Tunnelmakuvia kevät-kesältä

Ce n'est pas le temps de l'écriture mais pourtant il l'est. Aamun kirjoittaminen vielä sujui. Kävimme piknikillä. Ennen sitä piipahdin Sécurité socialessa viemässä feuille de soins -lomakkeet ; Uskomattoman vaivaton asiointi, helpoin tähänastisista Ranskassa. Vastaanottoherra änkytti. Hymyilimme toisillemme, ymmärsimme toisiamme.

Aurinko paistoi ja ilma paahtoi lämmöllä, joka lupaili ukkosmyräkkää. Juteltiin kielistä ja sain laulaa Loitumaa. Viini lämpeni hiekan povessa. Ihoni tuntuu nyt hauraalta, etelän auringon alla, vaikka puin päälleni beduiinihuivin (sen pitäisi olla pellavaa, villaa, ehkä musliinia viilentääkseen, varjostaakseen paremmin). Vapunalus taitaa lämmittää enemmän kuin Suomessa.

Palatessani Garonne oli ennennäkemättömän alhaalla, vaikka vasta eilen se virtasi reippaasti lähellä sillankaaria ylävirtaan päin. Nousuvesi, laskuvesi, täysikuu vaikuttaa. Rantakaduille oli ankkuroitunut sotilaslaiva, jonne pääsi tutustumiskäynnille. Sillan edustalla odotteli sisämaahan matkaavan AirBus 380:n runko. Miroir de l'eaun ympäristö täynnä väkeä. Puissa kukkia. Suihkulähteet. Risteileviä suuntia, kiireettömiä askeleita, katseita, puhetta. Kuljen elämän läpi.

Avant que je parte

Aujourd'hui, ils ont coupé un chêne sur le campus, et il me semble que c'est le temps que je pars. La ville où je suis "chez moi" s'apprecie, avec un certain temps, mais elle n'est pas ma ville. Je doute que aucune ne la soit.

Ce jour-là quand j'ai trouvé une pomme de pin sur l'herbe était heureux ; La soleil brillant annonce l'été, mais est-ce qu'elle est la mienne ? Je doute, et je n'y arrive pas.

Il me faut, il me faut... Il faut que j'y aille. La nuit sur les quais est bien belle, mais la lune seule, pâle, m'éclaircit mieux que des centaines de lampes colorées ;

Viikonloppu - Pyreneille ja Bergeraciin

Humpatihuppaa. Olipahan taas viikonloppu. Tulin äsken Bergeracista yhtä kynttä köyhempänä mutta kaiketi uusin kokemuksin, ihmissuhtein ja aikein.

Aloitetaanpa. Viime viikolla sain tsekkikaveriltani viestin, että lähtisitkö autoreissuun Pyreneille ja muuallekin. No, minähän en voi vastustaa jos henkilökohtaisesti kysytään, joten lupauduin ja kerroin kysyväni muita. Vaikka itse pidänkin omin neuvoin matkustamisesta junalla, liftaamalla tai Rakkaalla Polkupyörälläni. Viikon loppupuoli meni vähän metsästäessä muita ja kyselemällä, suunnittelemalla. Perjantaina kipitettiin autovuokraamoon ja erinäisistä selvittelypulmista huolimatta saatiin kaara vuokrattua (Chevrolet, jos ketään kiinnostaa). Otimme vakuutuksenkin, viime tingassa sain neljänneksi tutun mukaan jakamaan kuluja.



Lauantaina aikaisin kuono kohti Baskimaata. Sumua Bayonneen saakka. La Rhunea kohti noustessa aamun valo puhalteli pilviä pois. Parkkeerasimme La Rhunelle lähtevän pienen funikulaari-tyyppisen junan lähtölaiturin viereen. La Rhune (900 m) on baskien pyhä vuori hyvin lähellä Espanjan rajaa, lähellä Saint-Jean-de-Luzia. Sinne me sitten kivuttiin.

Ensin mentiin junaradan yli, sitten tielle, sitten metsään, karjaveräjästä ja solisevan puron poikki. Noustiin "puurajan" yläpuolelle, hieman kosteaa polkua halki keltakukkaisten pensaikkojen. Rankkaa auringon jo porottaessa - vuorille kiipeilyä kannattaa aina harrastaa jo aamuvarhain. Tasaisemmalle päästyä kohdattiin hevosia. Pelottelimme hepoja hetken, laskeuduimme laaksoon ja pienen puron yli (siinä kasvoi rentukkaa). Vastaan tuli suurten tummien puiden metsikkö, jonka läpi nousimme. Viimeisin nousu oli rankin, kuumaa, vähän liukasta kivikkoa. Ylhäällä kohtasimme turistilauman ja upeat maisemat Atlantin rannikolle ja ulapalle, Espanjan luonteikkaimmille huipuille, Ranskan puolen kumpuileville vuortenjuurille ja lumihuipuille idässä.







Kauneus.



Väsyneemmät toverit jäivät ylös odottelemaan junaa, kaksi meistä laskeutui jalan. Se kävi yllättävän nopsaan peräti maltillisessa vauhdissa ja ilman kaatuilua. Huristelimme sitten Bayonneen, kävimme baskimuseossa (arjen värikästä historiaa) ja nautimme (kesän ekat) jäätelöt. Loppumatka taittui unisemmin.

Tänä aamuna heräsin taas vaadittuakin aikaisemmin ja pyöräilin rauhallisessa aamutuimassa (okei, ei mitenkään tuimassa aamussa) kampukselle, josta lähdimme erilaisella viiden porukalla kohden Bergeracia.

Autossa rupattelimme. Promosin koko päivän poikkeamista Lalande-Pomerolin viinitiloille, jossa oli viikonloppuna avoimet ovet maistatuksineen ja tutustumiskäynteineen, ja tietysti harmitti kun porukkamatkustuksessa tulee tyytyä kompromisseihin ja venailuun. Bergerac ei ollut ihmeen kummallinen, mutta Maison du vinistä löytyi kiva galleria täynnä värikkäitä maalauksia ja kiehtovia kierrätysmetalliveistoksia.





La Dordogne ol kaunis joki, kuten tavallista (missä mökit?) ja otimme toisistamme kuvia kaiteeseen nojaillen. Kaide räsähti toisesta päästään rikki, vieden veteen nimettömäni kynnen, mutta ei sentään kuutta kaiteeseen nojannutta henkilöä! Hoopoilimme hetkisen ja löysimme Urgences-klinikan.

Hirmu kiltti belgi Mathias jäi venailemaan mua (päivystyksessä meni pari tuntia) kun toisten piti palauttaa auto vuokraamoon. Ensin jonotimme luukulle paperiasioita varten. Sairaanhoitaja kyseli minulta rokotuksista ja kirjoitin juhlallisen paperin, jsosa vakuutin saaneeni jäykkäkouristusrokotteen. Heitin rantaravintolasta hommatun jääpalapussin hiiteen. Odottelimme. Pääsin desinfioitavaksi punaisella nesteellä. Odottelin ; (desinfiointiaine hiipii käden verenkiertoon...) Lääkäri tuli ompelemaan mulle tekokynnen. Leikkeli sen pipetistä. Nimettömäni laittoi puristukseen ja piikitti puudutuksen sormeen. Seurasin ompelutapahtumaa, toinen lääkäri tule neuvottelemaan ompelutekniikasta. Katselin lääkärien suuria korvakoruja. Menivät. Odottelin. Sairaanhoitaja laittoi pienenpienen kipsin ja kääreen. Odottelin istuallani. Pääsin röntgeniin. Ei ollut murtumia. Odottelin röntgenissä ; ja salissa. Sormi alkoi taas tosissaan sattua. Sain lääkäriltä kirjeen mukaan, kehotuksen piipahtaa apteekkiin ja tarkastuttamaan sormeni keskiviikkona. Lähdimme.

Tulimme aika väsyneinä takasin, mutta mun ja Matthiasin matka meni muuten hyvin.
Ihan jännä viikonloppu, kaikenlaisine ristipaineineenkin.
Olisin voinut mennä myös liftauskisaan hauskannimisten kylien perään.
Joten joten... näette minut seuraavan kerran hyvin lyhytkyntisenä.

Putain il fait chier.

Varomuuttomuuksissani töytäisin sormeeni äsken kahta kamalammat kivut.

Nyt välittömästä ihmisseurasta irrottuni iskee väsymys ja ärsytys. Mutta onneksi voin jakaa sen teille! Tiedän kuitenkin, että ihmisten kanssa osaan ammentaa voimaa vuorovaikutuksesta. Voimia riittää siihen saakka, että pääsee lepäämään. Koitan katkaista turhanpäiväisen jossittelukierteen, lopettaa uimaanpääsemättömyyden murehtimisen, suihkun kaipailemisen (väsyttää liikaa jotta jaksaisin leikkiä muovipussien kanssa) ja keskittyä lukemaan sen, mitä ystäväni ovat kirjoittaneet.

Yksi näistä päivistä / Un de ces jours

Il me faudrait remonter en temps et vous expliquer ce que j'ai vécu, ce que j'ai pensé sur mes voyages... Mais tiens, je suis toujours partante et sur la route ! Cela veut dire, que je commence par une résumé de cette journée un peu folle, pour pouvoir m'arrêter et continuer à la suivante.

Mon dos brule, toujours, je crois que mon ordi est le péché originel en même temps qu'il me donne le plaisir de me connecter autour et plus loin. Je suis partie avec une douleur de la nostalgie et de l'aventure, et j'en a acquis d'autres. D'autres vues et d'autres personnes qui me vont manquer, d'autres portes qui me vont s'ouvrir. La vie m'a déjà donné la fatigue, et cela m'impressionne.

Aamulla koe elokuvan historiasta. Kummin koe aikoihin, koska opettaja oli saanut kuulla viimetingassa, että (n. sadan opiskelijan) tulokset tulee toimittaa eteenpäin 26.4. mennessä. Hip. Ei siis muuta mahdollisuutta kuin tehdä äkkipikainen koe. Kysymykset olivat tyyppiä "Kuka ohjasi "L'homme à la caméran ja minä vuonna?" Hip. Hilpeä koe.

Sit videoo. Autoportraittini meni vähän mönkiä päin, koska montaasi jäi vaiheeseen. Mutta Airin Radian tulee soittaa hautajaisissani.

Hip. Russe. Venäjän vika tunti. Kiva. Ymmärsin kaikkinaisia tilanteita väärin, mutta se on yksi näistä päivistä, kun väsyttää. Silti hymyilyttää. Saa väsyä.
Juttelin kurssikaverini kanssa etsiessämme toukokuun tentin salia; Hänen instituutionsa välittää korkeammille tahoille todennettua tutkimustietoa maataloudesta ja ympäristön tilasta, ympäristötietoisesta maataloudesta puhuimme, Itämerestäkin, maanviljelijöistä täällä, sen sellaisesta. Mietin aina, että minun elämäni kulkee mukana. Se maa, jossa olen syntynyt ja se maatila, jolla olen kasvanut. L'essentiel, c'est de trouver des solutions ; se connecter, mettre ses pieds bien sur le sol.

Pyöräilin vihertyvän yliopistoalueen halki. Aistini ja havaintoni, se mitä saan ja mihin sen yhdistän, kaksi pohjoisiin olosuhteisiin hienostunutta järjestelmää, ovat kyllä olleet täällä vaihdossa, talvettomassa tilassa, toisinaan ihan ulalla. Nyt tuoksui heinäntekoaika, suuret vastaleikatut nurmikentät pöllyävän, kuivan hiekkaisen maaperän vivahteineen. Ihan kuin näkisi sireenejä. Kesäkuu siis, lakkiaisaika. Miten kauan on siitäkin? Harvoin sitä tuntee saavuttaneensa jotakin. Puhalsin voikukan höytyviä...

Katselen tämän tekstin ranskan ja suomen kappaleita. Je jette un coup d'oeil sur les paragraphes en francais ou en finnois. Ce sont deux de mes langues. Regarde leur rythme, comment l'autre explique, l'autre danse, l'autre se rend dense, l'autre reste perplexe. Lequel ?
Tu sais bien t'amuser, et bien te taire. Mais sais-tu comment bien le faire ?

Olen vain puoliluovassa mielentilassa, pakko ajatella ja pallotella, pakko nauttia lähtemisen ja täällä olemisn tunteesta, pakko kirjoittaa ja jättää jälkiä. Niin monta yksityiskohtaa huomasit taas kotimatkalla... Ja kun pysähdyn tähän matkan varrelle ja lakkaan juoksemasta aikaa karkuun, huomaan huomaamattani, miten kaikki kokemani hetket, jolloin olen ollut läsnä, kutoutuvat ympärilleni ihmeelliseksi tilkkutäkiksi.

Tämä oli yksi näistä päivistä, jolloin olin väsynyt, mutta kuljin, jolloin koin ja tein sitä samaa vanhaa vaan improvisoiden ulos käsikirjoituksen sanasta, silti sisällä sen hengessä.
Et pourtant il faut vivre, et survivre.

Kesä niin lähellä

Hei, pitkästä tai lyhyestä aikaa. Pari viikkoa on vierähtänyt rakkaiden vieraideni vierellä, tai pää puhki jossain kampuksella. Kesä syöksyy kaupunkiin, ja kurssit vierivät loppuun, ja kahden viikon tunnelmat vaatisivat setvimistä. Silti samaan aikaan viinilasillisen unettamana, auringon kauttaaltaan lämmittävänä, kadun kiireettömän tunnelman rauhoittamana istahdan katsomaan papereitani, pidän siitä, mitä opiskelen, ja keskustelut jatkuvat yhä mielessäni. Jatkan kirjoittamista ja kenties minun on palattava askeleitani takaisin aina Alpeille ja Toulousen öiselle asemalle, jolla jätin yhden kirjeen kesken. Ikävöin vieraitani, kaikkia vieraita joista on tullut ystäviä elämässäni, ja toivon vain, että voisin aina olla parempi emäntä. Aina parempi.

Jokakeväinen junalakko yhdessä Islannin puhkuvan tulivuoren kanssa mutkistuttavat ystäväni paluumatkaa. Sanoin tänään hyvästit ja saattelin katseellani etääntyvää junaa, kuten sitä toista Paris Nordilla. Odotellessamme miltei helteisessä iltapäivässä piipahdimme urkujen kutsumana St Croix'n kirkkoon. Romaanisen massiivinen, seesteisen kivinen ja harmaja arkkitehtuuri, joka vaikuttaa pelkällä läsnäolollaan. Kauniit vihreänkultaiset urut. Niiden virtaava solina kuljetti minut vastustamattomasti syvään rauhan mielihyvään ja muistutti Pink Floydin Live at Pompeïia. Äänimaalailu, jos mikään, antaa minulle voimallisia elämyksiä.

Kun kuljin asemalta takaisin, kadulle soljui jostakin yläkerran ikkunasta saksofonin lauleskelu.

Elän rauhassa tässäkin kaupungissa. Tässäkin. Kaupungissa. Pidän siitä, mitä teen. Loppujen lopuksi. On vain puhuttava, on annettava aikaa, on rauhoituttava, kysyttävä, mitä, missä ja miksi.

Jätetään loppu loruilu kirjeisiin. Kerron kurssikuulumiset: Maalauksesta ja taidehissasta sain arvosanan, ensi tiistaina olisi tehtävä video (omamuotokuva) valmiiksi, aamulla tentittävä elokuvahistoriaa (eli lueskeltava huomenna). Kirjoitettavana leksikologiaan Le Petit Robertin, Dictionnaire du francais contemporainin ja Le Robert Brion artikkelin vertailu (vaikeampaa kuin miltä kuulostaa, kun tunneilta on ollut poissa ja sanasto ei ole kunnolla päässä), teatterihistorian pieni katsaus (Edward II, Christopher Marlowe ja Elisabethin aikainen erityislaatuinen teatterikulttuuri) sekä tutkimus jonkin eeppisen elokuvan eeppisyydestä (Cinéma et littérature -kurssille). Harjoiteltavana näyttelyä (pohjateksti Thomas Fersenin Deux pieds tilallisemmin, suuremmalla syyllä ja yleisölle suunnatummin, sekä eräänlainen matkallelähdön kuvittelu höystettynä epävarmuudella). Venäjän melkein unohdin: tehtävät ja kirje tehtävä.

Terveysuutiset (tietää tulevnsa vanhaksi kun tämä puheenaihe nousee esiin): Oikean lonkan sivu jomottaa ja polttaa, nuha jatkuu monikuukautiseen tapaansa ja tirisee välillä otsan limakalvoilla, mutta unta saan aina välillä tarpeeksi!

Kämppiksen bassot tuntuvat korvissa. En tiedä vielä, mitä teen kahden viikon päästä. Mietin sitä seuraavaksi. Kesä kutsuu, viileät järvet, pohjoiset kukat, pilvet ja aika. Kesä on myyttinen aika.