L2-ohjelman moduuleissa mukana. Käsittelee villistä luonnosta kirjoittamista, ihmisen ja eläimen suhdetta, ilmeisesti ekokritiikkiä sivuten. Pitäisköhän mennä kurssille tuomaan julki erityislaatuista suomalaista luontosuhdettani. Nyt vaan harmittaa kun en ole paljon lukenut!

L'essentiel est de LIRE.

Renseignements V : Tutustu kursseihin huolella, harkiten.

Tämän toisen päivän perusteella tiedän, että olen huonosti valmistautunut.

Diakronian luento oli selvää huttua, vähän tylsähköä bibiografian mut ok. Seurannut harjoitusryhmä petti kyllä toiveet. Ranskalaisnuoret, vaikkakin jo L2-tasoiset, vaikuttivat hirmu aroilta vastaamaan mitä yksinkertaisimpiin kysymyksiin. Taso vaikutti itselleni liian matalalta.

Lettres modernesin L2-opiskelijoille suunnattu Linguistique et discours petti odotukset myös, koska kyse ei ollutkaan mistään pragmatiikan osa-alueesta (luulin että discours olisi sitä), vaan käytiin phonetiikkaa jota olin suomen kielessä opiskellut ykkösvuonna paljon tasokkaammin ja ennen kaikkea osallistavammin - en vaan jaksaisi samoja juttuja uudestaan.

Logique-luento virkisti kivalla tunnelmallaan; proffa vitsaili oppilaiden kanssa, ja oli muutenkin ystävällisen oloinen, selvä-ääninen. Pysynpä tälläkin kurssilla. Kauhukseni toinen vaihtari keräsi jo nimmareita inscription pédagigique -prujuun. - Onneksi toiset suunnittelevat...

Vietin yhden turhan tunnin täysin vasta-alkajille tarkoitetussa latinassa kun olisin voinut vilkaista, millaisia ovat L3 Lettres modernes -luennot. Vaikka latina onkin vaikea kieli, ei se oikeuta moista _hitautta_ ja itsestäänselvyyksien painotusta. For Christ's sake. Kun lähestyin proffaa kertoakseni että taidan sittenkin lähteä kurssilta, Monsieur luuli minun tarkoittavan, että taso oli minulle liian vaativa. Todella kannustavaa. Toinen kokeilemani ryhmä olikin liian edistynyt (taso 3). Huomenna uusi yritys tason 2 kanssa.

Kaiken lisäksi vatsaa nipisti inhottavasti, kymmenien metrien pituiset jonot ruokaloiden ja kioskien edustoilla estivät eväiden nappaamisen, ja oikeasti mikään paikka ei ollut auki, ei Babaocin toimisto, ei accueil de scolarité (eikä olekaan koko viikolla) ei liikuntakursseille kirjautuminen (DAPS).

Sanoin käytävässä (jälleen) kohtaamalleni saksalaiselle, etten kyllä jaksa Babaocin bileisiin huomenna; mutta tottahan ne hyödyksi ja iloksi ovat, vaikka tietty ääriään myöten täynnä, joten ehkä hankin lipun huomenissa.

Päivän valopilkku oli, kun vaivauduin Piscine universatairelle, kysyin voiko osallistua kursseille vaikkei olisi maksanut le droit de sportsia, vastanotto-Madame puhui päälleni ja ohitseni, mutta kehotti hyötymään vapaista uintiajoista. Ajattelin, mistähän hitosta ostan sen pakollisen uimalakin (bonnet) ja vaivauduin vielä kysymään; Nainen kertoi, että heiltäpä niitä saa, eurolla. Joten jos huominen on viisaampi kuin tämä päivä, allas kutsuu!

Eka koulupäivä ou : Soyons des étudiants de vingt-et-unième siècle

Käsitän tämän maanantain touhut varsinaiseksi lukukauden avaukseksi. Aamukankeus (apua-herätyskello-aamupala-naamaan
ulos-märkää-myöhästyn
onko-accueil-auki-ei-ole-kurssille!) suli päiväksi, joka oli aikeastaan aika inhimillinen.

