7.8.2009

Les pièges à Liège ou: Liègen ansoja

Uudessa paikassa saattaa pudota yllättäviin sudenkuoppiin.

Ensinnäkin une grande gourmande comme moi haksahtaa liian helposti herkutteluun. Aamiaiseksi tulee mutusteltua rasvaista pain au chocolatia, eksoottinen Carrefour houkuttelee pitkään kypsytetyillä juustoilla, viineillä, maustetuilla suklailla, kuivatuilla ja tuoreilla hedelmillä, joihin on mehustunut elämän maku. Kielikurssimme opettajat usuttavat koettamaan paikallisia erikoisuuksia, vohveleita - les gaufres - friteerattuja perunoita merenelävien kanssa - moules frites - ja makeaa péket-olutta, jota on alunperin valmistettu katajanmarjoista. Nähtävästi myös se ostamani karmeanhajuinen, ei yhtään hullumpi Hevren alueen juusto on paikallinen erikoisuus. Matkailijan tekee mieli kokeilla kaikkea, joka on alueelle "typique". (Alors, j'ai bu une bière typiquement belge, j'éspère qu'il n'en aura pas trop.)

Kierrellessään ja kaarrellessaan voi tehdä kaksi vastakkaista virhettä, joskaan ei toisistaan täysin irrallista: Ahmia tai paastota liiaksi. Niinpä museoissa, ulkoilmassa, tavernoissa, oppitunneilla ja kaupoilla juokseminen voi jättää samanlaisen olon kuin oleskelun supistaminen yhteen tai kahteen elementtiin. Tyhjyys tai sekasorto ovat hieman samanlaisia. Kun astuu kulttuuripiiriin, jota ei täysin tunne, onkin sitä maisteltava ja nautittava harkiten, koostettava kaunis kattaus, perehdyttävä siihen mihin paneutuu; Se voikin olla miltei mitä tahansa kunhan aines on kokonaisuudessaan monipuolista.

Ruo'an ja kulttuurin lisäksi vieraaseen ympäristöön sukeltaa parhaiten yliystävällisten ihmisten kautta. Monilla on pahat mielessä, vaan ei valitettavasti kaikilla. Rennot, kuulemma ranskalaisia sydämellisemmät belgit jättävät yleensä vastaantulijan, mutta ovat aina auttaneet minua kysyttäessä. Näillä leveyspiireillä törmää myös eteläeurooppalaisiin, joille vieraanvaraisuus on toinen luonto, ja jotka uskovat joka kohtaamisen merkittävyyteen.

Sovi ei unohtaa myöskään luonnonvoimia. Belgian aurinko on tuima ja tulinen. Varsinkin silloin kun ei sada. Täällä junailijan välimatkat ovat lyhyitä ja kävelijän pitkiä. Nestehukka uhkaa, vaikka kuinka haluaisi kiivetä vielä yhden mäen päälle. Vaan järviä ei löydy, ellei kävele kymmentä kilometria Sart Tilmanista tai käytä kunnan uimahalleja. Joki sen sijaan on pitkä ja likainen, vaikka sieltä kalastellaankin. Tietysti aina voi mennä bussilla. Suosittelen valitsemaan sen helpoimman vaihtoehdon vielä uudessa kaupungissa, niin ette joudu pyytämään belgialaiselta pariskunnalta kyytiä paarustettuanne matkatavaroiden kanssa muutaman tunnin pitkin joen rantaa, sitten toista rantaa, sitten ylös Meusen rantakukkuloita upeaan, pimeään ja märkään keskieurooppalaiseen metsään, sitten takaisin epäilyttävän rähjäiseen esikaupunkiin, sitten jälleen orjantappuraisia mäkiä ylös tuntien itsenne vanhan Halavaukon eksyttämäksi Frodoksi, sitten alas kiemurtelevaa pengertietä saadaksenne vain kuulla, että olisi pitänyt nousta juuri sitä samaista tietä vielä pari kilometria. Niin. Joskus tulee todistettua niin suomalainen sisu kuin tyhmyys. Pyydä ajoissa neuvoa, ota helpoin reitti, ei oikotietä, ja ota tarjottu apu vastaan kiitollisin mielin. Ainsi te débrouilleras-tu.


Tällaisia ovat turistin turmat. Kestänee vielä pitkään, ennen kuin omaksuu paikallisen asenteen, ja paikallisen maalaisjärjen sekä pystyy välttämään kiusauksia kokeilla kaikkea. Entistä vaikeampaa se on, koska samalla tiedostaa ajan rajallisuuden ja tajuaa juuri löydetyn arkipäivän lähestyvän loppuaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti