Aloitetaanpa. Viime viikolla sain tsekkikaveriltani viestin, että lähtisitkö autoreissuun Pyreneille ja muuallekin. No, minähän en voi vastustaa jos henkilökohtaisesti kysytään, joten lupauduin ja kerroin kysyväni muita. Vaikka itse pidänkin omin neuvoin matkustamisesta junalla, liftaamalla tai Rakkaalla Polkupyörälläni. Viikon loppupuoli meni vähän metsästäessä muita ja kyselemällä, suunnittelemalla. Perjantaina kipitettiin autovuokraamoon ja erinäisistä selvittelypulmista huolimatta saatiin kaara vuokrattua (Chevrolet, jos ketään kiinnostaa). Otimme vakuutuksenkin, viime tingassa sain neljänneksi tutun mukaan jakamaan kuluja.
Lauantaina aikaisin kuono kohti Baskimaata. Sumua Bayonneen saakka. La Rhunea kohti noustessa aamun valo puhalteli pilviä pois. Parkkeerasimme La Rhunelle lähtevän pienen funikulaari-tyyppisen junan lähtölaiturin viereen. La Rhune (900 m) on baskien pyhä vuori hyvin lähellä Espanjan rajaa, lähellä Saint-Jean-de-Luzia. Sinne me sitten kivuttiin.
Ensin mentiin junaradan yli, sitten tielle, sitten metsään, karjaveräjästä ja solisevan puron poikki. Noustiin "puurajan" yläpuolelle, hieman kosteaa polkua halki keltakukkaisten pensaikkojen. Rankkaa auringon jo porottaessa - vuorille kiipeilyä kannattaa aina harrastaa jo aamuvarhain. Tasaisemmalle päästyä kohdattiin hevosia. Pelottelimme hepoja hetken, laskeuduimme laaksoon ja pienen puron yli (siinä kasvoi rentukkaa). Vastaan tuli suurten tummien puiden metsikkö, jonka läpi nousimme. Viimeisin nousu oli rankin, kuumaa, vähän liukasta kivikkoa. Ylhäällä kohtasimme turistilauman ja upeat maisemat Atlantin rannikolle ja ulapalle, Espanjan luonteikkaimmille huipuille, Ranskan puolen kumpuileville vuortenjuurille ja lumihuipuille idässä.
Kauneus.
Väsyneemmät toverit jäivät ylös odottelemaan junaa, kaksi meistä laskeutui jalan. Se kävi yllättävän nopsaan peräti maltillisessa vauhdissa ja ilman kaatuilua. Huristelimme sitten Bayonneen, kävimme baskimuseossa (arjen värikästä historiaa) ja nautimme (kesän ekat) jäätelöt. Loppumatka taittui unisemmin.
Tänä aamuna heräsin taas vaadittuakin aikaisemmin ja pyöräilin rauhallisessa aamutuimassa (okei, ei mitenkään tuimassa aamussa) kampukselle, josta lähdimme erilaisella viiden porukalla kohden Bergeracia.
Autossa rupattelimme. Promosin koko päivän poikkeamista Lalande-Pomerolin viinitiloille, jossa oli viikonloppuna avoimet ovet maistatuksineen ja tutustumiskäynteineen, ja tietysti harmitti kun porukkamatkustuksessa tulee tyytyä kompromisseihin ja venailuun. Bergerac ei ollut ihmeen kummallinen, mutta Maison du vinistä löytyi kiva galleria täynnä värikkäitä maalauksia ja kiehtovia kierrätysmetalliveistoksia.
La Dordogne ol kaunis joki, kuten tavallista (missä mökit?) ja otimme toisistamme kuvia kaiteeseen nojaillen. Kaide räsähti toisesta päästään rikki, vieden veteen nimettömäni kynnen, mutta ei sentään kuutta kaiteeseen nojannutta henkilöä! Hoopoilimme hetkisen ja löysimme Urgences-klinikan.
Hirmu kiltti belgi Mathias jäi venailemaan mua (päivystyksessä meni pari tuntia) kun toisten piti palauttaa auto vuokraamoon. Ensin jonotimme luukulle paperiasioita varten. Sairaanhoitaja kyseli minulta rokotuksista ja kirjoitin juhlallisen paperin, jsosa vakuutin saaneeni jäykkäkouristusrokotteen. Heitin rantaravintolasta hommatun jääpalapussin hiiteen. Odottelimme. Pääsin desinfioitavaksi punaisella nesteellä. Odottelin ; (desinfiointiaine hiipii käden verenkiertoon...) Lääkäri tuli ompelemaan mulle tekokynnen. Leikkeli sen pipetistä. Nimettömäni laittoi puristukseen ja piikitti puudutuksen sormeen. Seurasin ompelutapahtumaa, toinen lääkäri tule neuvottelemaan ompelutekniikasta. Katselin lääkärien suuria korvakoruja. Menivät. Odottelin. Sairaanhoitaja laittoi pienenpienen kipsin ja kääreen. Odottelin istuallani. Pääsin röntgeniin. Ei ollut murtumia. Odottelin röntgenissä ; ja salissa. Sormi alkoi taas tosissaan sattua. Sain lääkäriltä kirjeen mukaan, kehotuksen piipahtaa apteekkiin ja tarkastuttamaan sormeni keskiviikkona. Lähdimme.
Tulimme aika väsyneinä takasin, mutta mun ja Matthiasin matka meni muuten hyvin.
Ihan jännä viikonloppu, kaikenlaisine ristipaineineenkin.
Olisin voinut mennä myös liftauskisaan hauskannimisten kylien perään.
Joten joten... näette minut seuraavan kerran hyvin lyhytkyntisenä.
Putain il fait chier.
Varomuuttomuuksissani töytäisin sormeeni äsken kahta kamalammat kivut.
Nyt välittömästä ihmisseurasta irrottuni iskee väsymys ja ärsytys. Mutta onneksi voin jakaa sen teille! Tiedän kuitenkin, että ihmisten kanssa osaan ammentaa voimaa vuorovaikutuksesta. Voimia riittää siihen saakka, että pääsee lepäämään. Koitan katkaista turhanpäiväisen jossittelukierteen, lopettaa uimaanpääsemättömyyden murehtimisen, suihkun kaipailemisen (väsyttää liikaa jotta jaksaisin leikkiä muovipussien kanssa) ja keskittyä lukemaan sen, mitä ystäväni ovat kirjoittaneet.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti