Onnellista aikaa muistamassa

Je suis une finlandaise... de nouveau ou plus qu'autrefois ?

On suomalainen syksy. (Sateinen, kirkas, tyhjä, pimenevä)
Ranskaa puhun vähän. (Puhun vain vähän ranskaa, silloin tällöin, harvoin)
Pyrin toissavuotiseen käytökseeni. (Toissavuonna asiat olivat hyvin järjestyksessä - liikuin, sosialisoin ja söin hyvin, ainakin nostalgiassani)


Paluuorientaatio auttoi hieman työstämään niitä vaikutelmia, joita jäi päällimmäisenä mieleen palattuamme... miten ihmiset eivät pysähtyneet juttusille kun säteilin heille kotiinpaluun riemua - kulkivat ohi ja moikkasivat. Miten kotoa löytyi kangistumia, harmaata arkisuutta. Miten huomasi läskistyneensä ja laiskistuneensa. Miten oli kuin omaan mieleen ja kehoon liittyneet kasvot olisi leikattu pois ja olisi sulkeutunut tyhjään yksinäisyyteen. Se mitäänsanomattomuuden olo. ...Miten hiljalleen alkoi uudelleen hengittää puhdasta luontoa sisäänsä. Miten alkoi kiintyä uudelleen niihin vanhoihin rakkaisiinsa. Miten palasi opiskeluihin tuntien, että tästähän minä nautin. Tästä lähdetään taas. Miten alkoi tehdä.

Mutta mikä auttaisi työstämään niitä muistoja, jotka tulvivat takaisin kun luen uudestaan viime kevään tekstejäni? Voi luoja, vaikutelmia, päivänpolttavuuden unohduksiin painamia vaikutelmia palaa. Liikutun ja hymyilen.

Voin kiittää itseäni siitä, että kirjoitin kuitenkin aika paljon, ja paikoin hurjan yksityiskohdittain. Olen tavattoman iloinen siitä, että tämä dokumentti jää minulle. Kirjoittaminen oli Ranskassa pakomatkani koti-identiteettiin; se oli tapani etsiä kokonaisvaltaista kielenkäyttöä, sillä ranska sekä riisti kykyäni ilmaista itseäni että lisäsi siihen odottamattomia aspekteja. Kirjoittaminen on yksi tavoistani työstää kokemani ja elää täysillä. Ehkä Suomessa suomalaisena eläminen on helppoa, rauhallisempaa, ristiriidattomampaa - ehkä? Palasin tekemään niitä arkisia juttuja. Tunnen täkäläiset toimintatavat, tai kuvittelen tuntevani - annan impulsseilleni vähemmän valtaa. Sääli että annan - mutta tavallaan kasvatan itseäni aikuismaisempaan käytökseen. Tavallaan tämä kulttuuri normittaa minua enemmän - kun olet vaihtari, ja vähän ulkona, olet vapaa. Se on kamala asia kestää, vapaus. Samalla niin ihanaa. - - Tiedän, että tahdon vaihtoon, asumaan toisiin maisemiin uudestaan. Tiedän, että haasteet kasvattavat esiin ihmisen. Tiedän, että selviytyminen on luonnollista. Siksi joskus on taas nujerrettava tuo paheellinen alhainen mukavuus ja lähdettävä ylös, ulos, ja lenkille.

Kulje niin kauas kuin jalkasi kantavat, taivuta itsesi niin et murru.


PS.
Vasta nyt blogia läpi käydessäni huomasin teidän ihmiskultien kirjoittamat kommentit, ja pahoittelen etten aiemmin hoksannut, ohjelma ei antanut niistä mitään viestiä vaikka ehkä olisi pitänyt! Mutta oli tosi kiva kuulla. Kuin viestejä ajan taakse, toiselle ihmiselle.

PPS.
Ja tiedättehän, että päivittäisissä jutteluissa olen vähätellyt, palastellut Ranskaa meille pohjoisen asukeille niin tyypilliseen elettömään tapaan - Niin, rakkahat, kerron totuuden. Se oli myös sydäntäraastavan ihanaa.