Kolme viikkoa on jo suhteellisen pitkä aika arkipäivässä, mutta vain lyhyt hujaus vietettäväksi toisen kulttuurin parissa. Olen sentään kerennyt hämmentyä, ihastua, kritisoida, tympääntyä ja arvostaa tämän maan kulttuurieroja ja ominaislaatua. Näin lyhyessä ajassa ehtii lähinnä nähdä kotokulttuurinsa uusin silmin, huomata siitä itsestäänselvyyksinä pitämiään piirteitä, arvottaa sekä verrata sitä "vieraaseen".
Arkielämässä kierrätyspulmat tulevat äkkiä vastaan. Kovasti harmittaa huomata, miten paljon jätettä yksi pieni opiskelija saa muutaman viikon aikana tuotettua. Täällä saa vain lasin kierrätettyä ja isoimmissa kaupoissa joitakin pulloja. (Huomasin pulloautomaatin loukostaan vasta pari päivää sitten.) Ruotsalaisten vallankumouksellinen keksintö Tetra ei ole myöskään oikein saanut Belgiassa jalansijaa, joten jogurttia on ostettava pikkuisissa kerta-annoskipoissa. Valitettavasti se on ainoa vatsanparantaja, sillä viilit ja piimät (lait caillé) loistavat kaupoissa poissaolollaan. Täkäläiset kevyet lounaat, salaatti- ja patonkiateriat ovat kyllä viehättäviä, kaupungilla liikkuessaan voi samalla mutustaa lounaansa.
Belgialainen alkoholikulttuuri on myös tarkastelemisen arvoinen. Luxembourgissa huomioni kiinnittivät jo aamuvarhain ennen ruokakauppoja aukeavat olutkapakat. Täällä suklaan ja oluen maassa molempia nautintoaineita kulutetaan yleensä usein, mutta kohtuudella, mutta assomption-juhlan aikoihin Outremeusen kaupunginosa parveili juhlijoita, joista osa oli pahasti humalassa (bourré, ivré). Maassa makaavat humalaiset veivät italialaistovereiltamme juhlatunnelmaa. Suomalaisit ovat humalaisiin tottuneempia, mutta eivät niinkään kaduilla laihan ja surkean näköisinä vaelteleviin sdf:iin (sans domicile fixe = ilman vakituista asuntoa). Harva se päivä keskustassa kuulee nuoren miehen toistavan ohi kulkevalle madamoisellelle rukouslitaniaa, sormeillen harvoja lanttejaan. Suomalaisiin verrattuna matalampi juttelukynnys käy nopeasti ilmi itsekseen matkailevalle naiselle, sillä kovasti naimisiin halajavat eteläeurooppalaiset hoksaavat helposti siniset silmät, vaalean tukan ja uteliaasti harhailevan katseen. Eipä silti, jos uskaltautuu itse puhumaan ja ihan syystä, saa useammin avuliaan ja hyväntyylisen vastauksen, opastuksen ja parhaassa tapauksessa uuden tuttavuuden.
Jo ensimmäisen päivän aikana läntisimmän Saksan, Luxembourgin ja Wallonian alueen korkeuserot löivät minut ällikällä. Kartta on hyödyllinen, mutta se ei aina kerro millaisia pikkuvuoria yhdenkin kaupungin sisältä saattaa löytyä. Ennakkokäsitykset niin lattanasta kuin kylmästä ja sateisesta maasta muuttuivat kovasti. Mitä muuta voikaan odottaa Keski-Euroopan elokuulta kuin yli 30 asteen helteitä, ja taivaalta tuskin tipan tippaa? (Tätä kirjoittaessani helle kuuluu vihdoin purkautuvan hurjana ukonilmana.)
Kolmen viikon aikana makuhermot ja toivottavasti myös vatsaontelot ovat tottuneet pahanmakuiseen vesijohtoveteen, joka maistuu nyt suunnilleen normaalilta. Sikainfluenssan pelko on muuttunut arkipäiväiseksi, ja vaikka kädensijoja (poignées) ja kaiteita (barres) tulee varottua, käsidesi on ostamatta. Tulee luotettua maitohappobakteerien ennaltaehkäisevään voimaan eli jogurttiin tyhmissä pikku muovipurkeissa.
Tämä pieni maa on yllättävä ja sympaattinen. Belgit ovat meidän ja ranskalaisten välissä itseironiansa ja avoimen huumorinsa puolesta. Vaikka (Ranskan?) ranskan sanonta "être belge" tarkoittaa, ettei osaa sanoa juuri juuta eikä jaata, belgeillä on vahvat mielipiteet. Ranskankielinen Wallonia, hollanninkielinen Flanderi ja Euroopan pääkaupunki Bryssel eroavat suuresti toisistaan; vallan ja vaurauden painopiste on siirtynyt teollisen vallankumouksen syntysijoilta idästä modernisoituneeseen länteen. Jotkut, etupäässä flaamit, haluavat alueellista itsenäisyyttä, toiset liittymistä Alankomaihin tai Ranskaan, ja hötäkässä unohdetaan helposti Wallonian saksankielinen vähemmistö ja maan kolmas virallinen kieli. Parisen vuotta sitten täällä lettiin puoli vuotta ilman hallitusta, mikä merkitsee maalle melkoista kriisiä. Kannattaa siis käydä Belgiassa, vielä kun se on tällaisenaan olemassa.
17.8.2009
Sur la route tai Matkafilosofiaa
Matkailussa on aika paljon kyse odottelusta. Aamuyön pikavuoro saapuu tunnin, pari myöhässä ja odotat autiuden keskellä lopen uupuneen, vain mumisemaan kykenevän saksalaisen kanssa. Istut junassa ja katsot ohikiitävää maisemaa. Istut väärässä bussissa ja katselet ohikiitäviä kolkkoja taloja. Kävelet kaupungilla ja odotat museon aukeamista. Odotat kaupan kassalla. Odotat, että ateriasi saapuu pöytään, odotat laskua. Odotat soittoa. Odotat myöhästeleviä italialaisia.
Matkailija tarvitsee hyvät hermot, mutta niissä tilanteissa kun paikallinen tuumailee omia asioitaan tutussa ympäristössä jota tuskin huomaa, matkailija keskittyy lähinnä matkantekoon. Pelkän matkan ajatteleminen voi käydä rasittavaksi.
Odotellessa on hyvä olla järkevää tekemistä. Ota siis mukaan hyvää luettavaa tai hyvä kaveri, tai kaveri jota et vielä tunne, niin sinun ei tarvitse pyöritellä mielessäsi puoliksi ratkaistua rähjäistä sudokua tai sitä, huijattiinko sinua mahdollisesti kaupassa.
Matkailija tarvitsee hyvät hermot, mutta niissä tilanteissa kun paikallinen tuumailee omia asioitaan tutussa ympäristössä jota tuskin huomaa, matkailija keskittyy lähinnä matkantekoon. Pelkän matkan ajatteleminen voi käydä rasittavaksi.
Odotellessa on hyvä olla järkevää tekemistä. Ota siis mukaan hyvää luettavaa tai hyvä kaveri, tai kaveri jota et vielä tunne, niin sinun ei tarvitse pyöritellä mielessäsi puoliksi ratkaistua rähjäistä sudokua tai sitä, huijattiinko sinua mahdollisesti kaupassa.
7.8.2009
Les pièges à Liège ou: Liègen ansoja
Uudessa paikassa saattaa pudota yllättäviin sudenkuoppiin.
Ensinnäkin une grande gourmande comme moi haksahtaa liian helposti herkutteluun. Aamiaiseksi tulee mutusteltua rasvaista pain au chocolatia, eksoottinen Carrefour houkuttelee pitkään kypsytetyillä juustoilla, viineillä, maustetuilla suklailla, kuivatuilla ja tuoreilla hedelmillä, joihin on mehustunut elämän maku. Kielikurssimme opettajat usuttavat koettamaan paikallisia erikoisuuksia, vohveleita - les gaufres - friteerattuja perunoita merenelävien kanssa - moules frites - ja makeaa péket-olutta, jota on alunperin valmistettu katajanmarjoista. Nähtävästi myös se ostamani karmeanhajuinen, ei yhtään hullumpi Hevren alueen juusto on paikallinen erikoisuus. Matkailijan tekee mieli kokeilla kaikkea, joka on alueelle "typique". (Alors, j'ai bu une bière typiquement belge, j'éspère qu'il n'en aura pas trop.)
Kierrellessään ja kaarrellessaan voi tehdä kaksi vastakkaista virhettä, joskaan ei toisistaan täysin irrallista: Ahmia tai paastota liiaksi. Niinpä museoissa, ulkoilmassa, tavernoissa, oppitunneilla ja kaupoilla juokseminen voi jättää samanlaisen olon kuin oleskelun supistaminen yhteen tai kahteen elementtiin. Tyhjyys tai sekasorto ovat hieman samanlaisia. Kun astuu kulttuuripiiriin, jota ei täysin tunne, onkin sitä maisteltava ja nautittava harkiten, koostettava kaunis kattaus, perehdyttävä siihen mihin paneutuu; Se voikin olla miltei mitä tahansa kunhan aines on kokonaisuudessaan monipuolista.
Ruo'an ja kulttuurin lisäksi vieraaseen ympäristöön sukeltaa parhaiten yliystävällisten ihmisten kautta. Monilla on pahat mielessä, vaan ei valitettavasti kaikilla. Rennot, kuulemma ranskalaisia sydämellisemmät belgit jättävät yleensä vastaantulijan, mutta ovat aina auttaneet minua kysyttäessä. Näillä leveyspiireillä törmää myös eteläeurooppalaisiin, joille vieraanvaraisuus on toinen luonto, ja jotka uskovat joka kohtaamisen merkittävyyteen.
Sovi ei unohtaa myöskään luonnonvoimia. Belgian aurinko on tuima ja tulinen. Varsinkin silloin kun ei sada. Täällä junailijan välimatkat ovat lyhyitä ja kävelijän pitkiä. Nestehukka uhkaa, vaikka kuinka haluaisi kiivetä vielä yhden mäen päälle. Vaan järviä ei löydy, ellei kävele kymmentä kilometria Sart Tilmanista tai käytä kunnan uimahalleja. Joki sen sijaan on pitkä ja likainen, vaikka sieltä kalastellaankin. Tietysti aina voi mennä bussilla. Suosittelen valitsemaan sen helpoimman vaihtoehdon vielä uudessa kaupungissa, niin ette joudu pyytämään belgialaiselta pariskunnalta kyytiä paarustettuanne matkatavaroiden kanssa muutaman tunnin pitkin joen rantaa, sitten toista rantaa, sitten ylös Meusen rantakukkuloita upeaan, pimeään ja märkään keskieurooppalaiseen metsään, sitten takaisin epäilyttävän rähjäiseen esikaupunkiin, sitten jälleen orjantappuraisia mäkiä ylös tuntien itsenne vanhan Halavaukon eksyttämäksi Frodoksi, sitten alas kiemurtelevaa pengertietä saadaksenne vain kuulla, että olisi pitänyt nousta juuri sitä samaista tietä vielä pari kilometria. Niin. Joskus tulee todistettua niin suomalainen sisu kuin tyhmyys. Pyydä ajoissa neuvoa, ota helpoin reitti, ei oikotietä, ja ota tarjottu apu vastaan kiitollisin mielin. Ainsi te débrouilleras-tu.
Tällaisia ovat turistin turmat. Kestänee vielä pitkään, ennen kuin omaksuu paikallisen asenteen, ja paikallisen maalaisjärjen sekä pystyy välttämään kiusauksia kokeilla kaikkea. Entistä vaikeampaa se on, koska samalla tiedostaa ajan rajallisuuden ja tajuaa juuri löydetyn arkipäivän lähestyvän loppuaan.
Ensinnäkin une grande gourmande comme moi haksahtaa liian helposti herkutteluun. Aamiaiseksi tulee mutusteltua rasvaista pain au chocolatia, eksoottinen Carrefour houkuttelee pitkään kypsytetyillä juustoilla, viineillä, maustetuilla suklailla, kuivatuilla ja tuoreilla hedelmillä, joihin on mehustunut elämän maku. Kielikurssimme opettajat usuttavat koettamaan paikallisia erikoisuuksia, vohveleita - les gaufres - friteerattuja perunoita merenelävien kanssa - moules frites - ja makeaa péket-olutta, jota on alunperin valmistettu katajanmarjoista. Nähtävästi myös se ostamani karmeanhajuinen, ei yhtään hullumpi Hevren alueen juusto on paikallinen erikoisuus. Matkailijan tekee mieli kokeilla kaikkea, joka on alueelle "typique". (Alors, j'ai bu une bière typiquement belge, j'éspère qu'il n'en aura pas trop.)
Kierrellessään ja kaarrellessaan voi tehdä kaksi vastakkaista virhettä, joskaan ei toisistaan täysin irrallista: Ahmia tai paastota liiaksi. Niinpä museoissa, ulkoilmassa, tavernoissa, oppitunneilla ja kaupoilla juokseminen voi jättää samanlaisen olon kuin oleskelun supistaminen yhteen tai kahteen elementtiin. Tyhjyys tai sekasorto ovat hieman samanlaisia. Kun astuu kulttuuripiiriin, jota ei täysin tunne, onkin sitä maisteltava ja nautittava harkiten, koostettava kaunis kattaus, perehdyttävä siihen mihin paneutuu; Se voikin olla miltei mitä tahansa kunhan aines on kokonaisuudessaan monipuolista.
Ruo'an ja kulttuurin lisäksi vieraaseen ympäristöön sukeltaa parhaiten yliystävällisten ihmisten kautta. Monilla on pahat mielessä, vaan ei valitettavasti kaikilla. Rennot, kuulemma ranskalaisia sydämellisemmät belgit jättävät yleensä vastaantulijan, mutta ovat aina auttaneet minua kysyttäessä. Näillä leveyspiireillä törmää myös eteläeurooppalaisiin, joille vieraanvaraisuus on toinen luonto, ja jotka uskovat joka kohtaamisen merkittävyyteen.
Sovi ei unohtaa myöskään luonnonvoimia. Belgian aurinko on tuima ja tulinen. Varsinkin silloin kun ei sada. Täällä junailijan välimatkat ovat lyhyitä ja kävelijän pitkiä. Nestehukka uhkaa, vaikka kuinka haluaisi kiivetä vielä yhden mäen päälle. Vaan järviä ei löydy, ellei kävele kymmentä kilometria Sart Tilmanista tai käytä kunnan uimahalleja. Joki sen sijaan on pitkä ja likainen, vaikka sieltä kalastellaankin. Tietysti aina voi mennä bussilla. Suosittelen valitsemaan sen helpoimman vaihtoehdon vielä uudessa kaupungissa, niin ette joudu pyytämään belgialaiselta pariskunnalta kyytiä paarustettuanne matkatavaroiden kanssa muutaman tunnin pitkin joen rantaa, sitten toista rantaa, sitten ylös Meusen rantakukkuloita upeaan, pimeään ja märkään keskieurooppalaiseen metsään, sitten takaisin epäilyttävän rähjäiseen esikaupunkiin, sitten jälleen orjantappuraisia mäkiä ylös tuntien itsenne vanhan Halavaukon eksyttämäksi Frodoksi, sitten alas kiemurtelevaa pengertietä saadaksenne vain kuulla, että olisi pitänyt nousta juuri sitä samaista tietä vielä pari kilometria. Niin. Joskus tulee todistettua niin suomalainen sisu kuin tyhmyys. Pyydä ajoissa neuvoa, ota helpoin reitti, ei oikotietä, ja ota tarjottu apu vastaan kiitollisin mielin. Ainsi te débrouilleras-tu.
Tällaisia ovat turistin turmat. Kestänee vielä pitkään, ennen kuin omaksuu paikallisen asenteen, ja paikallisen maalaisjärjen sekä pystyy välttämään kiusauksia kokeilla kaikkea. Entistä vaikeampaa se on, koska samalla tiedostaa ajan rajallisuuden ja tajuaa juuri löydetyn arkipäivän lähestyvän loppuaan.
4.8.2009
Mon séjour francophone commencé
Ben bah dis donc. C'est agreable ici. Après quelques échecs.
Kesällä pohdin kielitaitoani, olin epävarma ja päätin aloittaa oleskeluni ranskan kielessä pehmeällä laskulla. Olin kuullut puhuttavan Liègen kielikurssista vuotta aiemmin, ja kun romaanisten kielten sähköpostilistalle ilmaantui esite, päätin asiaa jahkailtuani ilmoittautua sinne. Kurssi maksoi 500 € ja asuminen 220 €.
Olen kirjoittaessani Belgiassa, viehättävässä opiskelija-asuntolahuoneessani Meuse-joen sivukukkuloilla. Ehdin tutustua korkeuseroihin, keskieurooppalaiseen metsään, belgialaiseen sateeseen ja vesihukkaan jo tulopäivänäni. Liègessä ei noin vaan liikuta kaupungin toiselle puolen. Sitävastoin Luxembourg, jonka kautta saavuin vaikutti charmantilta, käveltävän kokoiselta kaupungilta. Jouduin lentämään Frankfurt-Hahniin rahapulan ja huonon suunnittelun vuoksi - muutoin olisin kulkenut matkan laivalla ja junalla. Ehdin tänään kurssin ensimmäisellä tunnilla jo ilmaista mielipiteeni lentämisen verotuksesta - saisi olla riittävän kallista koska nykyään ihmiset " prennent l'avion comme ils prendraient le bus ! " Mais ce n'est pas le point principal maintenant.
Sain juuri ennen lähtöäni selville, että olisin voinut maksaa kurssistani vain 145 € jos olisin ollut hitusen hoksaavaisempi ja ilmoittautunut Jyväskylän yliopiston Études francaises -opintokonaisuuden kautta. Eh bien. Je me sens idiot mais c'est la vie. Selvittelen edelleen, voisinko saada jonkinlaisen remboursementin.
Toivon, etteivät lukijani tympäänny ranskankielisten sanojen lipsahtelusta joukkoon. Näkemykseni kielenoppimisesta ja oikeasta kielenkäytöstä ei nykyään ole enää niin jyrkkä kuin joitakin vuosia sitten. Jokaisessa kielessä ja käsitteessä on oma sävynsä, tapansa ajatella, ja ihmisen kielen omaksuminen hahmottuu siihen, kulttuuriin, kasvamisena. Minähän tykkään kielen rakenteista, totta tosiaan, mutta suomalaisen koulutuksen painottaessa muodollista, perinteistä kielioppia unohdetaan helposti, missä kieli "tapahtuu" ja "elää". Où l'usage de la langue aura lieu. Ei meitä voi opettaa kammiossa kompetenteiksi kielenpuhujiksi, kielen oppimiseen kuuluu yrittämisen, erehtymisen ja korjaamisen tuskallisen hidas, ihana prosessi kuten kaikkeen elämään.
Tällä hetkellä koen hyvin mielenkiintoisena ja hyödyllisenä kurssimme tunnelman: Tärkeintä on rohkaistua puhumaan ja vuorovaikuttamaan, ei niinkään hallita subjunktiivin käyttöä satavarmasti. Tekemällä oppii! Niin joo, kuulemma minun on kerrattava seuraavia ohjeita taukoamatta täällä:
passif : Montre-moi ! Explique-moi ! Eprouve-moi !
Eli: Näytä ja selitä minulle, koettele minua!
actif : Laisse-moi essayer ! Laisse-moi découvrir ! Laisse-moi inventer !
Eli: Anna minun yrittää ja anna minun keksiä! (Ensimmäinen merkityksessä "löytää", toinen merkityksessä "luoda".)
Voin kertoa Belgian ensivaikutelmia: Ihmiset ovat ystävällisiä, auttavaisia, välillä pelottavia. Epämiellyttäviltä ja liian lähelle tunkevilta tuttavuuksilta on vaikea välttyä, ainakaan näin höntin näköisen vaeltelevan tytön. Kulttuurierot saattavat ensisilmäykseltä tuntua vaarallisilta. Kauppojen kasvikset ovat jättimäisiä, isoja tetrajogurttipurkkeja ja suomalaisittain raskasta lounasta tuskin löytää, vaikka kuinka oltaisiin sateisessa ja kylmässä maassa. Tiedättehän eron Etelä- ja Pohjois-Ranskan ruokakulttuureissa? No, ehkä täällä vannaan voita ja majoneesia lounassanwichin väliin, mutta Julkinen liikenne on halpaa ja hyvää, ja mukulakivikaduilla hujelletaan kovaa. Liègessä on aavistuksen vähemmän brasserie-pubeja, Luxembourgissa ne aukesivat sunnuntaina jo aamuvarhain kun kaupat pitivät ovensa kiinni. Täällä on isoja etanoita ja kovaäänisiä heinäsirkkoja, puut ovat suuria ja pudottelevat kaarnaa, joka on kuin pergamenttia.
Ahh, huomasin juuri että ostin aivan hirveän hajuista (makuista? ei välttämättä.) juustoa. Maaais... il faut s'adapter.
Kesällä pohdin kielitaitoani, olin epävarma ja päätin aloittaa oleskeluni ranskan kielessä pehmeällä laskulla. Olin kuullut puhuttavan Liègen kielikurssista vuotta aiemmin, ja kun romaanisten kielten sähköpostilistalle ilmaantui esite, päätin asiaa jahkailtuani ilmoittautua sinne. Kurssi maksoi 500 € ja asuminen 220 €.
Olen kirjoittaessani Belgiassa, viehättävässä opiskelija-asuntolahuoneessani Meuse-joen sivukukkuloilla. Ehdin tutustua korkeuseroihin, keskieurooppalaiseen metsään, belgialaiseen sateeseen ja vesihukkaan jo tulopäivänäni. Liègessä ei noin vaan liikuta kaupungin toiselle puolen. Sitävastoin Luxembourg, jonka kautta saavuin vaikutti charmantilta, käveltävän kokoiselta kaupungilta. Jouduin lentämään Frankfurt-Hahniin rahapulan ja huonon suunnittelun vuoksi - muutoin olisin kulkenut matkan laivalla ja junalla. Ehdin tänään kurssin ensimmäisellä tunnilla jo ilmaista mielipiteeni lentämisen verotuksesta - saisi olla riittävän kallista koska nykyään ihmiset " prennent l'avion comme ils prendraient le bus ! " Mais ce n'est pas le point principal maintenant.
Sain juuri ennen lähtöäni selville, että olisin voinut maksaa kurssistani vain 145 € jos olisin ollut hitusen hoksaavaisempi ja ilmoittautunut Jyväskylän yliopiston Études francaises -opintokonaisuuden kautta. Eh bien. Je me sens idiot mais c'est la vie. Selvittelen edelleen, voisinko saada jonkinlaisen remboursementin.
Toivon, etteivät lukijani tympäänny ranskankielisten sanojen lipsahtelusta joukkoon. Näkemykseni kielenoppimisesta ja oikeasta kielenkäytöstä ei nykyään ole enää niin jyrkkä kuin joitakin vuosia sitten. Jokaisessa kielessä ja käsitteessä on oma sävynsä, tapansa ajatella, ja ihmisen kielen omaksuminen hahmottuu siihen, kulttuuriin, kasvamisena. Minähän tykkään kielen rakenteista, totta tosiaan, mutta suomalaisen koulutuksen painottaessa muodollista, perinteistä kielioppia unohdetaan helposti, missä kieli "tapahtuu" ja "elää". Où l'usage de la langue aura lieu. Ei meitä voi opettaa kammiossa kompetenteiksi kielenpuhujiksi, kielen oppimiseen kuuluu yrittämisen, erehtymisen ja korjaamisen tuskallisen hidas, ihana prosessi kuten kaikkeen elämään.
Tällä hetkellä koen hyvin mielenkiintoisena ja hyödyllisenä kurssimme tunnelman: Tärkeintä on rohkaistua puhumaan ja vuorovaikuttamaan, ei niinkään hallita subjunktiivin käyttöä satavarmasti. Tekemällä oppii! Niin joo, kuulemma minun on kerrattava seuraavia ohjeita taukoamatta täällä:
passif : Montre-moi ! Explique-moi ! Eprouve-moi !
Eli: Näytä ja selitä minulle, koettele minua!
actif : Laisse-moi essayer ! Laisse-moi découvrir ! Laisse-moi inventer !
Eli: Anna minun yrittää ja anna minun keksiä! (Ensimmäinen merkityksessä "löytää", toinen merkityksessä "luoda".)
Voin kertoa Belgian ensivaikutelmia: Ihmiset ovat ystävällisiä, auttavaisia, välillä pelottavia. Epämiellyttäviltä ja liian lähelle tunkevilta tuttavuuksilta on vaikea välttyä, ainakaan näin höntin näköisen vaeltelevan tytön. Kulttuurierot saattavat ensisilmäykseltä tuntua vaarallisilta. Kauppojen kasvikset ovat jättimäisiä, isoja tetrajogurttipurkkeja ja suomalaisittain raskasta lounasta tuskin löytää, vaikka kuinka oltaisiin sateisessa ja kylmässä maassa. Tiedättehän eron Etelä- ja Pohjois-Ranskan ruokakulttuureissa? No, ehkä täällä vannaan voita ja majoneesia lounassanwichin väliin, mutta Julkinen liikenne on halpaa ja hyvää, ja mukulakivikaduilla hujelletaan kovaa. Liègessä on aavistuksen vähemmän brasserie-pubeja, Luxembourgissa ne aukesivat sunnuntaina jo aamuvarhain kun kaupat pitivät ovensa kiinni. Täällä on isoja etanoita ja kovaäänisiä heinäsirkkoja, puut ovat suuria ja pudottelevat kaarnaa, joka on kuin pergamenttia.
Ahh, huomasin juuri että ostin aivan hirveän hajuista (makuista? ei välttämättä.) juustoa. Maaais... il faut s'adapter.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
