Pieni Bordeaux- oppaasi

Kevään lähestyy. Hoksasin, että tulevat vaihtarit ovat valitsemassa kohteitaan jolleivat ole sitä hyvin ennakoivina jo tehneet. Lähdin itse (liian) kylmiltäni, nyt vasta alan tajuta kaupungin hienoutta. Luodanpa siis pieni katsaus nykyiseen asuinpaikkaani:

Bordeaux'n nimi (veden ranta) häämää näennäisellä helppoudellaan, ts. nykyaikaisella asullaan - oikesti se tulee "Burdigalasta", jona se tunnettiin Rooman valtakunnassa. Kyse on ilmesti ns. 'mutaisesta (meren-)lahdesta', mikä ajoittain vastaa aika hyvin todellisuutta, vaikka Garonnen maapigmenttien värittämän uoman vuorovesivaihtelua onkin mukava seurata - ja toisinaan iltaisin se kiiltää koboltinsinisenä tai hehkuu taivaan roosaa.

Kelttejä täällä eli jo 500-luvulla eaa. (mutta ei juurikaan enää Garonnen eteläpuolella) - he saivat ilmeisesti roomalaisilta luvan asustella paikalla, harjoittaa armoricalaisten kanssa tinakauppaa ja istutella viiniä suotuisaan ilmastoon ja maaperään. Roomalaiset asettuivat paikalle pysyvämmin ja Burdigala kehittyi tärkeäksi (tina- ja lyijy-)kaupan keskukseksi.

Historiasta on kiva tuntea ainakin Alienor d'Aquitaine, joka oli naimisissa, Louis VII:n, sitten Henri II, Normandin herttuan ja Englannin kuninkaan kanssa (ja joka oli myös "trubaduurien kuningtar", siis suosiollinen uudelle lyriikalle). Siitä mm. englantilaisvaikutteet.

Kaupunki eli kultakauttaan 1700-luvulla viini-, orja- ja sokerikaupan ansiosta. Komea, koristeellisten kivikerrostalojen keskusta periytyy tältä vuosisadalta, jolloin Bordeaux oli kuulemma maailman tärkein satama.
Sanoisin, että keskustan UNESCO-kohde, Port de la Lune (Kuun satama, nimi Garonnen kaaresta), on ainutlaatuinen miljöö Ranskassa - Hausmann otti Bordeaux'sta oppia suunnitellessaan Pariisin modernin keskustan Napoleon II:n aikana.

Viime vuosina kaupunki on kohentanut ilmettään: Jotta likaisen kaupungin maine hieman puhdistuisi, ranta on siivottu autoteistä, ränsistyneistä satama-alueista ja parkkipaikoista, ja rantakadut levitetty kaupunkilaisten oleskelutilaksi: puutarhakujilla, urheilupuistossa, veden peilin äärellä, valopuutarhan loistossa liikkuu nyt sunnuntaikävelijöitä, skeittaajia, rakastuneita pareja ja piknikkiä pitäviä nuoria ja vanhoja. Bastiden puolella rakentuu "ekokaupunginosa", Bordeaux-Lac tarjoaa puitteet näyttelyille, konferensseille, markkinoille ja Place de Quinconces, Euroopan suurin julkinen aukio vaikkapa sirkusseurueille; Sen Quinconces on tehnyt jo vuosisatojen ajan; aiemmin paikalla oli ruma linnoitus, jonka bordelaisit hävittivät, ja sen jälkeen keskeisellä paikalla sijaitsevaa tyhjää tilaa ei ole koskaan täytetty rakennuksilla, kumam kyllä. Tramway-linjojen rakentaminen muutama vuosi sitten kohensi tuntuvasti joukkoliikennetilannetta, ja toissapäivänä Musée d'Aquitainen edessä olikin upouusia Vélo libre service -pyöriä. Vuonna 2012 neljän Garonnen ylittävän sillan joukkoon, Pont d'Aquitainen ja Pont de Pierren väliin kaartuu uusi Bastiden ja Bacalanin yhdistävä, kevyelle liikenteellekin ajateltu silta.
Vaihtarina on hienoa kokea kaupunki niin omakseen, että iloitsee sen uusista rakennusprojekteista ja kehityksestä ihmisystävällisempään suuntaan (tai ehkä se on vain talouskasvua).

Entä ihmiset, les Bordelais? Asukkailla on kylmä maine muilla Ranskan alueilla, joskin voi epäillä, liittyykö se ilmastoon. Heitä myös pidetään "bourgeois"-väkenä, eli vähän konservatiivisina, rikkaina, kylmäkiskoisina. Korttelien värikkyydestä saa silti: Quartier Saint Michelin kielten ja kasvojen värikkyys, sunnuntaitorit täynnä varastettua tavaraa, rikastunut Chartrons taide- ja antiikkikauppoineen ja tsokkaine ravintoloineen, Mériadeck monitasoisine hallintorakennuksineen. Nähdäkseni Bordeaux on hyvä välivaihtoehto Pariisin vilskeen ja Provinssin rauhan välillä. Ihmiset, puhuvat hyvin kieliä ja vastaavat järjestään ystävällisesti avun tarvitsijalle, vaikka, kuten Suomessakin ulkomaalaiselle, syvempien suhteiden solmiminen vaatii työtä.

Kaupungissa tapahtuu paljon, mutta pienessä mittakaavassa; Löytääkseen haluamansa (ja haluamansa yllätykset), on pidettävä silmät, korvat (ja suu) auki sekä opittava tuntemaan ns. piirejä.

Ympäristö on täynnään maanviljelijöitä; Akvitania on viime aikoina rikastunut, koska täällä on stsattu maatalouteen, ja olkoon maailmss millaisia kriisejä tahansa, ihmisten täytyy syödä. Erityisen kiinnostava (mielen-)maisemiensa puolesta on le Pays Basque Pyreneiden kupeessa. Akvitanian asukkaat ovat periranskalaiseen tapaan ylpeitä maansa monimuotoisuudesta - on merta, viljelmiä, metsää, vuoria.

Sää on - vaihteleva. Saapuessani syyskuussa kuivat helteet olivat kauheimmillaan, ja kärsimme itikoista. Sitten tuli joitakin kuulaita päiviä, mutta ei sadetta ennen loppusyksyä, jolloin meitä alkoikin paleltaa. Tammikuu näytti aika epävakaiselta, mutta sateet eivät vilututtaneet aivan samalla tavalla. Nyt on saatu aurinkoa yllin kyllin, ja keli tuntuu suomalaiselle keväiseltä - jopa kesäiseltä uutta tarmoa uhkuvalla ruohikolla kirmatessa (sieltä nousee valkoisia ja keltaisia kukkia). Vaikka meri tuokin ilmastoon arvaamattomia elementtejä (tänään lämpimän päivän jälkeen kuului ja näkyi kevään ensimmäinen ukkonen), aika eteläisillä leveyspiireillä kuitenkin ollaan, ja kun pilvet hajaaantuvat, päiväntähti kuumottaa tai miellyttävämmin lämmittää.