Hajapäisyyttä ou : Comment rater ses cours.

Vieraan kielen ja kulttuurin keskellä eläminen ja siihen sopeutuminen vaatii energiaa, aikaa, keskittymistä ja tahtoa. Siksi kehotankin vahvasti ketä tahansa vaihtaria tuntemaan olonsa kotoisaksi kohdemaansa kulttuuripiirissä jo hyvissä ajoin ennen lähtöä (toisaalta ei sitä tule liikaa pelätäkään). Kannattaa tietää tietää mitä hakee ja liikkua sen saavuttaakseen. Ranskassa kaikki sujuu hyvin kun on se, joka lähestyy. Kuten me Suomessa, paikalliset olettavat kuitenkin maahanmuuttajan tekevän työnsä, ja auttavat vastavuoroisesti kun osoittaa kiinnostuksensa. Kyse on eräänlaisesta kirjoittamattomasta sopimuksesta: Jos tulet tänne, opit tavoillemme. Maahanmuuttajalle tai vaihtarille tulee hetkiä, kun tulee käyttäydyttyä nuivasti ja kuivasti ja vihamielisesti, kukin omalla tavallaan. Jatkuva väsymys (ja flunssa, voi hitto tätä kipeyskierrettä!) panee käyttäytymään antisosiaalisemmin. Mutta peräänantamattomuus omassa projektissaan (koska jos tulet tänne, sinun täytyy tietää, miten se sopii elämänprojektiisi, tehtäviin, jotka olet asettanut itsellesi) auttaa hoksaamaan antoisia tilanteita, ja ennen kaikkea olemaan läsnä niissä hetkissä, jotka kävelevät vastaan. Vaikka väsyttää, aina nukkuminen ei ole paras vaihtoehto.

Kurssitehtäväni menivät aika huonosti tällä viikolla. Installaation kanssa tuli täysi toppi, koska en jaksanut vaan todella työskennellä sen parissa älylläni, tavoitteellisesti ja harkiten. Kyhäsin kamalan rötiskön muovista ja pahvipurkeista + surkean ripustusjärjestelmän. Sulloin sen muovipussiin muun irtosälän kanssa. Kampuksella ennen tunnin alkua nautin auringosta nurtsilla ja söin eväitäni, ja tuumin hajamielisesti työtäni. Tajusin, että pienempikin ehkä riittää, koska vaistosin, ettei rötisköni onnistunut kunnolla välittämään tilavaikutelmaa (+ sen rumuus kiinnitti liikaa huomiota itseensä objektina, ei tilana, minkä hoksasin jälkeenpäin). Taiteilin siis kymmenessä minuutissa pahvisesta kenkäsiluetista, kepeistä ja silauksesta guasseja toisen hökötyksen ja menin tunnille. Kaikkien muiden, enimmäkseen ripustettavien töiden tarkastelun, arvostelun ja analysoimisen jälkeen ope melkein unohti tekeleeni. Lyhyt kuittaus riitti: "Bon, c'est rigolo." Olihan se hupaisa juttu, ja viesti, jonka luin, meni suunnilleen näin: "Annetaan nyt anteeksi tällä kertaa, mutta et ole kyllä työskennellyt tai käyttänyt harkintaasi sen eteen. Pystyt kyllä parempaankin."

Tuntin antoi ymmärrystä näkemisestä ja näkemämme muokkaamisesta uuteen muotoon, huolellisuudesta, ja siitä, että irrotaan objekteista tilassa itse tilan merkitsemiseen. Ope tekee usein niin: Antaa vaikeita tehtäviä, jotka tajuamme vasta jälkeenpäin. Ihan hyvä opetusmetodi.

Suullinen esitys mimesiksen teoriasta Peletier du Mansin mukaan meni myös poskelleen. Yllättäen sama metodi, jolla suomeksi teen esitelmät, ei toiminutkaan: fragmentit ja elliptiset viittaukset paperilla eivät riittäneet, jotta olisin saanut kiinni siitä, mitä olin ajatellut aiemmin, kehittänyt ajatusta puhuessani ja vieläpä saanut välitettyä sen kauniilla, kokonaisella ranskan kielellä. Hmph. Menin solmuun, ja parini pelasti tilanteen selittämällä oman osuutensa koherentisti. Olen kyllä pahoillani parini puolesta - jos olisi mokannut ihan vaan itsekseen, ei harmittaisi niin paljon. Mut ainakin yleisö kuunteli kohteliaasti ja tuntui antavan liikaa anteeksi. Mutta seuraavan kerran luen paperista, tai oikeammin, muotoilen ajatukset täysin lausein paperille, voidakseni muuttaa ne tilanteen mukaan.

Ihmisen aivot ovat ihmeellinen kapistus; ne alkavat toimia aktiivisesti jo ennen kuin synnymme, ja lakkaavat toimimasta vasta kun meidän on puhuttava julkisesti.

Mutta mutta. Ei niin noloa etteikö jotain kivaakin. Keskiviikkona oli ilmaiskonsetti Krakatoassa - tai oikeammin sarja lukuisia pikku konsertteja, koska konserttitalo Merignacissa juhli 20-vuotispäiväänsä. Konserttiin olisi luonnollisesti pitänyt ilmoittautua (s'inscrire) etukäteen, mikä on aika yleinen käytäntö tilaisuuksiin, joihin on vapaa pääsy, mutta kiltti lipputiskin rouva antoi mun mennä sisään, kun vaikutin niin pettyneeltä. Musiikki oli laidasta laitaan, rap ei niin innostanut, zaragozalainen ameriikan malliin soittava bändi oli ok, alkuillan humoristisen tyylikäs parivaljakko miellytti, mutta nouseva pariisilainen poppoo Gush vei kyllä voiton kotiin. Kiilasin tyylikkäiden teinityttöjen mukaan eturiviin. Bändin mukana lavalle tulvahti aito 70-luvun henki (eikä edes mikään glam-kopio): okei, ne hiukset, ja ne vaatteet, ja myös se hoikan rennon rokkarin imago, joka toi vähän mieleen Pink Floydin, Queenin tai Led Zeppelinin. Mutta tanssittava ja tunnelmallinen musiikki ennen kaikkea ; välillä 60-luvun harmonian pehmentämää toosi suloista kuorolaulua - Lopuksi herkistyttiin täysin akustisiksi, miltei pelkkää laulua ilman mikrofoneja. Rokimmassa menossa mahtavaa lavakarismaa. Kuin Beatles olisi jatkanut 70-luvulle, jakanut bändin vetovastuun tasaisemmin (kaikki lauloivat, rumpali välillä parhaiten!), nuortunut jälleen teini-idoliksi ja tietysti ranskalaistunut (tai pikemminkin pariisilaistunut). Hih, fanitan.

Ai niin, vielä yksi avautuminen! Eilen alkoi teatterikurssi Art de l'acteur. Katselin iltapäivällä, että vielähän tässä on pari tuntia aikaa käydä syömässä Ed Wood Caféssa. Raskaan pitsan jälkeen saavuin tunnille - kaksi tuntia myöhässä! Aikataulumoka! Ärrh. Tosi turhauttavaa. Selvisin kuitenkin tunnin aikana löyhäpäisyydestäni, tosi kiinnostavaa: oma tekeminen, kurssitoverit, yleisön huomioiminen, teatterin ammattilaisille opetettava ajattelu. Seuraavaksi viikoksi: réfléxion sur le lien direct entre l'acteur et le spectateur.
Illalla kävin teesalongissa (hehe, kivaa kääntää tää näin hienostelevasti) toisten CS-immeisten kanssa, ja sitten vähän kuljettiin yössä. Ihan kivaa, mut en kerennyt tänä aamuna uimaan. Flunssasta huolimatta. Mut ei se saa estää elämääkään.

Eilen satoi, lämmintä kesäsadetta (minun mielestäni), ilma tuoksui raikkaalle. Auringonlasku väritti taivaan hurjan kauniiksi. Kurssikaverilla oli kukka hiuksissaan. Ihmiset kulkevat kevyissä vaatteissa (ja mie villatakissa, koska en ole vielä tajunnut muutosta). Yö tuntui viileältä, mutta ei enää kylmältä.
C'est bien le printemps.