Heräsin ihan hyvissä ajoin mutta en jättänyt aamupalaa väliin (sauter le petit déjeuner), siksi myöhästys. Mielessä oli hyvin kaoottinen kuva tulevista kursseista - koodeja ja saleja, jotka oli lähinnä lykätty paperinpalaselle viime viikolla, tarkoituksena miettiä paremmin (mutta missä olinkaan: Poitiersissa.) Tavan kurssien lisäksi myös minua kiinnostavat yliopistoliikunnan kurssit alkavat tällä viikolla (paitsi kiipeily ym., jotka ovat jo alkaneet). Tarkoitus oli maksaa Accuéil des scolarité:ssa droit de sports (15€), mutta hauskaa kyllä, se on lokakuun aamut kiinni ja iltapäivällä 13h30 - 16h satun istumaan kursseilla. Kaikki paikat (kaupat, hallinto, ne tyypit joiden kanssa pitäisi keskustella opinnoista, ständit, kirjasto) näyttävät olevan auki samaan aikaan kurssien kanssa. Ja kun kurssi loppuu puolelta, toinen alkaa puolelta. Ei ihme, että ranskalaiset myöhästelevät.

Poljin ihanalla kaupunkipyörälläni yliopistolle, jossa olin minuuttia vaille yhdeksän.

9.00 oli ohjelmassa Texte et corpus -luento, 1h30, Science de langages L2-tasoa, UE 2. Opettaja puhui hitaahkosti, mietteliäästi, ei tykännyt tasaiseen tahtiin saliin valuvista myöhästyjistä (viimeisin saapui 45 min alun jälkeen) ja ihmetteli "mitä, ettekö te ole kuulleet generativismistä, Chomskyn universaaleista?". Nyt pitäisi vaan ottaa selvää, mikä on korpus. Ainakin se voi olla suullinen, kirjallinen, audiovisuaalinen... Saatanpa pysyä kurssilla, ei vaikuttanut liian työläältä, paitsi että bibliografiaa riittää ja meidän pitää käyttää jotain plateformia, joka löytynee verkosta, ja edessä on synthèse de cours eli jonkinlainen kurssin yhteenveto.

Koska olin tehnyt pienen kalenterimunauksen, kiiruhdin 10h30 seuraavalle kurssille, jonka sisällöstä minulla ei ollut hajuakaan (merkitsemästäni koodista 2L11U31 päättelin sen kuitenkin olevan Licencen tokaa vuotta ja kielitiedettä (oikeastaan se oli Lettres Modernesin alla), vai oisiko eri alojen opiskelijoita yhdistävä mineur?). Mythologie, jaahas, tämmöistä. Ope, vanhempi rouva nahkatakissa, alkoi melkein heti bibliografian jälkeen referoida Héran, Athénan ja Aphroditen kauneuskilpailua. Tuomari Paris valitsi (kumma kyllä) alastoman Afroditen, joka tarjosi lahjaksi maailman kauneimman naisen rakkautta, kun taas Hera valtaa ja Athene sotakuntoa. Mietin, että meneeköhän koko kurssi näissä henkilökiemuroissa ilman yleistämisiä tai päätelmiä. Siirryimme kuitenkin muinaisen, hypotetisoidun indo-eurooppalaisen kansan luokkayhteiskuntarakenteeseen, joka täytti kolme tehtävää: uskonnollisen/hallinnollisen, sotilaallisen ja tuottavan/taloudellisen, joita myytin voi ajatella kuvastavan. Open mukaan Paris valitsi tärkeimmäksi mielihyvän, mikä johti hänen kansansa turmioon - pitäisin kyllä uuden elämän tuottamista yhteiskunnan perustavana tehtävänä enkä niinkään vahingollisena. Käytiin kiitettävästi läpi Iupiterin, Démeterin jne. etymologiaa (huom. "pater" ja "mater" nimissä) ja roomalaisten taipumusta esittää muistakin indoeuroppalaisista kulttuureista löytyviä myyttejä tapahtuneena historiana vuosilukuineen kaikkineen. Hauskaa oli myös huomioida, että Ranskassa niin tyypilliset riemukaaret ovat ehkä alunperin rituaalisia - myyteissä taisteluraivon (furor) valtaan joutuneet marssitettiin varrasta muistuttavan kepakkoportin alta, samoin soturit, orjaksi otetut barbaarit kaaren ali roomalaisten voitonjuhlassa. Vähän niin kuin eläinten voima on kesytetty, kun ne lykätään paistumaan vartaaseen.

Päästyäni näistä aatoksista oli vuorossa tauko, pinkaisu vessaan, ilmoitustauluille (katsomaan mikä ihme se kurssi oli) ja yritys Accuéil de scolaritéhen, ei ollut auki. Aukiolla oli ruokatarjoilu, ei hajuakaan kenen järkkäämä. Apéroissa maistui appelsiinimehu-vodka-yhdistelmä, joten sopivassa hiprakassa marssin kokeilemaan ilmoitustaululta löytämääni travaux dirigétä, pienryhmätyöskentelyä joka vastaa jotakuinkin meidän demojamme tai praktikumeja. Syntaxen luento jäi sitten sivuun, mutta katsotaan selviänkö ilman sitä. Edellisen luennon (sangen pyöreä "teokset, tekstit ja kontekstit" vapaavalintainen TD on nimeltään "Récits contemporains" ja luemme Duras'n Moderato cantabile, le Clézion l'Africain -teokset sekä itse valitsemamme modernin tekstin. Taidan pysyä kurssilla, koska opettajamme on symppis; huomattuaan kaksi erasmusta hän puhui todellisesta yhteisymmärryksen lisäämisestä, yrityksistä kannustaa vaihtarit muuhunkin kuin nyhjäämään omassa seurassaan eli tutustumaan ranskalaisiin - ja on muuten ranskalaistenkin syytä tutustua ranskalaisiin! huomautti eräs poika. Oletin vähän puheliaampaa menoa pienryhmässä, mutta oikeastaan ranskalaiset vaikuttivat vähän aroilta puhumaan, ehkä minulta löytyy enemmänkin rohkeutta kun nyt pääsen kirjoihin käsiksi. Baski-erasmus tuli myös suloisesti juttusille.

Otin baskin vinkistä vaarin ja käytyäni etsimässä Initiation au latin -ryhmää, jota ei löytynyt, kiiruhdin kirjastolle, jonka upouudessa multimediasalissa alkoi "Cinéma et littérature" -kurssi. Hipsin epävarmasti saliin, mutta tutunoloinen herra kehotti istuutumaan. Hän oli sama Lettresin itsevarma tyyppi, joka oppiaineen esittelyssä oli painottanut että hän järjestää tapaamisen sähköpostitse mutta EI ota vastaan huoneensa oveen koputtelevia opiskelijoita, koska seitsemästä seitsemään hän TYÖSKENTELEE. Pitänee alkaa kunnioittaa vastaanottoaikoja. Kurssi itsessään käsittää kolme "Nouvelle cinéman" (aivan eri asia kuin Nouvelle vague!!) elokuvaa ja asiantuntijoiden tapaamisia. Se ei tuota mitään ranskalaisten tutkintoon vaikka kylläkin sivistää heitä. Me ulkomaalaiset saamme kallisarvoisia opintopisteitä kunhan kirjoitamme tuumiamme jokaisesta filmistä.
Ja hei: "Cinéma doit être découvert avec les autres." Monsieur D. (ei ole ranskalaisen "kaikki sisään" -yliopiston kannalla) valisti meitä työnteosta, kehotti meitä vaatimaan itse itseltämme, tiedotti eräänlaisesta pornografian konferenssista ensi kuussa, jossa on läsnä ajattelevia ihmisiä, ja painotti meille verkostoitumista yliopistoaikana - "Kootkaa yhteystietovihko, koska jos odotatte graduun ja sen jälkeen, sinne menivät mahdollisuutenne. Matkailkaa, lähtekää, menkää, älkää ajatelko että pysytte vain Ranskassa." Hän tunnustautui anglofiiliksi: kun ranskalaiset sanovat, että yhdysvaltalainen elokuva on roskaa, hän kieltää moisen. Tolloja ja intellektuelleja on yhtä lailla Ranskassa kuin Atlantin tuolla puolen, samoin moskaa ja helmiä. Taidan pysyä tälläkin kurssilla, koska vaativat ja kyseenalaistavat opettajat pakottavat minutkin terävöittämään ajatteluani.

Pääsin siis kurssien raskaasta ikeestä 18h30, ja sain lainattua Moderato cantabilenkin ja ostettua paperia sekä pienen carnet'n sanojen keräämistä varten. Päivän kokemukset tuntuivat hyviltä. Tunnen pysyneeni kärryillä. Huomenna seitsemältä ylös, diakronian luennolle ja ryhmään, diskurssi-luennolle, tauolle yrittämään liikunnankursseille kirjautumista (ei onnaa) ja CLES-kirjautumista, logiikkaluennolle, ehkä latinaan ja tuumimaan, onko liian raskasta tahtia.

Mutta tällä kerta poikkeuksellisesti ilta on aamua viisaampi. Hyvä niin. Kämppikseni laulaa kauniisti kahvia keitellessään - ja nyt nukuttaa. Zzzzz.

Poimintoja Poitiersista

Torstaina hyppäsin TGV:n kyytiin, puolimatkassa Pariisiin hyppäsin junasta Poitiersin historiallisesti merkittävässä kyläpahasessa, jonka keskustaa värittivät katutaiteet viikonlopun ajan. Päätavoite oli ihastella taitavien taiteilijoiden performansseja, toiseksi halusin vaihtaa kuulumiset Erasmus-toverin kanssa, ja kuten aina, tutustua ranskalaiseen sielunelämään, eri alueisiin, persoonallisuuksiin.

Siihen pieneen siivuun, jonka ennätin Les Expressifs:in ohjelmasta seurata, kuului nivelet niksauttavaa tanssia, jonglöörin avustamista (olin liian ihmettelevällä mielellä pelätäkseni bretonin nenällä tasapainoilevien silmälasieni puolesta), syvällistä varjoteatteria lapsille, satujen ja sotahistorian teatterillista itseironisten naisten zen-oppitunti, mustan huumorin ja väkivallan ryydittämä klovninäytös, narratiivinen road trip -tyylinen sirkusspektaakkeli, burleskia nukketeatteria ja kaunista sanatonta näytelmää marionetein. Yritin vältellä konsertteja, koska niihin nyt pääsee aina, mutta perjantai-iltana huomasin silti puristuneeni keskelle teinareita, jotka poukkoilivat toistensa päälle ja yli kuin venähtäneet superpallot.

Mitä tulee arkipäivän kulttuuriin, sain selville että täälläkin viinaa käytetään ujouden karkottimena. Majoittajani puheli itse hyvin spontaanisti tuntemattomien kanssa, mutta sanoi oppineensa sen Portugalissa ja tuntemattomien kanssa puhumisen olevan muutoin epätyypillistä. Ranskalaisnuorten eduksi on silti sanottava, että siinä humalatilassa, missä Suomessa saatettaisiin heristellä nyrkkiä, täällä pikemminkin jutellaan avoimesti ihmissuhteista, seksistä tai intoudutaan laulamaan melodisesti, jopa tyylikkäästi. Les prisons de Nantes kuulosti vaikuttavalta kymmenen nuoren laulaessa sitä matalalla äänellä pysyen täydellisesti rytmissä...

Kappale saattoi muistua ranskalaisten mieleen, koska lauantaina järjestettiin mielenosoitus uutta vankilaa vastaan. Mielenosoittajat, mokomat tunarit, intoutuivat sitten rikkomaan kauppoen vitriineitä, historiallisia laattoja ja muuta arvokasta kulttuuriperintöä, ja koska levottomuuksien pelättiin puhkeavan yöllä festivaalialueella, illan spektaakkelit peruttiin. Itse olin että mitä häh, mutta ranskalaiset suhtautuivat tilanteeseen tyynesti, eivät erityisen yllättyneesti, ja harmittelivat lähinnä sitä etteivät ehtineet kuin kuulla pari kappaletta.

Eräs herrasmies kutsui meidät luonaalle (aperatifs, leipää kermaviilikastikkeella, kukkakaalimuhennosta, makkaroita, jotka maistuvat hyvälle mutta joista et halua tietää mitä ne sisältävät, tuoretta pinaattia, ihanaa vuohenjuustoa, makeita macaron-keksejä) ja kierrätti minua historiallisessa kaupunginosassa. Kelttien aikoinaan rauhallisen joen rannoille pykäämä kaupunki on kokenut runsaasti muutoksia, silti siellä on Ranskan vanhin ja parhaiten säilynyt rakennus (300-luvulta; tarkistamaton tieto). Näin kirkon, jossa oli ensin roomalaisten kylpylä, sitten merovingien nekropoli ja nyttemmin musiikkiopiston auditorio. Kaupungin suojelupyhimys Sainte-Radegonde kuulemma kukisti haussun mulkosilmäisen hirviön - neidon kirkon vastapäätä sijaitsi bilepaikka, joka oli lainannut nimensä hirviöltä (suom. suunnilleen "Iso kita"). Jean d'Arc, paysanne lähistöltä, saapui kaupungin herrojen luokse, sai hevosen ja ehkä saattueen ja aloitti matkansa historiaan. Kuljimme pitkin Rue de la Chainea, joka nousi aikoinaan köyhältä joen rannalta ylös helpommin suojeltavaa kukkulan huippua - nimi tulee ketjusta, joka vedettiin ylä- ja alakaupungin välille eristämään rikkaat epätoivotuista vieraista. Näin Vapaudenpatsaan, (Liberté eclairant le monde; Pariisistakin löytyy kopio), kaupungin parhaimpien herrojen pytingit ja lähistöllä talon, jonka saattoi arvella olleen porttola (parvekkeiden rautakaiteiden koristeaiheet olivat "paljonpuhuvia" - nähtäväksi niille, jotka etsivät).

Nyt on reorientoiduttava takaisin à la vie bordelaise. Mikäpäs sinä. Järkevät ja harkitut kurssivalinnat ovat ihan mahdottomia tähän aikaan illasta, mutta on taas kiva olla kotona, kaupungissa joka tuntuu jotenkin eteläisemmältä niin säiltään kuin mielenilmastoltaan Poitiersin kylmän pohjoisuuden jälkeen. Poitiers on sentään "ville fleurie" ja muistuttaa Jyväskylää ainakin mäkiensä ja kokonsa puolesta. Noh, onhan Jyväskylässäkin Alvar Aallon rakennuksia ja vanha riihi. Tämä historia kyllä vähän eri kaliiperia.

Kurssivalintoja ou des choix, trop de choix.

Kerrassaan stressaava - tai sanoisinko haasteellinen - päivä, mutta myös ihana semikreikkalaisen (français - langue maternelle, greque - langue paternelle) tytön ansiosta. Tulin réunioniin puoli tuntia myöhässä pyöräiltyäni innoissani miltei Merignaciin saakka, mutta "Accueil des étudiants en mobilité" -ständillä pörräävä tutor sanoi, ettei se mitään, viettäisin koko aamupäivän hänen kanssaan. Taidettiin kreikkalaisen ja saksalaisen kanssa joutua kuitenkin vikateille, kun eräs toinen tutor (ranskalaisethan tietävät tietty kaikesta kaiken) opasti meidät muuan Lettresin tutorin ryhmään. Hän ohjasi ensisijassa fukseja. Seurattiin sitten kaiken päivää infoja ja kuljettiin mammamme talutusnuorassa pitkin kampusta keräillen hyödyllisiä tiedonmurusia mutta suuren osan ajasta vähän kyllästyneenä ja hämmentyneenä, koska suuri osa tietoa ei koskenut meitä tai esitettiin liian hitaasti/nopeasti. Tilanteemmehan on radikaalisti erilainen kuin ranskalaisten, jotka seuraavat tiettyä oman UFR:nsä lukkaria parin sivuainein (mineurs au choix), meidän taas pitäisi koostaa fiksut opinnot ihan oman harkintamme mukaan, koti-instituution vastaavan siunauksella. Vähän kaipais semmoista koottua opasta aikatauluineen, kurssisisältöineen, erityiskäytäntöineen, mutta kun ei. Ramppasimme ilmoitustaululta toiselle, ja eilen kaavailemani syy moiseen alkoi valjeta - siinähän tutustuu ihmisiin! Kuka nyt tahtoisi katsoa netistä tarpeellisia tietoja, kun voi kipittää kynä, paperi ja kamera kourassa pitkin käytäviä ja kohdata kaltaisiaan tallentaessaan tietoa vaikka vain sumuiseen pääkoppaansa!

Tällä hetkellä pääni on sekaisin muuttuvista suunnitelmista - täytän sittenkin ekan semesterin viikot ainakin nelipäiväisiksi kaavailemani kolmen päivän sijaan ja matkailen enemmän kevätpuolella jos siltä tuntuu. Tekisi mieli opiskella kielitieteen lisäksi erinäisiä hassuja kirjallisuuden kursseja, teatteria, viestintää ja historiaa (pour le plaisir), aloitella arabiaa/kiinaa/tsekkiä/italiaa ja jatkaa espanjaa/venäjää, urheilla mielin määrin ja kokeilla vähän taas tuota yhdistystoimintaakin. Tietysti pitäisi lukea ihan vimmatusti. Ja tutustua ranskalaisiin. No, ensi viikonloppuna tutustun katutaiteisiin. Sitten saa matkailu jäädä vähäksi aikaa, vaikka täällä ulkomailla tuleekin kumman avosydämiseksi ja tekisi mieli piipahtaa muutamankin ihmisen luona.

Malgré tout ce qui passe bien, je ne peux pas rester tout à fait à l'aise, parce que le bail n'est pas encore signé, et si nous ne le payons pas tout de suite, ils peuvent le refuser. En ce cas, on sera emmerdé.

Devenir une bordelaise tai: kaupungin sulo

Alan pitää tästä kaupungista. Aamuisin ja iltaisin se on kaunis, kuljitpa hämärtyvillä rantakaduilla yhtenä lenkkeilijöistä, puikkelehtien aamutuimaan toisilleen poskisuukkoja jakelevien koululaisten välistä tai syrjäisemmillä kujilla haistellen keittiöistä leijuvia tuoksuja, tiiraillen parvekkeelle puhelemaan ja polttelemaan piipahtaneita juhlijoita, kuulostellen puheenpätkiä ja lämpimässä ilmassa leijuvaa ”Femme chocolatia”.

Huomaa kiltinnäköinenn Renault, joita täällä on runsaasti, ja ovelannäköinen kissa (piilossa), joita myös näkee liikenteessä.




Ensivaikutelmani kaupungista oli ylväs mutta torjuva, väritön ja virallinen. Se puristi huulensa kopeasti kiinni ja tuijotti minua eleettömästi. Mutta pikkuhiljaa kaupunki rentoutuu, ojentelee jäseniään, hymyilee ja ehdottaa lasillista viiniä.

Tiedän mihin kulkea. Kadut eivät enää johdata minua minne niitä huvittaa. Eräänä aamuna kävelin ohi kasveja pursuvien parvekkeiden, le Routardin suositteleman jäätelöravintolan, pienellä puiden varjostamalla aukiolla penkkejään ulos nostelevien ravintoloitsijoiden, elokuvateatteriksi muuntautuneen vanhan kirkon, halpoja croque monsiereja tarjoavan sarjakuvapuodin, luomusanchwicherien ja katedraalille aukeavan puistikon... ja tajusin, että tämä on lempikatuni. Ensimmäinen suosikkini. Olen ollut täällä tarpeeksi kauan, jotta osaan tehdä eron, osaan katsoa yksityiskohtia, osaan kotiutua. Olen hylännyt valmiit odotukset ja otan vastaan sen mitä minulle annetaan.

On aikaa pysähtyä ihailemaan parvekkeen kuviointiin upotettua vaakunaa tai suihkulähdettä koristavaa patsasta, pohtimaan uuden kotikaupunkini historiaa, kiinnostumaan aidosti sen muistoista, meidän menneisyydestämme. On hetkiä, jolloin osaa astua ulos ja jalat johdattavat syksyisessä pehmeässä valossa hehkuvien hiekkakiviseinän, vaahteroiden ja lehmusten kehystämään pikkupuistoon, jossa istuu vanhus lueskelemassa. Tiedän jo enemmän, kuin että Rue Saint Catherine, joka on lopultakin vain pitkä shoppailukatu, halpenee kuljettaessa Hotel Regentilta Place de Victoirelle. Jos siltä astuu sopivasti sivuun, viereisillä pikkukaduilla kohtaa ihmisiä, jotka asuvat siellä eivätkä vain kulje läpi, kohtaa talot julkisivujen ja mainosten takana. Muistan ihmisten kasvoja kaupoissa, kaduilla. En ole itsekään anonyymi. Minulla on pankkitili, kotivakuutus, puhelinnumero ja lukko (antivol) pyörään - kohta ehkä pyöräkin. Olen tullut jäädäkseni, joksikin aikaa.

Asuntoni ou : maison près du ciel

Perinteisiä ikkunakuvia mm. Darth Vaderilta näyttävästä savupiipusta (?).



Kuvaan nyt hieman sitä nurkkausta, johon vetäydyn bloggaamaan, lepäämään ja nauttimaan herttaisten kämppisteni seurasta - nyt kun uskallan toivoa, että saan asua täällä koko vaihtoaikani.




Asun lähellä Garonnen rantaa ja Pont de Pierreä, quaita kuljettaessa Porte de Bourgognen (pienehkö "riemukaari") ja Porte de Cailhou'n (kaunis jäänne vanhasta kaupungin muurista) välillä. Lähin arrêt de tram on Place de Palais. Ulko-oven avattuaan kuljetaan pienen eteishallin, jossa varmaan on aikoinaan majaillut consierge, läpi ja sisään ristikkoportista. Portaikko on kapea ja alimpien kerrosten rappuset ovat painuneet lukuisten askelien kuluttamana, marmorikuvioisista seinistä irtoilee laastia ja sisäpihan tai "kuilun" ikkunoista kajastaa valo. Välillä alempien kerrosten naapurit pitävät keittiön ikkunoita auki, laulelevat itsekseen ja kuivattavat pyykkiä narulla. Porraskäytävässä eivät aina valot toimi (eikä ulko-oven summeri), koska jo vuoden jatkuneet korjaustyöt katkaisevat ne toisinaan. Huoneistoomme (T4 eli kolme huonetta, olohuone-keittiö + vessa + kylpyhuone) on ullakkokerroksessa, jonne kadun melu ei kantaudu, koska huoneiden ikkunat antavat taivasta kohti. Lämpiminä öinä tuuli rapistaa foliota, jonka kämppikseni on virittänyt valonsuojaksi. Väilliä sisäkuilusta kuuluu lorinaa, pulujen kurnutusta (ne ovat kotiutuneet, koska äskettäin poismuuttanut kämppikseni ruokki niitä liian avomielisesti) ja puhetta ja naurua portaikosta (ikkunat ovat rikki tai auki).

Asuntomme lattiat ovat vinot, vaikka pinnat onkin uusittu hiljattain, ja keittiön perää kannattaan mahtava kattoparru. Ovet lukitaan pienellä avaimella. Kirjastomme on vessassa: mangaa, scifiä, Stephen Kingiä, klassikkonäytelmiä, ohjelmointioppaita. Ranskalaiskämppikseni ovessa on Zelda-juliste ja tytöt jakavat toisen huoneen suuren sängyn. Tv:tä on tähän mennessä käytetty lähinnä Mario Partyn pelaamiseen. Huonekasveja ei enää ole yhtä bamburuukkua lukuunottamatta, koska entinen kämppikseni vei ne mennessään. Langaton netti ei enää toimi, koska pikkuläppärini ei osaa sopeutua WPA-yhteyteen, joten kökötän olohuoneen nurkassa kaapeli ilmassa roikkuen.

Olohuoneeseen paistaa päivän aurinko, kylppäriin illan. Aamulla taivas on roosan värinen tai harmaja. Pian siirtynen mustalta sohvaltamme omaan pikku huoneeseeni, jossa ei sitten olekaan yhtään mitään.