Poimintoja Poitiersista

Torstaina hyppäsin TGV:n kyytiin, puolimatkassa Pariisiin hyppäsin junasta Poitiersin historiallisesti merkittävässä kyläpahasessa, jonka keskustaa värittivät katutaiteet viikonlopun ajan. Päätavoite oli ihastella taitavien taiteilijoiden performansseja, toiseksi halusin vaihtaa kuulumiset Erasmus-toverin kanssa, ja kuten aina, tutustua ranskalaiseen sielunelämään, eri alueisiin, persoonallisuuksiin.

Siihen pieneen siivuun, jonka ennätin Les Expressifs:in ohjelmasta seurata, kuului nivelet niksauttavaa tanssia, jonglöörin avustamista (olin liian ihmettelevällä mielellä pelätäkseni bretonin nenällä tasapainoilevien silmälasieni puolesta), syvällistä varjoteatteria lapsille, satujen ja sotahistorian teatterillista itseironisten naisten zen-oppitunti, mustan huumorin ja väkivallan ryydittämä klovninäytös, narratiivinen road trip -tyylinen sirkusspektaakkeli, burleskia nukketeatteria ja kaunista sanatonta näytelmää marionetein. Yritin vältellä konsertteja, koska niihin nyt pääsee aina, mutta perjantai-iltana huomasin silti puristuneeni keskelle teinareita, jotka poukkoilivat toistensa päälle ja yli kuin venähtäneet superpallot.

Mitä tulee arkipäivän kulttuuriin, sain selville että täälläkin viinaa käytetään ujouden karkottimena. Majoittajani puheli itse hyvin spontaanisti tuntemattomien kanssa, mutta sanoi oppineensa sen Portugalissa ja tuntemattomien kanssa puhumisen olevan muutoin epätyypillistä. Ranskalaisnuorten eduksi on silti sanottava, että siinä humalatilassa, missä Suomessa saatettaisiin heristellä nyrkkiä, täällä pikemminkin jutellaan avoimesti ihmissuhteista, seksistä tai intoudutaan laulamaan melodisesti, jopa tyylikkäästi. Les prisons de Nantes kuulosti vaikuttavalta kymmenen nuoren laulaessa sitä matalalla äänellä pysyen täydellisesti rytmissä...

Kappale saattoi muistua ranskalaisten mieleen, koska lauantaina järjestettiin mielenosoitus uutta vankilaa vastaan. Mielenosoittajat, mokomat tunarit, intoutuivat sitten rikkomaan kauppoen vitriineitä, historiallisia laattoja ja muuta arvokasta kulttuuriperintöä, ja koska levottomuuksien pelättiin puhkeavan yöllä festivaalialueella, illan spektaakkelit peruttiin. Itse olin että mitä häh, mutta ranskalaiset suhtautuivat tilanteeseen tyynesti, eivät erityisen yllättyneesti, ja harmittelivat lähinnä sitä etteivät ehtineet kuin kuulla pari kappaletta.

Eräs herrasmies kutsui meidät luonaalle (aperatifs, leipää kermaviilikastikkeella, kukkakaalimuhennosta, makkaroita, jotka maistuvat hyvälle mutta joista et halua tietää mitä ne sisältävät, tuoretta pinaattia, ihanaa vuohenjuustoa, makeita macaron-keksejä) ja kierrätti minua historiallisessa kaupunginosassa. Kelttien aikoinaan rauhallisen joen rannoille pykäämä kaupunki on kokenut runsaasti muutoksia, silti siellä on Ranskan vanhin ja parhaiten säilynyt rakennus (300-luvulta; tarkistamaton tieto). Näin kirkon, jossa oli ensin roomalaisten kylpylä, sitten merovingien nekropoli ja nyttemmin musiikkiopiston auditorio. Kaupungin suojelupyhimys Sainte-Radegonde kuulemma kukisti haussun mulkosilmäisen hirviön - neidon kirkon vastapäätä sijaitsi bilepaikka, joka oli lainannut nimensä hirviöltä (suom. suunnilleen "Iso kita"). Jean d'Arc, paysanne lähistöltä, saapui kaupungin herrojen luokse, sai hevosen ja ehkä saattueen ja aloitti matkansa historiaan. Kuljimme pitkin Rue de la Chainea, joka nousi aikoinaan köyhältä joen rannalta ylös helpommin suojeltavaa kukkulan huippua - nimi tulee ketjusta, joka vedettiin ylä- ja alakaupungin välille eristämään rikkaat epätoivotuista vieraista. Näin Vapaudenpatsaan, (Liberté eclairant le monde; Pariisistakin löytyy kopio), kaupungin parhaimpien herrojen pytingit ja lähistöllä talon, jonka saattoi arvella olleen porttola (parvekkeiden rautakaiteiden koristeaiheet olivat "paljonpuhuvia" - nähtäväksi niille, jotka etsivät).

Nyt on reorientoiduttava takaisin à la vie bordelaise. Mikäpäs sinä. Järkevät ja harkitut kurssivalinnat ovat ihan mahdottomia tähän aikaan illasta, mutta on taas kiva olla kotona, kaupungissa joka tuntuu jotenkin eteläisemmältä niin säiltään kuin mielenilmastoltaan Poitiersin kylmän pohjoisuuden jälkeen. Poitiers on sentään "ville fleurie" ja muistuttaa Jyväskylää ainakin mäkiensä ja kokonsa puolesta. Noh, onhan Jyväskylässäkin Alvar Aallon rakennuksia ja vanha riihi. Tämä historia kyllä vähän eri kaliiperia.