Opin yhdeltä valokuvaajalta, että asioita on haisteltava, ja että kaupunkia on osattava katsella. Niin sieltä löytää joka päivä jotakin. Nämä kasvot mulkoilevat Musée des Beaux-Artsin ulkoporteilla. Kutsun häntä ylipapiksi. Etsin sujuvaa ranskannosta. "Grand-prêtressä" ei oikein kaiu se hakemani zarathustralaisuuden mahtavuus tai egyptiläisten hautaholvien mystiikka?
Graffitin taas nappasin koulumatkani varrelta.
Asiaa. Dialogi - yksi väylä viisauteen.
Olen edelleen ihan väsy flunssapäivä/istä ja seuranneesta liikkumattomuudesta. Harmittaa kun työt on ihan levällään (kirjaimellisesti) ja syön vaan juustoo. Eikä Bordeaux ole edes mikään juustokaupunki. Ehkä pitäis vain juoda viiniä niin selviäisin. Paradoksaalisesti.
Semantiikan opettaja sanoi, että quantificateurien kanssa siirrymme kurssissa mustaan aukkoon (trou noir), jossa epätoivo valtaa meidät, mutta kun sieltä poistumme, kaikki näyttää taas valoisammalta. Hieno tyyppi, tuo katalaani. Mun tekis mieli runoilla tänne hölynpölyä, mutta yritän huomenissa sublimoida turhautumisesta kumpuavat impulssini liikuntaan ja olla valittamatta mitäänsaamattomuuttani. On taas vähän sellanen olo, että kaupunki loukuttaa. Ensi viikonloppuna vois mennä vaikka Arcachoniin? Miltähän meri näyttäisi tähän aikaan vuodesta?
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti